Äärioikeistolainen kidutti ja murhasi amerikkalaisturistin

Anonyymi

9

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ottamatta kantaa poliittiseen puoleen asiassa, voisi kylläkin sanoa, että melkoisen heppoisin perustein annetaan kuva "äärioikeistolaisista" vain ja ainoastaan sen perusteella, että bunkkerin tiedetään kuuluneen natseille.

      Itselleni tuli ensimmäiseksi mieleen joku päihdeluola.

      Mihin tahansa poliittisella kartalla tekijä sijoittuukin, niin päästään sairashan tuollainen ihminen on.

      • Anonyymi

        En oikein itsekään osaa nähdä mitään järkevää syytä, miksi joku uusnatsiporukka tappaisi jonkun satunnaisen biologin - eteenkin kun uhri oli valkoinen, eikä hänellä ilmeisesti ollut mitään poliittisia tms. yhteyksiä. Olisiko tekijänä joku naisen tuttava/(ex-)rakastaja, joka on valinnut murhapaikaksi juuri tämän natsibunkkerin johtaakseen viranomaiset väärille jäljille..?

        Yksi teoria, mikä voisi ehkä selittää uusnatsien osallisuutta asiaan, olisi se, että uhri osui ns. väärään aikaan väärään paikkaan, esim. näki jonkinlaisen rikollisen teon tms., ja hänet oli pakko poistaa pelistä, etteivät uusnatsit jäisi kiinni.


      • Anonyymi

        Odotan halla-aholta kommenttia asiaan kun tekijä on äärioikestolainen


    • Anonyymi

      Vasurilla on jäänyt lääkkeet ottamatta ja liimakin alkaa olemaan lopussa.
      Avohoidon tila on Suomessa huono, joten hallituksen työmäärä lisääntyy.
      Toivokaamme palstatrollille parempaa vointia spammauksiensa keskellä.

    • Anonyymi

      Niin ? Mitä sinä siitä mesot ? Olivatko tekijät suomalaisia vai miten tapaus sinuun liittyy ?

    • Anonyymi

      Johan on täyttä paskaa arvailla ja syyttää uusnatseja ilman pienintäkään näyttöä. Kyllä tekonen vaikuttaa turvapaikanhakijan tekemältä. Ehkä isis, tai muslimi kuitenkin.

    • Anonyymi

      Valetta koko juttu.

    • Anonyymi

      Pitikö ängetä natsien bunkkeriin.

    • Anonyymi

      Kaikki paikalliset tietävät missä bunkkeri on, mutta kreikan poliisi tutkii uusnatseja? onko vasemmistolaishulluus iskenyt jo krekuihinkin. ja koskas nää maksaa velat pois.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4923
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1489
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1129
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe