Tämä viesti ei liity maailmanrauhaan eikä isänmaahan vaan siihen toiseen palstan suosikkiaiheeseen eli siviilipalveluksen ja armeijan rankkuuteen.
Minulla on asiasta moniakin mielipiteitä:
Ensinnäkään armeija ei tee miehestä automaattisesti kovaa jätkää eikä siviilipalvelus lammasta. Itse olen armeijan kahlannut läpi, mutta voin aivan rehellisesti tunnustaa sivareiden joukosta löytyvän tyyppejä, jotka olisivat selvittäneet sen paljon menestyksekkäämmin. On liioittelua sanoa, että sivarien joukosta löytyisi paras upseeriaines, mutta eivätpä he ihan pohjasakkaakaan ole.
Toiselta puolen ajateltuna sivareidenkaan ei ole mielestäni syytä pitää armeijan käyneitä aivottomina pelleinä. Itse olisin hoitanut siviilipalvelukseni varmasti siinä missä sivarit yleensä ja ehkä jopa paremminkin.
Usein suurimmat armeijan kovuuden puolesta puhujat ja sivareiden haukkujat löytyvät ns. b-miehistä (ei välttämättä tällä palstalla vaan elävässä elämässä). Kaikki "bemarit" eivät sellaisia ole, mutta monet kylläkin. Tämä ilo heille mielestäni suotakoon, koska heille armeijan käyminen oli saavutus sinänsä. Hauskinta tässä on se, että monien b-miesten palvelus on hyvin siviilipalveluksenluonteinen.
Ainakin kaikki armeijan käyneet ymmärtävät myös sen, että tehtävät vaihtelevat eri aselajeista riippuen erittäin paljon ja samalla myös ns. kovuus on luonteeltaan erilaista eli ei vertailukelpoista.
Kaiken kaikkiaan armeija on kuitenkin lepokoti ja loistohotelli verrattuna oikeaan sotaan, keskitys- tai vankileireihin yms. Erityisesti armeijan fyysistä vaativuutta usein suurennellaan aivan älyttömästi (tai sitten olen kilpaurheilijana sokea asialle). Raskainta on ehkä yksilönvapauden väliaikainen menetys, mutta sittenpähän sitä oppii arvostamaan kun siviiliin aikanaan pääsee.
Rehellisesti sanottuna sivariaika taas tuntuu olevan monen elämän helpointa aikaa. Tämä mielipiteeni perustuu lähinnä kavereilta ja tutuilta kuultuun sekä sivarijulkaisujen (Lapinjärvellä on aikaa tehdä semmoisiakin) läpiselaamiseen.
Että semmoista.
Minulla on asiasta moniakin mielipiteitä:
Ensinnäkään armeija ei tee miehestä automaattisesti kovaa jätkää eikä siviilipalvelus lammasta. Itse olen armeijan kahlannut läpi, mutta voin aivan rehellisesti tunnustaa sivareiden joukosta löytyvän tyyppejä, jotka olisivat selvittäneet sen paljon menestyksekkäämmin. On liioittelua sanoa, että sivarien joukosta löytyisi paras upseeriaines, mutta eivätpä he ihan pohjasakkaakaan ole.
Toiselta puolen ajateltuna sivareidenkaan ei ole mielestäni syytä pitää armeijan käyneitä aivottomina pelleinä. Itse olisin hoitanut siviilipalvelukseni varmasti siinä missä sivarit yleensä ja ehkä jopa paremminkin.
Usein suurimmat armeijan kovuuden puolesta puhujat ja sivareiden haukkujat löytyvät ns. b-miehistä (ei välttämättä tällä palstalla vaan elävässä elämässä). Kaikki "bemarit" eivät sellaisia ole, mutta monet kylläkin. Tämä ilo heille mielestäni suotakoon, koska heille armeijan käyminen oli saavutus sinänsä. Hauskinta tässä on se, että monien b-miesten palvelus on hyvin siviilipalveluksenluonteinen.
Ainakin kaikki armeijan käyneet ymmärtävät myös sen, että tehtävät vaihtelevat eri aselajeista riippuen erittäin paljon ja samalla myös ns. kovuus on luonteeltaan erilaista eli ei vertailukelpoista.
Kaiken kaikkiaan armeija on kuitenkin lepokoti ja loistohotelli verrattuna oikeaan sotaan, keskitys- tai vankileireihin yms. Erityisesti armeijan fyysistä vaativuutta usein suurennellaan aivan älyttömästi (tai sitten olen kilpaurheilijana sokea asialle). Raskainta on ehkä yksilönvapauden väliaikainen menetys, mutta sittenpähän sitä oppii arvostamaan kun siviiliin aikanaan pääsee.
Rehellisesti sanottuna sivariaika taas tuntuu olevan monen elämän helpointa aikaa. Tämä mielipiteeni perustuu lähinnä kavereilta ja tutuilta kuultuun sekä sivarijulkaisujen (Lapinjärvellä on aikaa tehdä semmoisiakin) läpiselaamiseen.
Että semmoista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minun käsitykseni tästä asiasta on se, että sivareita halveksivista ja haukkuvista suurin osa on sitä porukkaa, joka ei itsekään mene armeijaan millään suurella isänmaallisella velvollisuudentunteella. Väitänpä, että sivareita olisi huomattavasti enemmän, jos sen arvostus ei olisi niin nollassa, kuin se nykypäivänä on. Kun jostain on ihmisiin iskeytynyt tuo asenne, että on luuseri, ämmä ja hintti, jos menee sivariin, niin sitähän ei monikaan uskalla tehdä. Armeijaan meneminen on monelle se helpompi, joskaan ei välttämättä mieluisampi vaihtoehto. Sitten katkerina halveksitaan ja haukutaan niitä, jotka uskaltavat nykypäivänä ottaa sen riskin, että kaveriporukassa ja muualla haukutaan loppuelämän ämmäksi ja homoksi. Jos minulta kysytään, niin enemmän miestä on siinä kaverissa, joka uskaltaa valita sivarin, kuin siinä jätkässä, joka menee inttiin, vaikka arvostuksen ollessa tasan, valitsisi varmasti toisin.
Enkä nyt yritä sanoa, että kaikki menisivät sivariin jos arvostus olisi samaa luokkaa kuin armeijan. Tämä tiedoksi niille, jotka kuitenkin olisivat tuohon seikkaan seuraavakasi takertuneet.
Nykymaailmassa tämä samantyyppinen vastakkainasettelu on voimassa lähes joka paikassa. Inttiin menoa voisi vaikka verrata johonkin teinimaailmasta tuttuun ilmiöön, esim. kaveri, jota ei kiinnosta skeittaaminen tai hiphop pätkääkään, alkaa silti skeittamaan ja pukeutumaan löysiin vaatteisiin päästäkseen porukoihin ja ollakseen suosittu.
Sen sijaan, että ajateltaisiin loppuun asti omalla päällä välittämättä ulkopuolisesta paineesta, tehdään ratkaisuja, joilla ollaan toisten silmissä muka parempia tyyppejä.
Hlö.joht en arvosta
intin käyneitä paskan vertaa.
Mulla ei riitä suvaitsevaisuus
luonnonraiskaajia kohtaan.
No, ehkä jos he edes tiedostaisivat mitä
pahaa intissä on.
totta..eikä sivareita edes haukuta enää hirveesti ainakaan suuremmissa kaupungeissa koska kaikki melkein "tuntee" jonkun sivarin.
Kiinnostaa tuo yksilönvapauden menetys, mitä menetit? Saatko sen takaisin?