Suomen kansalainen vs. suomalainen

Anonyymi

Elämme nyt aikaikkunassa, jossa tarkoituksellisesti pyritään häivyttämään suomalaisuutta, koska tiedetään että sen poistaminen tietää lopullista valloitusta. Sen jälkeen ei enää ole ”meitä” minkä puolesta taistella. Henkinen nujertaminen tekee ihmisistä lampaita, joita on helppo ohjailla. Tämä on yksi osa globalisaation toteutuksessa.

Suomen kansa on jäänyt kaipaamaan omaa rajavalvontaa (1919-2015), joka esti suomalaiseksi tulemisen kaikilta halukkailta. EU:n suunnitelmien mukaan heitä halukkaita tulee olemaan enemmän kuin tarpeeksi ja tuokin vielä moninkertaisesti. Tulevassa paineessa suomalaisuus joutuu kovalle koetukselle.

Mielessä on kuitenkin hyvä pitää totuus, että Suomen kansalaiseksi voi tulla, mutta suomalaiseksi ei. Hyvä näin, sillä tämä myös suojaa meitä. Suomalaisuutta ei voi ottaa meiltä pois.
Nykyisillä rajamuodollisuuksilla ei suitsita maahanmuuttoa sen enempää kuin huonosti auratulla tiellä. Kuin metsäistä tietä sitä saa juosta jos jonkinlainen ”metsäläinen”. Oliko sitten ebolaa, raivotautia tai suoranaista tyhmyyttä. Ei mittää. Sissää vaa!!

Miten käy suomalaisen rodun? Meneekö puurot ja vellit sekaisin? Jos vain menee, sitä ei separoi ennalleen enää taivaan voimatkaan. Kannattaako suomalaisuutta vaalia?

ps.
Encyclopædia Britannica määrittelee etnisen ryhmän väestöryhmäksi (mm. suomalaiset), jota yhdistää toisiinsa ja erottaa muista mm. yhteinen rotu, sekä yhteinen tarina alkuperästä. Eli tätä vasten peilaten olemme turvassa. Suomalaiseksi ei tulla vaan, tuosta vaan.

lähteet:
ttp://www.uef.fi/-/suomalaiset-eivat-ole-perimaltaan-eurooppalaisia

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Suomalaiset

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Globalisaatio

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • > Sen jälkeen ei enää ole ”meitä” minkä puolesta taistella

      Älä välitä, ei teitä kovin montaa ole nytkään. Itkettääkö rasistia, kun tajuat että suurin osa suomalaisista (kyllä, suomalaisista) ei ole kaltaisianne möyhöttäjiä? Suuri suomalainen enemmistö on humaaneja eurooppalaisia, tämän näkee puolueiden kannatuksestakin. Vain 20% kannattaa äärioikeistoa, vaikka se on tehnyt about kaikki mahdolliset populistiset temput kerätäkseen kannatusta myös muilta tahoilta. Tunnen esimerkiksi ihmisiä, jotkä äänetävät persuja, koska kuvittelevat niiden olevan pienviljelijöiden asialla (SMP:n peruja). Ei toki yhtään järjettömämpää, kuin persujen peruskannattajien, eli työttömien ja kouluttamattomien uho, hehän ovat ensimmäisinä saamassa rantua, jos persut joskus valtaan pääsevät.

      • Anonyymi

        Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuo kommenttisi ei kauaa pysy näkyvillä.
        Voihan asia olla toisinkin, mutta ottaen huomioon joidenkin asenteen eriäviin mielipiteisiin...
        Ans kattoo ny.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuo kommenttisi ei kauaa pysy näkyvillä.
        Voihan asia olla toisinkin, mutta ottaen huomioon joidenkin asenteen eriäviin mielipiteisiin...
        Ans kattoo ny.

        Joo. Ei kestänyt kauan...

        Tallennan itselleni kaikki omat kirjoitukseni, joten vaikka joku saakin suurta tyydytystä siitä, että pääsee ilmiantamaan kommenttini, niin itselläni ne säilyvät.

        Koskaan ei tiedä, milloin tulee tarve kirjoittaa isomminkin näistä asioista. Materiaalia riittää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, tuo kommenttisi ei kauaa pysy näkyvillä.
        Voihan asia olla toisinkin, mutta ottaen huomioon joidenkin asenteen eriäviin mielipiteisiin...
        Ans kattoo ny.

        Unohtui: kovin meille terotetaan, että mitään sananvapausrajoituksia meillä ei ole.

        Kommenttini ei sisältänyt mitään sääntöjen vastaista, joten se siitä sananvapaudesta.


      • Anonyymi

        Näin pienen kansan ei kannata olla tyhmä eli tässä tapauksessa humaani. Asukasmäärämme kantaväestöllä on niin pieni, että tänne ei pidä otettavan vihamielistä väestöä muualta.


      • Anonyymi

        Minä en suostu taistelemaan näiden humaanien eurooppalaisten puolesta joten luovutaan asevelvollisuudesta. Jos Venäjä päättää ottaa Suomen takaisin tehköön puolestani toki niin. Minä en vaaranna sen vuoksi itseäni. Ihmisellä on vain yksi elämä eikä sitä kannata vaarantaa sotien vuoksi joita ei koe omaksi asiakseen. Ja teidän asianne ei ole minun asiani emmekä kuulu samaan kansaan vaikka nimellisesti olisikin sama passi.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Unohtui: kovin meille terotetaan, että mitään sananvapausrajoituksia meillä ei ole.

        Kommenttini ei sisältänyt mitään sääntöjen vastaista, joten se siitä sananvapaudesta.

        Sananvapauteen kuuluu se, että Suomi24 saa päättää, mitä tällä foorumilla julkaistaan. Sinä yrität nyt kaventaa sananvapautta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minä en suostu taistelemaan näiden humaanien eurooppalaisten puolesta joten luovutaan asevelvollisuudesta. Jos Venäjä päättää ottaa Suomen takaisin tehköön puolestani toki niin. Minä en vaaranna sen vuoksi itseäni. Ihmisellä on vain yksi elämä eikä sitä kannata vaarantaa sotien vuoksi joita ei koe omaksi asiakseen. Ja teidän asianne ei ole minun asiani emmekä kuulu samaan kansaan vaikka nimellisesti olisikin sama passi.

        No niin, siinähän se sitten tuli. Meillä molemmilla on Suomen passi ja ulkonäöstä ei varmaan osaisi sanoa kumpi on kumpi, mutta sinä koet, ettemme kuulu samaan kansaan.

        Huomaat varmaan, miten kumosit juuri tässä keskustelussa rasistien käyttämät kortit?


    • "Sen jälkeen ei enää ole ”meitä” minkä puolesta taistella. "

      Eihän meillä. ystävä kallis ole taistelijoitakaan enää. Jussikin ilmoitti suoraan, että hän ei puolusta isänmaataan ase kourassa. Puolustakoon muut. Minä sentään lupaisin valatlaisuudessa käsi pystyssä tehdä parhaani,

      Miten minä tällaisten velliperseiden kanssa puolustan Suomea ja suomalaisuutta.

      • Anonyymi

        Noin kirjoittaa Suomeen Isis-porukkaa hinkuava heppu.
        Kornia.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Vai ihan lupaisit? Ei Lapinjärven korkkipyssykorpraaleilta sentään kysellä,
        vaikka Gubtaa herroiteltiinkin kyseisessä mielipaikassaan.
        Realistisuutta nyt juttuihisi hieman, kiitos.


      • Anonyymi

        "Taistella" voi monella tavalla. Ei aina ase kädessä. Esim. Halla-Aho on tehnyt todella ison taistelun kirjoituksillaan ja politiikalla isänmaan puolesta. "Gupta" taas tekee kovasti työtä että Suomi ja suomalaiset häviäisivät. Vertautuu sodan ajan desantteihin.


      • Anonyymi

        "minä sentään LUPAISIN valatlaisuudessa..."

        Niinpä niin lupaisisit varmaankin, jos olisi mahdollisuus ...juu...menisitkin mielelläsi..juu....:))))
        Aivan eturintamassa olisit jos tarpeeksi rohkeita suomalaisia sotilaita mielestäsi olisi, joitten selän takana piilotella :))))

        Taidat olla pikku-neiti-näsäviisas, hyvinkin tietävä :)))))


        Suomessa oli itsenäistyessä paljon vähemmän ja pikkuriikkisen vielä talvi-ja jatkososan vihollista vastaan. Eipä miehitetty Suomea ei. Ja sisulla, hammastapurren, maksettiin sotavelat...ja piruuttaankin rakennettiin vielä loisto valtio....jep, jep, suomalaiset vellihousut :)))
        Suomi....tänne olisi tulisijoita....velliperseiltä mannaa vaatijoita...velliperseiden seläntakana ihmisoikeuksien huutajia...niinkuin Moktar?!?

        Kun on kansallisuudeltaan suomalainen ei se kysy puolustanko Suomea, suomalaisia.
        Mutta toista on Suomen kansalaisuuden saanut, joka voi olla toiselta puolelta maapalloa, jolla ei ole mitään haluja puolustaa maata ja kansaa hädän tullen....vaikka kaikki velliperseiden aikaansaama hyvä oltaisiin kaksin käsin ottamassa tai jo vuosia "kupattu". Sitähän voi aina palata synnyinmaahansa.


    • Anonyymi

      Somalista ei ole suomalaiseksi niin se vaan menee. Kansalainen voi olla muttei koskaan suomalainen, heissä kuten ei muissakaan Lähi-itäläisissä eikä Afrikklaissa ole mitään samaa mitä meissä, he vaan eivät ole kuten me. Olla saavat munpuolesta, kunhan lakia noudattavat ja käyvät töissä, mutta suomalaisina en koskaan tule heitä pitämään.

    • Anonyymi

      Mitähän se suomalaisuus on, jota yritetään hävittää? Maahanmuuttajia taidamme olla kaikki, kun tarpeeksi pitkälle kaivellaan.

      • Anonyymi

        Se on kulttuuri ja identiteetti. Se on tapa ajatella ja käyttää kieltä. Olla toisen samankaltaisen kanssa samalla aaltopituudella. Se on sitä, että duunissa tiedät voivasi luottavasi toiseen. Ihmisellä on sisäänkirjoitettu kaava, joka tekee kanssakäymisestä ongelmatonta.
        Kieneri voidaan pukea kansallispukuun, mutta jos elovena laittaa kaislahameen niin se on sitten Herra Heinähattu ja helvetinmoinen älämölö. Sinun kulttuurisi on jokaisen tähän maahan tulevan analysoitavissa ja haukuttavana, vaikka se ei sitä ymmärrä. Mutta jos kritisoit hänen kulttuuriaan, niin se on rasismia.


      • Anonyymi

        Ai että jos kastemato syntyy lintuhäkissä, siitä tuli lintu?


      • Mitä on Kiinalaisuus ja Saamelaisuus? Muuttuuko Suomalainen Kiinalaiseksi jos se muuttaa Kiinaan? Muuttuuko Kiinalainen Suomalaiseksi jos se muuttaa Suomeen?


      • Anonyymi
        Trexnonar kirjoitti:

        Mitä on Kiinalaisuus ja Saamelaisuus? Muuttuuko Suomalainen Kiinalaiseksi jos se muuttaa Kiinaan? Muuttuuko Kiinalainen Suomalaiseksi jos se muuttaa Suomeen?

        Ei se hetkessä niin käy.

        Jälkeläiset ovat vasta suomalaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei se hetkessä niin käy.

        Jälkeläiset ovat vasta suomalaisia.

        Päteekö tuo myös toisin päin, että jos Suomalainen muuttaa Kiinaan, muuttuuko hänen jälkeläiset Kiinalaisiksi?


      • Anonyymi

        Onko se suomalainen kulttuuri sitä, että vedetään viinaa ja sitten kaveria turpaan? Mistä se kulttuuri on syntynyt, kun kuitenkin olemme tänne jostakin muualta ajan saatossa tulleet? Eikö nykyisin tulevat ole samalla logiikalla suomalaisia?
        Suomalaiseen kulttuuriin taitaa kuulua vaikutteita sekä Ruotsista että itänaapuriltamme. Ja sitten vielä ne saamelaiset, ne taitaa olla alkuperäiset suomalaiset, vai miten se on?


      • Anonyymi

        Saamelaiset ovat saaneet kielensä Suomen ja Karjalan alueelta. Noin 2000 vuotta sitten valloittajakansa tuli etelästä ja alisti saamelaisten esi-vanhemmat jolloin näiden käyttämät paleokielet katosivat. Tilannetta voisi verrata siihen kun Keski ja Eteläamerikka muuttuivat espanjankieliseksi.
        Myöhemmin alkukieli muuttui Etelässä itämerensuomeksi ja oikeat alkuperäiset "saamelaiset" sulautuivat suomalaisiin.


    • "Miten käy suomalaisen rodun?"

      Suomalainen rotu???? :) mitäs koukua olet käynyt ja saanut tuollaista opetusta? Vastaruínta-koulua tai persu-koulua?

      • Anonyymi

        Nightshift?
        koukua ja ruinta juu.


      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nightshift?
        koukua ja ruinta juu.

        Kirjoitusvirheille pitäisi oppia jo, sillä niitä ei voi korjata ja siksi se on lapsellista ja naivia takertua niihin kiinni ;)



      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Vielälä siis Suomessa kukoistaa rotuoppi?? :(

        Mahtaako seijaah, nyt ajatella hyvinkin rasistisesti ja syrjivästi rotuopista, että se käsittelee vain musta-valkoista?! Se on paljon muutakin kuin ihonväri.
        Hyi, hyi, jos ei sinun aikanasi koulussa ole käsitelty ihmisrotuja, niin otappa ja googleta.

        Moni kuvittelee itsellään älykkyyden kasvavan sillä , kun näyttää olevansa niin persu ja rasismivastainen. Ikävä kyllä näyttää vain tyhmyytensä.


    • Anonyymi

      Mulle on olemassa niin eri rotuja kuin eri värisiä ihmisiä. Meitä suomalaisia on vaan noin 5 miljoonaa ja pitäisi pitää hyvää huolta ettemme katoa. Etniset lisääntyy kun kanit ja näin meidän elintila pienenee kuten on käynyt jo monessa maassa Euroopassa. Ruotsi hukkuu rikollisuuteen ja ruotsalaisten ihmisten vainoihin. Muualta tuleet, etupäässä muslimit kukkoilee väkivaltaisesti ja näin hävittävät ennen niin turvallisen ja vakaan kansankodin, josta kait ei ole mitään jäljellä. Vihervasurien mitään älyämättä tai ehkä juuri sitä ovatkin halunneet. ...Muslimien tulo Eurooppaan pitäisi kokonaan pysäyttää...

      • Anonyymi

        Suomalaisten olisi siis hyvä alkaa lisääntymään samalla tahdilla. Ehkö mieluiten niiden sinisilmäisten elovena- tyyppisten suomalaisten. Hommiin siis.....ja Suomi pelastuu


      • Ajattele jos kaikki valtiot päättäisi että vieraan maan asukkaita ei otettaisi vastaan, ei edes turisteiksi? Maailma olisi aika paha paikka silloin.
        Tuo että et halua muslimeja Suomeen osoittaa aivan selvästi että et anna samaa arvoa kaikille ihmisille ja se ei ole demokraattista, se on syrjintää ja "rasismia" pahimmillaan.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Ajattele jos kaikki valtiot päättäisi että vieraan maan asukkaita ei otettaisi vastaan, ei edes turisteiksi? Maailma olisi aika paha paikka silloin.
        Tuo että et halua muslimeja Suomeen osoittaa aivan selvästi että et anna samaa arvoa kaikille ihmisille ja se ei ole demokraattista, se on syrjintää ja "rasismia" pahimmillaan.

        Pitääkö asiat aina kärjistää? Ymmärsit luultavasti hyvinkin, mitä henkilö, jolle vastasit, yritti sanoa.


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Ajattele jos kaikki valtiot päättäisi että vieraan maan asukkaita ei otettaisi vastaan, ei edes turisteiksi? Maailma olisi aika paha paikka silloin.
        Tuo että et halua muslimeja Suomeen osoittaa aivan selvästi että et anna samaa arvoa kaikille ihmisille ja se ei ole demokraattista, se on syrjintää ja "rasismia" pahimmillaan.

        Valtiot ilmoittavat jatkuvasti matkustuskielloista eli kielletään matkustamasta tiettyyn maahan vain omalla vastuulla. Tai tiettyjen valtion kansalaisilta evätään maahantulo. Monilla mailla on tiukat kriteerit, ettei sitä turistinakaan maahan ole tervetullut.
        Ja tuskin on kaukana tulevaisuudessa, kun valtiot tulevat sulkemaan rajansa maailman laajuisen epidemian vuoksi.

        Ajattele....että kaikissa valtioissa ei ole demokratiaa.....ja mitä tarkoittaa länsimaiset (mitkä valtiot) arvot ja ihmisoikeudet!
        Maailma on niin lavea, pikku, pikku Lauri...vai miten se meni?!

        Mustakin olisi niin suloista, ettei eläintarhojen eläimiä eroteltaisi erikseen, vaan kaikki päästetään vapaaksi luontoon. Niinkun Korkeasaarenkin eläimet saisivat kuljeskella keskellä Helsingiä,
        niinkuin se hirvi...ai niin sehän tapettiin. Niin ja ne valkoposkihanhet....
        Kaikkein pahimmat vieras lajit, petojen pedot, oikein lailla pitää kieltää tällaiset Suomen ja kansan pelottavin sisäinen uhka,..nämä kurtturuusut ja lupiinit!!


      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Ajattele jos kaikki valtiot päättäisi että vieraan maan asukkaita ei otettaisi vastaan, ei edes turisteiksi? Maailma olisi aika paha paikka silloin.
        Tuo että et halua muslimeja Suomeen osoittaa aivan selvästi että et anna samaa arvoa kaikille ihmisille ja se ei ole demokraattista, se on syrjintää ja "rasismia" pahimmillaan.

        Kuuluuko islam muka sivistysvaltioihin?


    • Anonyymi

      sukupuolethan on jo kohta hävitetty eikä niistä saa puhua,vihervasemmisto ei ymmärrä eroa sukupuolielinten välillä

    • Anonyymi

      Teuvo Hakkarainen edustaa Suomea, suomalaisuutta jalostuneine ajatuksineen hienosti. Hän on kansamme edustaja koko Euroopalle!

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mukavaa sunnuntai päivää

      Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.
      Ikävä
      347
      1899
    2. Milloin on kaivattusi nimi päivä?

      Otsikossa kysymys. Osumien kautta illaksi viä treffeille 💁💁💁
      Ikävä
      91
      1809
    3. Machokultti vai tasa-arvoa

      Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen
      Hindulaisuus
      489
      1682
    4. Vanhan Mestarin porttikieltolaiset?

      VM lopettaa ja uutta tulee tilalle. Onnea uudelle yrittäjälle! Tuli vaan tuossa mieleen, että säilyvätkö vanhat porttiki
      Suomussalmi
      38
      1574
    5. Kimmeliin yöksi?

      Sopii minulle, mutta en tiedä sopisiko se sinuun.
      Ikävä
      88
      1445
    6. Sofia Virta sanoi totuuden suoraan....

      ....Suomessa ei tarvita Persuja maamme taloutta hoitanaan. Hyvin sanottu.
      Maailman menoa
      404
      1404
    7. Mitä pidät

      Siitä että suhde alkaa pettämisen kautta
      Ikävä
      169
      1308
    8. Alan kyllästyä ihmisiin

      Hyvää yötä ja loppuiltaa. ☀️🥱🌌💤🌃✨🍁👍👎👐🫶🖖🧟‍♀️🫅🏼❄️💫
      Ikävä
      181
      1306
    9. Millon näit kaivattusi viimeksi? Missä??

      saitko vihdoin kerrottua häälle mitä tunnet? Oliko hetki lämmin vai kylmä.
      Ikävä
      42
      1179
    10. Venäjän ydinaseet??

      Tuntuvat olevan muutamille jonkinlainen lähes seksuaalinen fantasia ja kierouma. Uskonnollinen (?) fetissi. Niillä sit
      Maailman menoa
      253
      1121
    Aihe