Mystinen, taiteellinen, sielukas, maaginen, selittämätön.
Ihannemies
16
349
Vastaukset
- Anonyymi
Mystinen
Olen toiset huomioonottava vielä neitsyt mies.
Taiteellinen
Harrastan lehtisahausta ja muita puutöitä talon ylläpidon kanssa.
Sielukas
Erään blogin mukaan tänään pitäisi alkaa kundaliinienergian virrata.
Maaginen
Käyn shamanistisia kursseja ja oppeja
Selittämätön
Voi olla vaikeaa selittää kavereille ja vanhemmille miksi valitsit juuri minut kaikista:)- Anonyymi
Ihminen on irtautunut vanhemmistaan ja itsenäistynyt vasta silloin kun hän tekee päätöksensä oman elämänsä asioista vanhemmista ja muista ihmisistä välittämättä. Asiantuntijoiden mukaan ihmiset nykyisin kasvavatkin aikuisiksi ja itsenäistyvät noin nelikymppisinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen on irtautunut vanhemmistaan ja itsenäistynyt vasta silloin kun hän tekee päätöksensä oman elämänsä asioista vanhemmista ja muista ihmisistä välittämättä. Asiantuntijoiden mukaan ihmiset nykyisin kasvavatkin aikuisiksi ja itsenäistyvät noin nelikymppisinä.
Kas kiitos, eihän mulla sitten ole mitään hätää:)
- Anonyymi
Hienoa, eikö oo muuten aika hurja ajatus. Monilla alle nelikymppisillä on jo lapsia ja ihan kakaroita ovat itekin vielä.
- Anonyymi
Mielenkiintoinen ajatus.
Nuorilla on jaksuja temmeltää lasten kera mutta toisaalta osaavat lapset temmeltää yksinään kavereidensa kerakin.
Ja jos 4kymppisenä tekee lapset niin he lentävät pesästä vasta kun olet 60, mutta toisaalta mitä sitten?
En tiedä.
Mielenkiintoinen ajatus.
Ihannemies on about omanikäinen, hyvännäköinen, ajattelee sinua kuin myös itseänsä, osaa elää omaa elämää eikä ripustaudu sinun elämääsi. Omat kaverit ja omat suhteet, mutta osaa tuoda sinut esille heille. Ajattelee omaa napaansa, mutta myös omaa napaansa pidemmälle. Ajattelee hyvää muista kuin myös itsestäänkin. Kiinnostukset esim. musiikkimaku kohtaavat. Samanlaiset ajatukset maailmasta, vaikka väittely ja ajatusmaailmoiden kohtaaminen voi yhtälailla olla hyväksi ja pitää suhteen nuorekkaampana. Asioita ja kriteerejä on monia, mutta miehiä vähän.
- Anonyymi
Miehiä on maailma puolillaan, samoin kuin naisia. Mutta jotta löytää sellaisen joka sattuu itseä kiinnostamaan, niin menee jo vaikeammaksi.
- Anonyymi
Taisi tarkoittaa että hänen kriteereillä miehiä on suhteellisen vähän. Oli hauska
- Anonyymi
Mun ihannemies on : kaunis sieluinen, ulkokuorel ei väliä. Mies joka näkee asioiden läpi, ajatteleva, pohdiskeleva, avoin, onnellinen, tasapainoinen, hengellinen, uskova, näkevä, itsensä tunteva, inhimillinen, rauhallinen, tulinen sielu, luonnonlapsi, eräjorma, toiselta planeetalta. Ei ihan taida hän löytyä Suomesta 😂.
- Anonyymi
P.s naurattaa aina kun ihmiset sanoo mulle löydät vielä hyvän miehen. Edelleen en etsi miestä. Hän löytää mut kun on sen aika.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
P.s naurattaa aina kun ihmiset sanoo mulle löydät vielä hyvän miehen. Edelleen en etsi miestä. Hän löytää mut kun on sen aika.
Löytämisen aika... se vähän riippuu miten piilossa on.
Itse olen odotelluit tässä parikymmentä vuotta, että joku nainen löytäisi minut.
Nyt minulle valkeni, että jos kaikki odottaa, että joku löytää ...niin eihän oikeat ihmiset kohtaa millointaan jos silloinkaan.
Pitäisi varmaan vaihtaa strategiaa.. no siinä meni parikymmentä vuotta hukkaan testatessa tuon teorian paikkansa pitävyyttä.
Joojoo, kyllä se ihannemies voi olla kuka vaan kenen kanssa kolahtaa, vaikka lastenraiskaaja. Breivik sai paljon ihailijapostia naisilta kun oli tappanut 100 ihmistä koska ei tykännyt heidän poliittisesta kannasta.
- Anonyymi
Tutkimus; miehen älykkyys/huumorintaju on se kaikkein myyvin piirre.
- Anonyymi
Se on PANOMIÄS ;-)))
Onneks aina ei kemia lopu kun saman katon alle asettuu, nyt on loppunut alkuunsa ja panomiäs on mennyt hetkeksi hukkaan.
Onneks tää loppuu parin kuukauden kuluttua, ja pitää katsella seuraavaa siirtoa, jonkun ihanasti tuhisevan isotissin viereen, perseväkin kelpaa eikä mahakaan haittaa, riittää kun on oma itsensä.. 8))
Voipi olla, että seuraava asettuminen tapahtuu jossain päin maailmaa aurinkorannoille.- Anonyymi
Tykkäsin tästä! Tämä oli kuule nyt A match!
>3
Liput on lähes varattu:) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tykkäsin tästä! Tämä oli kuule nyt A match!
>3
Liput on lähes varattu:)Jep, uusi, tuleva elämä sisältää muun muassa rentoa samoilua ja tutustumista alueisiin, nakurantailua unohtamatta, tietysti hyvää ruokaa ja kuntoilua.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2824751Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353056Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k502959Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7986Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52969Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78961