Miksi ihmisen DNA on pysynyt liki samana 200 000 vuotta. Eli tarkoittaa ettei evoluutiota ole sillä lailla kuin joku haluaa väittää vaan on sopeutumista oleviin olosuhteisiin.
Evoluutia ja tänään
6
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmisellä biologisen evoluution on tavallaan jo ohittanut kulttuurievoluutio. 200 000 ei ole kovin pitkä aika pysyä ns samana.
On siinä varmaankin yhtä ja toista tapahtunut.
Mutta kun vaatteet keksittiin ei eskimoiden tarvinnut alkaa karvaisiksi.- Anonyymi
Onko evoluutia kehittynyt evoluutiosta?
- Anonyymi
Ihan vaan yhtenä esimerkkinä laktoosin sieto.
Toisena pohjoisen populaation ihon vaaleneminen, koska tummaihhoiset eivät saisi riittävästi D-vitamiinia pohjoisessa.
Asiantuntijat voisivat nimetä paljonkin muutoksia noilta ajoilta, mutta diletanttikin sentää pari tietää.Ei laktoosin sietokyky ole evoluutiota. Se on epigeneettistä adaptoitumista. MCM6-jaksoon on immuunipuolustusjärjestelmä ohjannut kiinnittymään metyyliryhmiä, jotka säätelevät sitä, kuinka vahvasti LCT-jaksoa luetaan transkriptioon. Epigeneettiset modifikaatiot ovat dynaamisia ja palautuvia, eivätkä ne kehitä yhtään mitään.
Valot päälle evoluutiouskovaiset!- Anonyymi
RaamattuOnTotuus kirjoitti:
Ei laktoosin sietokyky ole evoluutiota. Se on epigeneettistä adaptoitumista. MCM6-jaksoon on immuunipuolustusjärjestelmä ohjannut kiinnittymään metyyliryhmiä, jotka säätelevät sitä, kuinka vahvasti LCT-jaksoa luetaan transkriptioon. Epigeneettiset modifikaatiot ovat dynaamisia ja palautuvia, eivätkä ne kehitä yhtään mitään.
Valot päälle evoluutiouskovaiset!Tietenkin se on määritelmien mukaista evoluutiota. Jos haluat tehdä tiedettä, käytä tieteen kieltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1711111
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55539Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä295533Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37531Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49477
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45472