Ilmastoahdistus onkin ihmiskunnan suurin uhka

Media eli maailman halvimman ammatin omaavat ovat työntäneet maailman täyteen ilmastoahdistusta.
11<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Olisis korkea aika lopettaa tuo ilmastoahdistuksesta kirjoittaminen ja keskittyä pelastaamaan tuhoutumassa oleva maapallo.

Äänestä

Oikein liikakansoittuminen on suurin uhka maailmassa jos lisääntymiselle ei aleta tehdä stoppia niin näemme miten maailma tuhoutuu.

Äänestä

Meidän ääliöhallitus uskoo, että Suomi ratkaisee kaikki maailman ympäristöasiat. Me kun lopetamme liikkumisen ja syömisen niin maailma pelastuu.

Äänestä
  • Näin vannoo hallituksen naiset, suoli ulkona!

    Äänestä

Ilmastoahdistuksen lietsontaan Rinteen hallitus kaatuukin. Se jäänee hallituksen ainoaksi saavutukseksi.

Äänestä

Mielenkiintoista, hallitusohjelmassa sotakoneisiin 10000 miljoonaa ja 0 miljoonaa tähän ilmastonmuutokseen.

Ilmastonmuutoksen varjolla kerätään kansalta rahat noihin sotakoneisiin.

Mutta, yhtälö toimii.

Äänestä

Ilmastonmuutoksella on koululaiset niin peloteltu, että puolet kärsiin ilmastoahdistusta samoin opettajat.

Äänestä
  • Uskonsodat ja liikasyntyvyys Afrikassa.
    Siinä syyt todelliseen hätään.
    Ilmastosta vouhottaminen, on kuin ooppiumia kansalle
    todelliset ongelmat näin peitetään.
    Kuka muuten Suomeen on hyökkäämässä ?

    Äänestä

Antti pisaliisoineen haukku väärää puuta!

Äänestä
  • Usein sähköauto ei kunnolla sovellu Suomen oloihin, kuten erään automerkin malli, joka on tarkoitettu Etelä- ja Keski-Eurooppaan.

    – Siinä on lämmityslaite, mutta se on huomattavasti tehottomampi ja kuluttaa energiaa enemmän kuin tänne pohjoiseen tarkoitettu malli. Eräässä toisessa mallissa ei ole edes akun lämmitintä olemassa. Auton toimintasäde vähenee huomattavasti eli 150 kilometristä 60 kilometriin, toteaa Kallonen.

    Automyyjä Markku Juvonen on törmännyt samaan ongelmaan.

    – Lämmitysvastukset ovat piilossa, joten ostajan on vaikea hahmottaa niitä. Asiakkaat käyvät joskus kysymässä, minkä takia auto käyttää koko ajan polttomoottoria eikä kulje pelkällä sähköllä. Jos lämmitysvastuksia ei ole, vaaditaan, että auto on käynnissä, jotta auton sisätilat lämpeävät, kertoo Juvonen.

    Äänestä

Alfa-telkkarissa dosentti luukkanen haastatteli Eero Paloheimoa.
Tämä professori oli sitä mieltä, että syntyvyys pitää saada alenemaan, koska kaikki muut ongelmat johtuvat liikaväestöstä ja väestön jatkuvasta lisääntymisestä.

Piti Kiinan yhdenlapsenpolitiikkaa esimerkillisenä ekotekona.

Fiksu mies.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Media eli maailman halvimman ammatin omaavat ovat työntäneet maailman täyteen ilmastoahdistusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu