Fundikset kuvittelevat Raamattua lukemalla, kokouksissa käymällä ja rukoilemalla ylläpitävänsä hengellistä elämäänsä. Äärimmäisen tärkeää on uskoa "raamatullisesti", ja suotavaa olisi kutsua Raamatua "Jumalan sanaksi" (Ja myös uskoa sen olevan Jumalan sanaa ellei peräti Jumalan Sanaa.) Heidän ns. hengellinen elämänsä noudattaa näin ollen tismalleen samoja latuja kuin vaikkapa hartaiden muslimien, juutalaisten ja kenties hindujen.
Usko on fundamentalisteille eräänlainen mielentila, joka voi olla oikeassa tai pielessä. Heidän "jumalasuhteensa" voi vaihdella - se voi olla kaikkea mahdollista hyvän ja rauenneen väliltä.
Kaikkea edellä mainittua edustaa kristillinen fundamentalismi. Siihen toki kuuluu myös puheet Jumalan armosta ja hyvyydestä (aivan samoin kuin ainakin muslimeilla ja juutalaisilla), mutta punaisena lankana on ajatus siiitä, että uskossa (=jumalasuhteessa) tulee pysyä ja että uskosta (=jumalasuhteesta) voi "luopua".
Näin täydellisesti uskoon tulleen ihmisen mielen voi pimentää kirjain, joka kuolettaa. Ja sen tekee sen AINA.
Fundamentalistin kun on mahdotonta ajatella, että ylösnoussut Jeeesus Kristus ajattelisi tästä kaikesta jotenkin toisin. Fundamentalistin mielestä ylösnoussut Kristus ajattelee näistä asioista tismalleen samalla tavoin kuin fundamentalisti itse. Eli jos Kristukselta asiaa kysyttäisiin, Hän sanoisi: "Aivan! Juuri noin! Sinun tulee PYSYÄ uskossa, muuten en voi auttaa sinua! Sinä olet vastuussa omalta osaltasi meidän suhteemme toimivuudesta, sen jatkuvuudesta!"
Tällainen mielikuvitus-Kristus, jonka fundis on luonut omassa päässään kuulemiensa/lukemiensa harhaisten saarnojen ja opetuksen vuoksi, on toisin sanoen eri Persoona kuin fundis itse. Ts. on (täydellinen) Persoona ja (epätäydellinen) persoona, ja nuo kaksi ovat toisistaan erillisiä ja joiden välillä vallitsee epätäydellisen persoonan uskon kautta ja voimasta keskinäinen suhde, joka voi rikkoutua epätäydellisen persoonan uskon tyrehtyessä.
On vaikea kuvitella oppia, jossa kreikkalainen filosofia ja länsimainen ultraindividualismi olisi päässyt tekemään enemmän tuhojaan, kuin nykyajan ns. vapaiden suuntien fundamentalismi.
Usko on fundamentalisteille eräänlainen mielentila, joka voi olla oikeassa tai pielessä. Heidän "jumalasuhteensa" voi vaihdella - se voi olla kaikkea mahdollista hyvän ja rauenneen väliltä.
Kaikkea edellä mainittua edustaa kristillinen fundamentalismi. Siihen toki kuuluu myös puheet Jumalan armosta ja hyvyydestä (aivan samoin kuin ainakin muslimeilla ja juutalaisilla), mutta punaisena lankana on ajatus siiitä, että uskossa (=jumalasuhteessa) tulee pysyä ja että uskosta (=jumalasuhteesta) voi "luopua".
Näin täydellisesti uskoon tulleen ihmisen mielen voi pimentää kirjain, joka kuolettaa. Ja sen tekee sen AINA.
Fundamentalistin kun on mahdotonta ajatella, että ylösnoussut Jeeesus Kristus ajattelisi tästä kaikesta jotenkin toisin. Fundamentalistin mielestä ylösnoussut Kristus ajattelee näistä asioista tismalleen samalla tavoin kuin fundamentalisti itse. Eli jos Kristukselta asiaa kysyttäisiin, Hän sanoisi: "Aivan! Juuri noin! Sinun tulee PYSYÄ uskossa, muuten en voi auttaa sinua! Sinä olet vastuussa omalta osaltasi meidän suhteemme toimivuudesta, sen jatkuvuudesta!"
