Raamattu Antikristuksen palvontana

Eräs "kristinuskon", kuten se on ymmärretty varhaiselta keskiajalta lähtien, perusongelmia, tai oikeammin perusvirheitä, on käsittää Raamattu pyhäksi kirjaksi ja "Jumalan sanaksi". Tähän perustuvat myös monien ihmisten eroaminen kirkosta. Kuitenkin tämä uskomus on paitsi epäkristillinen, myös luonnollisen ymmärryksen kannalta järjetön ja turmiollinen. Kristittyjä kiinnostaa erityisesti, miksi käsitys on niin epäkristillinen.
Raamatun kirjat listattiin ensimmäistä kertaa sellaiseksi kokoelmaksi kuin nykyään on käytössä, vasta varhaisen keskiajan kynnyksellä, 4. ja 5. vuosisadan taitteessa.
Tämä Raamatun kanonisointi "pyhäksi" kirjoitukseksi suoritettiin enemmän kuin 300 vuotta sen jälkeen, kun esimerkiksi Paavalin katsotaan kirjoittaneen kirjeensä. Perusteluna kanonisoinnille käytetään edelleen ilmeisen kehällisesti, mutta myös järjen vastaisesti Paavalin väitettä: "Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus (pasa graphē theopneustos) on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään".
Paavalin ajatellaan viittaavan "kaikella kirjoituksella" siinä 300 vuotta myöhemmin kehittyneeseen kokoelmaan kirjoituksia. Kuinka Paavali olisi kuitenkaan voinut viitata keskiajan kynnyksellä syntyneeseen kanonisoituun kokoelmaan kirjoituksia, kun hänen aikanaan sellaisesta ei ollut mitään ymmärrystä? Ainoa joka kirjoitti jonkinlaisen listan, mitä ei mitenkään yleisesti hyväksytty ja joka poikkeaa nykyisestä kaanonista, oli Marcion 2. vuosisadalla.
Ei ole mitään syytä uskoa, että Paavalin "Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus" tarkoittaa Raamattua. Tämä uskomus on paitsi järjetön, myös vailla mitään perustaa itsessään kristinuskossa. Jumalan Hengestä syntyneellä kirjoituksella Paavali tarkoittaa yksinkertaisesti sellaista, millä on perustansa Kristuksen sanoissa ja teoissa, sillä kuten myös Paavali sanoo, "Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu?"
Kuitenkin Paavalin puheita, joilla ei ole mitään perustaa Kristuksen sanoissa, kuten esimerkiksi hänen ohjeitaan siitä minkä pituinen tukan pitää olla miehillä ja naisilla, yms. pidetään Jumalan sanana. Kuitenkin siihen uskovat ainoastaan sellaiset, joiden mielestä joskus lähempänä keskiaikaa tehty kirjoituskokoelma on Jumalan sanaa.
Heidän mielestään Raamattu on ristiinnaulittu heidän puolestaan ja heidät on kastettu Raamatun nimeen, eikä Kristuksen nimeen. Sellaiset ihmiset vannovat kaiken sellaisen nimeen, mitä Paavali on sanonut, vaikka Kristus ei olisi sanonut mitään sellaista, ja väittävät kiivaasti kaikkea sellaista Jumalan sanaksi, missä ei ole lainkaan Jumalan henkeä. Tällaista toimintaa apostoli Johannes kutsuu antikristuksen petokseksi. Usko Raamattuun Jumalan sanana onkin kristilliseltä kannalta eräänlaista Antikristuksen palvontaa.
Monta ongelmaa olisi vältetty ja vältettäisiin edelleen, jos kristityt tukeutuisivat Kristukseen, eivätkä Raamattuun, sillä se mitä Raamatussa kerrotaan ja voidaan kohtuullisesti arvella pitävän paikkansa Kristuksesta, muodostaa Raamatusta ainoastaan pienen osan. Kuitenkin suurin osa kyseisestä kirjasta ei ole Jumalan hengestä.
Ei Kristus, eikä kukaan apostoleista ole koskaan sanonut, että Raamattu sellaisena kuin se tunnettaisiin varhaisen keskiajan kynnykseltä lähtien, on Jumalan sana. Raamatun palvojat vetoavat esimerkiksi Paavalin seksistisiin väitteisiin ja väittävät, että kirkko harhautuu kristinuskosta koska kirkko ei luota sellaiseen, minkä Paavali puhuu omien aivoitustensa perusteella. Sellaiset ihmiset ovat kristinuskon kannalta Antikristuksen asialla, sillä he pyrkivät turmelemaan oman mielensä mukaisesti Kristuksen sanomaa. Tällaisiin Antikristuksen palvelijoihin kyllästyneinä monet sitten eroavat kirkosta, eikä se ole mikään ihme, kun siellä kumarrellaan Raamattua ja vastaavia ihmisperinteitä, joilla ei alkujaan ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.