Ylikoski epäonnistui Porissa(kin)

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri (ja faktinen määräilijä) Esa Ylikoski esiintyi muutama päivä sitten Porissa Suomi-areenalla - toki kommunistisen Kansan Radioliitto ry:n nimissä.

Tilaisuus oli Nukkuvien puolue - nukkuvat ry:n järjestämä. Paikalla oli unelias tunnelma ja olemattomasti yleisöä. Tapaus osoittaa vaparien paikan yhteiskuntamme laitamilla, josta huudellaan tilaisuuden nimen mukaisesti "Valtamedia on osa ongelmaa".

Nukkuvat, vaparit ynnä muut riehaantuvat siitä, ettei heitä noteerata mediassa. Mutta miksi pitäisi? Reilun 1000 henkilöjäsenen muodostama Vapariliitto ja sen hiljainen sammuminen ei minkään uutiskriteerin valossa ole julkisuuden arvoista.

Vapaa-ajattelijain liitto tekisi oikein, jos se tunnustaisi tosiasiat ja ajaisi toimintansa hallitusti alas. Nyt kaikki tapahtuu rysäyksittäin, kuten äskettäinen valtionavun ja siten noin neljäsosan katoaminen budjetista osoittaa.
35<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Pääsihteeri on muodostumassa vakavaksi rasitteeksi Vapariliitolle. Kommunistijärjestön edustajana "valtamediaa" kritisoiminen on lähinnä vanhan Repo-radion haikailua ja osoittaa ko. henkilön olevan tunkkainen tuulahdus 70-luvulta. Koska liitto saa kunnon pääsihteerin?

Äänestä

Antivapari veisaa vanhaa virttään ilman että olisi ollut paikallakaan.

Äänestä
  • No kyllä se oli aika unelias tapahtuma. Tiedät sen itsekin. Sitä paitsi olisit voinut jättää uuden aloituksen tekemättä. Olisit vastannut tähän, kun tässä on aiheesta aloitettukin. Mutta todettakoon, että aloituksesi luettuani tajusin, miksi ko. radioasema on aina vaikuttanut huonolta.

    Äänestä

  • No kerropa nyt, oliko tapahtuma mukamas joku menestys? En pidätä hengitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kerropa nyt, oliko tapahtuma mukamas joku menestys? En pidätä hengitystä.

    Koko tilaisuuden onnistuminen on oma juttunsa, ja paneeliin yhdeksi osallistujaksi pyydetyn Esa Ylikosken onnistuminen on toinen asia. Ilmeisesti hän onnistui hyvin, kun Satakunnan vapaa-ajattelijain puheenjohtaja Jukka Kim kertoo lähetämiensä kuvien tekstityksessä lyhyesti seuraavasti:

    Suomi Areenan 15.7.2019 Eetunaukion keskustelussa "Valtamedia on osa ongelmaa?" yhtenä panelistina oli Kansan Radioliiton päätoimittaja Esa Ylikoski. Tilaisuudessa hän puhui myös vapareiden ajatuksista tuoden niitä esille aina kun vain siihen tuli mahdollisuus ja se sopi keskustelun pirtaan.

    Tilaisuutta isännöi ja keskustelua johdatteli Nukkuvien puolue - Nukkuvat ry.

    Yleisöä sateisessa säässä oli 50 henkeä. Eetun aukion yleisö esitti muutaman nasevan kysymyksen ja tilaisuus sai niistä uutta asiallista potkua.

    Kyllä huomattiin, että paikalla oli maksettua yleisöä. Siinähän tuo fakta tuli sinunkin kertomana. Mutta ei se oikeasti onnistunut ja Ylikosken höpinät vapareista eivät edes liittyneet aiheeseen. Siis huonossa tilaisuudessakin Vapariliiton pääsihteeri onnistui tekemään pohjat. Onnistuminen oli siis siinä, että saavutti tuossakin porukassa pohjat. Onhan sekin saavutus.

    Antivapari kirjoittelee tyypillisesti "omiaan" eli puppua. Nyt hän kirjoitti esimerkiksi Ylikosken puhuneen vapareista ja niin ettei puhe liittynyt aiheeseen.

    Tosiasiassa Ylikoski puhui tilaisuuden aiheeseen liittyen siitä, miten kirkkoa käsitellään valtamediassa, miten kirkosta eroamistakin käsitellään vain kirkon näkökulmasta ja miten uskonnottomien ihmisten elämää kirkosta eroamisten jälkeen ei käsitellä. Sekulaari tapakulttuuri on katveessa. Valtiokirkkoasema on tabu, kirkko median suojeluksessa.