Tällainen mielikuvitus-Kristus, jonka fundis on luonut omassa päässään kuulemiensa/lukemiensa harhaisten saarnojen ja opetuksen vuoksi, on toisin sanoen eri Persoona kuin fundis itse. Ts. on (täydellinen) Persoona ja (epätäydellinen) persoona, ja nuo kaksi ovat toisistaan erillisiä ja joiden välillä vallitsee epätäydellisen persoonan uskon kautta ja voimasta keskinäinen suhde, joka voi rikkoutua epätäydellisen persoonan uskon tyrehtyessä.
On vaikea kuvitella oppia, jossa kreikkalainen filosofia ja länsimainen ultraindividualismi olisi päässyt tekemään enemmän tuhojaan, kuin nykyajan ns. vapaiden suuntien fundamentalismi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Paavalin mukaan on olemassa ainoastaan yksi Ihminen, josta ja jossa me olemme Hänen ruumiinsa jäseninä osalllisi(n)a. Kts. esim. Gal. 2:19-20 ja lue ja usko se niin kuin siinä lukee.
Eikä viiniköynnöksen rungosta rönsyile pienoisviiiniköynnöksia vaan OKSIA, jotka ovat viiniköynnöstä itseään. Ei toisin sanoen ole niin, että olisi jokin Malliviiniköynnös ja lukemattomia epätäydellisiä pienoisviiniköynnöksiä, joiden tulisi yrittää matkia täydellistä Malliviiniköynnöstä, vaan on Yksi Tääydellinen Viiniköynnös, jonka oksia me olemmme. Toisin ilmaistuna; on Yksi Täydellinen Ihminen, jonka ruumiinjäseniä me olemme ja jonka Pää Hän on.
Moderni vapaiden suuntien ultraindividualismi, jossa on erikseen Hän ja olemme erikseen ja (myös toistamme) erillään me, loistaa poissaolollaan.
Me emme VOI "raamatullisuuudellamme" irroittaa itseämme Hänestä emmmekä toisistamme, vaikka haluaisimme. Tässä ei ole kyse mistään raamatullisuuuksista vaa Elämän Herrasta, joka ITSE on meidän elämämme ja uusi minuutemme ja olemuksemme. Koska me olemme Hänessä YKSI, meidän on mahdotonta olla mitän muuta kuin tinen toissemme jäseniä, vaikka ajattelismme näistääasioista kuinka eri tavala. Tämä on keskinäisen yhteytemme ja Kristus-ykseytemme horjumaton perusta. "Raamatullisuus"-vaatimus ainoastaan ja vain hämärtää tätä Elämän tosiasiaa, joka on alati ja tydellisesti voimassa, koskapa Kristus itse on tämä Elämä, josta me olemme osallisi(n)a. Meidän tarvitsee ylläpitää tätä Elämää yhtä vhän kuin meidädn tarvitseeylläpitää maapalloa tai aurinkoa. Ei oksa kanattele Köynnöstä vaaan Köynnös oksaa. Eikä ruumiinjäsen ole pää. Ja ihmeelllisintä tässä onse, että vaikka pää itse sanoisi: "Et kuulu ruumiiseen", ei ruumiinjäsen siltikään olisi tuumiiseen kuulumaton. Näin täydellinen oli Kristuksen ihmiseksi tuleminen ja ristinkuolema ja ylösnousemus.
Sorry typot!
Raamatussa käytetään toista sataa kertaa ilmausta "Kristuksessa" tai "Kristuksen kautta". Ketä tällainen kiinnostaa? Onko tämä itseään kristityiksi kutsuvien mielestä epäolennainen asia?
Kunkaihmisiä ylipätään voi kiinnostaa MIKÄÄN MUU kuin ilmaus "Kristuksessa"??? Onko Kristus jotenkin epäolennainen ja epäkiinnostava "asia" uskossa?
Voisiko asiaa kenties tehdä hitusen kiinnostavammaksi se, että MEIDÄN, siis sinun ja minun, sanotaan OLEVAN Kristuksessa? Vai onko sekin sivuseikka, epäolennainen asia?
Paavali kehottaa iloitsemaan Herrassa. Luulisin, että tuo kehotus jää melko hämäräksi, jollei selvitä itselleen, mitä "Herrassa" (oleminen) tarkoittaa. Mutta kukin tyylillään.