Vesa Heikkilä: Verohelvetti yrittäjälle onkin Viro

Viroon veroja pakoon tai Viron veromallia Suomeen haikailevat voisivat lukea investointipankkiirin terveiset yrittäjän paratiisista:

Vesa Heikkilä: Verohelvetti onkin Viro
https://www.tallinna24.ee/blogi/388871-vesa-heikkila-verohelvetti-onkin-viro
"Suomessa vellovaan keskusteluun Viron veromallista kaipaisi rehellisyyttä siinä, ettei epä-älyllisesti, ”rusinat pullasta” –asenteella tartuttaisi yhteen itselle mahdollisimman edulliseen numeroon, samalla ummistaen silmät järjestelmän kokonaisuudelta.

Ehkä kannattaisikin alkaa jo miettiä, että sopisiko Suomen yritysveromalli paremmin Viroon, kuin päinvastoin?"

Moni kakku päältä kaunis, mutta lopulta ainoa joka merkitsee on kokonaisuus.
http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217550-viron-verotuksen-monet-kasvot

"OECD:n tekemien verovertailujen mukaan Viro kiilaa helposti kärkikymmenikköön sosiaaliturvamaksujen suhteellisessa osuudessa maan verokiertymästä. Peräti 35 prosenttia Virossa kerätyistä veroista koostuu sosiaaliturvamaksuista, joista kaikista suurin on työnantajien palkkasummasta maksama 33 prosentin sosiaalivero. Tämän päälle tulee vielä 0,8 prosentin työttömyysvakuutusmaksu, jonka myötä virolaisten työnantajien sivukulut nousevat yhteensä 33,8 prosenttiin maksetuista palkoista, Heikkilä huomauttaa.

Suomessa työnantajan sivukulut ovat keskimäärin noin 23 prosenttia palkkasummasta (huom. 24 prosenttia, vuonna 2016). Hallituksen tällä hetkellä ajaman yhteiskuntasopimuksen myötä työnantajan sivukulut tulevat pienenemään tästä vielä 2,05 prosenttiyksiköllä vuosien 2017–2020 välisenä aikana, kun työnantajan keskimääräistä työeläkemaksua ja työttömyysvakuutusmaksua siirretään työntekijän maksettavaksi. Tämän jälkeen työnantajat sivukulut ovat 21,95 prosenttia palkkasummasta, mikäli tulevaisuudessa ei tehdä uusia muutoksia.

- Vaikka Virossa yhtiöön jätetyn voiton veroprosentti onkin nolla, kurittaa sosiaalivero yrittäjiä pahemmin kuin Suomen 20 prosentin vuosittainen yritysverokanta. Sosiaalivero nimittäin lankeaa aina yrittäjän maksettavaksi - tuottipa yritys sitten voittoa tai ei, Heikkilä kiteyttää."

Se siitä yrittämisen paratiisista.
13339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Vesa Heikkilän juttu asiasta on törkeää valetta ! Suomessa työnantajan palkkojen sivukulut on kokonaisuudessaan n. 70 prosenttia palkkasummasta !