    Ylikovaksi on jo nuoruudessaan omaksunut taistolais-kommunismin sairaimmat visiot. Nyt hänen ympärillään on yhä pienempi oikeauskoisten joukko, josta Poriinkin hommattiin kannustajia. Samat uskolliset suorittivat loppuun asti tehtävänsä antamalla ylistäviä lausuntoja. Kaikki on valetta ja masinoitua. Oikeasti vaparipuhe oli löysästi kiinni varsinaisessa asiassa. Valittelut siitä, että uskonnottomista puhutaan muka vähän ovat vailla perää. Mutta vaparien hölmöilyistä ei todellakaan kauheasti puhuta. Tasokkaampaa puhetta uskonnottomien tapakulttuurista on esittänyt mm. Kimmo Sundström, joka on aidosti perehtynyt asiaan. Ylikoski viittaa sille kintaalla ja menee itse patsastelemaan muka jonkinlaisena asiantuntijana. Tulos on surkea kaikkien mielestä, joskin muutama uskollinen ylistää kuin aikoinaan Pravda muumioitunutta Brezneviä.

    Äänestä

Foorumilla on vapaa-ajattelijoita mollaava epäasiallinen kirjoitus, jossa esitetään vääriä väitteitä myös Kansan radioliitosta. Vapaa-ajattelijain liiton pääsihteeri Esa Ylikoski toimii Kansan radioliiton puheenjohtajana. Antivapari väittää Kansan radioliiton olevan ”kommunistinen” järjestö. Tämä perätön väite on sitten lyömäaseena Vapaa-ajattelijain liiton mollaamiseen.

Tosiasiassa Kansan radioliitto ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, joka edistää mediapoliittista ja -kriittistä keskustelua sekä toiminnallista mediakasvatusta. Liitolla on Lähiradion 100,3 MHz toimilupa pääkaupunkiseudulla olevalle kuuntelualueella.

Lähiradio on toimintaidealtaan yhteisö- ja kansalaisradio, jossa on järjestöjen, ryhmien ja yksityisten kansalaisten, harrastajien tekemiä ohjelmia. Tällaisia yhteisöradioita (Community broadcasting) on ympäri maailmaa.

Jälkisanat antivaparille: ”Community” on eri asia kuin kommunismi.

Äänestä
  • Tämän olet jo aiemmin laittanut toiseen ketjuun. Sitten tulet ja spämmäät saman tekstin tänne. Se on sääntöjen vastaista. Eikö sinua hävetä tuollainen?

    Oikeastaan tuo kommentti kuului tänne, mutta perustit sitä varten oman ketjun. Sekin on sääntöjen vastaista. Samasta asiasta ei saisi aloittaa useita ketjuja. Vastasin sinulle tässä ketjussa yllä. Kun sen jälkeen kopioit aloituksesi tänne, korjasin virhettäsi uudella sääntöjenvastaisuudella.

    Ei ole ensimmäinen kerta, kun härskisti rikot sääntöjä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun siitä sinulle sanotaan. Onko sinulle täysin mahdotonta toimia täällä sääntöjen mukaan? Luuletko, että säännöt eivät koske vapareita?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän olet jo aiemmin laittanut toiseen ketjuun. Sitten tulet ja spämmäät saman tekstin tänne. Se on sääntöjen vastaista. Eikö sinua hävetä tuollainen?

    Oikeastaan tuo kommentti kuului tänne, mutta perustit sitä varten oman ketjun. Sekin on sääntöjen vastaista. Samasta asiasta ei saisi aloittaa useita ketjuja. Vastasin sinulle tässä ketjussa yllä. Kun sen jälkeen kopioit aloituksesi tänne, korjasin virhettäsi uudella sääntöjenvastaisuudella.

    Ei ole ensimmäinen kerta, kun härskisti rikot sääntöjä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun siitä sinulle sanotaan. Onko sinulle täysin mahdotonta toimia täällä sääntöjen mukaan? Luuletko, että säännöt eivät koske vapareita?

    Antivapari rikkoo härskisti sääntöjä, koska ei laittanut viestiään jo olemassa olevaan ketjuun "Ylikoski SuomiAreenan paneelissa 15.7.". Hän haluaa siis spämmätä ja laittaa vihamielisen ja valehtelevan otsikon tähän mollausmiestiinsä, jota duunissaan kuuluu nostella muutama päivä. Kyse on vuosia jatkuneesta loanheitosta ja henkilöön käyvästä verkkovainosta.

    Tjaa. Se ketju oli kadonnut jonnekin sivulle x. En huomannut sitä. Sen sijaan sinä tiesit siitä, mutta silti teit uuden aloituksen. Sitten sinulla on vielä otsaa syyttää muita. Onko vaparin moraalittomuudella mitään rajaa?

    Kun Ylikoski on vuosia johtanut Vapaa-ajattelijain liittoa jopa puheenjohtajan tontille astuen, on syytä esittää arvostelua varsinkin, kun toiminta supistuu rajusti ja jäsenmäärä on vapaassa pudotuksessa. Miksi tällainen sabotaasi liittoa kohtaan pitäisi jäädä vaille arvostelua? Miksi huonon vastuunkannon arvostelu olisi verkkovainoa? Kyse on asiallisesta kritiikistä asiatonta toimintaa kohtaan.

    Äänestä

  • Ei säännöissä ole tuollaista poikkeusta. Sinä keksit asioita päästäsi. Minun täytyy ihmetellä, että sinä toimit noin omapäisesti ja vielä pidät sitä oikeutettuna.

    Ole hyvä ja perusta oma keskustelupalstasi. Siellä saat luoda omat säännöt - Suomen lain puitteissa (pakko lisätä, koska saattaisit ”unohtaa” lainkin).

    Täällä noudatetaan palstan sääntöjä ja sinunkin tulee niitä noudattaa. Vapareita koskevat samat säännöt kuin muitakin.

    Mennäkseni takaisin ketjun varsinaiseen aiheeseen: miten voi muka väittää, ettei Esa epäonnistunut tässäkin tilaisuudessa. Pikkujoukko kuulijoita tihkusateessa, joista heistäkin huomattava osa ns. maksettuja. Räyhätään ns. valtamediaa vastaan, kun se ei ota vaparien kotkotuksia vakavasti. Täysi floppi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei säännöissä ole tuollaista poikkeusta. Sinä keksit asioita päästäsi. Minun täytyy ihmetellä, että sinä toimit noin omapäisesti ja vielä pidät sitä oikeutettuna.

    Ole hyvä ja perusta oma keskustelupalstasi. Siellä saat luoda omat säännöt - Suomen lain puitteissa (pakko lisätä, koska saattaisit ”unohtaa” lainkin).

    Täällä noudatetaan palstan sääntöjä ja sinunkin tulee niitä noudattaa. Vapareita koskevat samat säännöt kuin muitakin.

    Mennäkseni takaisin ketjun varsinaiseen aiheeseen: miten voi muka väittää, ettei Esa epäonnistunut tässäkin tilaisuudessa. Pikkujoukko kuulijoita tihkusateessa, joista heistäkin huomattava osa ns. maksettuja. Räyhätään ns. valtamediaa vastaan, kun se ei ota vaparien kotkotuksia vakavasti. Täysi floppi.

    Johtopäätös: eroaminen vapareista. Erotkaa vapareista. Heti. Ei ole mitään mieltä jäädä homeiseksi muuttuneeseen järjestökummitukseen. Liitto on kuin hometalo. Se sairastuttaa jokaisen, joka siellä on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antivapari rikkoo härskisti sääntöjä, koska ei laittanut viestiään jo olemassa olevaan ketjuun "Ylikoski SuomiAreenan paneelissa 15.7.". Hän haluaa siis spämmätä ja laittaa vihamielisen ja valehtelevan otsikon tähän mollausmiestiinsä, jota duunissaan kuuluu nostella muutama päivä. Kyse on vuosia jatkuneesta loanheitosta ja henkilöön käyvästä verkkovainosta.

    Älä nyt jaksa. Säännöt eivät kiellä uusien aloitusten tekemistä, niitähän tekin teette ja spämmäätte joka päivä kymmeniä kertoja bumppaamalle aloituksia näennäiskeskustelun nimissä ylös. Olet valehtelija.

    Äänestä

Antivapari ei ollut seuraamassa Porin paneelia, mutta jankkaa "epäonnistumisesta" tässä loanheittoketjussaan. Mitään sisällöllistä kritiikkiä Ylikosken sanomisista ei ole, vain tyhjä otsikkoväite. Jos paneelin aikana sataa ja yleisö on kuvien perusteella sateenvarjon alla, kyse ei ole panelistin epäonnistumisesta vaan pikemminkin onnistumisesta, siitä, että yleisöä on sateesta huolimatta.

Äänestä
  • Yleisöstä huomattava osa oli ns. ostettua. Esim. Satakunnan vapaa-ajattelijoita oli masinoitu paikalle ja sitten tämä sama sakki vie tehtävänsä loppuun esittämällä kehuja tilanteesta. Tämä on kuin neuvostoaikainen mielenosoitus, josta Pravda raportoi sanomalla kansan antaneen jakamattoman tukensa politbyroolle. Lopettaisit jo ja tunnustaisit, että penkin alle meni. Taas.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleisöstä huomattava osa oli ns. ostettua. Esim. Satakunnan vapaa-ajattelijoita oli masinoitu paikalle ja sitten tämä sama sakki vie tehtävänsä loppuun esittämällä kehuja tilanteesta. Tämä on kuin neuvostoaikainen mielenosoitus, josta Pravda raportoi sanomalla kansan antaneen jakamattoman tukensa politbyroolle. Lopettaisit jo ja tunnustaisit, että penkin alle meni. Taas.

    Aitko nostella tätä valheelllista otsikkoasi montakin päivää? Valheen toistelullahan tehdään vastaavaa verkkovihakampanjointia maailmalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aitko nostella tätä valheelllista otsikkoasi montakin päivää? Valheen toistelullahan tehdään vastaavaa verkkovihakampanjointia maailmalla.

    Sanoo tyyppi, joka säännönmukaisesti tekee useita ketjuja samasta aiheesta ja säännönmukaisesti nostelee niitä.

    Ei ole mitään valheellisuutta siinä, että sanoo Ylikosken epäonnistuneen Porissa(kin). Sehän on totta. Vähälukuinen ns. ostettu yleisö, joka suorittaa tehtävänsä loppuun kehumalla somessa (ennen aikaan Pravdassa ja Tiedonantajassa)!

    Koko homma on niin läpinäkyvää, ettei sitä voi ottaa tosissaan. Kampanjoinnissasi on kyse siitä, että pelkäät tämän valheellisuutenne paljastamista.

    Ihan ensiksi pitäisi määritellä kriteerit onnistumiselle tai epäonnistumiselle.
    Tilaisuutta ja sen yleisömääriä voisi myös verrata muihin vastaaviin.
    Lisäksi voitaisiin tarkastella, missä rooleissa ja minkä tahojen edustajina esim. tämän po. tilaisuuden panilistit ensisijaisesti olivat, ja tarkastella puheenvuoroja näiden ensisijaisten roolien kautta.

    Toki omana mielipiteenään voi esittää mitä vain, mutta ainakin sitä mielipidettä voisi yrittää taustoittaa jotenkin. Jonkinlaista kiinnostusta ja sitoutuneisuutta toki osoittaa, että ainakin yksi palstan kommentoijista on ilmeisesti ollut ihan paikanpäällä arvioimassa niin esiintymisiä kuin yleisömäärääkin, sekä nähnyt vaivaa yleisönjäsenten taustojen selvittämiseksi toistaiseksi mainitsemattomista lähteistä.

    Osallistujamäääriä sateessa (kuulemma noin 50) voi arvioida Satakunnan Kansan (päätoimittaja) kannalta, Nukkuvien puolue ry:n kannalta, Suomen sekulaarien maahanmuuttajien Anter Yasan kanalta tai Kansan Radioliiton puheenjohtajan (Ylikoski) kannalta, ei siten niinkään vapaa-ajattelijain tai yhden panelistin kannalta.

    Epäonnistuiko vai onnistuiko Satakunnan Kansa tai Anter Yasa? Vai tilaisuuden järjestäjänä ollut ry?

    Vapaa-ajattelijain kannalta olennaista oli, niin kuin Satakunnan vaparien puheenjohtaja on arvioinut, että myös vapaa-ajattelijain näkökulma kirkon ja uskonnottomien osuudessta valtamediassa tuli esiin.

