Mikä diagnoosi??

Moikka ja kiitos vastauksesta.

Kuulostaa osittain tutulta, mutta en ole ollenkaan supersosiaalinen oikeastaan missään tilanteessa, toki normaaleista sosiaalisista tilanteista selviän jotenkuten enkä ihan aika ole se hiljaisinkaan. Ja kuten mainitsin aiemminkin, niin rutiineja en omista, siis jos ei lasketa ihan perus aamurutiinia jne. Itse myös reagoin järkyttäviin asioihin vaihtelevasti, joskus tuntematta mitään ja toisinaan syvästikin. Olen myös huumorintajuinen. Toisaalta itse puhun nimenomaan mieluummin abstrakteista ja tulkinnanvaraisista, kuin konkreettisista asioista. On myös tunnustettava että draama on välillä ihan mielenkiintoista ja hauskaa kunhan ei osu liian lähelle itseäni, mutta tahallani en sitä harrasta. Riitely on todellakin todella kuluttavaa.
-AP

Joo. Siis ihmisiä on erillaisia. Tarkoitin sitä, että on vähän niin, kuin joko tai...
Itsellä, kun on toi assupiirre hyvin matemaattinen, niin esim. tulkinnanvaraiset asiat on mulle hankalia.
Sit huomaan tosi herkästi, että apinoin tahtomattani vastapuolta keskustelussa. Saatan omia eleet tai murteen yms. Vaikka oon siis sosiaalinen niin, silti se on vaikeaa. Tosiaan myös raskasta eli työpäivän jälkeen oon ihan puhumaton ja uppoan omaan maailmaani. Puhelimessa puhuminen on mulle ihan myrkkyä. Jännitän sitä erityisesti, jos jotain virallista pitää puhelimitse hoitaa.
Toisinaan tunnen ihan kamalan vahvasti myös. Esimerkkinä, kun meidän koira syntyi, niin itkin jo silloin ihan kamalasti, että se kuolee joku päivä. Jotkut biisit itkettää heti ensitahdeista. Samaan aikaan mun täti kuolee syöpään ja sitten tulee ajatus, että kuolema, joten pitää olla surullinen ja tuntuu, että oon jotenkin mun tunteiden ulkopuolella.
Toi aloitekyvyttömyys on, niin tuttua. Jos se ei oo mulle mieluista, niin aamulla oikein tietoisesti päätän sen suorittaa ja illalla tosiaan huomaan olevani tismalleen samassa asennossa ja oon guugeloinut koko päivän jotain yhtä tärkeää, kuin syvänmeren kalastuksen vaikutukset uppotukkien seksuaalielämään. Meillä ei ikinä olis siistiä, jos mies ei siivoaisi. Samaan aikaan meen ihan mutkalle, jos lasit eivät oo astiakaapissa samanlaiset lasit sarjoissa ja lautaset isoista pienempiin. Sit tosin, kun alan tekemään jotain esim. siivoamaan, niin en pysty lopettamaan vaan tuntuu, että jääkaappikin pitää siirtää, koska tiedän siellä takana olevan pölyä.
Mutta kuten siis sanoin, niin ihmisiä on erillaisia ja eritasoisia nepsyhäiriöitä, joten ei niin kannata mihinkään muottiin itseään tunkea.

Samaistun erityisesti kyllä tuohon virallisten puheluiden soittamiseen. Ihan kamalia. Kuulostaa tutulta tuo "guugeloiminen". Ehkä älypuhelin vaan pahentaa tätä kaikkea, kun mieleen saattaa yhtäkkiä juolahtaa vaikka että kukakohan on Nigerian presidentti ja kohta mennään viidettä tuntia jossain wikipedian syövereissä lukemassa Kiinan muurin rakentamisesta. Voisipa tästä jotenkin opetella pois.
-AP

Toisaalta itse nään siitä olevan hyötyäkin, että on tiedonjanoinen. Kun se tiedonjano on pohjaton, niin on paljon helpompi ymmärtää miksi ja miten joku asia toimii tai on olemassa.
Mun kaverit sanoo mua turhan trivian mestariksi ja pystyn keskustelemaan kaikenlaisista asioista, koska yleistietous on, niin laaja. Samoin pystyn soveltamaan saamaani tietoa eteenpäin. Oon mestari keksimään uskottavia ja loogisia selityksiä asioille, joista en oikeasti tiedä mitään.
Mun elämä ois tosi paljon puuduttavampaa, jos miettisin vaan jotain arkipäiväisiä siivous- ja ruuanlaittoaikatauluja. Ois myöskin kamalaa olla "sivistymätön" Eikä mun mieskään todennäköisesti olisi rakastunut muhun samalla tavalla. Se, kun aina sanoo, että mun paras puoli on se, että mun kanssa voi keskustella kaikesta Suomen talvisodan strategioista värien sommitteluun kukkapenkissä syys- ja kevätkauden mukaan.
Sit muut läheiset sanoo, että mun kanssa voi olla täysin oma itsensä, kun oon täysin kykenemätön moralisoimaan muita tai määrittelemään, että kuinka kenenkin pitää elää, kun oon tämmöinen antaa kaikkien kukkien kukkia tyyppi. Mulla vaan ei oo energiaa miettiä muiden elämiä. Saati, että jaksaisin yrittää niitä johonkin muottiin vääntää.
Ainoa on toi vahva oikeudentunto eli en voi sietää vääryyttä tai kaksinaismoralismia. Se saakin mut täysin tolaltaan ja, vaikka oon sellainen itse rauhallisuus, niin sellaista huomatessani saatan räjähtää huolella.

Moikka.

En epäile aivovammaa, vaan jotakin neuropsykiarista häiriötä, Todennäköiseltä tällä hetkellä näyttää, että piirteistäni huolimatta en täytä minkään diagnostisia kriteereitä. Sehän ei nyt sinällään haittaa, mutta toki on häiritsevää elää selkeästi hieman neuropsykologisesti poikkeavana ilman mitään selkeää syytä tai nimeä oirehdinnalle.
-AP