http://www.patmos.fi/uskonpuolesta/hyväkysymys/adoptiokysymys.htm
Homojen adoptio-oikeudesta..
ranpe
502377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 50
Vanhimmat
Huh huh.
Hyvinhän se Pasi Turunen oli perustellu sen.Pitäis ajatella asiaa enempi lapsen kannalta ja miettiä että lapsi joutuu todennäköisesti kiusatuksi homo vanhempien takia.Ei ole kiva että viaton lapsi joutuu häpeämään vanhempiaan.
>Ei ole kiva että viaton lapsi joutuu häpeämään vanhempiaan.
Just joo. Kuinkahan moni lapsi häpeää todella lihavia tai alkoholistivanhempiaan?
Mutta kun on ahdas maailmankatsomus, niin ei siihen mahdu kuin yksi asia.
Tällähän perusteella jokaiselle vanhemmalle pitäisi antaa kahmalokaupalla mammonaa, meinaan tiedän kouluajoiltani satoja tapauksia missä lapsia on kiusattu perheen köyhyyden takia. Tämä peruste on siis aika säälittävä (: Lapsia kiusataan monista syistä. Ei vanhempiaan voi valita, ja jos voi niin sitten on syytä kitkeä kaikki epäsopivat vanhemmat pois, jottei lapsia kiusattaisi. Tämä kyllä tarkottaa suomen väestömäärän äkkistä romahtamista. Eli siis kyllä koulukiusaukseen tulee etsiä muita ratkaisuja kuin "vanhempien valitseminen"...
...tuo kiusaamiskysymys vaan sen sijaan yhteiskunnan kannalta lapselle välittyvä väärä perhemalli. Homot ja lesbot haluavat perheen kuten heterotkin, mutta miksi?? Kun heillä pitää olla samat OIKEUDET. Entä syntyvän lapsen oikeus terveeseen perhemalliin???? Homojen ja lesbojen tulisi ymmärtää olevansa kaksi toisiaan rakastavaa, samaa sukupuolta olevaa henkilöä, joille ei luontaisesti kuulu lapsi. Ja miksi heillä yleensäkään on suvunjatkamisvietti, jos tämän ymmärtävät? Yhteiskunnan tulee sanoutua irti samaa sukupuolta olevien pariskuntien hedelmöityshoitojen rahoittamisesta sekä adoptio-oikeudesta.
Toooodella nerokasta!
Kiusatun syyhän se kiusaaminen kristittyjen mielstä on aina ollutkin. Ensin luodaan sairas ympäristö ja sitten syytetään ihmisiä jotka sairastuvat.
Kyllä uskonto on sairasta!!!!!
Mitä teet työksesi? Vapaa-aikasi näköjään kulutat päättämällä mitä muut saavat tehdä ja mikä on normaalia.
No, esim.mitä pitää tehdä niille jotka jo elävät (yleensä normaalin onnellisina) ns.epänormaalissa perhemallissa?
9 mm pistoolilla tehty jälkiabortti vai mikä.
Ennen olisin äänestänyt adoptio-oikeutta ja hedelmöittämisoikeutta vastaan, mutta ihan uskovaisten kiusaksi ilmaisen avoimesti tukeni kaikin mahdollisin tavoin.
Hyvä kirjoitus siltä kantilta, että homoseksuaaleille lisääntyminen ei ole luonnollista. Olen samaa mieltä.
Mutta se onko se syntiä ja luonnotonta, niin olen täysin erimieltä kuin Pasi Turunen. Homoseksuaalista käyttäytymistä esiintyy kaikilla eläimillä, myös ihmisillä (luen ihmiset eläimiksi seksuaalivietin suhteen ainakin). Säälittää sellaiset ihmiset, jotka moralisoivat ja lähes kammoksuvat homoja.
Se, että lapsi joutuu kiusatuksi vanhempien takia (aivan varmasti juotuu, olen varma) kertoo kyllä enemmän meistä muista.
mihin laitetaan ihmisen tekemisille raja ?? kohta saapi varmaan koiransakin kanssa avioon mennä..ja sitten perustellaan,että kun niin kivaa on ja molemmilla on oikeus jne..ei saa estellä ei saa estellä...
minusta lapsen oikeudet sivuutetaan,jos keinohedelmöitykset sallitaan jokaiselle,ken vähänkin lasta vinkuu...kaikkea ei elämässä voi saada.Se on kuitenkin totuus!! Miksi sitten luonnottomasti elävän pitäisi saada se,mikä luonnollisellekin on usein mahdotonta ? Ihan hirveän tarkkaan syynätään normaali perhe,silloin kun adoptiota ollaan harkittemassa..ja evätään,mikäli vikoja löydetään..
entä nämä toisenlaiset perheet..Onko niin,että samaa sukupuolta olevien adoptioissa ei sitten uskalleta nähdä mielenterveysongelmia ym.syrjimisväitteen pelossa ??
Kukahan elää luonnottomasti?
Voi jeesus ja pyhä yksinkertaisuus! Ei uskoisi, että 2000-luvun ihminen kirjoittaa tuollaista!
jesus crist!
Kirjoituksesi on paras vitsi mitä olen aikoihin lukenut. Thanks a lot!
Kaikkiin nykyihmisen keksintöihinkö pitää mukaan mennä ?? - eikö tervettä kritiikkiä voi enää esittää joutumatta parjatuksi ? - se on valitettavasti tämän nk.sallivan yhteiskunnan ominaisuuksia.Vapaudesta on tullut kahle....
..ettei saa olla sitä mieltä, että homoilu tai lesboilu on luonnotonta?
Heti on joku trenditietoinen irvailemassa ja nimittelemässä.
Opettelisit itse vähän suvaitsevaisuutta!!!
"No, esim.mitä pitää tehdä niille jotka jo elävät (yleensä normaalin onnellisina) ns.epänormaalissa perhemallissa?
9 mm pistoolilla tehty jälkiabortti vai mikä. "
--> Kommentti: jutuissasi ei ole mitään järkeä eikä relevanssia minun tekstiini. Viestini oli tietenkin kannanotto, ei toimenpidekehoitus.
Pidä sinä vaan tyrävyö tiukalla ja tue ketä haluat, ei liikuta minua pätkääkään. Mutta se liikuttaa minua, jos yhteiskunnan voimavaroja käytetään väärien asioiden tukemiseen.
...NÄIN!!
Voi sitä ihan hetero vanhempiakin. Minä ainakin häpesin ja häpeän yhä alkoholisti-isääni.
Enkä usko että insesti isäkään yhtään sen parempi vaihtoehto on. Taikka äiti jonka luona käy kymmeniä "setiä".
Lapsi tarvitsee suojaisan rakastavan kodin. Sama se mitä sukupuolta vanhemmat ovat
Koska artikkeli on järkyttävä, on minun pakko kommentoida sitä jollain tavalla. Artikkeli on järkyttävä, koska Turunen tuntui olevan kovin tosissaan. Koska tämä ei ole kristittyjen arvot ja etiikka-palsta, vaan kaikkien, kerron nyt oman ateistisen mielipiteeni ilman vetoamista Suureen Kirjaan, jonka tekstit ovat osoittaneet pelkän erehtymättömyytensä ja ristiriidattomuutensa.
Turunen kertoo suoraan, ettei hän hyväksy homoseksuaaleja. Hyvä on, en minäkään hyväksy häntä. Hän pitää heitä rivoina syntisinä, mutta osoittaa kuitenkin suurta ennakkoluulottomuuttaan sillä, että homoseksuaalisuuden kriminalisoimiseen on tarpeetonta ryhtyä. Kuitenkaan heille ei saisi suoda mitään erityisvapauksia, kuten lasten adoptointia. En tiedä olenko vain tyhmä, mutta tämä erityisvapaus ei oikein aukea minulle. Heteropari, jonka suhde on rekisteröity, saa adoptoida lapsia. Homopari ei, koska homoseksuaaleille ei saa antaa mitään erityisvapauksia. Logiikkaa on vaikea löytää.
"Lapsella tulisi olla oikeus molempiin vanhempiin. Siksi en näe mitään syytä miksi homopareille tulisi suoda adoptio-oikeus." Pitäisikö yksinhuoltajaäideiltä ja -isiltä kieltää myös oikeus vanhempuuteen? Kuitenkin noin puolet avioliitoista päätyy avioeroon (jos olen tässä väärässä, niin korjatkaa). Koska sana molempiin on oikein kursivoitu, täytyy minun suorittaa eräs laskutoimenpide. 1 äiti plus 1 äiti, tai 1 isä plus 1 isä, on yhteensä kaksi. Luvusta kaksi voi kyllä käyttää ihan hyvin sanaa molempiin.
Turunen on myös huolissaan siitä, kasvavatko lapset kieroon, jossa heillä on homovanhemmat. "lasten moraalinen käsitys siitä mikä seksuaalisuuden alueella on (Turusen mielestä) normaalia ja hyväksyttävää vääristyy" Tuollaisia juttuja voisi kehitellä nyt vaikka kuinka paljon. Oletetaan vaikka että perustelen kirkkojen kieltämistä sillä, että ne ovat moraalittomia. Pitäisikö ne sitten kieltää? Tuollainen monismi on kyllä huvittavan naiivia, mutta sillä voi olla pahat seuraukset. Mitä vääristynyt seksuaalisen käsitys sitten ylipäätään olisi? Jos homoseksuaalien lapsesta tulisi myös itsestään homoseksuaali, se ei olisi yhtään paha asia, jos vain hyväksyttäisiin se, että homoseksuaalit ja heteroseksuaalit ovat samanarvoisia.
Lapset, joita koulukiusattaisiin siksi, että heidän vanhempansa ovat homoseksuaaleja. Tämä ei olisi heidän vikansa, vaan koulukiusaajien. Joku jo ehdotti sitä, että pitäisi köyhistä vanhemmista tehdä rikkaita, niin että vältyttäisiin heidän lastensa kiusaamiselta. Entäs ateistit, joiden lapsille saatetaan nauraa siksi, koska he eivät käy samalla uskonnontunnilla?
Ehkä joskus kristinusko on ollut sorrettujen uskonto, mutta nyt se on ehdottomasti päinvastainen. Onhan Raamatulla perusteltu orjuuttakin. Mitäs mieltä te olette siitä nyt?
Ihan ensiksi mainittakoon, että en pidä homoseksuaalisuutta mitenkään iljettävänä tai tuomittavana. Koen vain, että adoptioasiassa on loogisia aspekteja, jotka tasa-arvoisuuden ja humaaniuden puuskissa unohdetaan. Näin myös sinun kirjoittelussasi.
Erioikeudeksi homoparien adoption mielestäni voi tehdä se ajattelu, että heteroparien kuuluu lisääntyä ja homojen ei. Ajatellaan tilannetta, jossa jokin yhteisö järjestää jäsenilleen iltamat ja jakaa siellä ruuaksi hernekeittoa. Kaikille jaetaan lautaset jo etuovella. Yksi ihmisistä kuitenkin vahingossa tiputtaa lautasen ja rikkoo sen. Muut ihmiset kuitenkin auttavat häntä ja joku, joka ei pidä hernekeitosta antaakin hänelle oman lautasensa. Samalla paikalle ryntää toisen yhetisön jäseniä jotka sanovat, että heilläkin on oikeus hernekeittoon. Miksi heilleä olisi?
Mielestäni heterot voidaan laskea yhteisöön, jossa jaetaan lapsia. Homoja ei.
Mitä tulee moraaliin ei ole mikään suora kausaliteetti, että homoparien lapsista tulee homoja. Tässä lähdetään taas siitä, että homous olisi behavioristinen tapaus. Sairaus josta voi parantua. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, ettei kysymys ole läheskään noin yksinkertaisesta asiasta. Luonnollisesti käyttytymismalleja opitaan, mutta... jokainen kasvaa omaksi itsekseen eikä siinä mitään. Maapallo kiittää jos useammat ovat homoja ja ylikansoittuminen saadaan kuriin ;)
Se taas on validi pointti, että lapsia kiusataan. Olen toki samaa mieltä siitä, että se on kiusaajien, eikä kiusattujen syy. Samoin on autoilijan syy jos hän ajaa ylitseni suojatiellä, mutta minä olen se joka kuolee. Pitkällä aikavälillä rohkeus sulauttaa homoparien vanhemmuuden varmasti hyväksyttyihin malleihin, mutta kuka kokee, että hänellä on oikeus tehdä pinestä lapsesta -jota ei vielä edes tunne- omien aatemalliensa marttyyri. Toki kaikki vanhemmat jossain määrin tekevät sitä, mutta kysymys on mittasuhteista.
Ja jälleen siitä olen kanssasi samaa mieltä, että kristinusko on diskriminoiva uskonto, mutta niinhän ne kaikki? By definition uskonnosta on kysmys uskosta. Uskosta jumalaan ja kirkon opetuksiin. Jos yhteiskunta pakottaa kirkon toimimaan opetuksiaan vastaan, niin miten edes kirkko voi itse uskoa itseensä? Naispappeuden, homouden, ehkäisyn yms. vastustaminen on sinällään toimintana tuomittavaa, mutta kirkon oppien kontekstissä mielestäni ainoa oikea ratkaisu. Miksi ihmiset haluavat väkisin kuulua yhteisöön, jonka opetukset tuomitsevat heidät? En minäkään ole menossa mustien panttereiden kokouksiin vaatimaan valkoisille oikeuksia... Kristillinen moraali taas ei saisi vaikuttaa yhteiskunnallisiin päätöksiin, kuten adoptio-oikeus. Alkuperäisessä artikkelissa ei kuitenkaan otettu niinkään kantaa lainopilliseen puoleen vaan annettiin todellakin kanta siihen pitäisikö kristityn hyväksyä homojen adoptio. Siihen kirkon opetukset -ja turunenkin- vastaavat yksiselitteisesti "ei pitäisi". On eri asia pitäisikö kaikkien järkevien ihmisten erota kirkosta, jonka opetukset ovat noinkin arveluttavia?
Lopuksi mainittakoon, että mielestäni jokainen adoptiotilanne on yksilöllinen, mutta homoparit eivät lähde samalta viivalta heteroparien kanssa. Se ei poista sitä, että homoparit voivat olla parempia vanhempia kuin monet heteroparit.
Kun ottaa lähtökohdaksi sen, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus, on helpompi jatkaa keskustelua.
Ne loogiset aspektit, jotka humaaniuden puuskassa unohdin, ei avaudu kirjoituksessasi. Tämä hernekeitto-tilanteesi tuo mieleen monia asioita. Hernekeitto ei kuitenkaan liene paras mahdollinen esimerkki, sillä ainakin Finlandiassa jokaiselle pitäisi olla mahdollisuus ruokaan. Tietenkään jokaisella ei pidä olla oikeutta adoptoida. Niin ei olekaan, sillä jokainen adoptointi katsotaan tilannekohtaisesti.
Mikä tämä toinen ryhmä sitten olisi, joka ryntäisi heti vaatimaan samaa homoseksuaalien kanssa? Vammaiset? Homoseksuaalisuus ei edelleenkään ole sairaus, ei edes vamma. Tätä tilannettasi voisi käyttää myös siihen, että heteroparilla on oikeus adoptoida lapsia eli joku on antanut tälle hernekeittoa. Samalla paikalle ryntää homopari, joka sanoo, että heilläkin on oikeus hernekeittoon eli adoptoida. Miksei heillä olisi?
Sitten on aina tämä sama kiusaamisjuttu. Tietysti vanhemmat voivat käyttää järkeään ja asua jossain vähän isommassa kaupungissa, kun tuonne maalle nuo asiat näyttävät saapuvan vähän hitaammin vaikka sana kulkee sata kertaa nopeammin. Tämä ei ole tietenkään mikään ratkaisu, jolla voitaisiin perustella homojen adoptio-oikeutta vaan pikemminkin ihan käytönnön keino selvitä.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että jos kirkko tuomitsee jotkut ryhmät, heidän ei ole mitään järkeä kuulua kirkkoon. Kirkko on jäänyt jälkeen sukupuoltenkin välisessa tasa-arvossa, vaikka ennen kai kirkko pyrki ajamaan tasa-arvoa. Kirkosta eroaminen on mielestäni hyvä protesti niilekin, jotka haluavat uskoa Jumalaan, Taivaseen, jne. Eihän Lutherkaan välittänyt siitä, mitä katolilaiset hänestä ajatteli ja ottihan Jeesuskin kantaa juutalaisuuteen. Tapauskonnollisuus on kaikista typerintä.
Ehkä joudun siis selventämään ;)
Hernekeittotarinan yhteisön jäsenet ovat heteropareja (heille on luonto antanut lautasia hernekeittoa varten, vaikka osalla on kädessä rikkinäinen lautanen alhaisen siittömäärän tms. vuoksi) ja muualta paikalle rynnänneet ovat sitten homopareja. He eivät kuulu siihen yhteisöön, jonka lautasia ja hernekeittoja tässä nyt käsitellään (ei. en ole tekemässä heistä hylkiöitä. tai siis olen, mutta vain tässä lapsiasiassa). Hekin haluavat lautasen, vaikka sellainen ei ole ikinä heille kuulunut. Onnistuinkohan vain sekoittamaan lisää? Metaforat meinaa joskus livetä käsistä.
Joka tapauksessa tuo oli yksi looginen aspekti. Adoptio-oikeus tai hedelmöityshoito on heteropareille jonkin sellaisen takaisinsaamista, mitä heillä on ollut/kuuluisi olla. Homopareilla jonkin sellaisen vaatimista, mitä heillä ei pitäisi olla. Toinen looginen aspekti on se, että kristityillä on mielestäni lupa olla hyväksymättä homoliittoja. Heidän opetuksensa sanovat niin. Yhteiskunnan ei tule ottaa kirkon kantaa totuutena ja näissä keskusteluissa nuo kaksi asiaa jopa valtiokirkkoisessa maassa pitää erottaa. Sitä ei useinkaan tehdä. Kolmas asia on tuo kiusaus. Ennakkoluuloja vastaan kuuluu taistella, mutta puolustuskyvyttömän lapsen valjastaminen omaan taisteluunsa on hieman arveluttavampaa.
Ja missään nimessä en siis ole pitämässä homoutta sairautena. Kyse on seksuaalisuuden eri ilmenemistavoista ja kai perimmillään vain normaalista parisuhteesta. Mikä määrittää ihmisen seksuaalisuuden on kai monen asian summa ja sitä siis vain ohimennen käsittelin.
"Adoptio-oikeus tai hedelmöityshoito on heteropareille jonkin sellaisen takaisinsaamista, mitä heillä on ollut/kuuluisi olla." Mihin tämä nyt sitten perustuu? Yhtä hyvin voisi väittää, että adoptio-oikeus tai hedelmöityshoito on homopareilla sellaisen saamista, mitä heillä kuuluisi olla. Miksi ihmeessä adoptointi ei voi kuulua homoille? Anteeksi vain, mutta tuossa ei ole mitään loogisuuta.
Tuollaisilla perusteluilla voisi tehdä mitä tahansa. Rikkailla kuuluu olla paljon rahaa ja köyhillä vähän, koska raha ei ole koskaan kuulunut köyhille. Köyhät eivät kuulu samaan yhteisöön kuin rikkaat, jonka rahoja tässä nyt käsitellään.
Kristityillä on näköjään lupa tehdä mitä tahansa, mutta mikään ei estä meitä kritisoimasta kristinuskoa. Kuitenkaan näin vakaviin asioihin ei pitäisi sekoittaa mitään Pyhää Kirjaa.
Kertaalleen voin uskoa vian olevan ilmaisukyvyssäni, mutta noin itsepintainen taipumus ymmärtää päin helvettiä kaikki mitä kirjoitan pistää jo epäilemaan missä syy on. Ehkä vähänkään abstraktimmat ajatusmallit ovat kohdeyleisölle liian vaikeita. Puhutaan siis asioista vain omilla nimillä.
Biologisesti mies ja nainen on tarkoitettu tekemään lapsia. Jos miehet ja naiset eivät pariutuisi ei olisi lapsia adoptoitavaksi (tai no kaikkihan voitaisiin tehdä hedelmöityshoidoilla) homoparit eivät voi ikinä lisääntyä itse. Ei tuon nyt kuvittelisi olevan vaikeata ymmärtää. Kuten alkuperäisessä kirjoituksessa joku turunen oli kirjoittanutkin (vaikken muuten hänen kantojaan allekirjoita) niin hedelmöityshoidot heteroille ovat HOITOJA. Niillä korjataan jotain lääketieteellistä ongelmaa. Samaa sukupuolta olevan rakastaminen ei viimeksi tarkistaessani ollut lääketieteellinen ongelma? Saman täytyy päteä adoptioonkin asti.
Enkä minä ole väittänyt olevani kristitty. Sanon vain, että mielestäni kristityillä on oikeus uskoa asiaansa. Samoin uskon, että kaikilla muilla uskonnoilla on sama oikeus. Jos ne eivät usko oppeihinsa ja toimi niiden mukaisesti ne eivät voi by defintion olla uskontoja?
Minun kantani on, ettei homoparien adoptiota tule kokonaan kieltää, mutta se ei ole samalla viivalla heteroparien adoption kanssa.
Tästä päästäisiin myös biologisten vanhempien oikeuksiin, mutta se saattaisi vain sekoittaa taas, joten säästänen sen toiselle yleisölle.
Se,että se joissain maissa on poistettu sairausluokituksesta on tosiasioiden kannalta yhtä relevanttia kuin vaikkapa se että alkoholin nauttiminen ei ole rikos Suomessa. Useimmissa muslimimimiassa se sitä on ilmeisen vahingollisuutensa takia. Vastaavasti jokin asia kuten tyttöjen ympärileikkaus, on rikos täällä, mutta ei muslimimimaissa. Se että jokin asia Suomessa on ulkopuolella sairausluokitusten, ei mitenkään todista ilmiön oleva terve, vain siedetty. Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää ilmiön täydellisen luonnonvastaisuuden, jos kuvittelee että uroskoirat tai orihevoset parittelisivat keskenään. - Sellaista tapahtuu vain ihmisten perverssissä maailmassa. Sairasta mikä sairasta,
vaikka degeneroituneissa maissa rangaistavuus onkin poistettu.
Se mikä tässä pitäisi ymmärtää, on yksinkertainen ajatusmaailmasi. Tietysti asioita voi perustella vaikka atomihiukkasilla, mutta jos asioista puhutaan niiden omilla nimillään, niin se tarkoittaa sitä, että tuo sinun koko perustelusi pohjautuu eettiseen naturalismiin ja on täten arvoton.
Mitä väliä sillä on, pystyisivätkö homoparit lisääntymään itse? Kuvitellaan että silmäkipuun keksitään lääke. Huomataan, että tätä lääkettä voi käyttää myös korvakipuun. Tietenkään sitä ei voi nyt käyttää korvakipuun, koska se on luotu silmäkipuun (vai miten se nyt menikään:)
Tyttöjen ympärileikkauksen ja homoseksuaalisuuden yhdistäminen on vähän typerää. Katsos, kun tässä sekä ympärileikattavat tytöt että homot ovat uhreja. Sitä paitsi, perustelet jo itseäsi niin paljon vastaan, joten minun ei tarvitsisi enää kirjoittaa mitään. Vai pidätkö kenties tyttöjen ympärileikkuuta hyvänä asiana?
Kukaan ei pakota ketään homoseksuaalisuuteen. Siitä ei voi näin ollen olla minkäänlaista haittaa.
Jos jokainen marginaali-ilmiö on sairaus, niin voin keksiä näitä sairauksi vielä lisää:
1. se että yltää koskettaa kielellä nenänpäätään
2. optimistiset ajatukset
3. suomalainen, joka ei tykkää viinasta
Vielä tästä luonnonvastaisuudesta. Mitä luolaasi kuuluu? Taitaa olla raskasta lämmittää näin talvipakkasilla. By the way, homoseksuaalisuutta on tavattu myös eläimillä :)
"Jokainen täysijärkinen ihminen ymmärtää ilmiön täydellisen luonnonvastaisuuden, jos kuvittelee että uroskoirat tai orihevoset parittelisivat keskenään. - Sellaista tapahtuu vain ihmisten perverssissä maailmassa."
Kyllähän eläimissäkin esiintyy homoutta. Etkä tosiaan tätä tiennyt?
Sinä olet siis sitä mieltä, että homoparien kyvyttömyys saada lapsia on sairaus ja suoraan rinnastettavissa esimerkiksi surkastuneisiin munasarjoihin?
Ja vaikka olisikin mielenkiintoista kuulla perustelusi eettisen naturalismin arvottomuudesta (päästäisiinkö Descartesiin ja skeptismiin) niin ei tuossa ole oikeastaan erilaisista säännöistä kysymys. Erilaisista ihmisistä.
Turusen kanssa on vaikea olla yhtä mieltä juuri mistään, ja ymmärrän kyllä sinun näkökulmasi, mutta minusta tämä koko yleinen keskustelu on hieman vinoutunutta, ts. puhutaan aidan seipäästä kun pitäisi puhua aidasta.
Minusta homoseksuaalisuus ei ole väärin tai kuvottavaa, pari rakasta ystävääni on homoja eikä se minusta ole edes mikään kovin määrittelevä piirre ihmisessä. Kuitenkin minusta tälle kritiikille homojen adoptio-oikeutta vastaan on olemassa hyvät perusteet.
Ihan ensimmäisenä keskustelun suuntaa pitäisi korjata lopettamalla homojen oikeuksista puhuminen. Kyseessä on lapsen oikeus vanhempiin (millaisiin, siitä kohta lisää), ei kenenkään aikuisen ihmisen oikeudesta lapseen. Adoptio lähtee aina tilanteesta, jossa lapselta puuttuvat hänestä huolehtimaan kykenevät vanhemmat, adoptiolapsi ei ole mikään esine, josta voidaan ihmisoikeuksia aseenakäyttäen tapella.
Seuraavaksi voidaan sitten miettiä, millaisiin vanhempiin lapsilla on oikeus. Minusta tuntuu, että luit nyt Turusen tekstiä melko pahansuovasti. Hän kyllä sanoi, että lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa ( = isä ja äiti tässä tapauksessa), mutta tällä tuskin tarkoitettiin sitä, että yksinhuoltajilta pitäisi viedä vanhemman oikeudet.
Kyse on enemminkin lähtökohtaisesta oikeudesta: uskoisin Turusen tarkoittaneen, että peruslähtökohdan tulee olla se, että lapsella on isä ja äiti. Näin ei aina käy, tulee eroja, ei toivottuja raskauksia, kuolemantapauksia... pointti on siinä, että ehdointahdoin ei pitäisi hankkia isättömiä tai äidittömiä lapsia. Tällä logiikalla lapsen tietoisesti yksin tekevä nainen tekee myös väärin, mistä olen osin samaa mieltä. Niin, ja avioerosta vielä: se ei yleensä tarkoita lapsen isättömäksi/äidittömäksi jäämistä, etävanhemman merkitys on lapselle yleensä suuri.
Jos unohdetaan lähtökohtainen vaatimus isästä ja äidistä, jää jäljelle kysymys homojen "kyvystä" kasvattaa muussa mielessä normaali, tasapainoinen aikuinen. Kiusaamisaspekti ei ole tässä mielessä vähäpätöinen: adoptiolapsella on usein rankka tausta, jonka vuoksi vaatimukset adoptioperheelle ovat vielä suuremmat kuin normisperheelle. Aiemman elämän vastoinkäymiset yhdistettynä kahteen isään ja koulukiusaamiseen voivat olla liikaa. Kiusaamiselta ei tietysti välttämättä suojaa mikään, mutta turhia riskejä kannattaa välttää.
Muutoinkin on aiheellista pohtia, millaiset seuraamukset lapselle olisi homoperheeseen adoptoinnista: miten muotoutuisi lapsen seksuaalisuus, käsitys omasta itsestä, yhteiskunnasta, sen säännöistä, miehistä ja naisista... En usko, että tulos olisi millään lailla katastrofaalinen. Tosiasia kuitenkin on, ettemme tunne tuollaisen adoption vaikutuksia.
Koska tiukan seulan läpäiseviä heteropareja on tarjolla vanhemmiksi enemmän kuin lapsia adoptoitaviksi, en kykene näkemään mitään järkevää syytä homoparien adoptioiden laillistamiseen ainakaan vielä nykyisen tiedon valossa. Mitään eettisesti tai moraalisesti perustavanlaatuista ongelmaa en asiassa näe, mutta minusta se on turha (joskin ehkä aika pieni) riskinotto jo valmiiksi haavoitetun lapsen tulevaisuuden kustannuksella.
Etkö ole nähnyt samaa sukupuolta olevien eläinten parittelevan keskenään?
Hanki kaksi uroskoiraa, niin stten näet, tai katsele telkkarista luontodokkareita.
Mielettömän sairasta tekstiä tää sinun tekstis. Nauran kippurassa vitseillesi :)
Ei noin sairaita ajatuksia voi kenelläkään sivistyneellä ihmisellä olla... Elätkö komerossa, vai missä ihmeen kaapissa, kun et ole tällä vuosituhannella?
Tilanne: homot eivät voi lisääntyä keskenään.
Päättelysi: homot eivät saa kasvattaa lapsia.
Anteeksi vain, mutta tuollaisessa päättelyssä ei ole mitään järkeä.
En ole sitä mieltä, että homoparien kyvyttömyys saada lapsia on sairaus ja... Sinä olet siis sitä mieltä, että sitä mikä on tarkoitettu hoitoon ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen?
Olet täysin oikeassa siinä, että tässä pitäisi olla nyt etusijalla lapset.
Seurauksista: Luulen, että niistä saadaan tietoa ehkä kymmenen tai kahdenkymmen vuoden kuluttua Ruotsista tai vastaavanlaisesta maasta. Toisaalta, Ruotsin kaltaista maata ei kyllä ole helppoa vertailla Suomeen, joten siinä ollaan vähän heikoilla.
Tulee mieleen tästä koeputkilapset. Eikös niistä pitänyt tulla superkiusattuja tai jotain?
Suomeen pitää ottaa koko ajan lisää ulkomaalaisia. Okei, poikkeaa jo vähän aiheesta, mutta ulkomaalaisten lasten adoptointi tulee varmaankin kasvamaan aika lailla.
Mutta muistakaahan rakastaa toisianne.
Nyt vihdoin päästiin tilanteeseen, jossa asia voidaan yksinkertaistaa ;)
Jos jokin on tarkoitettu sairauden hoitoon, mutta sitä voidaan käyttää myös terveiden mielihyvän lisäämiseen. Kumpi käyttötarkoitus pitäisi mielestäsi asettaa etusijalle?
oon jo niin kyllästyny :)
noh, oletetaan nyt sitten että jokin on tarkoitettu jonkun sairauden hoitoon. ensisijaisesti tällä siis hoidetaan sairauksia. eli vastaukseni on sairauden hoitoon. sitten suuren suuri kysymys: miksei sillä voisi tehdä muutakin?
lapset ovat loppuun asti lojaaleita vanhemmillen,eivätkä näe näiden toiminnassa mitään pahaa,vaikka mitä tapahtuisi...tietenkään homo- tai lesboparin lapsi ei näe vanhempiaan sairaina...
eikä tämän maailman muutkaan `lapset´ näe tämän maailman ajan asettamia ansoja,vaan kuvittelevat niitä sivistyksen tuotteina jne
lapset ovat loppuun asti lojaaleita vanhemmillen,eivätkä näe näiden toiminnassa mitään pahaa,vaikka mitä tapahtuisi...tietenkään ennakkoluuloisen heteroparin lapsi ei näe vanhempiaan sairaina...
Kuten jo aikaisemmin jossain näistä miljoonasta viestistä sanoin: en vastusta homliittojen adoptio-oikeutta ehdottomasti, mutta heteroparit ovat etusijalla.
Ehkä tämä tästä.
Hyvä on olemme eri mieltä, eikä tästä mitään tule. Tuo pieni sana etusijalla (no ei se pieni ole) tietysti vähän korvaan pistää. Tehdäänkö sopu? :)
"Muutoinkin on aiheellista pohtia, millaiset seuraamukset lapselle olisi homoperheeseen adoptoinnista: miten muotoutuisi lapsen seksuaalisuus, käsitys omasta itsestä, yhteiskunnasta, sen säännöistä, miehistä ja naisista... En usko, että tulos olisi millään lailla katastrofaalinen. Tosiasia kuitenkin on, ettemme tunne tuollaisen adoption vaikutuksia."
Väärin. Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta saksitusta useiden kymmenien tutkimusten tiivistelmästä voidaan lukea mm. seuraavaa:
"3.3. Vanhemmuus
Homoseksuaalisuus ymmärrettiin psykiatrian piirissä pitkään psyykkisenä häiriönä ja se oli yhtenä diagnoosina lääketieteellisessä tautiluokituksessa. Pitkällisen keskustelun ja tieteellisen tutkimuksen jälkeen todettiin homoseksuaalisuuden määrittäminen sairaudeksi perusteettomaksi ja se poistettiin tautiluokituksesta vuonna 1973 USA:ssa ja vuonna 1981 Suomessa. Näin ollen ei ole perusteita olettaa, että homoseksuaalit olisivat mielenterveytensä puolesta epäsopivia vanhemmiksi. Myös empiirinen tutkimus osoittaa, että lesboäidit ovat mieleltään yhtä terveitä kuin heteroäiditkin (Golombok et al., 1983; Green et al., 1986; Golombok et el., 1997; Brewaeys ja van Hall, 1997; Brewaeys et al., 1997). Näin ollen myöskään vanhemmuus ei rasita lesbonaisen mielenterveyttä enemmän kuin heteronaisen.
Homoseksuaalisten vanhempien vanhemmuutta on tutkittu monelta kannalta; lapsen ja vanhemman suhdetta ja siinä ilmenevää huolehtivuutta, herkkyyttä, lämpöä ja läheisyyttä, vanhemmuuden tapoja, lasten valvontaa ja kurinpitoa ja sitä, miten paljon vanhempi käyttää aikaa lapsen kanssa. Tutkimukset osoittavat, että homoseksuaalinen vanhempi on aivan yhtä kiinnostunut lapsestaan ja herkkä lapsen tarpeille, viettää yhtä paljon aikaa lapsen kanssa, valvoo ja ohjaa lastaan ja muodostaa yhtä lailla kiintymyssuhteen lapseen kuin heterovanhempikin (Mucklow ja Phelan, 1979; Kirkpatrick et al., 1981; Kirkpatrick, 1987; Flaks et al., 1995; Tasker ja Golombok, 1997; Brewaeys et al., 1997; Chan et al., 1998; Golombok ja MacCallum, 2003). Perheitten arkirutiinitkaan eivät näytä olevan erilaisia lesbo- ja heteroparin perheissä. Jonkin verran on kuitenkin viitettä siitä, että vanhemmuus ja lastenhoito jaetaan tasaisemmin lesboparin kuin heteroparin kesken (Brewaeys et al., 1997). Yhdessä tutkimuksessa (Golombok et al., 1997) lesboäidit olivat enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin heteroäidit.
Brewaeysin työryhmä (Brewaeys et al., 1997) tutki vanhemmuutta, äitien hyvinvointia ja lasten kehitystä perheissä, joissa oli käytetty keinoalkuista hedelmöitystä. Lapset olivat siten asuneet lesboäitiensä kanssa jo vauvasta lähtien. Aineistossa oli 30 lesbo- ja 38 heteroparia, jotka olivat saaneet lapsensa keinoalkuisesti, ja 30 heteroseksuaalia paria, joiden lapsi oli saanut alkunsa normaalissa yhdynnässä. Lapset olivat tutkimuksen aikaan 4-8-vuotiaita. Tutkimukseen oli pyydetty kaikkia kyseisen hedelmöitysklinikan asiakkaita viiden vuoden ajalta. Kaikki lesboparit suostuivat, heteropareista 53 %. Kontrolliryhmä muodostettiin perheistä, jotka vastasivat keinoalkuisia perheitä äidin ja lapsen iän, perheen koon ja lapsijärjestyksen suhteen. Valituista perheistä 60 % suostui tutkimukseen. Näin ollen lesboperheissä ei tapahtunut valikoitumista, mutta on mahdollista, että heteroperheet, joilla oli vaikeuksia, jäivät pois tutkimuksesta.
Yhtenä tutkimuksen kohteena olivat lasten suhteet vanhempiinsa. Vanhempien haastattelun perusteella todettiin, että kaikki äidit, niin biologiset kuin sosiaalisetkin äidit, niin heterot kuin lesbotkin, olivat enemmän vuorovaikutuksessa lasten kanssa kuin isät ja vuorovaikutuksen laatu oli myönteisempää. Samaan päätyi myös Falks (Falks et al., 1995). Kun sitten tutkittiin "kakkosvanhemman" vuorovaikutusta lapsen kanssa, selviytyivät lapsen synnyttäneiden lesboäitien kumppanit paremmin kuin heteroperheitten isät. Tämä johtunee siitä, että nainen on omassa kehityksessään sosiaalistunut äidiksi ja rakentaa ehkä läheisemmän suhteen lapseen kuin mies. Voi myös olla niin, että miehen sosiaalinen rooli vetää häntä pois perheen ulottuvilta enemmän kuin naista.
Brewaeyn tutkimuksessa kartoitettiin myös lasten tunteita ja kokemuksia suhteestaan vanhempiinsa, koska on epäilty, että lapsilla saattaa olla vaikeuksia suhteissaan lesboäitiin tai tämän naiskumppaniin. Lasten kokemuksissa ei ollut eroja lapset synnyttäneiden lesbo- ja heteroäitien välillä: kaikkien kolmen ryhmän lapset toivat esille enemmän positiivisia tunteita äitejään kuin kakkosvanhempiaan kohtaan. Kun taas verrattiin lasten kokemuksia ja tunteita kakkosvanhempiaan kohtaan, todettiin, että lasten tunteet isiä ja sosiaalista äitiä kohtaan olivat hyvin samanlaiset. Lesboperheitten lapset eivät siten kokeneet mitään erityisiä vaikeuksia suhteessaan perheensä äiteihin. Synnyttäneet äidit olivat lasten mielissä etusijalla sekä hetero- että lesboperheissä.
Golombokin ja työtovereiden (Golombok et al., 1983) tutkimus edustaa aikaisempaa tutkimusaaltoa. He tutkivat lapsia, jotka olivat saaneet alkunsa vanhempiensa heterosuhteesta ja jääneet sitten lesboäidin huoltoon. Näitä lapsia verrattiin heteroyksinhuoltajien lapsiin. Perheitä oli molemmissa ryhmissä 27. Lesboperheissä oli lapsia 37 ja heteroperheissä 38. Lapset olivat 5-17-vuotiaita, keski-ikä 9-10 vuotta. Kartoitettaessa lasten suhteita muualla asuviin isiin havaittiin, että suurimmalla osalla lesboäitien lapsista oli ainakin jonkinlainen kontakti isäänsä päinvastoin kuin heteroäitien lapsilla. Kolmannes lesboäidin lapsista tapasi isäänsä ainakin kerran viikossa, kun taas heteroäitien lapsista ainoastaan 8 %. Lesboäitien lapsilla oli siten huomattavasti enemmän kontakteja isiinsä kuin heteroäitien lapsilla. Ero saattaa johtua siitä, että lesbot tuntevat huolta miehen puuttumisesta lesboperheestä ja he pyrkivät aktiivisesti pitämään isän mukana lapsen elämässä. Tätä tukee myös Kirkpatrickin ja hänen työtovereittensa tutkimus (Kirkpatrick et al., 1981). Ero voi johtua myös siitä, että äidin uuden kumppanin ollessa nainen ei perheeseen synny kilpailutilannetta kahden miehen ja kahden isän välillä. Lapsen alkuperäinen isä säilyy lapsen ainoana isänä.
Äidin uusi lesbokumppani näyttää olevan ylipäätään aktiivisempi solmimaan suhteita lapsiin ja ottamaan vastuuta lapsista kuin heteroäidin uusi mieskumppani. Taskerin ja Golombokin tutkimuksessa (1995) lesboäitien lapset kokivat äidin naiskumppanin läheisemmäksi kuin heteroäitien lapset äitinsä miesystävän. Tyttöjen ja naisten sosialisaatiota äidiksi voidaan ajatella syyksi siihen, että nainen pyrkii ehkä aktiivisemmin solmimaan läheisen suhteen uuden kumppaninsa lapseen kuin vastaavassa tilanteessa oleva mies.
Tutkimuksien perusteella voidaan todeta, että huoli homoseksuaalisen ihmisen vanhemmuuden puutteellisuudesta on turha. Myöskään isän puuttuminen perheestä ei näytä johtavan vanhemmuuden ongelmiin, esimerkiksi kurinpidon ja valvonnan puutteisiin. Monissa tutkimuksissa lesboäidit selviytyivät paremmin kuin heteroäidit. Ero ei todennäköisesti johdu vanhemman seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan siitä, että homoseksuaali vanhempi on joutunut miettimään vanhemmuuttaan ja tekemään siihen liittyviä päätöksiä eri tavalla kuin heterovanhempi. Harkinnan ja tietoisen päätöksen myönteistä merkitystä vanhemmuudelle tukee myös se, että keinohedelmöityksen avulla syntyneiden lasten vanhemmat tuntuvat selviytyvän vanhemmuudesta paremmin kuin luonnonmenetelmällä alkuun saatettujen lasten vanhemmat (Brewaeys et al., 1997).
3.4. Lapsen kehitys
3.4.1. Seksuaalinen kehitys
3.4.2. Lasten sosiaalinen kehitys
3.4.3. Lasten tunne-elämä ja käyttäytyminen
3.4.4. Isän puuttuminen lesboperheestä
3.4.5. Tutkimukset homoseksuaaleista isistä
3.4.1. Seksuaalinen kehitys
Seksuaalinen kehitys jaetaan tavallisesti kolmeen eri alueeseen, joita ovat sukupuoli-identiteetin, sosiaalisen sukupuolen ja seksuaalisen orientaation kehitys. Kaikkia näitä voidaan tarkastella monitahoisesti ja niiden traditionaalisia lähtökohtia ja sisältöjä voidaan arvioida kriittisesti. Yksinkertaistaen niillä tarkoitetaan seuraavia asioita. Identiteetillä tarkoitetaan tietoisuutta siitä, että minä olen tyttö tai minä olen poika ja asian omaksumista osaksi itseä. Sosiaalisella sukupuolella tarkoitetaan niitä sukupuoleen sidottuja ominaisuuksia, jotka sosiaalisesti erottavat miehet ja naiset sekä tytöt ja pojat toisistaan. Seksuaalisella orientaatiolla tai suuntautumisella tarkoitetaan seksuaalista parinvalintaa.
Sukupuoli-indentiteetin kohdalla tutkimuksien tulokset ovat hyvin selkeät. Missään tutkimuksessa ei ole todettu homoseksuaalisten vanhempien lapsilla poikkeavuutta. Lapset ja aikuiset pitivät itseään tyttöinä tai poikina, naisina tai miehinä biologisen sukupuolensa mukaisesti (Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Green, 1978; Green et al., 1986; Golombok et al., 1997). Tutkimukset koskevat yli 300 homo- tai lesbovanhemman jälkeläistä (Patterson, 1992).
Sukupuoli-identiteetin kehityksen ajatellaan tapahtuvan ensimmäisten ikävuosien aikana. Suurin osa tutkimuksista koskee lapsia, jotka ovat kasvaneet nämä vuotensa heterovanhempiensa kanssa, koska avioero on tapahtunut vasta myöhemmin. Näin ollen voidaan kysyä, antavatko tutkimustulokset kuitenkaan vastausta siihen, miten lapsen sukupuoli-identiteetin kehitys etenee, jos lapsi kasvaa vauvasta lähtien homo- tai lesboperheessä. Viimeisimmät tutkimukset, jotka jo koskevat lesboparien omia lapsia, tukevat kuitenkin tulosta, että vanhemman seksuaalinen orientaatio ja sosiaalinen parinvalinta ei vaikuta lapsen sukupuoli-identiteetin kehitykseen (Golombok et al., 1997; Brewaeys et al., 1997; Chan et al., 1998). Vaikka tutkimukset ovat uusia, ovat lapset kuitenkin jo ohittaneet ratkaiseviksi ajatellut varhaiset vuodet. Näin ollen on vahvaa näyttöä siitä, että omien vanhempien seksuaalinen parinvalinta ja lapsen kasvaminen homoseksuaalisten vanhempien kanssa ei vaikuta ihmisen sukupuoli-identiteettiin.
Sosiaalisen sukupuolen normatiivinen kehittyminen on paljon monimutkaisempi kysymys. Kyseessä on myös yhteiskunnallinen ja kulttuurinen käytäntö ja sopimus siitä, minkälainen naisen ja miehen tulee olla. Vallitsevia odotuksia voidaan pitää monilta osin kahlitsevina sekä miesten että naisten suhteen ja sukupolvi toisensa jälkeen onkin pyrkinyt niitä muuttamaan.
Asiaa on lähestytty tutkimuksellisesti monelta kannalta. Javaid (1993) tutki 26 lesboäidin odotuksia ja toiveita koskien lastensa tulevaisuutta. Lesboäidit halusivat lastensa avioituvan ja saavan lapsia aivan kuten kontrolliryhmässä olevat heteroäiditkin. Greenin ja hänen työryhmänsä tutkimuksessa (Green et al., 1986) tarkasteltiin 56 lesbo- ja 48 heteroäidin lapsen leluja, leikkejä, pelejä ja mieliohjelmia televisiosta. Ryhmien välillä ei löytynyt eroja. Hoefferin tutkimuksessa (1981) sitä vastoin lasten lelut olivat lesboperheissä vähemmän sukupuolisidonnaisia kuin heteroperheissä. Ylipäätänsä tiedetään, että äidit valitsevat lapsilleen vähemmän sukupuolistereotyyppisiä leluja kuin isät, joten erot lesbo- ja heteroperheiden välillä voivat selittyä isien valinnoilla. Erot ovat kaiken kaikkiaan hyvin pienet.
Lapsia itseään koskevissa tutkimuksissa ei löydetä systemaattisia eroja tyttöjen tyttömäisyydessä ja poikien poikamaisuudessa hetero- ja homoperheiden lasten välillä (Green, 1978; Hoeffer, 1981; Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Patterson, 1994; Brewaeys et al., 1997; Brewayes ja Golombok, 1997; Golombok et al., 1997), joskin yksittäisissä tutkimuksissä voidaan raportoida pieniä eroja suuntaan tai toiseen. Greenin tutkimuksessa (Green et al., 1986) lesboäitien lapset kertoivat osallistuvansa monipuolisempiin leikkeihin ja toimintoihin koulussa ja naapurustossa kuin heteroäitien lapset. Näiden lasten äidit kertoivat, että heidän tyttärensä leikkivät joskus autoilla ja harrastivat aika ajoin rajuja fyysisiä leikkejä; poikien suhteen ei tullut eroja. Molempien lapsiryhmien käyttäytyminen oli kuitenkin normaalin rajoissa. Reesin tutkimuksessa (1979, ref. Patterson, 1992) puolestaan lesboäitien tyttäret olivat feminiinisempiä kuin heteroäitien tyttäret. Aineisto oli kuitenkin melko pieni, vain 12 lesboäidin tytärtä.
Gottman (1990, ref. Patterson, 1992) tutki aikuisia ja vertasi kolmea naisryhmää keskenään. Kyseessä olivat 35 lesboäidin tytärtä, 35 heteroäidin tytärtä, jotka olivat eronneet ja asuivat yksin, ja 35 heteroäidin tytärtä, jotka olivat eronneet ja menneet uudelleen naimisiin. Naiset olivat 18-44 vuoden ikäisiä. Näidenkään ryhmien naiset eivät eronneet toisistaan naisellisuuden suhteen.
Yhteenvetona voidaan todeta, että mitään systemaattisia eroja ei ole lasten sosiaalisen sukupuolen kehityksessä sen mukaan, mikä vanhemman seksuaalinen suuntautuminen on. Tärkeä tutkimustulos on myös se, että lapsi kasvaa sosiaalisesti tytöksi ja pojaksi riippumatta vanhempiensa sukupuolesta. Aikaisempi oletus, jonka mukaan isän läsnäolo oli välttämätön, jotta pojasta tulisi poikamainen, ei näytä pitävän paikkaansa. Lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymistä ei selitä yksinkertainen mallioppiminen, vaan se on paljon monimutkaisempi prosessi ja näyttää tapahtuvan vuorovaikutuksessa laajemman ympäristön kanssa.
Seksuaalinen suuntautuminen määritellään useimmiten seksuaalisen parinvalinnan mukaan. Vaikka seksuaaliset mieltymykset liikkuvat jatkumolla heteroseksuaalisuuden ja homoseksuaalisuuden välillä, käsitellään seksuaalista orientaatiota tavanomaisessa keskustelussa kolmiluokkaisena. Pari voidaan valita vastakkaisesta (heteroseksuaali) tai samasta (homoseksuaali) sukupuolesta tai molemmista (biseksuaali).
Sukupuolinen suuntautuminen tulee esille vasta murrosiässä ja sen jälkeen, joten sen tutkimiseen tarvitaan pitkiä seurantoja ja tutkimusta aikuisista. Tämän vuoksi tutkimuksen kohteena ovat olleet nimenomaan heteroavioliitossa syntyneet lapset, jotka ovat viettäneet suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan homoseksuaalisen vanhempansa kanssa. Näiden tutkimusten mukaan seksuaalinen suuntautuneisuus ei näytä liittyvän vanhempien parinvalintaan eikä siihen, miten suuren osan lapsuudestaan lapsi on elänyt homo- tai lesboperheessä (Huggins, 1989; Golombok et al., 1983; Bailey et al., 1995; Golombok ja Tasker, 1997; ks. myös Patterson, 1992 ja Brewaeys ja van Hall, 1997).
Tutkimuksissa on tavallisesti kysytty ihmisiltä parinvalinnasta. Seksuaalinen suuntautuminen on kuitenkin monisyisempi ja rikkaampi kokonaisuus kuin vain parinvalinta ja se ilmenee prosessina lapsen ja nuoren kehityksessä. Tasker ja Golombok (1997) haastattelivat tutkittaviaan ja kysyivät nuoruudenaikaisista seksuaalifantasioista, ihastumisista, seksuaalisista kokeiluista ja lopulta parinvalinnasta ja omasta kokemuksesta itsestä homona, lesbona tai heterona.
Tutkimus koski 27 lesboäidin ja 27 heteroäidin lasta, joiden kehitystä seurattiin 14 vuotta. Lasten keskimääräinen ikä oli tutkimuksen alussa 9 vuotta ja lopussa 23 vuotta. Viimeisessä seurannassa tavoitettiin 25 lesboäidin lasta ja 21 heteroäidin lasta. Tutkimuksen alkaessa perheet olivat yksinhuoltajaperheitä, mutta vuosien saatossa äidit alkoivat seurustella ja äitien puolisot muuttivat perheisiin.
Noin neljäsosa nuorista kertoi, että heillä oli nuoruudessa seksuaalista kiinnostusta - fantasioita ja ihastumisia - myös samaa sukupuolta kohtaan. Tässä ei ollut eroja kasvutaustan eli äidin seksuaalisen orientaation ja parinvalinnan mukaan. Kuitenkin lesboäitien nuoret olivat toimineet tunteittensa mukaisesti useammin kuin heteroäitien lapset, eli heillä oli enemmän homoseksuaalisia kokemuksia kuin heteroäitien nuorilla. Kun aikaa kului ja nuoret aikuiset hakeutuivat parisuhteisiin, ei parinvalinnassa ollut eroja hetero- ja lesboäitien aikuisten lasten välillä.
Näyttääkin siltä, että homoseksuaaliset fantasiat ja ihastumiset ovat nuoruusiässä tavallisia riippumatta perhetaustasta. Tämä on tuttua ja tukee aikaisempia käsityksiä seksuaalisesta kehityksestä. Homoseksuaalisia kokeiluja sitä vastoin on enemmän homoseksuaalisissa perheissä kasvaneilla. Tämän voidaan ajatella johtuvan siitä, että näille nuorille omien fantasioiden ja ihastuksen mukainen toiminta oli sosiaalisesti hyväksytympää kuin heteroperheiden lapsille. Homoseksuaaliset kokeilut eivät kuitenkaan näytä johtavan homoseksuaalisuuteen. Seksuaalinen parinvalinta ja indentifioituminen heteroksi, homoksi tai lesboksi ei puolestaan näytä riippuvan perhetaustasta.
Tutkimusten tulokset ovat mielenkiintoiset ajatellen seksuaalisen orientaation kehitystä ylipäätään. Voidaan ajatella, että homoseksuaalisten vanhempien lapsilla kasaantuvat sekä homoseksuaalisuuteen altistavat geneettiset että ympäristötekijät. Näin ollen voisi odottaa, että heistä kehittyisi useammin homoseksuaaleja, mutta tutkimus ei ainakaan tällä hetkellä tue tätä. Tutkimustulos onkin haaste homoseksuaalisuuden kehityksen teorioille. On tietysti huomattava edelleen, että suurin osa tutkimuksista koskee lapsia ja aikuisia, jotka ovat kasvaneet aivan varhaisimmat vuotensa heteroperheessä. Lisäksi on huomattava, että seksuaalinen suuntautuminen saattaa muuttua elämänkulun myötä, mikä voi aiheuttaa eroja homo- ja heteroperheitten lasten välille myöhemmin.
3.4.2. Lasten sosiaalinen kehitys
Lapsen sosiaalinen kehitys on ollut erityinen huoli niin homojen ja lesbojen omassa keskuudessa kuin pohdittaessa homoperheiden oikeutusta. Vanhemman seksuaalista suuntautumista on pidetty sosiaalisena leimana, jonka vuoksi lapsi joutuu tovereidensa kiusaamaksi ja eristämäksi. Edelleen on pelätty sitä, että lapsen itsetunto kärsii ja sosiaalinen kehitys vaikeutuu.
Golombokin, Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa kerättiin äideiltä systemaattista tietoa lasten ystävyyssuhteista. Materiaalin arvioi tutkija, joka ei tiennyt lasten perhetaustaa. Molemmissa ryhmissä kaksi lasta kärsi selvistä sosiaalisista ongelmista ja noin kolmannes lievemmistä vaikeuksista liittyen arkuuteen, riitelyyn tai vaikeuksiin ylläpitää ystävyyssuhteita. Ryhmien välillä ei sitä vastoin ollut eroa. Green et al. (1986) tutkimuksessa 56 lesboperheen lasta arvioi itsensä yhtä suosituiksi kuin heteroperheitten lapsetkin (48), eikä äitienkään arvioinneissa ollut eroja liittyen lasten sosiaalisuuteen ja sosiaalisiin taitoihin. Lapset näyttävät kuitenkin olevan tietoisia ympäristön negatiivisista asenteista ja suojaavan itseään aktiivisesti syrjinnältä. He valitsevat ne ystävät, joille he kertovat perhesuhteistaan ja joita he kutsuvat kotiinsa (Javaid, 1993; Tasker ja Golombok, 1995).
Tasker ja Golombok (1995) tutkivat nuoria aikuisia (keski-ikä 24 v) ja kyselivät heidän aikaisempia kokemuksiaan kiusatuksi tulemisesta. Lesboperheissä kasvaneet (25) ja heteroperheissä kasvaneet nuoret (25) eivät eronneet toisistaan kiusaamiskokemusten määrän suhteen. Lesboperheitten lapsia, erityisesti poikia, oli kuitenkin kiusattu enemmän kuin muita omaan seksuaalisuuteen liittyvillä asioilla. Lesboperheissä kasvaneet olivat myös nuoruusiässä kokeneet perheensä erilaisuuden jonkinasteisena ongelmana, vaikkakaan eivät varhaisemman lapsuuden aikana tai murrosiän jälkeen. Tämä saattaa liittyä siihen, että nuoruusiässä on tärkeätä olla samanlainen kuin muut nuoret.
Tutkimukset osoittavat, että lesboperheiden lasten kyvyt solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita ovat samat kuin muiden. Lasten ystävyyssuhteet kehittyvät samoja polkuja homo- ja heteroperheissä. Lapset näyttävät löytävän omat ystävänsä ja luovan omat ihmissuhdeverkostonsa myös tavallisesta poikkeavissa perheolosuhteissa, eivätkä ole sen enempää eristettyjä ja yksinäisiä kuin muutkaan lapset ja nuoret.
Homo- ja lesboperheiden lasten hyvät kokemukset sosiaalisesta ympäristöstä ovat yllättäviä. Tutkimukset ovat pääosin tehty USA:ssa, Englannissa, Hollannissa, Belgiassa ja Kanadassa. Ainoa suomalainen tutkimus käsittelee lesboperheitten nuorten perhekäsityksiä. Sen tulokset ovat samansuuntaiset kuin ulkomaisten, vaikkakin sen aineisto on pieni, seitsemän nuorta (Ahola, 2000). Lasten hyvät kokemukset johtuivat ehkä siitä, että lesboperheet, jotka olivat hankkineet lapsia, tai lesboäidit ja homoisät, joille lapset olivat jääneet, pystyivät valitsemaan asuinpaikkansa ympäristön suvaitsevaisuuden mukaan tai vanhemmat tekivät aktiivisesti itse työtä ympäristön asenteiden pehmittämiseksi omille lapsille. On mahdollista, että jos perhe asuu hyvin homokielteisellä alueella, jossa perhe eristetään ja leimataan, joutuvat myös lapset saman kohteeksi.
3.4.3. Lasten tunne-elämä ja käyttäytyminen
Lapsen itsetuntoa, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmia ja psykiatrista sairastavuutta on tutkittu tutkimusasetelmissa, jossa lapsia ovat arvioineet äidit, opettajat, ulkopuoliset arvioitsijat ja lapset itse. Puryear (1983, ref. Patterson 1992) tutki lesbo- ja heteroäitien kouluikäisten ja Huggins (1989) murrosikäisten lasten minäkäsityksiä, eivätkä todenneet eroja. Lasten älykkyyttä tutki puolestaan Green työtovereineen (Green et al., 1986) ja tulos oli sama. Gottman (1990, ref. Petterson, 1992) vertasi lesbo- ja heteroäitien aikuisten tytärten persoonallisuuden piirteitä. Tutkittiin 18 persoonallisuuden ulottuvuutta ja ainoastaan yhdessä löytyi ero. Lesboäitien aikuiset tyttäret arvioivat oman hyvinvointinsa paremmaksi kuin heteroäitien tyttäret.
Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät myöskään näytä olevan riippuvaisia vanhempien seksuaalisesta suuntautumisesta (Kirkpatrick et al., 1981; Golombok et al., 1983; Brewaeys et al., 1997; Flaks et al., 1999, Golombok et al., 1997; Tasker ja Golombok, 1995). Golombokin, Spencerin ja Rutterin (1983) tutkimuksessa lasten psykiatriset oireet arvioi lastenpsykiatri, joka ei tiennyt lapsen perhetaustasta. Hänkään ei havainnut eroja lasten perhetaustan mukaan. Tasker ja Golombok (1995, 1997) tutkivat lesbo- ja heteroperheissä kasvaneita nuoria aikuisia, eivätkä todenneet eroja ahdistus- tai depressio-oireiden, psykiatrisen sairastavuuden ja hoitopalvelujen käytön suhteen välillä.
Näyttääkin siltä, että lasten persoonallisuuden kehityksessä, tunne-elämän ja käyttäytymisen ongelmissa ja psykiatrisessa sairastavuudessa ei ole systemaattisia eroja sen mukaan, minkälaisessa perheessä lapsi on kasvanut. Missään tutkimuksessa ei ole todettu, että homoseksuaalisten vanhempien lapsilla olisi enemmän psyykkisiä ongelmia ja psykiatrisia häiriöitä kuin muilla lapsilla. Tämä ei tietysti merkitse sitä, etteikö homoseksuaalisten vanhempien lapsilla olisi psyykkisiä ongelmia. Ne vain johtuvat molemmissa perhetyypeissä samoista asioista, kuten taloudellisista vaikeuksista, vanhempien välisistä ristiriidoista, huonosta perheilmapiiristä ja vanhemmuuden ongelmista, eivätkä ole yhteydessä perherakenteeseen.
3.4.4. Isän puuttuminen lesboperheestä
Isän puuttuminen lesboperheestä on ollut vakavan keskustelun aihe. Isättömyyden tutkiminen on ylipäätään vaikeaa, koska isä puuttuu yleensä haavoittavien olosuhteiden seurauksena - kuolema, avioero, ohimenevästä suhteesta syntynyt lapsi - ja on vaikea erottaa mikä on puhtaasti isättömyyden aiheuttamaa ongelmaa. Kuoleman tai avioeron kautta isänsä menettäneet lapset eivät myöskään ole 'isättömiä'.
Isää on pidetty tärkeänä erityisesti seksuaalisessa kehityksessä, tytön kasvamisessa tytöksi ja pojan pojaksi. Isän merkitystä on korostettu erityisesti pojan sosiaalisen sukupuolen kehityksessä. Pojan kehitys poikamaiseksi ja miehekkääksi on ajateltu olevan paljolti isän ansiota. Stevenson ja Black (1988) suorittivat meta-analyysin 67 tutkimuksesta, joissa porauduttiin isän poissaolon merkitykseen lapsen sosiaalisen sukupuolen kehityksessä. Isät puuttuivat perheestä avioeron, armeijakomennuksen, kuoleman tai muiden erilaisten syiden vuoksi. Kyseessä ei ollut isän puuttuminen kokonaan.
Tutkimuksessa ei tullut ilmi mitään eroja tyttöjen kohdalla isän läsnäolon suhteen. Poikien kohdalla tuli joitakin eroja, vaikkakin pieniä. Alle kouluikäiset pojat, joilla ei ollut isää perheessä, leikkivät muita useammin sukupuolistereotypioita rikkovia leikkejä. Vanhemmilla pojilla oli puolestaan enemmän aggressiivista käyttäytymistä kuin pojilla, joilla oli perheessä isä. Kuitenkin, jos isä oli kuollut, eivät pojat olleet aggressiivisempia. Eniten aggressioita oli pojilla, joiden isät olivat poissa kotoa palvellakseen sotavoimissa. Myös avioeron kokeneilla pojilla oli enemmän aggressiivista käyttäytymistä kuin pojilla, joiden perheissä oli isä.
Meta-analyysin johtopäätöksenä on, että isän poissaololla ei ole suurta merkitystä lapsen sosiaalisen sukupuolen kehittymiselle. Tyttöjen feminiiniseen kehitykseen sillä ei näytä olevan lainkaan vaikutusta, mutta tietyissä tilanteissa vanhempien poikien aggressiivinen käyttäytyminen lisääntyy. Näistä tilanteista ei kuitenkaan voida sanoa, onko varsinainen vaikuttaja isän poissaolo, vai siitä seuranneet olosuhteet. Tutkimukset eivät myöskään koske tilanteita, joissa isä puuttuisi kokonaan, kuten on lesboperheissä, joissa lapsi on saatu keinoalkuisen hedelmöityksen avulla.
Keinoalkuinen hedelmöitys on tehnyt mahdolliseksi sen, että yksinäinen nainen tai lesbopari voi saada lapsen, joka kasvaa alusta alkaen ilman isää. Näin ollen nämä perheet tekevät mahdolliseksi tutkia isättömyyden vaikutuksia ja verrata lasten kehitystä naisparin ja heteroparin perheissä. Flaksin (Flaks et al., 1995), Chanin (Chan et al., 1998), Brewaeysin (Brewaeys et al., 1997) ja Golombokin (Golombok et al., 1997) tutkimukset koskevat lapsia ja perheitä, joissa lapset on saatettu alulle keinoalkuisen hedelmöityksen turvin. Kyseisissä tutkimuksissa kaikki sekä lesbo- että heteroperheissä elävät lapset (4-9 v) pitivät itseään tyttöinä ja poikina biologisen sukupuolensa mukaisesti ja kaikki olivat myös sosiaalisesti omaksuneet oman sukupuolensa. Näin ollen tarjolla oleva tutkimustieto tukee käsitystä, että isä ei ole välttämätön lapsen sukupuoli-identiteetin ja sosiaalisen sukupuolen kehittymisessä. On kuitenkin huomattava, että tutkimukset eivät vielä yllä yli lasten murrosiän, joka on hyvin aktiivista seksuaalisen kehityksen aikaa.
Isän puuttumisen on ajateltu olevan haitaksi lapsen älylliselle kehitykselle ja aiheuttavan psyykkisiä ongelmia. Golombokin työryhmän tutkimuksessa (Golombok et al., 1997) todettiin, että äitien ja lasten suhde - riippumatta äitien seksuaalisesta orientaatiosta - oli lämpimämpi, jos perheessä ei ollut isää. Lapset olivat myös useammin turvallisesti kiintyneitä, mutta äitien ja lasten konfliktit olivat rajumpia kuin isän kuuluessa perheeseen. Lasten psyykkiset ja käyttäytymisen ongelmat eivät eronneet isän läsnäolon tai puuttumisen suhteen, mutta lapset arvioivat itseään sekä kognitiivisesti että fyysisesti kykenevämmiksi, jos perheessä oli isä. Flaksin tutkimuksessa (Flaks et al., 1995) ei sen sijaan tullut eroja lasten kognitiivisen kehityksen, kuten ei myöskään tunne- ja käytösongelmien suhteen kahden huoltajan lesbo- ja heteroperheissä. Nuoruusiän kehitysvaihetta ei kuitenkaan näissä tutkimuksissa vielä oltu saavutettu.
Tutkimukset eivät tällä hetkellä tue näkemystä, että isän puuttuminen itsessään johtaisi lapsen kehityksen ongelmiin.
Tutkimukset eivät tällä hetkellä tue näkemystä, että isän puuttuminen itsessään johtaisi lapsen kehityksen ongelmiin. Vastaavia tutkimuksia äitien puuttumisesta ja äidittä kasvamisesta ei ole vielä kovinkaan paljoa. Yksinhuoltajaisistä ja heidän lapsistaan on kuitenkin jonkin verran tietoa ja näyttääkin siltä, että miehet ovat yhtä kykeneviä vanhemmuuteen kuin naisetkin ja lapset kehittyvät normaalisti isiensä hoivissa (esim. Schaffer, 1998). Tutkimukset viittaavatkin toistuvasti siihen, että lapsen kasvu ja kehitys ei vaadi kahta eri sukupuolta olevaa vanhempaa, kunhan ihmissuhteet ja elämisen ehdot ovat muuten kunnossa. Ei näytä olevan mitään itsestään toteutuvaa 'isän merkitystä' tai 'äidin merkitystä', vaan kukin vanhempi rakentaa oman merkityksensä lapselle niissä sosiokulttuurisissa oloissa, joissa perhe elää.
3.4.5. Tutkimukset homoseksuaaleista isistä
Homoseksuaalisista isistä ja heidän lapsistaan on hyvin vähän tutkimusta verrattuna lesbotutkimukseen. Homoisien perheet ovat myös olleet niin harvinaisia näihin päiviin asti, että tutkimusaineistoa on ollut vaikea kerätä. Homoseksuaaliset miehet ovat kuitenkin heräämässä mahdollisuuteen saada omia lapsia. Syntyneistä homo- ja lesboparien perheyhteisöistä ei ole vielä tutkimustietoa.
Alustavat tutkimukset osoittavat, että homoisien asenteet ja suhteet lapsiin eivät eroa heteroisistä (Patterson ja Chan, 1999). Ehkä suurin pinnan alla oleva huoli on ollut mahdollinen lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö homoisän taholta. Tähän ei kuitenkaan ole mitään perusteita (Carole et al., 1994).
3.5. Pohdintaa
Tutkimuksia on kertynyt jo melko paljon. Tutkimusaineistot olivat alkuvaiheessa hyvin pieniä alle kymmenen henkilön aineistoja, nykyään jo suurempia. Aineistot saatiin alkuvaiheessa esimerkiksi ilmoittamalla homoseksuaalien julkaisuissa, ja voidaan olettaa, että tutkimuksiin valikoitui hyvin selviytyviä perheitä. Toisaalta myös vertailuryhmät valittiin vastaavilla menetelmillä, joten aineistot vinoutuivat samaan suuntaan. Täytyy myös muistaa, että homoseksuaaliset perheet ovat hyvin pieni ja syrjitty vähemmistö, jolta on myös otettu lapsia pois. Suurten, edustavien aineistojen kerääminen on näissä oloissa mahdotonta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa. Asenteet ovat avoimemmat ja keinohedelmöitys on tuonut uudenlaisen mahdollisuuden tutkia lesboperheitä yhdessä muunlaisten perheiden kanssa. Merkittävää on se, että uudet tutkimukset näyttävät vahvistavan ja rikastuttavan aikaisempia tuloksia.
Tutkimustulokset ovatkin hämmästyttävän yhdensuuntaiset: ne painottavat ihmissuhteiden ja vanhemmuuden merkitystä. Lasten kehitys edellyttää rakastavia ihmissuhteita ja vastuullista vanhemmuutta, mikä vaatii paneutumista ja antautumista vanhemmalta, oli hän sitten nainen tai mies. Perherakenne ja vanhempien sukupuoli eivät sitä vastoin näytä olevan erityisen tärkeitä. Lasten kehityksen vaikeuksiin puolestaan vaikuttavat samat tekijät niin hetero- kuin homoperheissä: ongelmat perheen ihmissuhteissa ja erityisesti vanhempien keskinäisissä väleissä, vanhempien mielenterveyden häiriöt, vanhemmuuden pettäminen ja perheen taloudellisen tilanteen romahtaminen. Nämä ongelmat eivät ole riippuvaisia vanhempien sukupuolesta.
Tutkimukset eivät kuitenkaan merkitse sitä, etteivät erilaiset perheet olisi toisistaan poikkeavia kasvuympäristöjä. Tutkimusten lähtökohtana on ollut tarkastella homoseksuaalisiin perheisiin liittyviä kielteisiä uskomuksia ja tutkimusasetelmat ovat olleet sen mukaiset. Nyt olisi aika jatkaa tutkimuksia toisista lähtökohdista. Jokaisessa perhemuodossa, niin hetero- kuin lesboperheessä, niin yksilapsisessa kuin kahdeksanlapsisessa perheessä on omat haavoittuvuutensa ja omat vahvuutensa. Perhetutkimuksessa olisi nyt edettävä tutkimaan perheiden rikasta kirjoa ilman moraalisia kannanottoja. Tähänastinen tutkimus on osoittanut, että moralisoimiselle ei ole perusteita."
http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/rekparisuhde/osa1_3.htm
Jos haluat, laitan näitä toki lisääkin.
Olen lukenut tuon tiivistelmän aiemmin (en nyt jaksanut lukea uudestaan, toivottavasti en siis puhu läpiä päähäni nyt...)
Pidä itse melko todennäköisenä, että homma menisi tuon tutkimuksen kuvaamalla tavalla (eli ihan hyvin) jos lesbopareille adoptioi-oikeus annettaisiin. Kuitenkaan tuo aineisto (vaikka laaja onkin) ei vakuuta ihan täysin koska
A) se koskee lähinnä vain lesboparien lapsia
B) se koskee vain lähinnä jomman kumman osapuolen biologisia lapsia
C) tutkimukset ovat osin ristiriitaisia (siis tuossa on esitetty vain tiettyä näkemystä tukevia tutkimuksia, vastakkaisiakin on, yritän ehtiä ettimään jos pääsen koneelle, jolla oikeudet...)
Tiivistelmä siis käytännössä kertoo, että on olemassa runsaasti tutkimuksia, joiden mukaan lesbovanhemmat pärjävät hyvin toisen biologisen lapsensa kasvattajina. Se ei minusta vielä kerro, että sekä homot että lesbot olisivat yhtä hyviä vaihtoehtoja adoptiovanhemmiksi kuin heteroparit. Pistä toki viitettä jos tuostakin on kunnon tutkimuksia (en itse ole löytänyt), epäilen vaan, ettei materiaaliakaan ole oikein saatavilla.
En ymmärtänyt kritiikkiäsi. Lesbosuhteessa lapsi on aina jomman kumman biologinen lapsi. Tutkimusta on kertynyt laajasti sekä sisäisestä adoptiosta että nykyään myös tilanteesta, jossa naispari saa hedelmöityshoitoja. Ehkä sinun kannattaisi lukea edellinen tiivistelmä uudestaan. Olisin myös kiinnostunut vihjaamistasi vastatutkimuksista (onko sellaisia, mitä, missä?).
Homoisistä ja lesboäideistä on kahlattavaksi esim. seuraavat tutkimukset:
Lehr, Valerie: Queer family values: debunking the myth of the nuclear family
Nissinen, Jussi: Homomies isänä heterosuhteessa
Kuosmanen, Paula: Äitien ja lesbojen arkipäivän tilanteita: performatiivis-diskursiivinen tarkastelu.
Juha Jämsän tutkimus suomalaisista homoisistä
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/sosio/pg/jamsa/
Agbayewa, M. O. (1984). Fathers in the newer family forms: male or female? Canadian Journal of Psychiatry, 29, 402-406.
Alpert, H. (1988). We are everywhere: Writings by and about lesbian parents. Freedom, CA: The Crossing Press.
American Psychiatric Association. (1980). Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders (3rd ed.). Washington, DC.
American Psychological Association. (1975). Minutes of the Annual Meeting of the Council of Representatives. American Psychologist, 30, 620-633.
Bailey, J. M., Bobrow, D., Wolfe, M., & Mikach, S. (1995). Sexual orientation of adult sons of gay fathers. Developmental Psychology, 31, 124-129.
Barret, R. L., & Robinson, B. E. (1990). Gay fathers. Lexington, MA: Lexington Books.
Belcastro, P. A., Gramlich, T., Nicholson, T., Price, J., & Wilson, R. (1993). A review of data based studies addressing the effects of homosexual parenting on children's sexual and social functioning. Journal of Divorce and Remarriage, 20, 105-122.
Bigner, J. J., & Bozett, F. W. (1990). Parenting by gay fathers. In F. W. Bozett & M. B. Sussman (Eds.), Homosexuality and family relations (pp. 155-176). New York: Harrington Park Press.
Bozett, F. W. (1980). Gay fathers: How and why they disclose their homosexuality to their children. Family Relations, 29, 173-179.
Bozett, F. W. (1982). Heterogeneous couples in heterosexual marriages: Gay men and straight women. Journal of Marital and Family Therapy, 8, 81-89.
Bozett, F. W. (1987). Children of gay fathers. In F. W. Bozett (Ed.), Gay and Lesbian Parents (pp. 39-57). New York: Praeger.
Bozett, F. W. (1989). Gay fathers: A review of the literature. In F. W. Bozett (Ed.), Homosexuality and the Family (pp. 137-162). New York: Harrington Park Press.
Clausen, J. (1985). Sinking stealing. Trumansburg, New York: The Crossing Press.
Cramer, D. (1986). Gay parents and their children: A review of research and practical implications. Journal of Counseling and Development, 64, 504-507.
Editors of the Harvard Law Review (1990). Sexual orientation and the law. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Falk, P. J. (1989). Lesbian mothers: Psychosocial assumptions in family law. American Psychologist, 44, 941-947.
Falk, P. J. (1994). The gap between psychosocial assumptions and empirical research in lesbian-mother child custody cases. In A. E. Gottfried & A. W. Gottfried (Eds.), Redefining families: Implications for children's development (pp. 131-156). New York: Plenum.
Finkelhor, D., & Russell, D. (1984). Women as perpetrators: Review of the evidence. In D. Finkelhor (Ed.), Child sexual abuse: New theory and research (pp. 171-187).
Flaks, D. K., Ficher, I., Masterpasqua, F., & Joseph, G. (1995). Lesbians choosing motherhood: A comparative study of lesbian and heterosexual parents. Developmental Psychology, 31, 105-114.
Freedman, M. (1971). Homosexuality and psychological functioning. Belmont, CA: Brooks/Cole.
Gibbs, E. D. (1988). Psychosocial development of children raised by lesbian mothers: A review of research. Women and Therapy, 8, 65-75.
Golombok, S., Spencer, A., & Rutter, M. (1983). Children in lesbian and single-parent households: Psychosexual and psychiatric appraisal. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 24, 551-572.
Gonsiorek, J.C. (1991). The empirical basis for the demise of the illness model of homosexuality. In Gonsiorek, J.C. & Weinrich, J.D., (Eds.), Homosexuality: Research implications for public policy (pp. 115-136). Newbury Park CA: Sage.
Gottman, J. S. (1990). Children of gay and lesbian parents. In F. W. Bozett & M. B. Sussman, (Eds.), Homosexuality and Family Relations (pp. 177-196). New York: Harrington Park Press.
Green, R. (1978). Sexual identity of 37 children raised by homosexual or transsexual parents. American Journal of Psychiatry, 135, 692-697.
Green, R., Mandel, J. B., Hotvedt, M. E., Gray, J., & Smith, L. (1986). Lesbian mothers and their children: A comparison with solo parent heterosexual mothers and their children. Archives of Sexual Behavior, 15, 167-184.
Groth, A. N., & Birnbaum, H. J. (1978). Adult sexual orientation and attraction to underage persons. Archives of Sexual Behavior, 7, 175-181.
Hand, S. I. (1991). The Lesbian Parenting Couple. Unpublished Doctoral Dissertation, The Professional School of Psychology, San Francisco.
Harris, M. B., & Turner, P. H. (1985/86). Gay and lesbian parents. Journal of Homosexuality, 12, 101-113.
Hart, M., Roback, H., Tittler, B., Weitz, L., Walston, B., & McKee, E. (1978). Psychological adjustment of nonpatient homosexuals: Critical review of the research literature. Journal of Clinical Psychiatry, 39, 604-608.
Herek, G.M. (1991). Myths about sexual orientation: A lawyer's guide to social science research. Law and Sexuality, 1, 133-172.
Hitchens, D.J. & Kirkpatrick, M.J. (1985). Lesbian mothers/gay fathers. In D.H. Schetky & E.P. Benedek, Eds., Emerging issues in child psychiatry and the law (pp. 115-125). New York: Brunner-Mazel.
Hoeffer, B. (1981). Children's acquisition of sex-role behavior in lesbian-mother families. American Journal of Orthopsychiatry, 51, 536-544.
Hooker, H. (1957). The adjustment of the male overt homosexual. Journal of Projective Techniques, 21, 17-31.
Huggins, S. L. (1989). A comparative study of self-esteem of adolescent children of divorced lesbian mothers and divorced heterosexual mothers. In F. W. Bozett (Ed.), Homosexuality and the Family (pp. 123-135). New York: Harrington Park Press.
Jenny, C., Roesler, T. A., & Poyer, K. L. (1994). Are children at risk for sexual abuse by homosexuals? Pediatrics, 94, 41-44.
Jones, B. M., & MacFarlane, K. (Eds.) (1980). Sexual abuse of children: Selected readings. Washington, DC: National Center on Child Abuse and Neglect.
Jullion, J. (1985). Long way home: The odyssey of a lesbian mother and her children. San Francisco: Cleis Press.
Kirkpatrick, M. (1987). Clinical implications of lesbian mother studies. Journal of Homosexuality, 13, 201-211.
Kirkpatrick, M., Smith, C., & Roy, R. (1981). Lesbian mothers and their children: A comparative survey. American Journal of Orthopsychiatry, 51, 545-551.
Kleber, D. J., Howell, R. J., & Tibbits-Kleber, A. L. (1986). The impact of parental homosexuality in child custody cases: A review of the literature. Bulletin of the American Academy of Psychiatry and Law, 14, 81-87.
Koepke, L., Hare, J., & Moran, P. B. (1992). Relationship quality in a sample of lesbian couples with children and child-free lesbian couples. Family Relations, 41, 224-229.
Kweskin, S. L., & Cook, A. S. (1982). Heterosexual and homosexual mothers self-described sex-role behavior and ideal sex-role behavior in children. Sex Roles, 8, 967-975.
Lewis, K. G. (1980). Children of lesbians: Their point of view. Social Work, 25, 198-203.
Lott-Whitehead, L., & Tully, C. T. (1993). The family lives of lesbian mothers. Smith College Studies in Social Work, 63, 265-280.
Lyons, T. A. (1983). Lesbian mothers' custody fears. Women and Therapy, 2, 231-240.
Mager, D. (1975). Faggot father. In K. Jay & A. Young (Eds.), After you're out (pp. 128-134). New York: Links Books.
Martin, A. (1989). The planned lesbian and gay family: Parenthood and children. Newsletter of the Society for the Psychological Study of Lesbian and Gay Issues, 5, 6 & 16-17.
Martin, A. (1993). The lesbian and gay parenting handbook. New York: Harper Collins.
Martin, D., & Lyon, P. (1972). Lesbian/woman. San Francisco: Glide Publications.
McCandlish, B. M. (1987). Against all odds: Lesbian mother family dynamics. In F. Bozett (Ed.), Gay and Lesbian Parents (pp. 23-38). New York: Praeger.
Miller, B. (1979). Gay fathers and their children. The Family Coordinator, 28, 544-52.
Miller, J. A., Jacobsen, R. B., & Bigner, J. J. (1981). The child's home environment for lesbian versus heterosexual mothers: A neglected area of research. Journal of Homosexuality, 7, 49-56.
Money, J., & Earhardt, A.A. (1972). Man and woman, boy and girl: Differentiation and dimorphism of gender identity from conception to maturity. Baltimore, MD: The Johns Hopkins University Press.
Mucklow, B. M., & Phelan, G. K. (1979). Lesbian and traditional mothers' responses to adult response to child behavior and self-concept. Psychological Reports, 44, 880-882.
National Association of Social Workers. (1994). Policy statement on lesbian and gay issues. In Social work speaks: NASW policy statements (pp. 162-65). Washington, DC: National Association of Social Workers.
O'Connell, A. (1993). Voices from the heart: The developmental impact of a mother's lesbianism on her adolescent children. Smith College Studies in Social Work, 63, 281-299.
Osman, S. (1972). My stepfather is a she. Family Process, 11, 209-218.
Pagelow, M. D. (1980). Heterosexual and lesbian single mothers: A comparison of problems, coping and solutions. Journal of Homosexuality, 5, 198-204.
Patterson, C. J. (1992). Children of lesbian and gay parents. Child Development, 63, 1025-1042.
Patterson, C. J. (1994a). Children of the lesbian baby boom: Behavioral adjustment, self-concepts, and sex-role identity. In B. Greene & G. M. Herek (Eds.), Contemporary perspectives on lesbian and gay psychology: Theory, research and applications (pp. 156-175). Beverly Hills, CA: Sage Publications.
Patterson, C. J. (1994b). Lesbian and gay families. Current Directions in Psychological Science, 3, 62-64.
Patterson, C. J. (1995a). Families of the lesbian baby boom: Parents' division of labor and children's adjustment. Developmental Psychology, 31, 115-123.
Patterson, C. J. (1995b). Lesbian mothers, gay fathers, and their children. In A. R. D'Augelli & C. J. Patterson (Eds.), Lesbian, Gay and Bisexual Identities Across the Lifespan (pp. 262-290). New York: Oxford University Press.
Patterson, C. J. (1996). Lesbian and gay parenthood. In M. H. Bornstein (Ed.), Handbook of Parenting. (pp. 255-274) Hillsdale, N. J.: Lawrence Erlbaum Associates.
Paul, J. P. (1986). Growing up with a gay, lesbian, or bisexual parent: An exploratory study of experiences and perceptions. Unpublished doctoral dissertation, University of California at Berkeley, Berkeley, CA.
Pennington, S. B. (1987). Children of lesbian mothers. In F. W. Bozett, (Ed.), Gay and lesbian parents (pp. 58-74). New York: Praeger.
Perreault, J. (1975). Lesbian mother. In K. Jay & A. Young (Eds.), After you're out (pp. 125-127). New York: Links Books.
Pollack, S., & Vaughn, J. (1987). Politics of the heart: A lesbian parenting anthology. Ithaca, NY: Firebrand Books.
Puryear, D. (1983). A comparison between the children of lesbian mothers and the children of heterosexual mothers. Unpublished doctoral dissertation, California School of Professional Psychology, Berkeley, CA.
Rafkin, L. (Ed.) (1990). Different mothers: Sons and daughters of lesbians talk about their lives. Pittsburgh, PA: Cleis Press.
Rand, C., Graham, D. L. R., & Rawlings, E. I. (1982). Psychological health and factors the court seeks to control in lesbian mother custody trials. Journal of Homosexuality, 8, 27-39.
Rees, R. L. (1979). A comparison of children of lesbian and single heterosexual mothers on three measures of socialization. Unpublished doctoral dissertation, California School of Professional Psychology, Berkeley, CA.
Reiss, B.F. (1980). Psychological tests in homosexuality. In J. Marmor (Ed.), Homosexual behavior: A modern reappraisal (pp. 296-311). New York: Basic Books
Sarafino, E. P. (1979). An estimate of nationwide incidence of sexual offenses against children. Child Welfare, 58, 127-134.
Schulenberg, J. (1985). Gay parenting: A complete guide for gay men and lesbians with children. New York: Anchor Books.
Steckel, A. (1985). Separation-individuation in children of lesbian and heterosexual couples. Unpublished doctoral dissertation, The Wright Institute Graduate School, Berkeley, CA.
Steckel, A. (1987). Psychosocial development of children of lesbian mothers. In F. W. Bozett, (Ed.), Gay and lesbian parents (pp. 75-85). New York: Praeger.
Stein, T.S. (1993) Overview of new developments in understanding homosexuality. Review of Psychiatry, 12, 9-12.
Thompson, N., McCandless, B., & Strickland, B. (1971). Personal adjustment of male and female homosexuals and heterosexuals. Journal of Abnormal Psychology, 78, 237-240.
Weeks, R. B., Derdeyn, A. P., & Langman, M. (1975). Two cases of children of homosexuals. Child Psychiatry and Human Development, 6, 26-32.
Ahola, M. (2000). "Ihan perhe vaan". Lesboperheissä elävien nuorten perhekäsityksiä. Seksuaalinen tasavertaisuus SETA ry.
Bailey, J. & Zucker, K. J. (1995). Childhood sex-typed behavior and sexual orientation: a conceptual analysis and quantitative review. Developmental Psychology, 31, 43-53.
Bailey, J. M, Bobrow, D, Wolfe, M. & Mikach, S. (1995). Sexual Orientation of Adult Sons of Gay Fathers. Developmental Psychology, 31(1), 124-129.
Brewaeys, A. & Hall, E. V. V. (1997). Lesbian motherhood: the impact on child development and family functioning. J. Psychosom. Obstet. Gynecol., 18, 1-16.
Brewaeys, A, Ponjaert, I, Hall, E. V. V. & Golombok, S. (1997). Donor insemination: child development and family functioning in lesbian mother families. Human Reproduction, 12(6), 1349-1359.
Chan, R. W, Raboy, B. & Patterson, C. J. (1998). Psychosocial Adjustment among Children Conceived via Donor Insemination by Lesbian and Heterosexual Mothers. Child Development, 69(2), 443-457.
Flaks, D. K, Ficher, I, Masterpasqua, F. & Joseph, G. (1995). Lesbians Choosing Motherhood: A Comparative Study of Lesbian and Heterosexual Parents and Their Children. Developmental Psychology, 31(1), 105-114.
Golombok, S, Perry B, Burston A, Murray C, Mooney-Somers J, Stevens M. & Golding J. (2003). Children with Lesbian Parents. Developmental Psychology 39 (1), 20-33.
Golombok, S, Spencer, A. & Rutter, M. (1983). Children in Lesbian and Single-Parent Households: Psychosexual and Psychiatric Appraisal. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 24(4), 551-572.
Golombok, S. & Tasker, F. (1996). Do Parents Influence the Sexual Orientation of Their Children? Findings From a Longitudinal Study of Lesbian Families. Developmental Psychology, 32(1), 3-11.
Golombok, S, Tasker, F. & Murray, C. (1997). Children Raised in Fatherless Families from Infancy: Family Relationships and the Socioemotional Development of Children of Lesbian and Single Heterosexual Mothers. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 38(7), 783-791.
Golombok, S. & MacCallum, F. (2003). Practitioner Review: Outcomes for parents and children following non-traditional conception: what do clinicians need to know? Journal of Child Psychology and Psychiatry, 44(3), 303-315.
Gottman, J. (1990). Children of gay and lesbian parents. In F. Bozett & M. Sussman (Eds.), Homosexuality and Family Relations (pp. 177-196). New York: Harrington Park.
Green, R. (1978). Sexual identity of 37 children raised by homosexual or transsexual parents. American Journal of Psychiatry, 135, 692-697.
Green, R, Mandel, J, Hotveldt, M, Gray, J. & Smith, L. (1986). Lesbian mothers and their children: a comparison with solo parent heterosexual mothers and their children. Archive of Sexual Behaviour, 15, 167-184.
Hoefer, B. (1981). Children's acquisition of sex-role behaviour in lesbian-mother families. American Journal of Orthopsychiatry, 5, 536-544.
Huggins, S. (1989). A comparative study of self esteem of adolescent children of divorced lesbian mothers and divorced heterosexual mothers. In F. Bozett (Ed.), Homosexuality and the Family (pp. 123-135). New York: Harrington Park.
Javaid, G. A. (1993). The children of homosexual and heterosexual single mothers. Child Psychiatr Hum Dev, 23, 235-248.
Jenny, C, Roesler, T. A, & Poyer, K. L. (1994). Are Children at Risk for Sexual Abuse by Homosexuals? Pediatrics, 94(1), 41-44.
Kirkpatrick, M. (1987). Clinical implications of lesbian mother studies. Journal of Homosexuality, 13, 201-211.
Kirkpatrick, M, Smith, C. & Roy, P. (1981). Lesbian mothers and their children: a comparative survey. American Journal of Orthopsychiatry, 51, 545-551.
Mucklow, B. & Phelan, G. (1979). Lesbian and traditional mothers' responses to child behaviour and self concept. Psychological Reports, 44, 880-882.
Patterson, C. J. (1992). Children of Lesbian and Gay Parents. Child Development, 63, 1025-1042.
Patterson, C. J. (1994). Children of the lesbian baby boom: Behavioral adjustment, self-concepts and sex-role identity. In B. Greene & G. Herek (Eds.), Contemporary perspectives on lesbian and gay psychology: Theory, research and application (pp. 156-175). Beverly Hills, California: Sage.
Patterson, C. J. (1995). Families of the Lesbian Baby Boom: Parents' Division of Labor and Children's Adjustment. Developmental Psychology, 31(1).
Patterson, C. J. & Chan, R. W. (1999). Families Headed by Lesbian and Gay Parents. In M. E. Lamb (Ed.), Parenting and Child Development in "Nontraditional" Families (pp. 191-220). Mahwah, New Jersey - London: Lawrence Erlbaum Associates, Publishers.
Puryear, D. (1983). A comparison between the children of lesbian mothers and the children of heterosexual mothers. Unpublished doctoral dissertation, California School of Professional Psychology, Berkeley, California.
Rees, R. L. (1979). A comparison of children of lesbian and single heterosexual mothers on three measures of socialization. Unpublished doctoral dissertation, California School of Professional Psychology, Berkeley, CA.
Schaffer, H. R. (1998). Making Decisions about Children. Oxford: Blackwell Publishers.
Stevenson, M. R. & Black, K. N. (1988). Paternal Absence and Sex-Role Development: A Meta-Analysis. Child Development, 59, 793-814.
Tasker, F. & Golombok, S. (1995). Adults Raised as Children in Lesbian Families. American Journal of Orthopsychiatry, 65(2), 203-215.
Tasker, F. L. & Golombok, S. (1997). Growing Up in a Lesbian Family. Effects on Child Development. New York - London: The Guilford Press.
(linkkiyhdistelyn vuoksi joukossa voi olla joku tuplana)
Ruotsin adoptiota lesbo- ja homopareille ehdottaneen komitean mietinnössä on laaja tutkimuskooste. Mietintö Barn i homosexuella familjer SOU 2001:10 löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://www.regeringen.se/sb/d/135/a/608
Iltalukemiseksi vielä esim. Sari Charpentierin Sukupuoliusko ja toim. Nissinen ja Tuovinen: Synti vai siunaus ja esim. http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/22.joulukuu/lesb5100.htm
tai http://www.domani.net/richard/gaydads.html
"Tiivistelmä siis käytännössä kertoo, että on olemassa runsaasti tutkimuksia, joiden mukaan lesbovanhemmat pärjävät hyvin toisen biologisen lapsensa kasvattajina. Se ei minusta vielä kerro, että sekä homot että lesbot olisivat yhtä hyviä vaihtoehtoja adoptiovanhemmiksi kuin heteroparit."
Öh, tårta på tårta? Eikö kasvattajan pärjääminen korreloikaan hyvän vanhemmuuden kanssa? Pitäisikö lesboperheen lapsen olla kummankin vanhemman biologinen jälkeläinen (mindfuck)? :) Siitähän sateenkaariperheiden adoptiossa ja hedelmöityshoidoissa on kysymys, siis että syntyvä lapsi on biologisesti vain toisen vanhemman lapsi. Oliko tässä jokin epäselvyys? Toisen, ei-synnyttävän (tai -siittävän), sosiaalisen vanhemman vuorovaikutusta ja perheen yleistä dynamiikkaa tutkittaessa on nimenomaan käynyt ilmi, että hyvä vanhemmuus ei riipu kasvattajan seksuaalisesta suuntautumisesta eikä myöskään puolison sukupuolesta.
Esitä toki todisteet siitä, että naispari on heteroparia huonompi vaihtoehto lapsen kasvamisen kannalta. Olen lukenut useita tutkimuksia (olen laittanut ne tännekin), joissa itse asiassa todetaan, että naispari on suoriutunut vanhemmuudesta paremmin kuin heteroverrokkinsa. Laita toki referenssejä toiseen suuntaan.
...oikein akateeminen lähdeluettelo tukemaan lesbojen ja homojen palluttelua tässä yhteiskunnassa. Jos voisin, laittaisin veromarkkoihini merkin - ei käytettäväksi lesbo- ja homoparien lastenhankintoihin! Valitettavasti ei ole mahdollisuutta korvamerkitä rahojaan.
Muutoin homo- ja lesboparit eläköön minun puolestani kuten haluavat.
Mitä et kritiikissäni ymmärtänyt? Käsittääkseni keskustelua käydään nyt homo- ja lesboparien oikeudesta adoptoida lapsi, joka ei ole kummankaan biologinen jälkeläinen (perheen sisäinen adoptio on vähän eri asia). Tuohon kysymykseen tiivistelmsi ei ihan oikeasti vastaa. Ja ne vastakkaiset tutkimukset mistä mainitsin, valitettavasti tarvitsisin koneen, jolla käyttöoikeudet, eli nyt en voi etsiä. En tietenkään vaadi sinua hyväksymään tuota mainintaani todisteesta kun minulla ei nyt ole esittää tutkimuksia :) Lähinnä siis kritisoin sitä, että vaikka antamasi tiivistelmä käsittelee monipuolisesti lesbopareja, joista ainakin toisella on biologinen lapsi, se ei anna nyt keskustelunaiheena olevaan kysymykseen tyydyttävää vastausta.
Lisäksi osassa noista tutkimuksissa on mielestäni kysymyksen asettelussa hieman ongelmia (lähinnä vertailut heteropareihin/yh-äiteihin hieman ontuvia). Tunnustan, etten ole lukenut (enkä ehdi lukea) läheskään kaikkia antamiasi tutkimuksia kokonaisuudessaan.
En siis ole väittämässä, että homot olisivat huonoja vanhempia. En vastusta perheen sisäistä adoptiota. En ole edes ehdottomasti homojen adoptio-oikeutta vastaan, lähinnä halusin oikaista minusta vikaan mennyttä keskustelua. Ja vaikka tutkimuksia tosiaan on, ne eivät minusta vielä riittävän pitävästi osoita, että lapselle olisi ihan yhtä hyvä tulla adoptoiduksi homo kuin heteroparille. Ongelma tuollaisten tutkimuksien teossa on luonnollisesti aineiston puute. Ymmästänet kuitenkin, etä biologisia lapsia koskevaa tutkimusta ei voi suoraan laajentaa koskemaan myös adoptoituja lapsia, joilla on jo historiansa.
Luet minua kuin piru Raamattua!
En puhu perheen sisäisestä adoptiosta enkä hedelmöityshoidoista, vaan tilanteesta, jossa HOMO tai lesbopari haluaa adoptoida lapsen, joka ei ole kummankaan biologinen lapsi. Varmasti peräämääsi korrelaatiota on, mutta tilanne on eri, kun kyseessä on ulkopuolinen lapsi, jolla on historiansa, asenteensa, traumansa jne. Ole siis kiltti, äläkä laajenna epäilyksiäni koskemaan tilanteita, joita en mietteisiini ole sisällyttänyt.
Sinä puhut koko ajan vain naisparista, kun keskustelunaiheena on kuitenkin homojen adoptio-oikeus (siis sisältää lesbo -ja homoparit). En ole todistamassa lesboja huonoiksi äideiksi, edelleenkin olen vain sitä mieltä, että kuvaamani laisen adoption toimivuudesta ei ole riittävästi takeita.
Ja sitten tämä "lesbovanhemmat suoriutuvat jopa paremmin"...varmasti joissain tapauksissa. Mutta etkö ihan oikeasti ole huomannut, että monet noista tutkimuksista eivät suhtaudu kohteisiinsa ihan objektiivisesti? Keskiverroista heteroäideistä moni on tullut esim. vahingossa raskaaksi, mitä lesboille ei juuri käy. Ne heteroäitien lapset, jotka eivät tapaa isäänsä, ovat yleensä tulosta tilanteesta, jossa mies ei ole lasta halunnut (tietty avioerossakin näin voi käydä) jne... Onko tuo kysymyksen asettelu mielestäsi reilu heteropareja kohtaan, kun ruvetaan vertailemaan?
Nin ja vielä... aika harva noista tutkimuksista on seurannut lapsia vauvasta vaikkapa kolmikymppisiksi...
"ja vaikka tutkimuksia tosiaan on, ne eivät minusta vielä riittävän pitävästi osoita"
"edelleenkin olen vain sitä mieltä, että kuvaamani laisen adoption toimivuudesta ei ole riittävästi takeita"
Eli sinulla on väitteittesi tueksi vain omia mutu-pohjaisia mielipiteitä.
"Ongelma tuollaisten tutkimuksien teossa on luonnollisesti aineiston puute"
Ole hyvä ja kahlaa läpi antamani aineisto. Aineiston puutteesta voisi lähinnä kritisoida vastapuolta, joka ei ole esittänyt vielä ainuttakaan todistetta suuntaan tai toiseen.
"mutta tilanne on eri, kun kyseessä on ulkopuolinen lapsi, jolla on historiansa, asenteensa, traumansa jne."
Todisteet ja referenssit, ei mitään mutua ja omia mielipiteitä.
"Nin ja vielä... aika harva noista tutkimuksista on seurannut lapsia vauvasta vaikkapa kolmikymppisiksi..."
Tietenkin, kun viitteitä saadaan luettavaksi, kriteerit jatkuvasti nousevat. Ehkäpä sateenkaariperheiden jälkikasvua tulisi seurata vielä kuusikymmenvuotiaiksi? Ehkei sekään vielä riitä, seitsemänkymmentä voisi olla jo ideaali?
Huomaan, ettet ole paneutunut antamiini lähteisiin sitten yhtään. Jos oma subjektiivinen mielipiteesi on painavampi kuin satojen psykiatrien, psykologien, lapsityöntekijöiden ja akateemista tutkimusta tekevien asiantuntijoiden tulokset, niin meille ei jää paljonkaan keskusteltavaa.
mielestä on siis täysin luonnollista että miehet vetelevät toisia peppuun koska eläimetkin näin tekevät.Tää budda taas rinnasti homouden ja kristin uskon yhdessä kommentissaan.Jos mies toteuttaa seksuaalisuuttaan toisen miehen peräsuoleen ulosteiden sekään ja nauttii siitä niin eikö se ole kieroutunutta ajatus maailmaa.Suurin seksirikollisten ryhmä on pedofiliaan syyllistyvät homo miehet ja sää vaan hymistelet puolustelet ja jopa kehoitat luonnottomuuksiin.hyi hyi
Tunnut olevan aika kiukkuisesti puolustuskannalla, mikä ei sekään keskustelua helpota.
En ole lukenut läheskään kaikkia antamiasi tutkimuksia, minkä myönnän auliisti (osaa en ole edes löytänyt).
Ei ole myöskään mitenkään saivartelua vaatia tutkimuksia, jotka ulottuvat lasten aikuisikään asti. Monet ongelmat/erot näkyvät vasta tuolloin. Samat vaatimukset asettaisin mille tahansa vastaavalle tutkimukselle, ennen kuin pitäisin sitä täysin pätevänä. Ja kun totesin että aineistoa on vähän, en puhunut tutkimuksista vaan primaariaineistosta: ymmärtääkseni tutkimuksia, joissa on laajat aineistot nimeomaan homoparien adoptiolapsista (siis ei kummankaan biologisista lapsista) on vähän, koska ko. pareja on aika vähän. Ymmärrän, että tilanne on melkoinen noidankehä.
Minusta sinulla on kuitenkin nyt lähtökohtainen ongelma mielipiteideni kritisoimisessa: en ole väittänyt, että voisin jotenkin todistaa homot epäsopiviksi vanhemmiksi. Olen jopa sanonut, että todennäköisesti he selviytyisivät tehtävästä hyvin. En ole myöskään kumonnut antamiasi viitteitä, vaikka niissä onkin joitain ilmiselviä puolueellisuuksia/huonoja kysymyksen asetteluja.
Kuitenkaan kun lakiin tms. muutoksia tehdää, todistustaakka on aina uudistusta ajavalla puolella, ei konservatiivisella. Uudistusta ajavien tahojen tehtävä on vakuuttaa muut siitä, että homoparit ovat aivan yhtä hyviä ADOPTIOvanhempia kuin heteroparit. Sitä he mielestäni eivät ole tehneet vielä riittävän luotettavasti. On ala-arvoista argumentaatiota olettaa toinen tymäksi tai asiaan perehtymättömäksi, jos hän samojen tulosten perusteella päätyy erilaiseen lopputulokseen. Me tulkitsemme noita tutkimuksia eri tavoin, ja ymmärrän kantasi täysin, sille on jopa paljon perusteita. Ei kuitenkaan niin paljon, etä kritiikistä olisi syytä luopua. Tutkijana tiedän, että suurin virhe on lukea mitä tahansa tutkimusta kuin Jumalan sanaa, kriittisyys on tutkimuksen tärkeimpiä piirteitä.
Ja jos nyt palataan näihin "perusteettomiin" mielipiteisiini: minähän olen nimenomaan sanonut, että uskon samaa sukupuolta olevien parien selviävän adoptiovanhempina yhtä hyvin kuin heteroparin (olettaen, että kummillekin on yhtä tiukka seula). Tämä on siis mutu-mielipide. Kriittinen sana tuossa lauseessa on USKON, siis en tiedä. Nuo tutkimukset eivät vielä sitä tietoa minusta anna, ja tämä on se kohta, jossa erilaiset mielipiteet tulee sallia, vaikkei niitä ymmärtäisikään. Vaikkakin tutkimukset ovat ammattilaisten tekemiä, ei se oikuta sinua tai ketään vaatimaan "maallikkoa" nielemään niiden tuloksia yhtään kyselemättä.
"en ole väittänyt, että voisin jotenkin todistaa homot epäsopiviksi vanhemmiksi."
Sellaiseksi tulkitsin epämääräiset viittauksesi "päinvastaisesta todistaviin" tutkimuksiin ja "toiseen mielipiteeseen", siis niihin, jotka aioit joskus täällä minulle presentoida (ja joista ei täällä ole näkynyt ensimmäistäkään).
”tutkimukset ovat osin ristiriitaisia (siis tuossa on esitetty vain tiettyä näkemystä tukevia tutkimuksia, vastakkaisiakin on, yritän ehtiä ettimään jos pääsen koneelle, jolla oikeudet...)
Eli mitkä tutkimukset ovat ristiriidassa esitettyjen kanssa, ja missä suhteessa?
"Tutkijana tiedän, että suurin virhe on lukea mitä tahansa tutkimusta kuin Jumalan sanaa, kriittisyys on tutkimuksen tärkeimpiä piirteitä."
On vahinko, että sadatkaan tutkimukset, olivatpa ne kuinka kanonisoituja, eivät kykene saamaan sinua vakuuttuneeksi, etenkään kun vastakkaisesta todistavia viitteitä ei tänne ole edelleenkään toimitettu.
"Vaikkakin tutkimukset ovat ammattilaisten tekemiä, ei se oikuta sinua tai ketään vaatimaan "maallikkoa" nielemään niiden tuloksia yhtään kyselemättä."
En voi sille mitään, jos esimerkiksi Amerikan kaikki suuret psykiatri-, psykologi- psykoanalyytikko-, perhelääkäri- ja lastenlääkäriliitot puoltavat homojen adoptio-oikeutta, ja sinä taas et, etenkin kun selvästi teet sen riittämättömin mutu-perustein. Ennakkoasenteesi tuntuu olevan, että vaikka tulokset lyötäisiin suoraan eteesi, et silti uskoisi yhtään mitään.
Aiemmasta viestistäsi bongasin seuraavan katkelman:
”Muutoinkin on aiheellista pohtia, millaiset seuraamukset lapselle olisi homoperheeseen adoptoinnista: miten muotoutuisi lapsen seksuaalisuus, käsitys omasta itsestä, yhteiskunnasta, sen säännöistä, miehistä ja naisista...”
Tutkimukset ovat todenneet mm. seuraavaa:
Homo- ja lesbovanhemmat eivät poikkea mielenterveydeltään heteroverrokeistaan. Homoseksuaalinen vanhempi on aivan yhtä kiinnostunut lapsestaan ja herkkä lapsen tarpeille, viettää yhtä paljon aikaa lapsen kanssa, valvoo ja ohjaa lastaan ja muodostaa yhtä lailla kiintymyssuhteen lapseen kuin heterovanhempikin Perheitten arkirutiinitkaan eivät näytä olevan erilaisia. Lapset ja aikuiset pitivät itseään tyttöinä tai poikina, naisina tai miehinä biologisen sukupuolensa mukaisesti. Lapsi kasvaa sosiaalisesti tytöksi ja pojaksi riippumatta vanhempiensa sukupuolesta. Seksuaalinen suuntautuneisuus ei näytä liittyvän vanhempien parinvalintaan. Seksuaalinen parinvalinta ja identifioituminen heteroksi, homoksi tai lesboksi ei siis riipu perhetaustasta. Lesboperheissä kasvaneita lapsia ei tilastollisesti katsoen ole kiusattu enempää kuin heteroperheiden lapsiakaan. Poikia on kiusattu enemmän kuin muita omaan seksuaalisuuteen liittyvillä asioilla (hyvä, heterot..). Lesboperheiden lasten kyvyt solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita ovat samat kuin muiden. Sateenkaariperheiden lapset eivät ole sen enempää eristettyjä ja yksinäisiä kuin muutkaan lapset ja nuoret. Kouluikäisten ja murrosikäisten lasten minäkäsityksissä ei ole todettu eroja. Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät myöskään näytä olevan riippuvaisia vanhempien seksuaalisesta suuntautumisesta. Homoseksuaalisten vanhempien lapsilla ei ole enemmän psyykkisiä ongelmia ja psykiatrisia häiriöitä kuin muilla lapsilla. Homoisät eivät käytä lapsiaan seksuaalisesti hyväksi.
Nämä mielessä pitäen siirrytään toiseen viestiisi:
"uskon samaa sukupuolta olevien parien selviävän adoptiovanhempina yhtä hyvin kuin heteroparin"
"Nuo tutkimukset eivät vielä sitä tietoa minusta anna"
Helsingin kaupungin adoptiotoimisto määrittelee adoption tavoitteeksi sen, että "luovutettava lapsi saa hänelle itselleen sopivat ottovanhemmat". Jos luet edellisen tutkimustulosrimpsun siten, että vaihdat homoseksuaalisten vanhempien kohdalle minkä muun ihmisryhmän tahansa, niin eivätkö tulokset vakuuta siitä, että tällaiset ihmiset ovat täysin kykeneväisiä tasapainoiseen vanhemmuuteen? Tutkimuksista käy yksiselitteisesti ilmi, että eroja homo- ja heterovanhempien välillä ei ole – ainakaan negatiivisessa mielessä.
Peräänkuulutat sitä, että tutkimukset eivät anna luotettavaa tietoa homoseksuaalien kyvykkyydestä adoptiovanhemmuuteen, koska monissa tapauksissa lapsi kuuluu biologisesti toiselle vanhemmalle. On kuitenkin muistettava, että samaiset tutkimukset todistavat yksiselitteisesti, että ei-biologinen vanhempi suoriutuu tehtävästään yhtä hyvin kuin heterovanhemmat. Jokaisessa tällaisessa perheessä kyseessä on siis tietynlainen puoliadoptio, eikä ongelmia siltikään ole.
Otetaan lisäksi vielä esim. seuraavat hedelmöityshoidot läpikäyneistä / adoptoineista lesboperheistä tehdyt tutkimukset:
Brewaeys et al. (1997) – 30 lesbian couples compared with heterosexual couples. Co-mothers in lesbian families showed higher quality of parenting than fathers in heterosexual families - no differences in children’s social and emotional development
Flaks et al. (1995) – 15 lesbian couples matched to 15 heterosexual couples. Children aged 3-9 years. No effect of sexual orientation on intellectual or behavioural performance. Lesbian mothers more awareness of parenting skills and problems than heterosexual parents. May be due to gender of parents rather than sexual orientation.
Chan et al. (1998) – 55 lesbian mothers compared with 25 heterosexual families – parent and child outcomes not affected by sexual orientation of parents.
Golombok et al. (2003) - using ALSPAC data - identified 39 lesbian mothers with 7 year-old children – sexual orientation not associated with levels of quality of parenting or child psychological development
Wainwright et al (2004) – 44 adolescents from large national sample – no problems in adjustment or differences in nature of romantic relationships
Homoperheiden adoptiossa suurimmaksi ongelmaksi näet käsittääkseni tämän:
"adoptiolapsella on usein rankka tausta"
"tilanne on nyt eri, kun kyseessä on ulkopuolinen lapsi, jolla on oma historiansa, asenteensa, traumansa jne."
Suomessa syntyneitä lapsia adoptoidaan vuosittain muutamia kymmeniä. Esimerkkini koskeekin kansainvälisiä adoptioita: Aikavälillä 1985-2002 Suomeen adoptoitiin 2070 lasta. Suurin osa lapsista oli tullessaan vauva- ja taaperoikäisiä. Kaikista 2070 lapsesta puolet oli 0-1-vuotiaita ja 75 % 0-3-vuotiaita saapuessaan.
(www.stm.fi/suomi/pao/adoptio). Suhtaudun jokseenkin varauksella väitteeseesi siitä, että vauvaikäisenä adoptoidun mielenterveys syöksyisikin tuohon ikään saakka koettujen traumaattisten kokemusten vuoksi täysin raiteiltaan, ja vieläpä juuri sen vuoksi, että lapsi saisi rakastavan kodin mies- tai naisparista. Jos voit todistaa päinvastaisesta, niin ole hyvä ja todista.
Jään odottamaan vastatutkimuksiasi. Lisäksi jään ihmettelemään sitä, miksi suuret ja arvovaltaiset mielenterveys- ja lapsialan asiantuntijajärjestöt puoltavat lämpimästi sateenkaariperheiden adoptio-oikeutta, eivätkä myöskään allekirjoita heteroparin vanhemmuuden paremmuutta suhteessa homo- tai lesbopariin, vaikka sinun mukaasi tilanne selvästi on aivan toinen.
Olen sanonut lukeneeni muutaman tutkimuksen, joiden perusteella on aihetta epäilyille, olen myös selittänyt, miksi en viitteitä pysty toimittamaan (ainakaan vielä). Koska minulla ei ole viitteitä antaa, en pyydä sinua pitämään sanaani todisteena, tai sisällyttämään mainitsemiani tutkimuksia keskusteluun. Minusta sinulla on täysi oikeus sivuuttaa mainintani, minkä olen kyllä tuonut esille. Siksi sinun on turha takertua tähän asiaan. Tuskin myöskään voi kiistää tiettyjen antamiesi tutkimusten puutteita, vaikka ne kyllä ovat enimmäkseen asiaa.
Myönnän, että kantaani vaikuttaa mm. lastenkodissa vietetty työharjoitteluaika, ja siellä työskentelevien ihmisten ja huostaanotettujen (osa oli menossa sijaisperheisiin, osa mahdollisesti adoptioon myöhemmin) lasten näkemykset asiasta. Tiedostan, että "otokseni" on pieni ja epätieteellinen, mutta omassa päättelyssäni annan silti painoarvoa henkilökohtaisille kokemuksille. Sinun ei sitä tarvitse tehdä.
En myöskään ole kiistämässä asiantuntijalausuntoja. Minusta on kuitenkin mahdotonta, että kukaan voisi todeta homoperheeseen adoptoinnin olevan 100% varmasti yhtä hyvä vaihtoehto kuin heteroperheeseen adotoinniin (tässä meillä on selvästi näkemysero: minusta edes puoliadoptio ei ole suoraan verrattavissa täys-adotioon - ei uusperhekään ole minusta "melkein sama" kuin adoptio. Niissä on melko erilainen perhedynamiikka ja erilaiset henkilöhistoriat, ainakin adoption alkuvaiheessa), vaikka se hyvin mahdollisesti sitä onkin. Heteropareille adoptoinnista on pitkät perinteet ja sen seurauksista/toimivuudesta on erittäin paljon kokemustietoa. Koska Suomessa on ylin kyllin adotiolapsen haluavia heteropareja (jotka täyttävät lriteerit), on minusta turha muuttaa lakia ja ottaa tuo tietoinen, vaikkain pieni riski. Kyse on kuitenkin edelleenkin lasten, ei homojen oikeuksista. Lasten saaminen ei ole mikään ihmisoikeus, jota jokainen voi itselleen vaatia. Olen pahoillani jos eriävä mielipiteeni loukkaa sinua, tarkoitus ei ainakaan ole kritisoida yhtäkään lesboäitiä tai homoisää, ja toivon, ettet ota tätä henkilökohtaisesti. En kuitenkaan ole mielipiteeni kanssa ollenkaan yksin, minkä myös tulisi olla huomionarvoinen seikka keskustelussa.
Btw: jos toimittaisin sinulle kasan tutkimuksia, joiden mukaan madot, ravut, pikkuvauvat ja koiranpennut eivät tunne kipua. Nielistkö väitteen mukisematta?
Hyvää jatkoa sinulle, yritän kaivaa jostain ne antamasi viitteet, joita en ole vielä nähnyt... jos vaikka kokisin valaistuksen ja ymmärtäisin, miksi minun pitäisi kannattaa homojen adoptioioikeutta :)
"Minusta on kuitenkin mahdotonta, että kukaan voisi todeta homoperheeseen adoptoinnin olevan 100% varmasti yhtä hyvä vaihtoehto kuin heteroperheeseen adotoinniin"
"Koska Suomessa on ylin kyllin adotiolapsen haluavia heteropareja (jotka täyttävät lriteerit), on minusta turha muuttaa lakia ja ottaa tuo tietoinen, vaikkain pieni riski."
Sinulla on edelleenkin oikeus mutu-mielipiteisiisi, samalla tavalla kuin minä voin itsepintaisesti roikkua kiinni esim. kannassani siitä, että katolisen kirkon pappeus altistaa pedofilialle. Kun pelataan oletuksilla ja omilla mieltymyksillä, mitä tahansa on mahdollista väittää. On kuitenkin oikeutettua odottaa, että pyydettäessä myös perustelet väitteesi. Tulos: "musta tuntuu", ja "en juuri nyt pääse etsimään perusteluja". No, toivottavasti postaat ne paljon rummutetut viitteesi tänne, olisin kiinnostunut lukemaan niistä.
Mitkä ovat esim. ne riskit, jotka liittyvät (jos tätä nyt modifioidaan) vauvaikäisen adoptointiin lesboperheeseen. Esitä joitakin uhkakuvia, mielellään tutkimustiedolla ryyditettynä.
Vaikka sateenkaariperheiden tasapainoisuudesta ja täysin suorasta rinnastettavuudesta heteroverrokkeihin on kertynyt mittavat todisteet, niin siltikin lapsensaannin erityistapauksen erityistapauksen kohdalla on taas keksittävä pyörä uudelleen. Vaikka Hans Välimäki osaa keittää puuroa miljoonalla eri tavalla, niin osaako hän laittaa puuroon voita? Loputtomiin jankattuna voidaan myös esittää, että kukaan ei voi 100% varmasti todeta, mikä ruokavalio on optimaalinen (silti kaikki ovat jokseenkin tyytyväisiä).
"Myönnän, että kantaani vaikuttaa mm. lastenkodissa vietetty työharjoitteluaika, ja siellä työskentelevien ihmisten ja huostaanotettujen (osa oli menossa sijaisperheisiin, osa mahdollisesti adoptioon myöhemmin) lasten näkemykset asiasta."
Eli mielessäsi puhe olikin koko ajan huostaanotettavista, murrosikäisistä ongelmanuorista, ei normaalista, taaperoikäisen adoptiosta tasapainoiseen ja rakastavaan sateenkaariperheeseen. Selvä.
Huomannet, että esittämässäsi tilanteessa "sopiviksi" adoptiovanhemmiksi ei kelpuutettaisi esim. tummaihoista pariskuntaa. Työttömiltäkin ovet adoptiovanhemmuuteen todennäköisesti pysyisivät kiinni, romaneista puhumattakaan. Tarkoittaako tämä sitä, että mustaihoiset eivät missään olosuhteissa kykene hyvään adoptiovahemmuuteen? Ymmärtänet pointtini.
Miksi esim. 12-vuotias, huostaanotettu lapsi ei välttämättä halua tulla adoptoiduksi lesboperheeseen? Laajentaen, miksi lapsi käyttää "homoa" haukkumasanana? Edelleen, miten hänen vanhempansa ja yhteiskunta suhtautuu homoihin? Edellistä kappaletta toistaen, ymmärtänet pointtini.
Jos tosiaan samastat adoption pelkästään marginaaliseen huostaanotettujen lasten lapseksiottamiseen, niin pelkosi lasten mielipiteiden sivuuttamisesta ovat joltiseenkin turhat: vaikka homoperhe haluaisi tarjota kodin jollekin Suomen lippua käsivarressa kantavalle ongelmalapselle, niin tuskin häntä sijoitetaan perheeseen, jota hän silmittömästi itse vastustaa. Lapsia ei käsittääkseni adoptoida vastoin heidän tahtoaan. Kuka sellaisen lapsen edes haluaisi?
"En kuitenkaan ole mielipiteeni kanssa ollenkaan yksin, minkä myös tulisi olla huomionarvoinen seikka keskustelussa."
John Stuart Millin kritiikistä olen huomannut, että ihmisten vapaus ja tasa-arvo eivät toteudu, jos enemmistölle annetaan valta määrätä toisten ihmisten valinnoista vetoamalla moraaliseen närkästykseen tai sattumanvaraisiin arkielämän intuitioihin.
Kuten gallupeista on voitu lukea, enemmistö suomalaisista vastustaa lesboparien oikeutta vanhemmuuteen. Samaan aikaan lääketieteen ja psykiatrian ammattilaiset todistavat, että näiden perheiden lapset eivät eroa heteroperheiden vesoista. Jo Platon oivalsi, että enemmistövalta on valitettavan usein harhaluulojen ja uskomusten valtaa. Väitteesi ylivertaisuus esitetyllä perusteella ei suuresti vakuuta. Keskiajalla enemmistö oli sitä mieltä, että naisella ei ole sielua.
"Lasten saaminen ei ole mikään ihmisoikeus, jota jokainen voi itselleen vaatia."
Ei ole yllättävää, että tämä väite esitetään ainoastaan homojen ja lesbojen kohdalla. Ehkä tietoisesti steriilin kumppanin hankkineiden heteroiden tulisi myös ymmärtää, että lasten saaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Ehkä heillekin tulisi huomauttaa, etteivät he ole missään erityisasemassa ja siten oikeutetuja vaatiman itselleen jotain sellaista. Kun se ei ole ihmisoikeus.
Sateenkaariperheiden kohdalla vastustus pelkistyy loppujen lopuksi tietämättömyyteen, fobiaan ja heteroseksuaalisen hegemonian pönkittämiseen.
"Btw: jos toimittaisin sinulle kasan tutkimuksia, joiden mukaan madot, ravut, pikkuvauvat ja koiranpennut eivät tunne kipua. Nielistkö väitteen mukisematta?"
Vertauksesi on ontuva. Tuollaisessa tapauksessa voisin toimittaa sinulle mittaamattomat määrät vastakkaisesta todistavaa tietoa, kuten itsekin ymmärrät. Tässä keskustelussa ei ole nähty vielä yhtäkään objektiivista todistetta homovanhemmuuden alisteisuudesta heterovanhemmuuteen. Ylipäänsä tässä keskustelussa on puhuttu aidasta ja aidanseipäästä, kuten yllä esitetystä voidaan todeta.
Mikä sinua nyt noin hirveästin kiukuttaa? Minusta hn:n viesti oli ihan selvä: hän on päätynyt osin saman datan perusteella eri lopputulokseen kuin sinä Valtaosa ammattilaisita on eri mieltä, mutta ei tiedemiesten mielipidettä kannata sokeasti seurata. Ja niistä lähteistä: esim. terkkoon ei ihan oikeasti pääse kotikoneilta niin laajasti kuin esim. yliopistolta, sitä paitsi hän sanoi moneen kertaan ettei sinun tarvitse noita viitteitä huomioida (kirjoittaja vain selitti omaa näkemystään, ei pyrkinyt muuttamaan mielipidettäsi: silloin hänen olisi pitänyt esittää todisteet).
Ja adoptiosta: eikös adoptiomaala ole oikeus päättää, millaiseen perheeseen lapsen antavat? Eli Suomen laki ei asiaa kokonaan ratkaise. Suomalaisista tapauksista moni on vanhempi. Ja heidän suhtautumisensa voi olla yhteiskunnan vika, mutta ei siitä silti voi lasta "rankaista". Ja jos lapsi on tottunut tiettyyn perhemalliin, niin ei se vaadi edes ennakkoluuloa, jotta hän ei muuta halua kokeilla.
Sitäpaitsi oletan, että keskustelussa oli kyse siitä, että homoille myönnetään adoptio-oikeudet samat adotio-oikeudet kuin heteroille. Sinä olet nyt siis melko hyvin todistanut, että lesbopari voi kasvattaa pikkuvauvan oikein hyvin. Hyväksyn. Mutta entä ne homoparit, isommat lapset jne? Ei niitä kysymyksiä voi sivuuttaa.
Ja vielä: homo ja heteroparit voi rinnastaa, jos otetaan samat ehdot täyttäviä pareja. On eri asia rinnastaa kaksi lesboa, jotka ovat kaivanneet ja suunnitelleet lasta ja lopulta saaneet sen hedelmöityshoidolla sekä heteropari, jossa nainen pamahti paksuksi vahingossa kesken opiskelujen. Kärjistettyä, mutta tätä esiintyy. Homoparit ovat yleensä pakostakin harkinneet lasta paremmin, kuin monet heteroparit. Biologia kun ei anna heille sattua vahinkoja.
Ja vikaan kommenttiin: itsekin luonnontieteilijänä voin kertoa, että nykyään kyllä voisit toimittaa vastakkaista evidenssiä (joskaan en tiedä osaisitko etsiä oikeasta paikasta). Vielä 30 vuotta sitten et olisi voinut. Vertaus ei ole niin ontuva kuin luulet, vaikkei tietty täydellinen olekaan.