Harrastatteko autonkuvien keräilyä?

Anonyymi

Esim. netistä hienoja autonkuvia?
Itsellä ollut taipumus tallentaa esim. käytettyjen autojen netti-ilmoituksista siisteimpien yksilöiden kuvia koneelle, 80-luvun autoja varsinkin. Tätä on tullut harrastettua jo 2000-luvun alkupuolelta alkaen. Silloin oli vielä 80-luvun autojen myynti-ilmoitukset arkipäivää mutta toki resoluutiot oli pieniä silloisissa kuvissa.

Nykyään 80-luvun autojen ilmoitukset on harvassa mutta jäljellä olevat yksilöt ovat yleensä siistinä säilyneitä museokappaleita. 2000-luvun alkupuolella oli vielä paljon käyttöikänsä lopulla olevia ruosteisia ja epäsiistejä ritsoja.
Nyt tapaa monesti samalla rekisteritunnuksella olevia yksilöitä uudelleen myynnissä muutaman vuoden välein.

Olen halunnut keräillä nimenomaan Suomi-autojen kuvia koska täällä oli silloin omat säännöt, esim. roiskeläpät, pakolliset ajovalonpesurit jne. joten ulkomaisten yksilöiden kuvat ei ole kelvanneet.

Varmaan olen tallentanut vuosien aikana ainakin tuhansia autokuvia, suurin osa jo poltettuna cd-r ja dvd-r levyille kun ei kiintolevyillekään mahdu.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taustakuvissa valmiita kokoelmia merkeittäin, pitäisi varmaan sekoittaa kun alkaa kyllästyttää katsoa samaa merkki monta peräkkäin. Niistäkin vanhemmat häsisi.

      Joskus latasin muistaakseni flickristä tuhansia hienoja vanhojen autojen kuvia, en ehtinyt katsomaan kun kovalevy hajosi. Muutenkin tullut latailtua kaikkea mielenkiintoista, mitä ei ehdi koskaan katsomaan tai linkkejä lukemaan. Runsauden pula. Kirpparilta ostettu paksu kirjakin vanhoista autoista, lukematta on.

      Vanhat ja erikoiset autot kiinnostaa enemmän kuin tavalliset nykyautot, tosin tavallisistakin tulee vanhoina mielenkiintoisia. Yksi kiinnostava on vanhojen autojen kolarikuvat, joita myös löytyy paljon, aivan erilaisia kuin nykyajan kuvat, eikä ruumiitkaan tunnu niin ahdistavilta.

    • Anonyymi

      Kiinnostavia ovat ns. Tipo 4 yhteistyöprojektin autot. Tämä neljän kopla syntyi neljän autotehtaan yhteistyössä. Fiat, Lancia ja Saab olivat Giugiaron muotoilemia ja sivusta keskeltä niin samanlaisia että taitaa ovet olla vaihtokelpoisia keskenään. Myös tuulilasi näissä kolmessa taitaa olla samanlainen. Viimeisenä nelikosta tuli tuotantoon Pininfarinan muotoilema Alfa Romeo 164 ja se eroaakin muotoilultaan selvästi kolmesta muusta.
      Hienoja autoja olivat kaikki nuo neljä. Googlen kuvahakuun kun laittaa: 164 croma thema 9000 niin löytyy hienoja kuvia näistä autoista

      • Anonyymi

        Muistan tämän Tipo4 projektin autot, niistähän kohistiin silloin autolehdissä niin paljon että ei jäänyt varmasti huomaamatta :) Eniten pidän noista autoista Saab 9000:sta ja Fiat Cromasta. Saab ysitonnari on jopa pienoismallina mulla, 1/43 mittakaavassa.

        t. ketjun aloittaja


    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe