Hiljaa hiljaa hyst hyst.......hiljaa pää pensaassa.
Milloin kaupunki tiedottaa zoosta
Anonyymi
15<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kaupungin nuijien nuijimat laittomat lainojen takauspäätökset pitävät suut supussa.
Oikeusaleissa tilanne on toinen ja päätökset tehneillä maa polttelee jalkojen alla. Vilunkitakaukset käyvät kalliiksi.
"Hallinto-oikeuden perustelujen mukaan kunnan saamat vastavakuudet eivät olleet riittävät ja riski takauksen realisoitumiseen oli liian suuri."
Kaupungin mukaan taas "Tällä kertaa molemmille lainoille on vaadittu Ähtärin eläinpuisto Oy:ltä vastavakuudet, jotka vastaavat lainatakuita noin 150-prosenttisesti."
17 miljoonan lainoista on siis annettu 25 miljoonan vastavakuudet? Olisiko luvuissa yksi nolla liikaa, mutta eihän tässä mitään rikosta ole tapahtunut.
Vähän sama meininki kuin taannoin eräillä pössöillä: "Nyt ollaan ihan hissukseen"
Eipä auttanut hissuttelu 😂
Kuten valtaosa kansalaisista tietää, hallinto-oikeudet linjaavat ja avustavat julkista hallintoa päätöksissä. Hallinto-oikeuksissa on rutiininomaisesti satoja laina-asioita ja takauspäätöksiä arvioitavana. Ähtäri on seurannut ja noudattanut asianmukaisesti välipäätöksiä. On asiantuntemattomuutta ja silkkaa vahingoittamusyritystä vääristää asioita laittomuuksiksi tai väärinkäytöksiksi.
Miksei nämä tyvipäät sitten usko että takaus on laiton kolmekertaa jo käräjöity ja taas meinataan valittaa ja mistä on revitty 25miljoonan vakuudet zoon mäeltä joka tönö ja maat kiinnitetty vanhoihin lainoihin.Mutta katsokaapa ketkä ovat kaupungin hallituksessa ei tarvi enää miettiä miksei mene jakeluun.
Kylläpa mummu nyt Mobbaa rankasti päättäjiä.
Eikö eliitti pummi osaa muuta kuin haukkua kaikkia mummuiksi keksi nyt jo jotain muuta vai eikö aivokapasiteetti riitä??
Hei haloo hallinto-oikeuden päätöksessä luki laiton miten se sitten pitäis käsittää ja miksi keilahalli ja pandatalo rakennettin ennen kuin valitukset oli käsitelty.jos jokainen talon rakentaja löis tönönsä pystyyn ilman lupia ja rahoitusta maa olis kaaoksessa kuntien pitäisi tässäkin näyttää esimerkkiä ja käydä prosessit läpi kunniotuksella eikä sooloilla.
Elä mummu hikeenny.
Sairasta tuollainen mummuttelu. Hän on kuitenkin ihminen jolla on samat oikeudet kirjoittaa kahjoja viestejä kuin meillä terveilläkin.
Jos jokainen valitus aina käsiteltäisiin loppuun asti ennen kuin mitään tehdään, valitukset yleistyisivät todella paljon. Tuossa tapauksessa oikeuteen jätetyn jälkeen aiempi päätös jätettiin panematta täytäntöön ja tehtiin uusi, joiltain osin erilainen päätös, jonka pohjalta rakentaminen tehtiin. Rakennusluvat olivat voimassa.
Takauskysymys on siitä erikoinen asia, että takauksen laillisuus riippuu tilanteesta. Tekemällä päätöksen samasta asiasta vuosi myöhemmin tai aiemmin laillisuus voi vaihdella. Esimerkiksi Eläinpuiston taloustilanne oli vuonna 2017 huono. Sen omavaraisuus oli selvästi alle nollan. Viime vuonna Eläinpuisto pandojen ansiosta nousi pois negatiivisen omavaraisuuden tilanteesta noin nollatilanteeseen. Jos Eläinpuiston omavaraisuus nousisi edelleen, siihen liittyvien takausten riskisyys lain näkökulmasta ilmeisesti alenisi. Vastaavasti jos Ähtärin alijäämä vaihtuisi tulevassa tilinpäätöksessä selkeäksi ylijäämäksi, sen takausmahdollisuudet lain kannalta ilmeisesti paranisivat.
"Viime vuonna Eläinpuisto pandojen ansiosta nousi pois negatiivisen omavaraisuuden tilanteesta noin nollatilanteeseen. "
Unohtuiko nyt se kaupungin kahden miljoonan pääomitus. Sekin taisi olla pandojen ansiota.
Ei+tässä+mummuja+tarvita,+koska+ihan+nuoremmatkin+kuntapäättäjät+ole+lirissä.+Ei+kai+lainaa+voi+saada+ilman+vakuuksia?+Asunnonkin+ostoon+tarvitaan+10+%+omaosuus+jotta+saa+lainaa.
Mitä ne eliitti pummit jurnuttaa???
On kulttuuri saapunut Ahtariin.
Hankaa kepujuntin jalkoja ylisuuret bootsit