Äänestä
  • Faktoja:+Suomessa+on+selvästi+Pohjoismaiden+parhaat+edellytykset+yrittää,+ja+onhan+Suomessa+Pohjoismaista+eniten+yrityksiä,+jopa+enemmän+kuin+USA:ssa+yrityksiä+suhteessa+väkimäärään.Yritysten+yhteisövero+on+Euroopan+ja+EU:n+alimpia+20%+ja+pääomaverotus+sekä+omistamiseen+kohdistuva+verotus+EU:n+alapäästä.+Yrittäjille+edullista+ja+kannustavaa,+työläiselle+epäedullista+ja+pienipalkkaista.Miksei+yrittäjyys+MUKA+kannata+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessa1.+Suomessa+yksi+EU:n+alhaisimmista+yritysten+yhteisöverokannoista+20%.https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"– Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+ITSE+Stubb+toteaa".2.+Suomen+pääomaverotus+n.+5,5+miljardia+euroa+vuodessa+alle+EU-keskitason.https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/3.+Suomen+varallisuuteen+ja+omistamiseen+kohdistuva+verotus+huomattavasti+alle+EU-keskitasonhttp://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684Varallisuus+on+Suomessa+verottajan+erityissuojeluksessahttp://vastavalkea.fi/2015/06/03/varallisuus-on-suomessa-verottajan-erityissuojeluksessa/"Tilastokeskuksen+Olli+Savela:+Pääomaverojen+osuus+on+Suomessa+EU-keskiarvoa+pienempiBlogikirjoituksessaan+http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/+4.5.2015+Tilastokeskuksen+tutkija+Olli+Savela+kirjoittaa+EU:n+verotilastoista.+Niistä+käy+ilmi+huomionarvoisia+seikkoja+Suomen+verotuksesta.Italialainen+tyytyväinen+yrittäjä+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessaSen+sijaan+Suomessa+on+tutkimuksen+mukaan+Pohjoismaiden+alimmat+palkat+ja+eläkkeet+2019!+Suomi+on+oikea+halpatyömaa,+ei+ihme+että+Euroopan++10€/tunti+autonkasaushalpatyö+rantautuu+Suomeen.Yle+kertoo:+Harkitsetko+muuttoa+ulkomaille+paremman+palkan+perässä?+Laskurimme+kertoo,+missä+Pohjoismaassa+sinulle+jäisi+palkasta+eniten+käteen1.3.2019https://yle.fi/uutiset/3-10662005"Laskurin+perusteella+selvä+"voittaja"+Pohjoismaista+on+Tanska+ja+hännänhuippu+on+Suomi.+Varaudu+siihen,+että+maiden+väliset+erot+voivat+olla+huomattavan+isot.Ruotsissa+perheellinen+erityisasiantuntija+sää+käteen+490+euroa+enemmän+kuin+Suomessa+ja+Tanskassa+peräti+1680+euroa+enemmän.+Muuttaisiko+Olli+Kärkkäinen+itse+Tanskaan+töihin,+kun+käteen+jäävän+palkan+ero+on+noinkin+iso?"Uskomatonta+miten+EK+ja+Orpon+kokoomuksen+ja+Sipilän+kepun+porvarihallitus+on+koko+ajan+pitänyt+hiljaista+tästä+faktasta.+Ruotsista+vaaditaan+kaikki+huonot+käytännöt+mm.+monikulttuurisuusmamutus,+perintöveron+poisto+ym.+mutta+ei+ruotsalaista+palkkatasoa+ja+eläkkeitä.Myös+Tanskasta+porvarihallitus+ottaa+tarkoin+valittuja+esimerkkejä+kuten+työttömien+aktiivitoimet,+tosin+unohtaen+että+Tanskan+työttömyys-+ja+sosiaaliturva+on+paremmuudessaan+toiselta+planeetalta,+kuten+myös+palkat+ja+eläkkeet.+Tanskalaiset+kertoivat+tuossa+1.3.2019+Ylen+uutisessa+miten+Tanskassa+vaihdetaan+usein+työpaikkoja,+ja+vaihtaja+on+nimenomaan+työntekijä+ei+yritys.+Tanskan+palkat+siis+Norjaakin+paremmat.No+Tanskan+hallitus+ei+Suomen+porvarihallituksen+tapaan+käytäkään+Nairu-konseptia,+eli+jättimäistä+tempputyöllisyyteen+piilotettua+rakennetyöttömyyttä+(Kelan+ja+TE-keskusten+Aktivointimallin+alaisia+ollut+koko+mallin+voimassaolon+ajan+yli+400.000.+Lisäksi+ilmaistöissä+Suomessa+noin+500.000+henkeä+Seura-lehden+tutkimuksen+mukaan)+jotta+palkat+eivät+nousisi+pienen+työttömyyden+ja+helpomman+työpaikan+vaihdon+takia.Myös+suomalaisten+lomabudjetti+kertoo+että+olemme+Pohjoismaiden+pahnanpohjimmainen+tuloissa:Suomessa+selvästi+nuukinta+lomailua13.7.2018"Suomalainen+kotitalous+käyttää+kesälomaansa+rahaa+keskimäärin+noin+1+300+euroa+tänä+suvena,+kertoo+Nordean+teettämä+kysely.Voi+olla+vaikea+hahmottaa+onko+summa+paljon+vai+vähän.+Kuinkahan+moni+meistä+tietää+edes+sitä+paljonko+käyttää+omaan+kesälomaansa?Mielenkiintoista+Nordean+kyselyssä+onkin+se,+että+suomalaiset+aikoivat+käyttää+kesälomaansa+vähiten+rahaa+Pohjoismaissa.Ruotsissa+kesälomaan+laitetaan+1700+euroa,+Tanskassa+2000+ja+Norjassa+peräti+2500+euroa.Suomalaiset+kotitaloudet+ennakoivat+toukokuussa,+että+tulisivat+käyttämään+5+prosenttia+vähemmän+rahaa+kesälomalla+kuin+vuosi+sitten.Tämä+on+yllättävä+tieto,+kun+yleinen+talous-+ja+työllisyystilanne+on+selvästi+parempi+kuin+viime+vuonna."Porvarihallitus+on+toteuttanut+politiikkaa,+joka+laskee+kotimaankysyntää+ja+vie+työläisiltä+ostovoimaa.+Myös+yrityskonkurssien+määrä+porvarihallutuskaudella+on+Suomessa+ollut+selvässä+kasvussa,+työläisten+ostovoiman+kurjistumisen+takia,+joka+johtuu+matalasta+palkkatasosta+ja+olemattomista+palkankorotuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Faktoja:+Suomessa+on+selvästi+Pohjoismaiden+parhaat+edellytykset+yrittää,+ja+onhan+Suomessa+Pohjoismaista+eniten+yrityksiä,+jopa+enemmän+kuin+USA:ssa+yrityksiä+suhteessa+väkimäärään.Yritysten+yhteisövero+on+Euroopan+ja+EU:n+alimpia+20%+ja+pääomaverotus+sekä+omistamiseen+kohdistuva+verotus+EU:n+alapäästä.+Yrittäjille+edullista+ja+kannustavaa,+työläiselle+epäedullista+ja+pienipalkkaista.Miksei+yrittäjyys+MUKA+kannata+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessa1.+Suomessa+yksi+EU:n+alhaisimmista+yritysten+yhteisöverokannoista+20%.https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"– Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+ITSE+Stubb+toteaa".2.+Suomen+pääomaverotus+n.+5,5+miljardia+euroa+vuodessa+alle+EU-keskitason.https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/3.+Suomen+varallisuuteen+ja+omistamiseen+kohdistuva+verotus+huomattavasti+alle+EU-keskitasonhttp://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684Varallisuus+on+Suomessa+verottajan+erityissuojeluksessahttp://vastavalkea.fi/2015/06/03/varallisuus-on-suomessa-verottajan-erityissuojeluksessa/"Tilastokeskuksen+Olli+Savela:+Pääomaverojen+osuus+on+Suomessa+EU-keskiarvoa+pienempiBlogikirjoituksessaan+http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/+4.5.2015+Tilastokeskuksen+tutkija+Olli+Savela+kirjoittaa+EU:n+verotilastoista.+Niistä+käy+ilmi+huomionarvoisia+seikkoja+Suomen+verotuksesta.Italialainen+tyytyväinen+yrittäjä+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessaSen+sijaan+Suomessa+on+tutkimuksen+mukaan+Pohjoismaiden+alimmat+palkat+ja+eläkkeet+2019!+Suomi+on+oikea+halpatyömaa,+ei+ihme+että+Euroopan++10€/tunti+autonkasaushalpatyö+rantautuu+Suomeen.Yle+kertoo:+Harkitsetko+muuttoa+ulkomaille+paremman+palkan+perässä?+Laskurimme+kertoo,+missä+Pohjoismaassa+sinulle+jäisi+palkasta+eniten+käteen1.3.2019https://yle.fi/uutiset/3-10662005"Laskurin+perusteella+selvä+"voittaja"+Pohjoismaista+on+Tanska+ja+hännänhuippu+on+Suomi.+Varaudu+siihen,+että+maiden+väliset+erot+voivat+olla+huomattavan+isot.Ruotsissa+perheellinen+erityisasiantuntija+sää+käteen+490+euroa+enemmän+kuin+Suomessa+ja+Tanskassa+peräti+1680+euroa+enemmän.+Muuttaisiko+Olli+Kärkkäinen+itse+Tanskaan+töihin,+kun+käteen+jäävän+palkan+ero+on+noinkin+iso?"Uskomatonta+miten+EK+ja+Orpon+kokoomuksen+ja+Sipilän+kepun+porvarihallitus+on+koko+ajan+pitänyt+hiljaista+tästä+faktasta.+Ruotsista+vaaditaan+kaikki+huonot+käytännöt+mm.+monikulttuurisuusmamutus,+perintöveron+poisto+ym.+mutta+ei+ruotsalaista+palkkatasoa+ja+eläkkeitä.Myös+Tanskasta+porvarihallitus+ottaa+tarkoin+valittuja+esimerkkejä+kuten+työttömien+aktiivitoimet,+tosin+unohtaen+että+Tanskan+työttömyys-+ja+sosiaaliturva+on+paremmuudessaan+toiselta+planeetalta,+kuten+myös+palkat+ja+eläkkeet.+Tanskalaiset+kertoivat+tuossa+1.3.2019+Ylen+uutisessa+miten+Tanskassa+vaihdetaan+usein+työpaikkoja,+ja+vaihtaja+on+nimenomaan+työntekijä+ei+yritys.+Tanskan+palkat+siis+Norjaakin+paremmat.No+Tanskan+hallitus+ei+Suomen+porvarihallituksen+tapaan+käytäkään+Nairu-konseptia,+eli+jättimäistä+tempputyöllisyyteen+piilotettua+rakennetyöttömyyttä+(Kelan+ja+TE-keskusten+Aktivointimallin+alaisia+ollut+koko+mallin+voimassaolon+ajan+yli+400.000.+Lisäksi+ilmaistöissä+Suomessa+noin+500.000+henkeä+Seura-lehden+tutkimuksen+mukaan)+jotta+palkat+eivät+nousisi+pienen+työttömyyden+ja+helpomman+työpaikan+vaihdon+takia.Myös+suomalaisten+lomabudjetti+kertoo+että+olemme+Pohjoismaiden+pahnanpohjimmainen+tuloissa:Suomessa+selvästi+nuukinta+lomailua13.7.2018"Suomalainen+kotitalous+käyttää+kesälomaansa+rahaa+keskimäärin+noin+1+300+euroa+tänä+suvena,+kertoo+Nordean+teettämä+kysely.Voi+olla+vaikea+hahmottaa+onko+summa+paljon+vai+vähän.+Kuinkahan+moni+meistä+tietää+edes+sitä+paljonko+käyttää+omaan+kesälomaansa?Mielenkiintoista+Nordean+kyselyssä+onkin+se,+että+suomalaiset+aikoivat+käyttää+kesälomaansa+vähiten+rahaa+Pohjoismaissa.Ruotsissa+kesälomaan+laitetaan+1700+euroa,+Tanskassa+2000+ja+Norjassa+peräti+2500+euroa.Suomalaiset+kotitaloudet+ennakoivat+toukokuussa,+että+tulisivat+käyttämään+5+prosenttia+vähemmän+rahaa+kesälomalla+kuin+vuosi+sitten.Tämä+on+yllättävä+tieto,+kun+yleinen+talous-+ja+työllisyystilanne+on+selvästi+parempi+kuin+viime+vuonna."Porvarihallitus+on+toteuttanut+politiikkaa,+joka+laskee+kotimaankysyntää+ja+vie+työläisiltä+ostovoimaa.+Myös+yrityskonkurssien+määrä+porvarihallutuskaudella+on+Suomessa+ollut+selvässä+kasvussa,+työläisten+ostovoiman+kurjistumisen+takia,+joka+johtuu+matalasta+palkkatasosta+ja+olemattomista+palkankorotuksista.

    "2. Suomen pääomaverotus n. 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason."

    Blogikirjoituksessaan http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/ 4.5.2015 Tilastokeskuksen tutkija Olli Savela kirjoittaa EU:n verotilastoista. Niistä käy ilmi huomionarvoisia seikkoja Suomen verotuksesta.

    Suomessa kulutukseen ja työhön kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista ja pakollisista maksuista on suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Vuonna 2012 työhön kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 53,2 prosenttia ja EU-maissa keskimäärin 51 prosenttia. Kulutusverojen osuus oli Suomessa 32,4 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 28,5 prosenttia.

    Näiden vastapainona erilaisten pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 14,3 prosenttia ja kaikissa EU-maissa 20,8 prosenttia. Euroissa laskettuna ero oli 5,5 miljardia euroa. Jos siis Suomen verorakenne olisi sama kuin EU-maissa keskimäärin, olisi pääomaan kohdistuvia veroja pitänyt periä 5,5 miljardia euroa enemmän ja vastaavasti työhön ja kulutukseen kohdistuvia veroja 5,5 miljardia euroa vähemmän.

    16-vuotta porvarijohtoisia hallituksia ja 12-vuotta kokoomuksen hallituksessaoloa on luonut kuilua työläisten ja yritysten/pääomatulojensaajien verotuksen välille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Faktoja:+Suomessa+on+selvästi+Pohjoismaiden+parhaat+edellytykset+yrittää,+ja+onhan+Suomessa+Pohjoismaista+eniten+yrityksiä,+jopa+enemmän+kuin+USA:ssa+yrityksiä+suhteessa+väkimäärään.Yritysten+yhteisövero+on+Euroopan+ja+EU:n+alimpia+20%+ja+pääomaverotus+sekä+omistamiseen+kohdistuva+verotus+EU:n+alapäästä.+Yrittäjille+edullista+ja+kannustavaa,+työläiselle+epäedullista+ja+pienipalkkaista.Miksei+yrittäjyys+MUKA+kannata+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessa1.+Suomessa+yksi+EU:n+alhaisimmista+yritysten+yhteisöverokannoista+20%.https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"– Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+ITSE+Stubb+toteaa".2.+Suomen+pääomaverotus+n.+5,5+miljardia+euroa+vuodessa+alle+EU-keskitason.https://www.stat.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/3.+Suomen+varallisuuteen+ja+omistamiseen+kohdistuva+verotus+huomattavasti+alle+EU-keskitasonhttp://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684Varallisuus+on+Suomessa+verottajan+erityissuojeluksessahttp://vastavalkea.fi/2015/06/03/varallisuus-on-suomessa-verottajan-erityissuojeluksessa/"Tilastokeskuksen+Olli+Savela:+Pääomaverojen+osuus+on+Suomessa+EU-keskiarvoa+pienempiBlogikirjoituksessaan+http://www.tilastokeskus.fi/tietotrendit/blogit/2015/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/+4.5.2015+Tilastokeskuksen+tutkija+Olli+Savela+kirjoittaa+EU:n+verotilastoista.+Niistä+käy+ilmi+huomionarvoisia+seikkoja+Suomen+verotuksesta.Italialainen+tyytyväinen+yrittäjä+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessaSen+sijaan+Suomessa+on+tutkimuksen+mukaan+Pohjoismaiden+alimmat+palkat+ja+eläkkeet+2019!+Suomi+on+oikea+halpatyömaa,+ei+ihme+että+Euroopan++10€/tunti+autonkasaushalpatyö+rantautuu+Suomeen.Yle+kertoo:+Harkitsetko+muuttoa+ulkomaille+paremman+palkan+perässä?+Laskurimme+kertoo,+missä+Pohjoismaassa+sinulle+jäisi+palkasta+eniten+käteen1.3.2019https://yle.fi/uutiset/3-10662005"Laskurin+perusteella+selvä+"voittaja"+Pohjoismaista+on+Tanska+ja+hännänhuippu+on+Suomi.+Varaudu+siihen,+että+maiden+väliset+erot+voivat+olla+huomattavan+isot.Ruotsissa+perheellinen+erityisasiantuntija+sää+käteen+490+euroa+enemmän+kuin+Suomessa+ja+Tanskassa+peräti+1680+euroa+enemmän.+Muuttaisiko+Olli+Kärkkäinen+itse+Tanskaan+töihin,+kun+käteen+jäävän+palkan+ero+on+noinkin+iso?"Uskomatonta+miten+EK+ja+Orpon+kokoomuksen+ja+Sipilän+kepun+porvarihallitus+on+koko+ajan+pitänyt+hiljaista+tästä+faktasta.+Ruotsista+vaaditaan+kaikki+huonot+käytännöt+mm.+monikulttuurisuusmamutus,+perintöveron+poisto+ym.+mutta+ei+ruotsalaista+palkkatasoa+ja+eläkkeitä.Myös+Tanskasta+porvarihallitus+ottaa+tarkoin+valittuja+esimerkkejä+kuten+työttömien+aktiivitoimet,+tosin+unohtaen+että+Tanskan+työttömyys-+ja+sosiaaliturva+on+paremmuudessaan+toiselta+planeetalta,+kuten+myös+palkat+ja+eläkkeet.+Tanskalaiset+kertoivat+tuossa+1.3.2019+Ylen+uutisessa+miten+Tanskassa+vaihdetaan+usein+työpaikkoja,+ja+vaihtaja+on+nimenomaan+työntekijä+ei+yritys.+Tanskan+palkat+siis+Norjaakin+paremmat.No+Tanskan+hallitus+ei+Suomen+porvarihallituksen+tapaan+käytäkään+Nairu-konseptia,+eli+jättimäistä+tempputyöllisyyteen+piilotettua+rakennetyöttömyyttä+(Kelan+ja+TE-keskusten+Aktivointimallin+alaisia+ollut+koko+mallin+voimassaolon+ajan+yli+400.000.+Lisäksi+ilmaistöissä+Suomessa+noin+500.000+henkeä+Seura-lehden+tutkimuksen+mukaan)+jotta+palkat+eivät+nousisi+pienen+työttömyyden+ja+helpomman+työpaikan+vaihdon+takia.Myös+suomalaisten+lomabudjetti+kertoo+että+olemme+Pohjoismaiden+pahnanpohjimmainen+tuloissa:Suomessa+selvästi+nuukinta+lomailua13.7.2018"Suomalainen+kotitalous+käyttää+kesälomaansa+rahaa+keskimäärin+noin+1+300+euroa+tänä+suvena,+kertoo+Nordean+teettämä+kysely.Voi+olla+vaikea+hahmottaa+onko+summa+paljon+vai+vähän.+Kuinkahan+moni+meistä+tietää+edes+sitä+paljonko+käyttää+omaan+kesälomaansa?Mielenkiintoista+Nordean+kyselyssä+onkin+se,+että+suomalaiset+aikoivat+käyttää+kesälomaansa+vähiten+rahaa+Pohjoismaissa.Ruotsissa+kesälomaan+laitetaan+1700+euroa,+Tanskassa+2000+ja+Norjassa+peräti+2500+euroa.Suomalaiset+kotitaloudet+ennakoivat+toukokuussa,+että+tulisivat+käyttämään+5+prosenttia+vähemmän+rahaa+kesälomalla+kuin+vuosi+sitten.Tämä+on+yllättävä+tieto,+kun+yleinen+talous-+ja+työllisyystilanne+on+selvästi+parempi+kuin+viime+vuonna."Porvarihallitus+on+toteuttanut+politiikkaa,+joka+laskee+kotimaankysyntää+ja+vie+työläisiltä+ostovoimaa.+Myös+yrityskonkurssien+määrä+porvarihallutuskaudella+on+Suomessa+ollut+selvässä+kasvussa,+työläisten+ostovoiman+kurjistumisen+takia,+joka+johtuu+matalasta+palkkatasosta+ja+olemattomista+palkankorotuksista.

    "1.+Suomessa+yksi+EU:n+alhaisimmista+yritysten+yhteisöverokannoista+20%.https://www.yrittajat.fi/yrittajat/a/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"– Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+ITSE+Stubb+toteaa"."Aivan+jopa+kokoomuksen+uusliberalistiglobalistien+Alexander+Stubb+myöntää+Suomen+yritysten+yhteisöverokannan+20%+olevan+yksi+KOKO+Länsi-Euroopan+alhaisimmista:Viron+veromallista+selvyys+ensi+vuonnahttps://www.yrittajat.fi/uutiset/493543-viron-veromallista-selvyys-ensi-vuonna"Valtiovarainministeri+Alexander+Stubb+vastasi+kirjalliseen+kysymykseen+Viron+yritysveromallin+soveltamisesta+Suomessa.+Stubbin+mukaan+Suomen+yritysverotusta+voidaan+pitää+kilpailukykyisenä+useimpiin+verrokkimaihin+nähden,+sillä+Suomi+sijoittuu+yritysverojärjestelmien+kilpailukykymittauksissa+tyypillisesti+vain+joitakin+sijoja+Viroa+heikommin.-+Kataisen+hallituksen+kaudella+yritysveroprosenttia+alennettiin+26+prosentista+20+prosenttiin+ja+nykyisellään+se+on+läntisen+Euroopan+alhaisimpia,+Stubb+toteaa."

    Äänestä

  • Ja esimerkiksi yritys saa verovähennyksiä. Antaa joh t a j illeen autoja käyttöön.

    Esim pikkuvi r man omistajakin ajaa ns. Ilaiseksi. Bensat ja au y okulut vaan verovähennyksiin kehuu autokauppias kaverinikin.

    Äänestä

Tota,+mikähän+osa+tuosta+oli+totta.OECD+on+kommunisti-natsien+ELI+EU:n+kätyri+joka+hallitsee+tiedolla.+Ihmeellinen+kasvoton,+ISO,+käskevä+-+tulee+ja+jakaa+tietoa+ja+SUOSITUKSIA+kuin+jengiläinen.+Ja+se+tieto+on+....+siitä+voidaan+leipoa+millainen+kakku+tahansa.Suomalaisen+työ+tuntihinta+EI+OLE+KESTÄMÄTÖNVAAN+sen+päälle+laskettavat+kulut.Jos+lasket+esim.+tuntihintaa+työlle,+siihen+tulee+päälle-+tulovero,-+eläkemaksut-+vakuutusmaksu-+ALVNäistä+tulee+yhteensä+70%+tuntihinnan+päälle.+Voisin+perustella+tuille+10+minuutissamiksi+kunnan/+kaupungin+organisoima+paikallinen+palvelu+(terveys,+koulutus,+vanhutenhoito+ym)on+paikallisen+vaurauden+ja+vakauden+kannalta+kannattavampaakuin+ulkoistaa+kyseiset+palvelut+yritykselle.+KOSKA+NE+EI+MAKSA+VEROJA+EIKÄ+TUOTA+MITÄÄN+PAIKALLISESTI.+Kunta+työllisti+paikalliset,+saatu+palkka+kulutetaan+90%+paikallisesti,+maksetaan+verot+paikalliseen+kuntaan,+pitää+työllisyyttä+yllä,tuo+kuntaan+tuloja+joilla+pidetään+yllä+yhteistä+infraa.Mitä+joku+terveysjätti+-+ei+maksa+veroja+edes+Suomeen.

Äänestä
  • Ei mene oikein sun laskelma ! Pelkät pakolliset eläkemaksut, vakuutukset, työntekijän tapaturma, sairaus, ryhmähenkivakuutus, työttömyysvakuutus , lomapalkat ja työajan lyhennys, niistä koostuu jo n.70 prosenttia. Lisäksi tulee vastuuvakuutus ja yrittäjän omat eläkevakuutukset, sekä muun henkilökunnan palkkamenot sivukuluineen.. Yhteisövero tulee vasta näiden jälkeen ja ALVI. Ennakkovero tulee vielä lopullisine veroineen, eli kyllä siinä on yrittäjälle ihan kiitettävästi nielemistä veroissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei mene oikein sun laskelma ! Pelkät pakolliset eläkemaksut, vakuutukset, työntekijän tapaturma, sairaus, ryhmähenkivakuutus, työttömyysvakuutus , lomapalkat ja työajan lyhennys, niistä koostuu jo n.70 prosenttia. Lisäksi tulee vastuuvakuutus ja yrittäjän omat eläkevakuutukset, sekä muun henkilökunnan palkkamenot sivukuluineen.. Yhteisövero tulee vasta näiden jälkeen ja ALVI. Ennakkovero tulee vielä lopullisine veroineen, eli kyllä siinä on yrittäjälle ihan kiitettävästi nielemistä veroissa

    Suomen+yritysten+yhteisövero+20%+on+jo+nyt+yksi+EU:n+ja+Euroopan+alhaisimmista+(uusliberalisti-globalisti+Alexander+Stubbinkin+mukaan),+pääomaverotus+5,5+mrd+euroa+alle+EU-keskitason+ja+omistamiseen+liittyvä+verotus+muutenkin+huomattavasti+alle+EU-tason.Nyt+olisi+aika+laskea+pieni-+ja+keskituloisten+verotusta+ja+leikata+turhia,+kilpailua+vääristäviä+ja+jopa+haitallisia+yritystukia+ainakin+500+milj.+euroa+jota+Suomen+yrittäjät+eilen+ehdotti.+Oikeampi+leikkaus+olisi+vähintään+1-2+mrd+euroa.Ilman+kepun+hallitukseen+ottamisen+pakkorakoa+(kokoomus+olisi+ollut+vielä+pahempi+vaihtoehto)+Rinteen+hallitus+olisi+leikannut+reilusti+yritystukia+ja+laittanut+lähdeveron+säätiöille+ja+muille+yhteisöille.Henkisen+EKokoomuslaisen+monimiljonääriyrittäjä+Juha+Sipilän+takia+hallitusneuvotteluissa+kepu+ei+suostunut+mihinkään+yritystukileikkauksiin+ja+säätiöiden+ym.+yhteisöjen+osallistumiseen+Suomitalkoisiin.Sipilän+ja+Orpon+porvarihallituksessakin+ne+saivat+osallistua+vapaaehtoisesti+kikyyn+-+yksikään+ei+osallistunut,+samalla+kun+työläiset,+pienituloiset,+työttömät+ym.+ryhmät+osallistutettiin+pakolla+kikyyn.+Kahdet+standardit.+Toiset+niille+jotka+tekivät+ennätysosinkoja+porvarihallituskaudella+ja+toiset+niille+joiden+tulot+ovat+muutenkin+jo+pienet+ja+ostovoima+surkea.+Kannattaisi+mietti:Miksei+yrittäjyys+kannata+Suomessa+https://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessaSSS+ja+EK+-+Miksei+yrittäjyys+kannata+Suomessahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessaItalialainen+tyytyväinen+yrittäjä+Suomessa+https://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessaSuomalaiset+yrittäjät+jatkavat+ainaista+kitisemistään.+Tutkimus:+Suomessa+Pohjoismaiden+alimmat+palkat+ja+eläkkeet+2019!https://keskustelu.suomi24.fi/t/15575304/tutkimus-suomessa-pohjoismaiden-alimmat-palkat-ja-elakkeet-2019!

    Äänestä

  • "Voisin perustella tuille 10 minuutissa miksi kunnan/ kaupungin organisoima
    paikallinen palvelu (terveys, koulutus, vanhutenhoito ym)
    on paikallisen vaurauden ja vakauden kannalta kannattavampaa
    kuin ulkoistaa kyseiset palvelut yritykselle."

    Takuulla on kun on yksi ahnas välistävetäjä pois siitä välistä. Sen tajuamiseen ei tarvita kepun insinööriä tai kokoomuksen taloustieteilijää.
    Rinteen hallitus selvitti että yksityisen palveluntuottaja tulee kalliimmaksi mm. terveydenhuollossa, eikä sen tajuamiseen tarvita edes Esperi Caren, Attendon, Mehiläisen ym. verirahahoivabisnes-skandaaleja.

    Äänestä

Paitsi että yksityinen hoiva-/ palvelubisnes on kalliimpaa, se on myös huonolaatuista verrattuna yhteiskunnan tuottamiin palveluihin. Tämän ymmärtää jokainen. Yksityinen sopii hyvin monille aloille mutta ei ihmisten hoivaan ja hoitoon.

Äänestä

Virolaiset duunaritkin pakenevat jo Suomesta kun Suomesta on tehty matalapalkka maa missä ei edes vironloinenkaan enää saa työllään tarpeeksi valuuttaa.

Suomi on paska maa omille kansalaisilleen. Paluuta entiseen ei enää ole vaan kaikkien nuorten pitää muuttaa työn perässä pois Suomesta.

Äänestä

HS: Viro kiristää verotusta roimasti Venäjän takia – ”Ei tuo enää paratiisilta näytä”
https://www.hs.fi/talous/art-2000010761199.html
"Verotus kiristyy Virossa lähivuosina tuntuvasti"

Moni virolainen poliitikko haikailee jo Suomen veromallia Viroon. Hintataso alkaa euroaikana saavuttaa myös Suomen hintatason, vaikka virolaiset palkat ovat edelleen puolet matalampia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Viroon veroja pakoon tai Viron veromallia Suomeen haikailevat voisivat lukea investointipankkiirin terveiset yrittäjän paratiisista:

Vesa Heikkilä: Verohelvetti onkin Viro
https://www.tallinna24.ee/blogi/388871-vesa-heikkila-verohelvetti-onkin-viro
"Suomessa vellovaan keskusteluun Viron veromallista kaipaisi rehellisyyttä siinä, ettei epä-älyllisesti, ”rusinat pullasta” –asenteella tartuttaisi yhteen itselle mahdollisimman edulliseen numeroon, samalla ummistaen silmät järjestelmän kokonaisuudelta.

Ehkä kannattaisikin alkaa jo miettiä, että sopisiko Suomen yritysveromalli paremmin Viroon, kuin päinvastoin?"

Moni kakku päältä kaunis, mutta lopulta ainoa joka merkitsee on kokonaisuus.
http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217550-viron-verotuksen-monet-kasvot

"OECD:n tekemien verovertailujen mukaan Viro kiilaa helposti kärkikymmenikköön sosiaaliturvamaksujen suhteellisessa osuudessa maan verokiertymästä. Peräti 35 prosenttia Virossa kerätyistä veroista koostuu sosiaaliturvamaksuista, joista kaikista suurin on työnantajien palkkasummasta maksama 33 prosentin sosiaalivero. Tämän päälle tulee vielä 0,8 prosentin työttömyysvakuutusmaksu, jonka myötä virolaisten työnantajien sivukulut nousevat yhteensä 33,8 prosenttiin maksetuista palkoista, Heikkilä huomauttaa.

Suomessa työnantajan sivukulut ovat keskimäärin noin 23 prosenttia palkkasummasta (huom. 24 prosenttia, vuonna 2016). Hallituksen tällä hetkellä ajaman yhteiskuntasopimuksen myötä työnantajan sivukulut tulevat pienenemään tästä vielä 2,05 prosenttiyksiköllä vuosien 2017–2020 välisenä aikana, kun työnantajan keskimääräistä työeläkemaksua ja työttömyysvakuutusmaksua siirretään työntekijän maksettavaksi. Tämän jälkeen työnantajat sivukulut ovat 21,95 prosenttia palkkasummasta, mikäli tulevaisuudessa ei tehdä uusia muutoksia.

- Vaikka Virossa yhtiöön jätetyn voiton veroprosentti onkin nolla, kurittaa sosiaalivero yrittäjiä pahemmin kuin Suomen 20 prosentin vuosittainen yritysverokanta. Sosiaalivero nimittäin lankeaa aina yrittäjän maksettavaksi - tuottipa yritys sitten voittoa tai ei, Heikkilä kiteyttää."

Se siitä yrittämisen paratiisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu