Koulun käymisestä lasten murhaajiksi

Anonyymi

Ryhmäkotinne valmistama materiaali, hallusinaatio-puomi,
a. naista halventava naisen sukupuolen halventamisen käyttöön pyrkiminen
materian poistaminen, fysiologia osalta fysiologisen plasman osin
uretaani

b. oma sanan käyttö omaksuttaminen eri ihmis-käsityksien oikeuttamisen
tutkiminen ei ole teidän kunta-toimintaa sen käyttöön erityisesti uskonto
valo, uretaani pakonalaisena pidon toistamisena pakottamisena näköhavainto
hallusinaatio, tunnistuttaminen alirotuna, sen lestadiolaisuus käyttäneenä
yhteisö-uskonto oikeuden harhana
tai lapsiin sekaantumisena viettinä rekisteri-ote käyttö rotua halventaminen
kiduttaminen myös naisen sukupuolta halventava humanoidi alirotu
hahmo-hallusinaatio
- En käytä.

Mies: Voi jumalauta.

Kyllä kunnassa on tuotanto-taloutta, teillä naisella ei ole sen sukupuolenvaihto-tilan osin oikeus sen kouluttautumiseen rasistinen äänen harhasta sen vankeus tai
asettaminen myös toiselle henkilölle sen lukutaito ohjelman saavuttelemiseksi
jopa aistikeskuksellisena näkönä jota en tee ulkoisesti työ osallistumisenakaan
joka on etukäteen järjestetty eri sukupuolinen sen flash-normi aina perhettä
ja taloutta koskien humanoidi sijasta eikä ikä-raja säännelty kuten olitte halunneet
koulua ulkopuolinen ympäristö velvoite.

Isoveli: Joo mä samansukupuolinen.

Humanoidi alirotu, hahmo-hallusinaatio joka on yrittänyt kuntavallan
avulla mielivallastaan, aivan aistikeskuksen tasoon asti mielestään oikeudenmukaisena

Mies: Voi jumalauta
Edelleen käytöstä työssä käytetystä työstä naisen sukupuolta halventava
naisen sukupuolen halventaminen, seurailu
- Ei tähän ei liity näöttömyys ja körttiläisyys.

Rotuvihan käytön harjoittaminen kuntana erityis-alirodulle humaaniton
omana sanana sen värijärjestelmä osasta erityisesti rotuun tungetteleva
tai koskeva, mieltymyksenään taantuma-tilapoistoton hahmo-hallusinaatio
joka ei ole ihmiskehoperäinen on ohjelmatonta kristillisyyttä ja yhteisöä.
Omistamisen Herran Jumalan käden kautta sen annosta luonnolta
Herraa hyvää kiittäkää, ei oikeuta sikiön kohtelemiseen ihmis-rodun pilaamiseksi yleiskunto-nostojen pyytelyinä heitä kohtaan järjestelynä käyttäneinä
yliluonnollisena pitämänänne lahjana Jumalalta rotu ja auditiivisuus.
Nainen: Ei se ei tykkää siitä.
Jumalan yhteisönne auditiivisuus ei ole antoista se on vastuuttomuutta
velvoitetta toisten ihmisten hyvinvointi ja naiset ja turvallisuus-ohjelmaa
kohtaan.
Nainen: Saako se muka tehdä mitä huvittaa?
Lähinnä se on hyvä lastensuojelun malli. Lapselle rakennettava vapaus
rotuun eristämisen vietin tai oikeuden sijasta. Teille ei ole yhteisöstä
seurakunta Jumala sillä tavalla tarkoittanut omistamistanne, tai sen
nymfi-kielenkääntäjä tarpeen rakentamisen oikeuttamisesta oikeutta
korvaus-vastuun tai korvaamisvelvoitteen sen täysin puutteelliseen
tilaan ilmaisemisestanne teille oikeutta ihminen ja yhteisö sinne kuuluminen.

Koska teillä on yhteisönne oma auditiivisuus joka ei ole yleensä mahdollinen
ihmiselle.
Nainen: Anteeksi miksi ihmiset ei yleensä olekaan tämmöisiä auditiivisia malleja.
Vastattu: Luonnonvarojen takia, joita te mies ette voi pyytää omistamiseksenne.

Indikaatio: kasvojen osin haistelujen ympärivuorokautisen ulkopuoliset ajat
Mies: Niin minä mennyt vahingossa luulemaan että mä saan näissä asumisissa
käyttää ohjelmatonta konfirmaatiota.

Mies: Minä lisäksi luullut että naisten ylirotu, transvertiitillinen ja yliluonnollinen.
Että eläin parempi.
Vastattu: Ei ole.

Mies: Siksi on seksikouluttajalle täällä esiinnyttävänä raatelustollisena ja alasti
niin että se lämmittää. Mikä tämä on?
Kerrotteko vielä uudestaan miten te humaanittomaan työhön olettekaan
poliisina poliisista osallistunut?

Te olitte halunnut eri ihmis-käsityksien seurailusta ostaa laitetta.

Kun tämä materiaali uretaani ei voi olla raha.
Ja jatkatteko tästä

Hyvää viikonloppua!
Terveisin krusifiksi -Side
Ei se ei tule sinne nimimerkiksi.
Kysytty: Mikä tämä on?
Ääntely ja kysyminen aistikeskukseton
hahmo-hallusinaatio.
Ei se ei ole naisia pelottava.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Te ette talonhoito-ohjelmaan kotiin ole viitsineet järjestää flash-normi
      ulkopuolisen ympäristön velvoitetta ja olette seuraillen ulkoisesti eristämisenä
      perhe ja talous laiminlyöneet osallistumista työn ohjaus-tila sisäinen verkko
      ja sen tunne-aukostomalli, sisäinen verkko ihmis-arvo ohjelma velvoitetta
      lasta kohtaan.

      Te olette pyytäneet tai yrittäneet jopa ostaa talonhoito-ohjelmaa käyttäen
      esittämiseksi perhe täysin laittomasti flash-normittomuus rakenteina
      ottaen heitä kotiin jopa esittämisenä perhe näin pahoina laiminlyönteinä
      väkivaltatekoina, väkivalta-tekotapana antamisen ja pyytämisen, ohjelmaa
      hankkiaksenne naisen sukupuolta halventavalla halunneina jopa humanoidi
      tukemista, ihanteella rotuun syntymätön tai eristäytymisellä ilmoittaa siitä
      sairaalloisin pilkan tekemisen ja tai sairaalloisin sotilasvallan harjoittamisen
      myös ilmoittamisella, tai näin alistamisena käyttäytyen, ihmis-arvottomuutta
      havittelevin tavoin toisen henkeä käyttämällä pyrkinyt ihmis-arvon alentamiseen
      murhaan, joita ihmiselle ei saa tehdä käyttänyt kehoa laittomasti naisen
      sukupuolta halventaen.

      Mies: MÄ olen tehnyt väärää.

      Te olette kuljettaneet lasta pakottavasti sairaanhoitajien lasten evankeliseen
      yhdistykseen työ joukkoharhoina ohjaamisena ohjelma sotilas ohjelmaton
      sotilas, esittämistänne hakemalla sairaalloisin tavoin kunnioittamisen
      tai palvomisen kohteeksi erityistä pilkkaa harjoittamalla mielenkiinnosta
      vallan auktoriteettiharhan mielisesti, joukkoharhoinaan erityisesti myös
      hoitoon hakeutuminen humanoidi tarkoittaminen ihmisen käytöksi.

      Te olette sairaalloisesti harjoittamassa flash-normitonta pilkkaamista omin sanoin yhteisöksi ohjelmatonta puhe ja arvomaailmattomuus tarkoittamalla
      naista kohtaan pyrkimällä saada esiintyä säännöillä seurailu vieteillä planeetan
      maapallo tuhoamisesta käyttämällä kotirauhaa sairaasti, työtä sairaalloisin
      määrin, raskaan työn osin, hakeutumisena Suomen lasten eläinsiirto-yhdistys
      pyrkimyksenä eläinrääkkäyksen oikeuttamiseen tai näin lapsen murhaan
      mielitekonaan ja mielihyvänä oppineena miehenä yleisesti joukkopsykoosista.

      Mies: Siis olenko mä vahingossa käsittänyt väärin, tämän ammatin?
      Kyllä olette.

      Sen kuuluisi olla syke-taso balanssi. Että olet ajatellut olla ylivaltaa, tai
      ylimielinen miehellä sellaista olemuksena jo valmiiksi.
      Että ei ole tainnut olla.

      Tai muuten flash-normittomasti olette äännelleet kouluunne auktoriteettiharhana kokien siten ohjattuina oman sanan käytöstä laittomasti
      hakeutuneina tehden lasten murhaa ja muuta ihmis-arvotonta järjestelyänne
      toistamassa sairaalloisin teoin koti ja perhe ja talous-ympäristöstä joita
      ei ole järjestetty lainmukaisesti flash-normi ulkopuolinen ympäristö velvoite
      työn ohjaus-tila sisäisen verkon osilta lukutaito-ohjelma osin joka ei ole
      koskaan kunta ja auktoriteettiharha ohjelma.

      Syke-taso balanssin mieltäminen rotuviha osalta on järjetöntä laskuttamisena
      omana sanana rotuvihaan harjoittamista, tai vastuutonta humanoidi
      humaaniton käyttäytymistä joita ei korvaa auto, työ osalilstumattomuudesta
      tai ohjelma osallistumattomuudesta
      Mies: Niin kun se on ensin järjestetty se ympäristö.
      Nainen: Jaa.

      Ei me ei olla kiinnostuttu SEY-eläinsiirto auto-ajelut.
      Se on kielletty alueella.

      Vuodesta 1980...
      Mies: Mä hävisin.
      Tänne ei tulekaan SEY-uskonto, ryhmä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2804
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      520
      2642
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1845
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1767
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      117
      1723
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1659
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1272
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      87
      1106
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1082
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      54
      1067
    Aihe