    Mielestäni tilaisuus epäonnistui kokonaisuudessaan. Satakunnan kansan kannalta kyse ei ole katastrofista, koska lehti on järkevästi mukana monissa onnistuneissa hankkeissa. En tiedä, miksi edes lähtivät tuohon tilaisuuteen. No, olihan se kohteliasta ja osoitti, että huudot valtamedian vääryydestä ovat poskettomia. Muiden osalta onnistuminen on vähän niin ja näin.

    Vaparien näkökulmasta tilaisuus oli joka tapauksessa floppi. Näin siitä huolimatta, että paikalle oli kutsuttu myötämielisiä tahoja keskustelemaan. Ylikoski ei kuitenkaan ollut tehtävänsä tasalla.

    Toisaalta tappio ei ollut olennainen, koska yleisökiinnostus oli alunalkaenkin olematonta ja yleisönä oli vain valmiiksi samanmielistä porukkaa mobilisoituna. Eli omassa merkityksettömyydessään siis vaparit saivat olla. En pitäisi sitä minkäänlaisena menestyksenä, pikemminkin floppina. Tavoitehan oli päästä julkisuuteen, mutta tapaus osoittaa, ettei ketään kiinnosta.

    Jälleen nähtiin, että vaparit ovat turhia. Liitto tekisi viisaimmin, jos lakkauttaisi itsensä hallitusti. Muuten romahtaa hallitsemattomasti.

    Viitisenkymmentää ihmistä sateessa sai kuulla muun asian lisäksi myös kritiikkiä kirkon erityiskohtelusta valtamediassa sekä esityken siitä, että uskonnotonta tapakulttuuria käsiteltäisiin enemmän - samoin kuin valtiokirkkoaseman kyseenalaistamista.

    Myös Anter Yasa toi hyvin esiin monia tärkeitä kriittisiä näkökulmia valtamediasta. Kaikki maahnamuuttajat eivät ole muslimeja tai ortodokseja ...

    Koko ketju on naurettavuuden huippu, jossa valheuutista toistellaan ja toistellaan.

    Joo, varmaan Ylikoski on siellä esittänyt kaikenlaisia toivomuksia. Mutta sehän on ihan sama kuin jos esittää niitä toivomuksia vaikka liittokokouksessa. Tarkoitan, että mitä väliä sillä on, että sadannen kerran esittää omassa porukassa toivomuksia uskonnottoman tapakulttuurin esittämisestä. Voihan kuka tahansa esittää samanmielisten joukossa mitä vain ja saada aplodit, mutta mitä sitten?

    Mitä tulee tuohon uskonnottomaan tapakulttuuriin, miksei Ylikoski kutsunut Kimmo Sundströmiä, joka on kuitenkin aiheen pistämättömin asiantuntija Suomessa?

    Kun valehtelee, että toinen valehtelee, on mennyt valehtelu aivan huippuunsa. Eikö sinua edes hävetä?

    Kenen järjestämä tämä paneelikeskustelu olikaan, ja kuka valitsi osallistujat?

    Vinkki vitonen: lue aloitus ennen kuin kirjoittelet.

    Ja tässä vielä olennainen kohta, jos et kykene skrollaamaan ylös: "Tilaisuus oli Nukkuvien puolue - nukkuvat ry:n järjestämä. Paikalla oli unelias tunnelma ja olemattomasti yleisöä. Tapaus osoittaa vaparien paikan yhteiskuntamme laitamilla, josta huudellaan tilaisuuden nimen mukaisesti "Valtamedia on osa ongelmaa"."

    Erotkaa vapareista.

    Äänestä

Kappas, antivapari taas mielipuuhassaan; haukkumassa ja valehtelemassa. Hauskaa tässä on se että kun häneltä kysytään jotain perusteluja hänen typerille väitteilleen, alkaa hän kiemurtelemaan ja haukkumaan kaikkia.

Tosin eihän tästä hepusta ole ollutkaan pitkään aikaan mihinkään muuhun kuin olla tämän palstan palstanarri. Eihän kukaan ole hänen höpinöitään ottanut tosissaan enää pitkään aikaa, eikä niillä ole mitään muuta vaikutusta, kun ne aiheuttavat huvittuneisuutta lukijoissa.

Äänestä
  • Kappas, sinäkin olet herännyt kankkusestasi. Tervetuloa taas jauhamaan samaa vanhaa pskaasi.

    Perustelut ovat kirkkaat: kun Ylikoski räyhää tihkusateessa 50 opetuslapsensa edessä, homma näyttää kenestä tahansa naurettavalta - myös sinun, vaikka viran puolesta täytyykin täällä muuta väittää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kappas, sinäkin olet herännyt kankkusestasi. Tervetuloa taas jauhamaan samaa vanhaa pskaasi.

    Perustelut ovat kirkkaat: kun Ylikoski räyhää tihkusateessa 50 opetuslapsensa edessä, homma näyttää kenestä tahansa naurettavalta - myös sinun, vaikka viran puolesta täytyykin täällä muuta väittää.

    Vahvistan: tilaisuus oli naurettava. Ihmettelen, miksi Satakunnan kansa lähetti sinne edustajansa. No eivät varmaan toista kertaa erehdy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vahvistan: tilaisuus oli naurettava. Ihmettelen, miksi Satakunnan kansa lähetti sinne edustajansa. No eivät varmaan toista kertaa erehdy.

    Ei liity valhellisen otsikon sisältöön, vaan vain nostelee vihapuheotsikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei liity valhellisen otsikon sisältöön, vaan vain nostelee vihapuheotsikkoa.

    Itse vihapuhut ja kun joku uskaltaa arvostella vääryyksiäsi, rupeat syyttämään toisia siitä, mitä itse teet eli vihapuheesta.

    Erotkaa vapareista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itse vihapuhut ja kun joku uskaltaa arvostella vääryyksiäsi, rupeat syyttämään toisia siitä, mitä itse teet eli vihapuheesta.

    Erotkaa vapareista!

    Juuri näin. Ero vapareista on äärimmäisen perusteltu toimenpide. Nykyinen pääsihteeri on onnistunut pilaamaan koko liiton, ja jäsenet äänestävät jaloillaan. Ehkäpä jo ensi vuonna jäsenmäärä on alle 1000.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin. Ero vapareista on äärimmäisen perusteltu toimenpide. Nykyinen pääsihteeri on onnistunut pilaamaan koko liiton, ja jäsenet äänestävät jaloillaan. Ehkäpä jo ensi vuonna jäsenmäärä on alle 1000.

    Uskonnoton tapakulttuuri on keskeisiä kehittämiskohteita eräässä vapareihin kuulumattomassa, mutta aktiivisessa ja hyvänhenkisessä ateistijärjestössä nimeltä PAT. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonnoton tapakulttuuri on keskeisiä kehittämiskohteita eräässä vapareihin kuulumattomassa, mutta aktiivisessa ja hyvänhenkisessä ateistijärjestössä nimeltä PAT. Uudet jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita.

    Lapsellista valeotsikon nostelua. PAT:ssa on vain neljä päätösvaltaista jäsentä. Lahko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lapsellista valeotsikon nostelua. PAT:ssa on vain neljä päätösvaltaista jäsentä. Lahko.

    Minkä takia eroakirkosta.fi ja kantelupukki on erotettu omiin, liittoon kuulumattomiin yhdistyksiin ja jäseneksi pääsy on hankalaa? Olisiko niin, että homma halutaan pitää muutamien käsissä? Pelkäävätkö vaparijohtajat omaa jäsenistöään? Eikö tämä ole harvainvaltaisuutta?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Vapaa-ajattelijain liitto ry:n pääsihteeri (ja faktinen määräilijä) Esa Ylikoski esiintyi muutama päivä sitten Porissa Suomi-areenalla - toki kommunistisen Kansan Radioliitto ry:n nimissä.

Tilaisuus oli Nukkuvien puolue - nukkuvat ry:n järjestämä. Paikalla oli unelias tunnelma ja olemattomasti yleisöä. Tapaus osoittaa vaparien paikan yhteiskuntamme laitamilla, josta huudellaan tilaisuuden nimen mukaisesti "Valtamedia on osa ongelmaa".

Nukkuvat, vaparit ynnä muut riehaantuvat siitä, ettei heitä noteerata mediassa. Mutta miksi pitäisi? Reilun 1000 henkilöjäsenen muodostama Vapariliitto ja sen hiljainen sammuminen ei minkään uutiskriteerin valossa ole julkisuuden arvoista.

Vapaa-ajattelijain liitto tekisi oikein, jos se tunnustaisi tosiasiat ja ajaisi toimintansa hallitusti alas. Nyt kaikki tapahtuu rysäyksittäin, kuten äskettäinen valtionavun ja siten noin neljäsosan katoaminen budjetista osoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu