Onkos se niinkö koirissa tulevaisuus ?
Ymmärrän, jos lapsia ei onnistu saamaan, mutta eniten näkee näitä 20-30-vuotiaita, joilla on koiria, ei miesystävää.
Ei näitä nykynuoria taida kiinnostaa pitää suomea ja suomalaisuutta elossa tulevaisuudessa.
Täytyy sanoa, että 40-luvulla elänyt ja maassaan loppuun saakka taistellut mies ja nainen oli toista maata !
He olivat isänmaallisia, ahkeria ja aikaansaavia.
Ymmärrän, jos lapsia ei onnistu saamaan, mutta eniten näkee näitä 20-30-vuotiaita, joilla on koiria, ei miesystävää.
Ei näitä nykynuoria taida kiinnostaa pitää suomea ja suomalaisuutta elossa tulevaisuudessa.
Täytyy sanoa, että 40-luvulla elänyt ja maassaan loppuun saakka taistellut mies ja nainen oli toista maata !
He olivat isänmaallisia, ahkeria ja aikaansaavia.
Vastaukset 100
Vanhimmat
Olen kävelyttänyt miehenä koiraani nyt 9 vuotta. Yhtään nuorta naista en ole nähnyt koirien kävelyttäjinä.
Sen sijaan perheen LAPSIA eli pikkutyttöjä olen nähnyt perheensä koiria kävelyttämässä, mutta pikkutyttöjä ei lasketa aloituksen tarkoittamaan tilanteeseen.
Aloittaja katso peiliin. Olet suuren ikäluokan riistäjä. Emme jaksa elättää enää teitä.
Asutpa oudolla seudulla. Itse asun kerrostaloaluueella lähellä keskustaa missä liikunkin eniten ja lähes kaikki rakkien ulkoiluttajat ovat naispuolisia 10-80v. Teinipoikia ei koskaan, 25-35v miehiä naisten kanssa ja vanhempia joskus yksinkin. Keski-ikäiset naiset tai miehet ovat usein syrjäytyneitä ja rakki korvaa ihmissuhteet, normaali ihminen ei tarvitse yksinkään hukkaputki petoelukkaa seurakseen. Kummallista kun toimeentuloasiakkaillakin on varaa syöttää kinkkua turhalle elukalle, niilä pitäisi olla isot haittaverot.
Outo seutu saattaa olla jotain varakkaampien asuma-aluetta johon ei ole nuorilla itsenäisesti asuvilla varaa mennä asumaan. (Esim. Espoo omakotialuetta tms.)
Kuvaavaa on että kotonaan asuvat perheiden lapset saattavat vanhempiensa luona asua laatualueillakin.
Koiria kävelyttämässä näkee lähinnä eläkeiässä olevia vanhoja naisia.
Meilläpäin nuoret naiset ulkoiluttaa koiriaan, usein heillä on kaksi koiraa ulkoilemassa. Onko koira nykyään jokin yksinäisyyden torjuntalaite?
Ei uskalla pääkaupunki seudulla lenkille ilman koiraa. Tämä johtuu, arvatkaapa mistä?
No lulisi urheilullisen naisen olevan kykenevä tekemään potkuliikkeitä raiskareita vastaan siinä missä lössö mieskin.
Naista raiskataan, miestä ryöstetään. Loppupeleissä urheilullinen nainen saattaa olla jopa paremmassa asemassa selviytymisen suhteen kuin ryöstön kohteena oleva ylipainoinen kaljamaha lössö.
nyky naiset liikkuu aina yksin kai se on muotia,
Joo, ymmärrän että koiraa tarvitaan hyvistäkin syistä, mutta yksinäisyyttä siitä ei ole paikkaamaan. Leskivanhuksillehan koira on usein mitä mainiointa seuraa.
Toivoisi nyt kuiten nuorten parien ajattelevan lasten hankkimista ennen kuin mitään koiraa harkitsee karvoineen sotkua aiheuttamaan.
Koira nimenomaan on monen yksinäisen vanhuksen ja miksei nuorenkin turva ja ystävä. Tiedän paljon työni puolesta vanhuksia, joilla on koira, ja se koira on ELINTÄRKEÄ.
Tietysti se elin on akoille tärkeä, mutta ei sen puutteeseen kuole.
Anna 2 milliä tilille niin voin pyöräyttää jonkun sossurääpäleen suomelle...
Monella nuorella naisella on koira, miesystävä, vaativa työ, ehkä vapaaehtoistyö, ystävät ja harrastukset. Ei siinä välttämättä ole aikomustakaan hankkia lapsia. Jokainen valitsee itselleen sopivimman elämäntavan ja aina se ei ole perinteinen 3 lasta ja omakotitalo. Nykyään voi valita. Ja se juuri on hyvä.
Yleensä koiria omistavalla nuorella on asiat kunnossa. Vastuuttomilla harvemmin on edes koiria.
Joo, niin kauan kuin asuvat vanhempien luona, jotka kustantaa kaiken.
Koirissa on aina tulevaisuus. Koira on ollut ihmisen seuralainen 30 000 vuotta. Ja on yhä enemmän ja enemmän.
Hyvä vertaus, rotat ja hiiretkin olleet ihmisten seuralaisia 30 000 vuotta, samoin kirput, punkit, satiaiset, täit, luteet, russakat, vaaralliset bakteerit... noita kaikkiahan löytyy rakkitalouksista ja kaikki ne pitäisi hävittää rakkien ohella.
Koira on terveempi kaveri mitä kännykkä-some
https://static.mvlehti.net/uploads/2019/06/INC-taide-4.jpg
Suomessa on n. 800 000 koiraa. Niitä on nuorilla, vanhoilla, sinkuilla, perheellisillä, pareilla - siis ihan kaikilla. Nuorilla niitä on mun kokemuksen mukaan kaikkein vähiten.
Teinitytöhän kaikkein eniten on kiimassa rakkeihin, ei ne mihinkään niitä hävitä, osa tietysti haluaa isompaa eli ponia ja hevosta.
Nuoret naiset sentään ulkoiluttavat koiriaan ja liikkuvat. Sen sijaan nuoret miehet vaan pelaa peräkammarissaan.
Kuka hullu edes tahtoo lapsia kärsimään sanonko mistä syystä..
Todellakin, parempi ettei lapset joudu kärsimääön rakkihullusta äipästään, ties mitä tautejakin saisivat heti syntyessään tai viimeistään kun rakki nuoleskelee.
Ja kuka ne lapset edes hoitaa kun isukki pelaa ja äippä kävelyttää rakkeja?
Hurtat louskuttaa leukoja ja syääää
Miettikääpä vain Ihan kuin tulevaisuudella ei olisi merkitystä, kun ei lapsia haluta. Suomalaisia syntyy liian vähän. Afrikkalaiseksi taikka islamilaiseksi maan muuttuessa on se kaikkein huonoin vaihtoehto.
Ilmeisesti näkyvällä osalla nykynuorilla ei ole mitään arvoja, koska eivät halua synnyttää elämää, eivät haaveile perheestä.
Eiköhän täällä maapallolla ihmisiä ole jo liikaakin! Lisääntykää ja täyttäkää maa - nyt on jo aika lopettaa.
Kuka hullu hankkii lapsia tähän maahan orjiksi?
Ihan sama millaisia ihmisiä täällä eu:n osavaltiossa tulevaisuudessa on.
Tulee NWO. Ei ole eri kansalaisuuksia eikä kulttuureja.
Eikä minun jälkeläisiä eliitin orjina.
Noita helvetin elukoita saa kyllä nykyään väistellä joka helvetin paikassa. Kai se zoofilia on sitten voittanut suomalaisten sydämet.
Mitä hyötyä siitä itselle on uhrata elämästä 20 vuotta lapsiin?
Poikamiehenä ja tyttönä läpi elämän on puolet kevyempää.
Sukulinja säilyy? Olemassaolosi ainakin tietyssä mielessä jatkuu. Sukusi jatkuu, geenisi jatkavat. Lapsesi pitävät puoliasi kun olet vanha ja heikko etkä enää yksin pärjää samalla lailla, tai jos yhteiskunnassa ja maailmassa tapahtuu suuria mullistuksia...
Eikä sen perhe-elämänkään ole mikään pakko olla pelkkää uhrautumista.
Koira ei tule katsomaan sua vanhuskotiin kun olet vanha.
Mutsi pölli mun rahat,
se haukkui mun ystävät,
se pilasi kaikkien elämän.
MÄ EN mene auttamaan sitä vaikka se olis kuinka vanha ja sairas.
EI LAPSIA VOI TEHDÄ ITSEKKÄÄSTÄ SYYSTÄ
ETTÄ NE ELÄTTÄÄ JA HOITAA VANHEMMAT!
Eihän aikuiset EDES OLE LÄSNÄ LAPSILLEEN!!!
Eihän aikuiset EDES KASVATA LAPSIAAN.
Kenen mukulat tulee edes moikkaamaan vanhempiaan?
Mitä geeneissä on niin hienoa, että sitä "linjaa" pitää monistaa?
Missä on ihmisen sielu ja sen oikeat arvot?
Jos tekee lapset, pitää olla itse valmis kasvattamaan ne, ANTAMAAN NIILLE AIKAA, olla läsnä, auttaa lasta oppimaan arvot,
KASVATTAA LAPSEEN MUUTAKIN KUIN RAHA-ASENNETTA.
EIKÄ LAPSIA VOI TEHDÄ JOTTA SAISI LAPSILISIÄ
TAI OLISI HYVÄKSYTTY TOISEN SILMISSÄ "tein sentään lapsia"
Edes USKONTO EI VOI PAKOTTAA LISÄÄNTYMÄÄN.
EI LAPSET OLE MITÄÄN VEROKAHUN RUOKAA
TAI EDES EU HALLINNON HYÖDYKKEITÄ.
Vaikka se niin antaa ymmärtää. EU harjoittaa rankkaa ihmiskauppaa.
TÄSSÄ OLI KAPINAN PAIKKA.
Ja toiset 20 vuotta dementoituneisiin vanhempiin.
Koko elämän pitäisi mennä toisten hyödykkeeksi?
Syntyä - jotta mutsi ja faija saisi jotain leuhkittavaa?
Jotta vanhemmat saisi lapsilisiä? Asuntolainaa?
Jotta elättäisi ja tukisi vanhempiaan,
jotta hoitaisi vanhempiaan,
jotta huolehtisi ne hautaan?
Jotta valtio saisi verotulonsa - nylkeä ihmisen elämän?
Jotta EU saisi nylkeä ja käyttää hyväksi?
Entä oma elämä, omat lapset -
pätkäduuneilla EI VOI ELÄTTÄÄ KOLMEA PERHETTÄ
valtiota ja pelastaa koko planeettaa.
40 lukulaiset ovat Suomen itsekkäin sukupolvi.
Piti sanoa että ensin hoitaa 20 vuotta lapsia, sitten 20 vuotta dementoituneita vanhuksia ja jos vielä voimia riittää niin viimeiset 20 vuotta olla sen kiukuttelevan ukon omaishoitajana ja sinnitellä 700€/kuussa eläkkeellä.
Sitäkö joku haluaa?
13vuotta koulutusta että saisi ammatin ja kun lapsia tekee kuulee kaikkea sontaa miten itsekäs ja huono äiti on kun ei lopeta töitä ja jää niitä kotiin hoitamaan..
Sitten kuulee miten huono ja itsekäs tytär jos ei aina töiltään jaksa eikä kykene vanhuksia hoitamaan ja viimeinen niitti on se jos laittaa miehensä laitokseen.. "hylkäsi miehensä, on se itsekäs"
Eli tee niin tai näin niin naiset saa paskaa niskaan.
"Koiria vaan paapoo"
Paapokaa vaan sanon minä.
Piti sanoa että ensin hoitaa 20 vuotta lapsia, sitten 20 vuotta dementoituneita vanhuksia ja jos vielä voimia riittää niin viimeiset 20 vuotta olla sen kiukuttelevan ukon omaishoitajana ja sinnitellä 700€/kuussa eläkkeellä.
Sitäkö joku haluaa?
13vuotta koulutusta että saisi ammatin ja kun lapsia tekee kuulee kaikkea sontaa miten itsekäs ja huono äiti on kun ei lopeta töitä ja jää niitä kotiin hoitamaan..
Sitten kuulee miten huono ja itsekäs tytär jos ei aina töiltään jaksa eikä kykene vanhuksia hoitamaan ja viimeinen niitti on se jos laittaa miehensä laitokseen.. "hylkäsi miehensä, on se itsekäs"
Eli tee niin tai näin niin naiset saa paskaa niskaan.
"Koiria vaan paapoo"
Paapokaa vaan sanon minä.
Plussat !
Tuohon voisi lisätä,
- Kouluttaudut, et kouluttaudu: naiselta aina väärä valinta
- Käytät ehkäisyä, et käytä: naiset saa aina syyt ja kantaa vastuun
- Teet lapsia, et tee lapsia: aina naisen vika ja nainen kantaa vastuun
- yrität ostaa oman asunnon - sinkku nainen ei saa lainaa, mies saa
- elät pätkätöillä: nainen on jotenkin epäonnistunut, ei yrittänyt tarpeeksi
- omaisuus menee homeasunnosta kaatopaikalle: EIKÖ SULLA OLE MUKA VARAA OSTAA UUTTA OMAISUUTTA, ASUNTOA JA AUTOA. MIHIN SUN RAHAT MENI?
- vanhusten huolto: naisen pitää hoitaa sekin ja silti menee jonkun mielestä aina pieleen (saa kuulla arvostelua ja siitä rangaistaan)
MIKSI MIHILLÄ EI OLE MITÄÄN VELVOLLISUUTTA
EDES IHMISENÄ KANTAA MITÄÄN VASTUUTA EDES ITSESTÄÄN
LÄHEISISTÄÄN TAI PERHEESTÄÄN?
Miehen seruraava malli on omistaminen, mies kuvittelee omistavansa naisen ja komentaa - tietää muka paremmin miten asiat pitää hoitaa.
Eli se vanha malli, jota noudatetaan edelleen kehitysmaissa.
Mies odottaa, että kaikki palvelee sitä ja täyttää sen tarpeet
sanomatta ja vähän äkkiä. Muuten mies jää kitiseväksi ja avuttomaksi.
Mies kittaa kaljaa...
Ja sitten sen pitäisi saada nainen, seksiä ja ..... perhe.
Vielä vähemmän hyötyä tuhlata koko elämänsä ja rahansa rakkeihin, mieluummin yksin.
Rakastaako joku enemmän koiria kuin sinua?
Vai miksi koirat ärsyttää sinua?
Vai onko sulla hylkäyskokemus
mut sekin helpottaa käsittelemällä se asia ensin.
Kuka hylkäsi ja miten se ilmeni?
Voihan aikuisella parilla olla
koiria, ei lapsia.
https://lasinenlapsuus.fi/tietoa/lapsuus-ja-oma-parisuhde
Sitten pari lausetta:
- lapsen tehtävä ei ole korjata tai parantaa rikkinäistä vanhempaa
- lasten tehtävä ei ole korjata vanhempiensa parisuhdetta
Parisuhde on noviiseja varten
ja kun siitä pääsee yli,
sinkkuus on hyvin vapauttavaa ja tajuaa, että se on ihan ok ja normaalia.
Ihminen voi kasvaa yksin tai yhdessä.
Jos tutkit PTSD (post trauma) ilmiötä
se koskee muitakin kuin sotilaita.
Perhe, parisuhde tai elämäntilanne voi aiheuttaa sen.
"EI LAPSIA VOI TEHDÄ ITSEKKÄÄSTÄ SYYSTÄ
ETTÄ NE ELÄTTÄÄ JA HOITAA VANHEMMAT!"
Voi tietysti, ja noinhan tehdään kaikissa kehitysmaissa kaiken aikaa. Itse en lähtisi ihan tuolle linjalle, mutta ihannehan se olisi jos suku pitäisi edes yhtä. Tiedän toki ettei näin mene läheskään aina.
Juuri näin se on. Koira on hoidettava, ei hoitaja. Ainoastaan vammaisavustuskoulutuksen saaneet auttajakoirat ovat tarpeellisia, kunnioitan niitä.
Muut ovat pelkkiä ihmisten leluja.
Juuri näin se on. Koira on hoidettava, ei hoitaja. Ainoastaan vammaisavustuskoulutuksen saaneet auttajakoirat ovat tarpeellisia, kunnioitan niitä.
Muut ovat pelkkiä ihmisten leluja.
Kuvalehdessä juttu vihreitä arvoja kannattavasta naisesta. Valitti ettei tänne kannata lasta hankkia kuluttamaan väheneviä luonnonvaroja. Tunnusti kuitenkin omistavansa kaksi suurta koiraa. Aikamoinen ristiriita.
Mikä ristiriita?
Koirat on jo olemassa, joku on jo tehnyt ne ja ne tarvii
turvallisen, rakastavan kodin.
Sama ideoligia lasten adoptiossa.
Paitsi että lasten adoptiossa on jo niin rankkoja
laittomia piirteitä, etten enää edes katsoisi siihen suuntaan.
Ainoa tolkullinen adoptio olisi AUTTAA PAIKALLISIA LAPSIA,
EIKÄ HAKEA KODITTOMIA MAAILMAN TOISELTA PUOLEN.
Suomessa on paljon apua tarvitsevia omasta takaa.
Vanhemmuus on hukassa.
Sinua selvästi sattui tuo juttu ja siinä olleet arvot.
Tunnetko itsesi jotenkin hylätyksi tai kateutta?
Tunnetko että hän antaa jollekin jotain mikä olisi
kuulunut ehkä sinulle?
Ei ystävän tai perheen saaminen ole mitään luonnollisesti lankeava
tai edes ihmisoikeus.
Pakkoliitot ovat ohi Suomen kulttuurista ja tässä eletään
vapaaehtoisuuden aikaa. Pitäisi olla ensin ihminen ihmiselle.
Jos vain suorittaa väkisin perheprojektiaan ja
käyttäytyy sen ulkopuolella kaikkia kohtaan inhottavasti
koko yhteiskunta hajoaa.
Hah hah, ei niitä olemassa ellei kukaan osta, sen takia niitä teetetään koko ajan lisää ja muita eläimiä tapetaan rakkien ruuaksi. Rakit kuluttaa eniten lihaa ja saastuttaa, ovat todella haitallisia ympäristön kannalta.
Ja siinä koko totuus koirien olemassaolosta?
Tuolla on aika paljon villikoiralaumoja, venäjällä, kreikassa....lämpimissä maissa
Esim. Kreikassa koira otetaan tai ostetaan ja kytketään metrin ketjuun koko iäksi. Istumaan kopissa tai seinän vieressä.
Venäjällä elää villikoiralaumoja ja niitä tulee tännekin silloin tällöin.
Espanjassa sama homma, ja tiedätkö mitä ne tekee koiralle jos se ei voita
juoksukilpailuja? Tai mitä ne tekee koirille - saadakseen hyvää satoa ensivuodelle?
Sä elät nyt yhden kylän tai läänin todellisuutta.
Tämän alueen pentutehtailijat on murto-osa kokonaisuudesta.
Eikä mitenkään syytön osa.
Ei ostajaa voi tuomita siitä, että Göran, Bertil, Ivan, Monica ja Lasse tehtailee pentuja
virossa, latviassa, liettuassa, savossa ja Porissa. Ei se ole koiran syy, että se on olemassa.
Ei ole lapsen vika, että se on olemassa.
Koira syö lihaa.....jooo
Mites lastenvaipat? Raha ja jätemäärä?
Äippä ei pääse töihin jos on lisääntymisikäinen ja
lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt.
Niinpä, villirakit pitääkin lopettaa, rakinomistajat ovat todellakin vastuuttomia, petoelukkansa tappavat sitten lapsia ja vanhuksia tai ketä tahansa nälissään.
Myös ihmisiä on liikaa, ihmistenkin pitäisi vähentyä suurimmassa osassa maista, Suomessakaan ei tarvitse ainakaan lisääntyä enempää.
Lapsille ei ole pakko käyttää kertakäyttövaippoja ja eihän ne kotona loisivat äiditkään viitsi lapsiaan hoitaa vaan vievät päivähoitoon, milloinkahan alatte vaatia päivähoitoa rakeillenne. Suomessa on maailman rikkaimmat "köyhät" lapsiperheet, aivan turha ulista.
Totta. Koira kuormittaa luontoa enemmän kuin katumaasturi, jopa punavasurihyysärien pää-äänenkannattaja myöntää asian:
https://yle.fi/uutiset/3-5978744
Hyvä linkki, mitäs viherpiiperöt tuohon sanoo! Nyt täytyy laittaa isot haittaverot rakeille, paskoillaan ja kusillaankin sastuttavat enemmän kuin autot.
"Brenda ja Robert Vale ovat saaneet koiranomistajat takajaloilleen laskelmillaan, joiden mukaan keskikokoisen koiran ruokkiminen aiheuttaa vuodessa 0,84 hehtaarin ekologisen jalanjäljen. Tämä on kaksinkertainen siihen verrattuna että ajaa 4,6 litran moottorilla varustetulla katumaasturilla 10 000 kilometriä vuodessa, vaikka laskelmassa otetaan mukaan auton valmistuksesta aiheutuvat päästöt. Koiran ekologinen jalanjälki on myös suurempi kuin etiopialaisen ihmisen.
Selitys hurjalta kuulostavalle tulokselle on siinä, että koirat syövät paljon lihaa. Kirjassaan Valet laskevat, että jos keskikokoinen koira syö kuivamuonana 100 grammaa lihaa päivässä, sen valmistamiseen tarvitaan 450 grammaa raakaa lihaa. Tästä syntyy vuodessa yhteensä 164 kiloa lihaa, ja sen päälle tulee vielä muu ruoka."
Sitten kun vielä ottaa huomioon, että niillä rakinomistajilla tosiaankin on maasturit, että pääsevät ulkoiluttamaan niitä rakkejaan.
Jutun lopussa puolustelevat rakkeja, että ovat perheenjäseniä, mutta autot vain hyödykkeitä. Muille rakit ovat kylläkin haitakkeita ja miksei auto muka voi olla rakas perheenjäsen, sen lisäksi vielä hyödyllinen.
Tuo kana lemmikkinä olisi tosiaan järkevämpi kuin rakki, syö vähän ja tekee vielä munia, eivät myöskään pure ihmisiä ja levitä tauteja.
Parhaassa työnhakuiässä, minua
haastatteli lähes poikkeuksetta kansakoulun käynyt 40- luvulla syntynyt
ja viesti oli vahva: JOS TEET LAPSIA ET SAA TÖITÄ.
Kotona hakatun piti oppia elämään omillaan - ilman juoppohullua miehenkuvatusta.
JOTEN - SAA EDES PASKATÖITÄ - ELÄTTÄÄ ITSENSÄ.
MUUTAHAN EI OLLUT TARJOLLA. EIKÄ OLE VIELÄKÄÄN
KUN LAMA JATKUU JA JATKUU JA JATKUU JA JATKUU
40- luvulla syntyneet, kansakoulun käyneet päättivät, että he eivät palkkaa naisia ja maksele niiden äityslomia, piti olla yliopiston käynyt nainen (ei ehkä lisäänny) ja sitä kesti 1980-90-2000 luvulle asti.
Lastentekovastaisuus OLI SELKEÄ TRENDI.
Sitten tuli täys hiljaisuus kun kaikilta loppui työt. KAIKILTA.
Miehet menetti myös tehdas ja rakennusalan työt ja perheen elättäjä olikin
nainen kaupan kassan palkalla. SITÄ JATKUI NOIN 20 VUOTTA.
SITTEN TULI VAIHE - ETTÄ NAISET OLIVAT YKSINHUOLTAJIA.
(monet syyt). Sitten tuli vaihe, että YH ON OKSETTAVAA JA
kännisiemenet ruiskuttanut rupuäijä, ei kanna mitään vastuuta
vaikka oli ITSE OLLUT PANEMASSA LASTA ALULLE:
NYT: miehet on totaali sekaisin, joka toinen vetää kamaa tai mt- lääkkeitä tai on muuten
jotenkin täysin kakara, kypsymätön - täys seko - huutaa kaiket yöt kun pelaa jotain tietokonepeliä.
MIKSI TUOLLAISEN PITÄÄ PÄÄSTÄ LISÄÄNTYMÄÄN?
Suuret ikäluokat eivät kasvattaneet lapsiaan, niillä oli kiire olla töissä, kerätä RAHAA ja autoja, näyttää mallia, että " jos ei ole rahaa, et ole mitään".... ja he jättivät omat lapset pihan ja koulun kasvatettavaksi.
MITEN niiden lapset osaisi kasvattaa omiaan?
Nykyiset 30set on täysin pihalla.
Ainoa elämisen arvo on velka, hieno känny ja auto.
Kotimaa on "mitä se on" -ei kehtaa - sehän on EU rikollisuutta.
1940 lukulaiset (koiviston porukka) aiheutti - tekemällä teki 90 luvun laman
jotta Suomi saatiin EU kuntoon.
Suomi EI IKINÄ TOIPUNUT SIIITÄ JA MIKÄ OLI SAATU HYÖTY.
Nykyiset unionistit ovat rummuttaneet kohta 25 vuotta
että SUOMI EI OLE MITÄÄN - ILMAN UNONIA SUOMI EI OLE MITÄÄN
NATIONALISTISUUS ON RIKOS
VENÄJÄ SYÖ SUOMEN JOS EMME OLE UNIONISSA
Junkker ITSE huusi CNNlle että "nationalistit ovat liberalismille"====
ELI EU ON KOMMUNISMIA JA OMAN MAAN SUOJELU ON UHKA KOMMUNISMILLE.
Mitä te kuvittelette SEN 25 VUODEN SAARNAN JA ASENNEVAMMAN
AIHEUTTANEEN?
Nuoret eivät edes tiedä että EU on valtiopetos.
EU JUMPUTTAA - ÄLÄ LISÄÄNNY - ISÄNMAALLISUUS ON RIKOS
UNIONIA KOHTAAN.
SAMAAN AIKAAN TÄNNE TUODAAN KEHITYSMAALAISIA
JA EU SUUNNITTELEE TÄNNE 62 miljoonaa UUTTA IHMISTÄ.
MIKSI EDES SUOMEN OMAT PÄÄTTÄJÄT EIVÄT SUOJELE TÄTÄ MAATA?
ELI
MIKSI EDES SUOMEN OMAT PÄÄTTÄJÄT EIVÄT SUOJELE TÄTÄ MAATA?
Unioniin lähetetään koko ajan mepiksi kansan tyhmin ja ahnein osa.
SITÄ RAKENTAA TYHMIN JA AHNEIN OSA.
Ei nuoret niin tyhmiä ole -
EI TÄNNE KANNATA ENÄÄ LAPSIA TEHDÄ KUN KAIKKI ON
SEKAISIN JA PÄÄTTÄJÄT OVAT KANSAN VIHOLLISIA.
TAI MENEEKÖ SE TOISIN PÄIN
KANSALAISET HAITTAA JOHDON RYÖSTÖRETKEÄ.
Työhaastattelussa ensimmäisenä syynätään onko kihlasormusta ja sitten jos on, niin tylysti tokaistaan että kohtahan sitä tietysti ollaan paksuna. Kiitos ja näkemiin.
Siinä ei koulutus eikä työkokemus paljon paina.
Eikä äitiyslomalla tai Hoitovapaalla kerry edes eläkettä. Siinä sitä sitten kitkutellaan 700€/kk eläkkeellä ja ollaan sen juopottelevan miehen armoilla joka saa yli 3000€/kk tehtyään putkessaan töitä 50 vuotta.
Siinä olisi korjattavaa.
Eläkettä pitäisi kertyä myös siltä ajalta kun äippä on Hoitovapaalla. Kunnon korvaus menetetystä palkasta. Ei 200€/kk vaan 2000€.. ja siitä eläkekertymää..
Päinvastoin, pelkäävät niin paljon syrjintäsyytteitä, että akat ovat aina etusijalla. Kun vähennetään porukkaa, niin akkoja ei laiteta pois vaikka olisvat puolet ajasta äitiyslomilla, sinkkumiehet lähtee ensimmäisenä ja jos lomautetaan koko porukka niin naisen tarvitsee vaan hankkiutua raskaaksi niin pääsee varmasti takaisin.
Aika moni saa silti asuntolainaa
KOSKA sillä on lapset ja saa lapsilisiä.
Sinkut ei saa asuntolainaa jos elää pelkällä palkalla,
pätkäduunilla
eikä ole takaajia.
Jos pitää vielä elättää vanhempiaan
- ei kannata tehdä lapsia ollenkaan.
Sinkut maksaa eniten asumisestaan,
elämisestään
mutta sillä voi saada edes mielenrauhan
tai turvallisuuden tunteen...
mitä parisuhteessa ei ole.
Moneko perheessä on ollut väkivaltaa tai alkoholismia?
SE JÄTTÄÄ JÄLJET JA
KYLL Ä - SIITÄ OPPII.
Varmasti hyvin monessa, koska tutkitusti suomalaiset tytöt ja naiset ovat parisuhteissa erittäin väkivaltaisia, ei ihme ettei miehiä kiinnosta.
Joillakin on koko eläintarha talutettavana eli lauma koiria.
Voite keppiin niin koira hoitaa työt.
Eikö osaa käyttäytyä edes
koiria kohtaan kunnolla ja kunnioittavasti?
Mees takaisin
nyt on läksyt tekemättä.
Mistä lähtien 30v sinkuilla on ollut "läksyt tekemättä" ?
Kannattaa ottaa koira, sille löytyy paremmat/nopeammat terveyspalvelut kuin kaljaa kittaavalle miehelle. Terveys palvelu syistä.
Nuoret+naiset+ovat+tiedostavia+ja+vastuullisia.+Eivät+mitään+sukuviettiensä+ohjaamia+eläimiä.+Lapsen+hiilidioksidipäästöt+ovat+monikertaisia+koiraan+verratuna.+Hiilidioksidipäästöjen+määrän+on+todettu+olevan+suoraan+verrannollinen+ihmisten+määrään.+1%+maailman+väestönkasvu+nostaa+saman+verran+hiilidioksidipäästöjä.
Rakit ei tuota mitään, mutta syövät valtavasti lihaa ja saatuttavat luontoa ja ympäristöä kaupungeissa enemmän kuin mikään muu. Jos yksi rakki syö keskimäärin 500g päivässä, varmasti alakanttiin, koska isot syö monta kiloa, niin jo siitä tulee 150 miljoonaa kiloa vuodessa ja kaikki täysin turhaa kulutusta. Lisäksi kuset ja suuri osa paskoistakin päätyy vesistöihin saastuttamaan nekin ilman lisäksi.
Sä kiusaat itseäsi ihan turhaan tuollaisilla vihakuvilla ja fiktioilla.
Luuletko sä että ne vetää jotain sisäfilettä?
Nyt lopeta :)
Lisäksi koiraelukat ovat häiriöksi, harmiksi ja vaaraksi muille ihmisille. Esim. yhdysvalloissa rekisteröidään 4,5 miljoonaa koiranpuremaa vuosittain.
Jos koirat määrättäisiin työvoiman palvelukeskuksiin, saataisiinko työllisyysastetta nostettua.
Musliminaiset eivät kävele koirien kanssa, pitävät koiraa saastaisena. Lapsia on ympärillä sitäkin enemmän.
Tällaisena nuorena lapsettomana naisena ja koiranomistajana voin kyllä myöntää että ei, eipä kiinnosta lapsenteko. Mieskin löytyy ja molemmilla työt, mutta miksi ihmeessä hankkisin lapsen kun en sellaista halua? Paljon mieluummin ulkoilen rauhassa sen koirani kanssa kuin huutavan lapsen. Koiran ei tarvitse tulla minua vanhustentaloon katsomaan, ihan niinkuin ei lapsellakaan siihen velvollisuutta olisi.
Suomalaisuus itsessään ei minusta ole muita kansallisuuksia arvokkaampi asia, ei sellainen että väkisin pitäisi pitää tätä kansaa hengissä. Jos naiset eivät syystä tai toisesta lisäänny, ei sille mitään mahda. Pakottaa ei kukaan voi. Lapsen hiilijalanjälki on valtava ja liikakansoitukseen tämä maa tulee tällä menolla kuolemaan kuitenkin. Ihan samahan se on missä se lisääntyminen lakkaa, kunhan saadaan se laantumaan. Mielestäni juuri suomalaisten säilyminen ei ole sen tärkeämpää kuin vaikka sveitsiläisten. Tai albanialaisten. Tai vaikka nigerialaisten.
Suomalaisuus on siis sinulle henkilökohtainen asia.
Totta ihminen on ihminen, mutta
entä eikö Suomella ole mitään merkitystä yhteisönä, kielenä tai
kulttuurin säilyttämisen kannalta? Turvallisuuden,
muistojen....kannalta?
Onko se ihan sama kuka täällä määrää: brysseli, saksa, venäjä tai oma
paikallinen päätösvalta?
Missä on yhteisöllinen tai paikallinen kiinnittyminen?
Kieli on aina kiinnostava ja säilyttämisen arvoinen asia, tosin on se sen arvokkaasta asemasta huolimatta herkkä ja katoava. Suomen kielen katoaminen ei tapahdu mitenkään yht’äkkisen ”suomalaisten sukupuuton” kautta, vaan muutoksen kautta. Kieli elää ja saa vaikutteita ja osa kielestämme onkin jo kadonnut. Sanasto on muuttunut jo viimeisen 60 vuoden aikana valtavasti. Kielen katsotaan kadonneen täysin, kun viimeinenkin sitä äidinkielenään puhuva henkilö on kuollut, mutta äidinkielenään kieltä puhuvan ”etninen alkuperä” ei tähän kuulu. On ollut paljon puhetta niin kutsutusta kansan vaihtumisesta, eli myös suomalaisuus elää ja muuttuu. Suomeen tulee tulevaisuudessa syntymään uusia suomea äidinkielenään oppivia ja jatkossa sitä myös äidinkielenään puhuvia ihmisiä, joilla nyt vaan ei ole niitä 1900-luvun alun maantieteellisen Suomen alueelle sijoittuvia sukujuuria.
Pahoittelut, en ole erityisen ”yhteisöllisesti tai paikallisesti kiinnittyvää” sorttia itse ja en aio pakottaa itseäni tai miestäni sikiämään ja lisääntymään vain siksi, että muistot Suomesta olisivat säilyttämisen arvoisia. Mieheni geenit voisi hyvinkin laittaa eteenpäin, mutta omani tuskin ovat erityisen hienoja tai tärkeitä maapallon tulevaisuuden kannalta. Olen kuitenkin varsin yleishyödyllisessä ammatissa, jossa pääsen vaikuttamaan tulevaisuuteen enemmän kuin omien lasten kautta. Opettaja ei jälkikasvua kaipaa, mutta koira on ihan mukava.
Vanhempiani kyllä on jo siunattu yhdellä lapsenlapsella, joka (sinänsä ironista) ei suomea äidinkielenään puhu ja tuskin koskaan tulee sitä puhumaan edes sujuvasti. Eikä se tee hänestä yhtään vähemmän tärkeää ja rakasta perheenjäsentä.
Hienoa tämä uusi suomalainen vasemmistoajattelu, että länsimaisuus ja suomalaisuus eivät olisi minkään arvoista. Kunpa vain eläisitte terveinä siihen aikaan kun niitä ei enää ole vaan kumarratte sen sijaan kiltisti allahille pakkonaitettuina lapsentekokoneina. Ja koirannekin saatte viedä ulkoilemaan jos perheen miehet sen teille sallivat.
Ei ole minua yritetty pakkonaittaa ja lapsien tekemättömyydestä syyllistävät lähinnä n. 50-60-vuotiaat sedät. Kenelleköhän olenkaan lapsentekokone...? Helppo on huudella niiden, jotka eivät synnytä, imetä tai koe syrjintää työssä lapsen takia.
Nou shit Sherlock? "Setämiehiä" ja suomalaisuutta vähättelevä ja vihaava vasuriajattelu kuitenkin ajaa SUORAAN suomen islamisaatiota, kunniakulturistumista ja kehitysmaalaistumista. Sellaisessa suomessa tilanteesi olisi varsin erilainen kuin tässä toistaiseksi vapaassa suomessa, jossa kekenkään(kantaväestön edustajan) ei ole pakko toimia lapsentekokoneena kellekään pakotettuna. Suomessa jota et osaa arvostaa.
Tekoäly syö työpaikkoja, ne ei maksa veroa, Robotti/ 7 hkö vastaa. Tuloerot räjähtää pilviin. Tarkoituksella tehdään paaria joukkoa. (Länsimaissa Intian kastittomista on totuttu käyttämään nimitystä paaria tai paria ...) Me olemme intiasta paljon jäljessä. Evoluutio sallii sen. Mikään ei riitä, koska ahneus on hyve, varsinkin kun se on toiselta pois, kasvattaa mielihyvää ja itsetuntoa, etenkin kilpailuviettiä.
Ilman muuta pitäisi laittaa robotit verolle, ei kenenkäöän kuulu olla miljardööri. Valtion avustuksilla ja verovähennyksillä ne yritykset on perustettu ja robotitkin hankittu ja työläiset rikastuttaneet omistajat, täytyy siis maksaa takaisinkin. Ei niitä tuotteitakaan kohta kukaan osta kun ihmisillä ei ole rahaa ostaa. Jos ihmisiä aletaan vain pitää hengissä ilman kunnollista toimeentuloa, käy rikkaille pian huonosti.
Lapsettomuus on ilmastoteko. Vain vähäjärkiset noudattavat eläimellisiä viettejään ja sikiävät.
Jotenkin säälittävää, kun useat lapsettomat pitävät koiraa lapsenaan.
Käy rakitkin sääliksi, vaikka en niistä erityisemmin pidäkään. Aikuiset eläimet laitetaan olemaan kuin pikkulapset.
Mielummin koira kuin kakara. Jos kakara on pakko saadaa, niin sitten adoptio, ja mieluiten ulkomailta. Itse vihaan kakaroita, mutta pidän koirista, koska koirat eivät kuseta, mutta koiria saa kusettaa.
Jopa vasurien cutting edge-paskatuutti on eri mieltä noista elukoista:
https://www.vice.com/en_us/article/gyxv7j/dogs-will-lie-to-get-what-they-want-new-study-says
Ihan saatanan sama.
Vihattiinko sinua lapsena vai miksi haluat laittaa pahan olon kiertämään? Kohdistat sen sijaan lempeyttäsi elukkaan, joka käytännössä vain käyttää sinua hyväkseen, syö, nukkuu, meluaa, tekee tuhojaan ja paskaa.
Hölmöä pilata oma elämä jo nuorena hankkimalla elämää rajottava kauhukakara. Matkaileminen ja muut harrastukset ovat sen jälkeen pirun hankalia järjestettäviä. Autoksikin joutuu hankkimaan ruman neliovisen.
Ei kiitos. On vain yksi elämä.
Niinpä. Lasten kanssa sentään pääsee melkein minne tahansa, rakkien kanssa ei. Onneksi ei ole vielä yhteiskunnan puolesta päiväkoteja tai vanhustenkoteja rakeille.
Jos lapset käyttäytisi kuin rakit, niin pidettäisiin todellakin kauhukakaroina ja aikusia ihmisiä paatuneine rikollisina, miksi rakeilta pitäisi hyväksyä mitä tahansa.
Kakarat on kallita ylläpitää, koira tulee halvmmaksi.
Jotkuthan hankkii kymmenekin lasta kun saavat kaikki mahdolliset tuet, ei tarvitse töissä käydä ollenkaan, mutta rakeista ei onneksi ainakaan vielä tietääkseni makseta mitään.
Kakarat kakkii ja vaipoista tulee niitä ympäristöpäästöjä
Tämän palstan kirjoittajat näyttävät olevan sellaista sakkia, että hyvä vaan etteivät lisäänny, ja toivottavasti eivät edes vahingossakaan lisäänny.
Koirat pitäisi jokaiselta ottaa pois ja lähettää jonnekin tarpeeksi kauas paskomasta kauniin Suomen tienvarsia pilalle.
Näköjään on rinteen hallituksen saavutukset jo nyt tehneet tulosta, sen verran hullulta kuulostaa.
Nainen jolla kakara on totaalinen turnoff. Koiran kanssa liikkuva nainen on sen sijaan kiehtova. Sellaisen persoonan kanssa on hyvä aloittaa keskustelu koirista, ja siirtyä siitä sitten muihin kuulumisiin.
Ja paskat. Kunhan unelmoit. Vai ajatteletko, että jokaista koiraa taluttava kimuli antautuu sinulle, joidenkin tämän hetkisten säistä höpinöittesi tähden? Kääk mikä jätkä.
En ole kiinnostunut kuin parhaista naisyksilöistä. Koiran kanssa on helppo lähestyä toista koiraihmistä. Tietää että kyseessä on järkevä yksilö.
Ei oo varaa elättää kuin vain itseään näillä palkoilla. Siksi en käy väittelemään, jotta mitäköhän tulisi vielä enemmän köyhälle maksuun, jos omistaisi koiran? Rahat hukan suuhun.
Jaa eiks vieläkään saatu halut nuorilta neideiltä lopettaa tämä hauva keskustelu? Jurpututtaa kun koirakin pääsee nopeammin nykyisin terveyden huollon piiriin kuin vanha sairas ihminen joka ei nauti työpaikka terveyshuollosta.
🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕🥕Suloista kun joku vielä jaksaa ihmisiäkin puolustaa. Wuf Wuff
Lapsia ei kannata tehdä suomeen kärsimään,kun kohdellaan huonommin kuin paperitonta pakolaista.
Siis en tahtonut tehdä naiselleni lasta jo sen Ahon hallituksen aikaan 1990-luvun alussa kun tajusin mihin suuntaan maailmamme tulee menemään. Ja tein sentään vaimoni kanssa tyttären joka on sentään järki ihminen. Ei oo kuulemma tälläiseen maailmaa haluja tehdä minua isoisäsi.
mut minkäs tekkee kun hyvvää tekkee.....
siis teit kuitenkin mut tyttäres on jämerämpi...!!
Isoisäsi. Tuo muistikun remppaa sanojen kanssa.
Suksi suohon sen Aho jälkeen ei oo ollut parempaa pääministeriä joka on ajannut taitavammin maatamma koskaan liittovaltioitumaan eeuuhun. Asioita tutkinut.