Sähköauto Paloi Pieksämäellä Rajusti Latauksessa.

Tukes: Lämpötolppalataamisessa piilee riskejä
Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta Tukesista kerrotaan, että sähköautojen lataamiseen liittyy kuumenemisen riski, jos auton akun lataaminen tapahtuu kotitalouspistorasiasta.

– Riskit liittyvät useimmiten siihen, että pistorasia on kulunut tai huonossa kunnossa, viraston ylitarkastaja Seppo Niemi kertoo.

Esimerkiksi auton lämmitystolppien maadoitetut pistorasiat eivät ole Niemen mukaan suunniteltu kestämään pitkäaikaista kovaa kuormitusta.

– Liitos voi lähteä ylikuumenemaan ja ajan myötä siihen voi liittyä tulipaloriski, Niemi sanoo, mutta tähdentää, että sähköauton lataamiseen liittyviä paloja tapahtuu maailmanlaajuisestikin harvoin.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Latauksessa ollut sähköauto paloi Pieksämäellä – Tukes: Sähköautopalot alkavat todennäköisimmin kodin tai taloyhtiön pistorasioista
STT
Latauksessa ollut Skand-merkkinen pienikokoinen sähköauto on palanut Pieksämäellä. Pelastuslaitoksen mukaan palo oli levinnyt kahteen vieressä olleeseen henkilöautoon. Latauksessa ollut auto sekä kaksi muuta autoa paloivat käyttökelvottomiksi.
Sähköauto oli latauksessa yksityisellä parkkipaikalla. Palo oli vaarassa levitä vieressä olevaan rakennukseen, mutta paikalla olleet henkilöt estivät palon leviämisen. Henkilöt olivat työntäneet lähinnä taloa olleen palavan auton sivuun. Yksi henkilöistä sai autoa siirtäessä lieviä palovammoja.

Tukes: Lämpötolppalataamisessa piilee vakaviariskejä

Äänestä

Eihän tuo mikään sähköauto ollut. Vaan pattereilla kulkeva MOPOAUTO.

Äänestä
  • Oikosulku polttaa mielettömän nopeasti.
    Sähkötuoli on vaarallinen pakkasessa ja suolateillä. Hapettuu!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tukes: Lämpötolppalataamisessa piilee riskejä
Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta Tukesista kerrotaan, että sähköautojen lataamiseen liittyy kuumenemisen riski, jos auton akun lataaminen tapahtuu kotitalouspistorasiasta.

– Riskit liittyvät useimmiten siihen, että pistorasia on kulunut tai huonossa kunnossa, viraston ylitarkastaja Seppo Niemi kertoo.

Esimerkiksi auton lämmitystolppien maadoitetut pistorasiat eivät ole Niemen mukaan suunniteltu kestämään pitkäaikaista kovaa kuormitusta.

– Liitos voi lähteä ylikuumenemaan ja ajan myötä siihen voi liittyä tulipaloriski, Niemi sanoo, mutta tähdentää, että sähköauton lataamiseen liittyviä paloja tapahtuu maailmanlaajuisestikin harvoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu