Maapallon pyörimisnopeuden hienosäätö

Monet kreationistit väittävät maapallon pyörähdysnopeuden olevan hienosäädetty. On sillä varmasti monia hyviä asioita; auringon valo jakautuu tasaisesti joka puolelle maapalloa, on kauniit auringonnousut ja auringonlaskut, on pimeät yöt nukkumista varten, valoisat päivät työntekoa varten ja vuorokauden pituuskin on kellotauluihin sopivasti 24 tuntia. Eihän tämä kaikki voi olla sattumaa vaan sen täytyy olla hienosäädettyä.

Moni tulee harvemmin ajatelleeksi, että maapallon pyörimisnopeus hidastuu ja lopulta, pitkän, pitkän ajan kuluttua saavuttaa vuorovesilukittumisen auringon suhteen. Tuolloin maapallo pyörähtää kerran vuodessa akselinsa ympäri. Tämä tarkoittaa sitä, että maapallolta on aina sama puoli aurinkoa kohti ja sama puoli auringosta poispäin. Samoin kuin kuu on maan suhteen, kuulla on pimeä puoli, jota me emme koskaan näe.

Mitä haittaa tästä on? No ei varmasti mitään, Jeesus ehtii tulla toisen kerran ja maailma loppua ennen vuorovesilukittumista. Mutta jos leikitään ajatuksella, ettei Aatami olisikaan maistellut hedelmää ja sen seurauksena olisi elänyt ikuisesti niin miten olisi käynyt Paratiisille? On muistettava, että Paratiisi oli maan päällä ja siellä oli myös vuorokaudenajat (Kun iltapäivä viileni, he kuulivat Jumalan kävelevän puutarhassa...). Olisiko Paratiisi jäänyt pois auringosta pimeälle puolelle (luonnollinen puoli Saatanalle) vai helvetillisen paahtavaan, jatkuvan päivän puolelle?

https://en.wikipedia.org/wiki/Tidal_locking

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Joo, hypoteesissa että paratiisi olisi jatkanut olemistaan on useita mielenkiintoisia seuraamuksia - Jumalahan sanoi (ennen syntinlankeemusta, huom, minusta se on kiinnostavaa) Lisääntykää ja täyttäkää maa. Eli ihmissuvun oli tarkoituskin levittäytyä Paratiisin ulkopuolelle? Koska paratiisillahan oli oma alueensa ja jossain vaiheessa kerubit (?) ja en-tiedä-sanaa-suomeksi miekka asetettiin vartioimaan sitä.

      Olivatko ensimmmäiset ihmiset jotenkin fyysisesti erilaisia, koska miten on mahdollista synnyttää ilman tuskaa?
      Ai niin, täydellinen genomi...

    • Todellisuudessa (my opinion) luomistarina on syvästi vertauskuvallinen kertomus jossa on eri tasoja, mutta se ei todellakaan ole mikään kirjaimellinen totuus.

    • "Haa! On siis mahdollista pysäyttää aurinko taivaalla!"
      - raamatullinen ajatus

      • Anonyymi

        Jälleen väärin tulkittu, kuten kaikki mikä liittyy raamattuun, ja tässäkin tapauksessa se ei edes liity siihen yhtään mitenkään.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jälleen väärin tulkittu, kuten kaikki mikä liittyy raamattuun, ja tässäkin tapauksessa se ei edes liity siihen yhtään mitenkään.

        Eikö Raamatussa muka väitetä, että Jahve pysäytti auringon taivaalla?

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Eikö Raamatussa muka väitetä, että Jahve pysäytti auringon taivaalla?

        Kannattaa katsoa supermän.
        Siinä supermän suorastaan kääntää ajan kulun .

        Tähän ei jahvetti kykene.

    • Anonyymi

      "Tuolloin maapallo pyörähtää kerran vuodessa akselinsa ympäri."
      Höpöä. Ei kierrä kertakaan oman akselinsa ympäri. Tekee kyllä näennäisen pyörähdysliikkeen, mikäli seuranta lukitaan vaikkapa aurinkoon suhteen. Mutta muutoin... etenee radallaan suoraviivaisesti pyörähtämättä kertaakaan auringon kiertäessään.

      • Väitätkö, ettei Kuu kierrä kertaalleen akselinsa ympäri joka keran, kun se kiertää Maan?
        Sellaistakin väitettä olen kuullut jonkun inttävän. Taitaa olla suuria vaikeusksia hahmottaa avaruudellista liikettä. Tietenkin vuorovesilukkiutunut kiertää myös oman akselinsa ympäri.

      • Anonyymi

        väitän. edelleenkin, jos vartailu tapahtuu maa keskeisesti, kyllähän se näennäisesti pyörähtää, mutta kun kuu etenee radallaan sama poski koko ajan eteenpäin, ei se oman akselinsa ympäri kierrä kertaakaan. taitaa olla se ongelma avaruudellisessa hahmotuskyvyssä nyt jossain muualla.

        Jos aurinkokuntaa tarkkailee ylhäältä, Kuu pyörähtää.
        Jos verrataan Kuun pinnan asemaa vaikka suhteessa Linnunradan keskustaan, Kuu pyörii.
        Kuu kulkee sama poski edellä ympyrärataa, ja jotta niin voisi olla, sen on pakko pyörähtää oman akselinsa ympäri kerran joka kierroksella.

        Mitä sanoo Wkipedia Kuusta:
        - Pyörähdysaika 27,3217 d
        - Kiertoaika 27,3217 d

        Astronomien mukaan Kuu pyörii akselinsa ympäri mistä tahansa järkevästä vertailukoordinaatistosta katsoen. Aurinkokunnan kannalta karkeissa mallinnuksissa koordinaatiston nollana voidaan pitää Aurinkoa.

        Ps. Edellisen kommenttini jälkeen viisi litraa mustikoita ja pulahdus järvessä. On se Suomen kesä hieno.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        väitän. edelleenkin, jos vartailu tapahtuu maa keskeisesti, kyllähän se näennäisesti pyörähtää, mutta kun kuu etenee radallaan sama poski koko ajan eteenpäin, ei se oman akselinsa ympäri kierrä kertaakaan. taitaa olla se ongelma avaruudellisessa hahmotuskyvyssä nyt jossain muualla.

        Jos ajattelet paremmin tai kokeilet asiaa, niin lakkaat moista väittämästä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet paremmin tai kokeilet asiaa, niin lakkaat moista väittämästä.

        "Jos ajattelet paremmin tai kokeilet asiaa, niin lakkaat moista väittämästä. "

        Tarkastelussasi on se moka, että koordinaatisto pyörii.

        Jos vertaat asiaa napakelkkaan, joka pyörii myötäpäivään aloittaen niin, että aisa osoittaa pohjoiseen, silloin kelkka osoittaa itään. 1/4 kierroksen jälkeen kelkka osoittaa etelään, 1/4 kierroksen jälkeen kelkka osoittaa länteen ja 1/4 kierroksen jälkeen pohjoiseen. Kelkka pyörii aivan varmasti näiden havaintojen perusteella. Vartalosi akseli ja sen mukana valitsemasi koordinaatistosi pyörii myös, jos olet kelkassa vain paikallaan. Jos ajattelet, että vartalosi akselissa on merkki, joka osoittaa vaikkapa katseesi suuntaan, se merkki pyörii kelkan mukana, se osoittaa itään, etelään, länteen, pohjoiseen.

        Valitse kaukaisuudesta kiintopiste ja suuntaa itsesi siihen. Jos haluat pysyä suunnattuna tuohon kiintopisteeseen napakelkan liikkuessa, huomaat että sinun pitää pyöriä kelkassa samalla kulmanopeudella kuin kelkka kiertää kehää. Nyt kuitenkin huomaat, ettei vartalosi akseli ja koordinaatisto pyöri vaan se osoittaa koko ajan samaan kiintopisteeseen (suuntaan) etkä sinäkään pyöri liikkumattoman akselin ja koordinaatiston suhteen. Huomaat myös, ettei sinua ala huimaamaan tässä tapauksessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet paremmin tai kokeilet asiaa, niin lakkaat moista väittämästä.

        Vielä lisäyksenä se, että jos valitset kappaleen pyörimisnopeudella pyörivän koordinaatioston, voit väittää ettei maapallo tälläkään hetkellä "...kierrä kertakaan oman akselinsa ympäri. Tekee kyllä näennäisen pyörähdysliikkeen kerran vuorokaudessa, mikäli seuranta lukitaan vaikkapa aurinkoon suhteen." (Lainaus aloitusaivopierustasi)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ajattelet paremmin tai kokeilet asiaa, niin lakkaat moista väittämästä.

        Väitteesi siis on, ettei maailman astronomeista kukaan ole osannut ajatella oikein.
        Haluatko lukita vastauksen?

        Sekä Agno että Kampelatutkija ovat selittäneet asian seikkaperäisesti; asian jonka pitäisi olla itsestään selvä, kun vähänkin vaivautuu ajattelemaan.

      • Anonyymi

        "Astronomien mukaan Kuu pyörii akselinsa ympäri mistä tahansa järkevästä vertailukoordinaatistosta katsoen."

        Eli kuulle käytetään eri mittapuuta järkevälle koordinaatistolle kuin maalle?

        Maa pyörähtää kerran 24 tunnissa omaan aurinkoa kiertävään rataan sidottuun koordinaatistoon nähden. Kuu taas ei pyörähdä omaan rataansa sidottussa koordinaatistossa.

        "Mitä sanoo Wkipedia Kuusta:
        - Pyörähdysaika 27,3217 d
        - Kiertoaika 27,3217 d"

        Näyttäisi äkisti olevan virhe, joko käännös tai ajatusvirhe.

        Pyörähtäminen tarkoittaa että pyörähdysakseli menee kappaleen itsensä läpi ja pyörähdysaika on luonnollisesti se aika mikä 360 asteen pyörähtämiseen kuluu.

        Kiertämisessä akseli taas on kappaleen ulkopuolella. Ja kiertoaika on kierrokseen kuluva aika..

        Maalla kiertoajan akseli menee auringon läpi, pyörähdysajan akseli maan läpi. Kuulla kiertoajan akseli menee maan läpi ja pyörähdys akselia ei ole. Voit yrittää työntää pyörähdysakselin kuun läpi ihan miten päin vaan niin minkään suuntaisen kuun läpi menevän akselin suhteen ei pyörimistä tapahdu.

      • Anonyymi

        Olet ilmeisesti lukkiutunut ajatukseen, ettei akseli voi pyöriessään lisäksi liikkua.

        Kuun pyörähdysajan akseli liikkuu tietenkin Kuun mukana Maan ympäri sekä tämän kiertoajan akseli Maan mukana Auringon ympäri. Maan kiertoajan akseli kulkee Auringon mukana linnunradan keskuksen ympäri ja niin edelleen.

        Mitä mahtaa tarkoittaa pyörähysajan akseli? Nelisenkymmentä vuotta astronomiaa harrastaneena, en ole ikinä kuullutkaan sellaista termiä. Sen sijaan se on aina ollut minulle selvää, että Kuu pyörii kerran oman akselinsa ympärillä joka kerran, kun se kiertää maan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet ilmeisesti lukkiutunut ajatukseen, ettei akseli voi pyöriessään lisäksi liikkua.

        Kuun pyörähdysajan akseli liikkuu tietenkin Kuun mukana Maan ympäri sekä tämän kiertoajan akseli Maan mukana Auringon ympäri. Maan kiertoajan akseli kulkee Auringon mukana linnunradan keskuksen ympäri ja niin edelleen.

        Olet liiaksi jumiutunut suorakulmaiseen koordinaatistoon. Planeettojen ja kiertolaisten liikkeitä laskettaessa 2d koordinaatistossa toisen akselin muodostaa sen kiertorata ja toisen akselin rataan kohtisuorassa oleva akseli joka kulkee kiertoradan keskipisteen kautta. Eli säde.

        Tämä on se koordinaatisto jossa määritellään kierto- ja pyörähdysajat.

      • Anonyymi

        Tarkennapa:

        ..toisen akselin muodostaa sen kiertorata.."

        Miten kiertorata voi olla akseli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkennapa:

        ..toisen akselin muodostaa sen kiertorata.."

        Miten kiertorata voi olla akseli?

        Helposti.

        Aloitetaan alusta.

        Otetaan dreija, siis sellainen savenvalanta pyörä. Menet seisomaan sen päälle ja kun sitä pyöräyttää niin siitä syntyy pyörimisliike ja sitä vastaava pyörähdysaika. Pyörähdysakseli menee sinun läpi siinä dreijalla seistessäsi.

        Kun sinut ja dreija nostetaan napakelkan kyytiin niin, napakelkan yhteen kierrokseen kuluva aika on kiertoaika. Jos se dreija pyörii samalla siellä napakelkassa niin yhteen dreijan pyörähdykseen kuluva aika on aina vaan pyörähdysaika. Kiertoradan ja -ajan akseli on sen napakelkan akseli. Pyörähdysakselina pysyy se dreijan akseli.

        Maan tapauksessa tämä dreija pyörii siellä napakelkassa samalla kun napakelkkakin kiertää omaa kehäänsä eli maa kiertää omalla radallaan. Kuun tapauksessa dreija taas ei pyöri siellä napakelkassa kun kuu kiertää maata.

        Kaartuva koordinaatisto: Tavallinen yleisurheilun juoksurata. Tiedät sijaintisi juoksuradalla kun tiedät kuinka monta metriä olet lähdöstä juossut ja millä radalla olet. Et tarvitse xy koordinaatteja. Niitä tarvitaan vasta kun asiaa tarkastellaan juoksuradan ulkopuolelta ja halutaan tietää missä se juoksurata on.

        "Kuun tapauksessa dreija taas ei pyöri siellä napakelkassa kun kuu kiertää maata."

        Kuun tapauksessa mitään napakelkkaa ei ole. Kuun tapauksessa Kuu kiertää oman akselinsa ympäri minkä tahansa kaukaa valitun kiintopisteen suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helposti.

        Aloitetaan alusta.

        Otetaan dreija, siis sellainen savenvalanta pyörä. Menet seisomaan sen päälle ja kun sitä pyöräyttää niin siitä syntyy pyörimisliike ja sitä vastaava pyörähdysaika. Pyörähdysakseli menee sinun läpi siinä dreijalla seistessäsi.

        Kun sinut ja dreija nostetaan napakelkan kyytiin niin, napakelkan yhteen kierrokseen kuluva aika on kiertoaika. Jos se dreija pyörii samalla siellä napakelkassa niin yhteen dreijan pyörähdykseen kuluva aika on aina vaan pyörähdysaika. Kiertoradan ja -ajan akseli on sen napakelkan akseli. Pyörähdysakselina pysyy se dreijan akseli.

        Maan tapauksessa tämä dreija pyörii siellä napakelkassa samalla kun napakelkkakin kiertää omaa kehäänsä eli maa kiertää omalla radallaan. Kuun tapauksessa dreija taas ei pyöri siellä napakelkassa kun kuu kiertää maata.

        Kaartuva koordinaatisto: Tavallinen yleisurheilun juoksurata. Tiedät sijaintisi juoksuradalla kun tiedät kuinka monta metriä olet lähdöstä juossut ja millä radalla olet. Et tarvitse xy koordinaatteja. Niitä tarvitaan vasta kun asiaa tarkastellaan juoksuradan ulkopuolelta ja halutaan tietää missä se juoksurata on.

        Kun juoket Tampereella ratakierroksen, Rovaniemellä oleva tarkkailija näkee ensin sinun naamasi, sitten oikean kylkesi, sitten selkäsi, vasemman kylkesi ja taas naamasi. Ulkopuolisen tarkkailijan mukaan vartalosi on lenkkiä juostessasi kääntynyt kertaalleen pystyakselinsa ympäri.

        Kyllä Kuu pyörii.

        No ei, ensinnäkin kysymys on ollut koko ajan pyörimisestä ja kiertämisestä, ei kääntyilystä. Juoksija ei ole pyörähtänyt vaan kiertänyt radan päätykaarteen keskipisteen ympäri mistä syystä näet hänet eri suunnasta.

        Ja onneksi olkoon. Hävisit juuri naapurin kuusivuotiaalle tytölle joka tajusi kerta selittämällä mikä ero on pyörimisellä ja kiertämisellä. Ja sen että vaikka kuu kiertää radallaan maan ympäri se ei pyöri kiertäessään.

        Onnkesi olkoon. Pystyit esittämään kuusivuotiaalle puppua. Et kuitenkaan löäydä ainuttakaan astronomian harrastajaa, jolle selityksesi uppoaisi.

        Juoksija on pyörähtänyt Suvantokadun Ratinan urheilustadionin kiertäessään 360 astetta minkä tahansa kiinteän koordinaattipisteen mukaan. Mukaan lukien myös kaikki Ratinan stadionin kiinteät koordinaattipisteet.

        Väitit Wikiartikkelia käännösvirheeksi. Kas tässä lisää "käännösvirhettä", vähän syvällisemmän astronomisen ilmiön tiimoilta.
        Wiki:
        "Näennäinen libraatio
        "Kuun libraatio on pääasiassa näennäinen ilmiö: Kuu ei todellisuudessa kappaleena huoju seuraavassa selostettavan suuruisia määriä, vaan kiertää elliptisellä, Maan ekliptikaan nähden kallellaan olevalla ja epäkeskisellä radalla Maata, ja Kuun oma pyörimisakseli on lisäksi hiukan kallistunut Kuun omaan ratatasoon nähden. Kuu pyörii oman akselinsa ympäri vakiokulmanopeudella. "

        Toistan "Kuu pyörii oman akselinsa ympäri vakiokulmanopeudella. "

        Libraatio:

        "Kuun pyörimisnopeus pysyy hyvin tarkasti vakiona: pyörähdysaika on synodisen kuukauden mittainen, minkä vuoksi Kuu kääntää aina saman puolen Maata kohti. Tarkkaan ottaen asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Kuun radan ominaisuuksista johtuvan libraation eli huojunnan vuoksi voimme havaita Maasta käsin 59 % Kuun pinnasta. "

        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=10&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwjZr-OWhcnjAhXjkYsKHTTTBBsQFjAJegQIAxAB&url=http://www.astro.utu.fi/zubi/moon/libr.htm&usg=AOvVaw2MmWd6TiozgBU6QsYUW-K8

        Lisää löylyä. Peda. net:

        "Kuu kiertää Maata keskimäärin 384 000 km etäisyydellä. Yksi kierros kestää noin 27 vuorokautta. Kuu pyörii oman akselinsa ympäri samalla nopeudella, minkä vuoksi Kuu näyttää Maahan aina saman puolensa. "

        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=6&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiYsv2-hsnjAhUkpYsKHRFND5EQFjAFegQIAhAB&url=https://peda.net/oppimateriaalit/e-oppi/verkkokauppa/yläkoulu/poistuneet-tuotteet/efysiikka-7223/maa-ja-kuu&usg=AOvVaw21v1JCYM6wENS_l6vs5z3I

      • Anonyymi

        Oletetaan tilanne että painovoima lakkaisi vaikuttamasta kuun pinnalla.

        Jos kuu pyörisi lentäisit sieltä avaruuteen keskipakoisvoiman vuoksi samalla hetkellä kuin nato-ohjus. Koska kuu ei pyöri jäätkin silti niille sijoillesi painovoiman vaikutuksen lakatessa etkä pääse ylöspäin ennenkuin itse päätät hypätä.

        Vaikka kuu ulkopuolisesta koordinaatistosta katsoen näyttää pyörivän sen massa ei ole pyörivässä liikkeessä joten se ei pyöri.

        Fysiikan lait pysyvät.

      • Anonyymi

        "Oletetaan tilanne että painovoima lakkaisi vaikuttamasta...fysiikan lait pysyvät."

        Ei saatana, tämä ei voi olla kukaan muu kuin nolo-aukko. Eka lauseessa poistat ainoan asiaan vaikuttavan fysiikan lain, paskot pelilaudan ripulillasi ja lopuksi toteat, että fysiikan lait pysyvät. LOL

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletetaan tilanne että painovoima lakkaisi vaikuttamasta kuun pinnalla.

        Jos kuu pyörisi lentäisit sieltä avaruuteen keskipakoisvoiman vuoksi samalla hetkellä kuin nato-ohjus. Koska kuu ei pyöri jäätkin silti niille sijoillesi painovoiman vaikutuksen lakatessa etkä pääse ylöspäin ennenkuin itse päätät hypätä.

        Vaikka kuu ulkopuolisesta koordinaatistosta katsoen näyttää pyörivän sen massa ei ole pyörivässä liikkeessä joten se ei pyöri.

        Fysiikan lait pysyvät.

        "Jos kuu pyörisi lentäisit sieltä avaruuteen keskipakoisvoiman vuoksi samalla hetkellä kuin nato-ohjus."

        Ensinnäkin oletus, että F = G x m1 x m2 : r^2 lakkaisi äkkiä vaikuttamasta, on melkoisen huima älyllinen tuplahärveli. Ei se taida mitenkään tukea väitettäsi, etteikö Kuu pyöri.
        Pyörii se. Ukso pois viisaampiasi.

        Entä NATO ohjus?
        Osaatko laskea, kuinka suuren näennäisvoiman tuottaisi Kuun kokoisen kappaleen "karusellivaikutus", jos sen kiertoaika on 27 vrk ja rapiat?
        Itse varmaan vieläkin osaisin, jos viitsisin alkaa etsiä kaavoja ja vanhaa laskintani. Mutta kun ei tarvitse. Voin sanoa ihan vanhan tekniikan osaajan perstuttumalta, ettei kiihtyvyys olisi samalla hehtaarikka NATO-ohjuksen kanssa; tuskin edes samalla mantereella.

        Olist vaan lopettanut ajoissa. Kuu pyörii itsensä ympäri. Ei se selittelyllä muuksi muutu. olit hävinnyt jo ennen väitettäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun juoket Tampereella ratakierroksen, Rovaniemellä oleva tarkkailija näkee ensin sinun naamasi, sitten oikean kylkesi, sitten selkäsi, vasemman kylkesi ja taas naamasi. Ulkopuolisen tarkkailijan mukaan vartalosi on lenkkiä juostessasi kääntynyt kertaalleen pystyakselinsa ympäri.

        Kyllä Kuu pyörii.

        Tuli vaan mieleen. Eikös sen tarkkailijan pitäisi olla Rovaniemen sijasta olla siellä Tampereella sen juoksuradan sisäpuolella? Meinaan jos kuuhun haluaa verrata.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuli vaan mieleen. Eikös sen tarkkailijan pitäisi olla Rovaniemen sijasta olla siellä Tampereella sen juoksuradan sisäpuolella? Meinaan jos kuuhun haluaa verrata.

        Että ihan tuollaista putkahti aamuyön pimeimpänä tuntina mieleen ja se piti heti käydä kirjoittamassa muka argumenntina sen puolesta, ettei Kuu pyöri.

        Jos origo on keskellä kenttää ja suunnat pidetään lukittuina, juoksija kiertää joka kierroksella myös kehoaan yhden kierroksen kiinteään koordinaatistoon verrattuna. Vain sillä, että kehität juoksijan mukana pyörivän koordinaatiston, saadaan juoksijan pyöriminen pysähtymään. Ongelmana siinä tarkastelussa on, että koko Ratinan stadion ja Nääswillen kaupunki pyörivät sen koordinaatiston suhteen. ;-)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuli vaan mieleen. Eikös sen tarkkailijan pitäisi olla Rovaniemen sijasta olla siellä Tampereella sen juoksuradan sisäpuolella? Meinaan jos kuuhun haluaa verrata.

        Jos katsot kuussa taivaalle niin mitä havaitset:

        A) tähdet, aurinko ja maa liikkuvat radoillaan kuun taivaalla.
        B) tähdet ja aurinko liikkuvat radoillaan, maapallo pysyy suurinpiirtein paikallaan kuun taivaalla.
        C) tähdet, aurinko ja maa pysyvät suurinpiirtein paikoillaan kuun taivaalla.

        Vastaus tähän kertonee myös sen, pyöriikö kuu akselinsa ympäri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun juoket Tampereella ratakierroksen, Rovaniemellä oleva tarkkailija näkee ensin sinun naamasi, sitten oikean kylkesi, sitten selkäsi, vasemman kylkesi ja taas naamasi. Ulkopuolisen tarkkailijan mukaan vartalosi on lenkkiä juostessasi kääntynyt kertaalleen pystyakselinsa ympäri.

        Kyllä Kuu pyörii.

        Täyttä höpöä. Kuu ei pyöri oman akselinsa ympäri. Sen taas tietää siitä, ettei kuun napa-akseleita tarvitse rasvata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä höpöä. Kuu ei pyöri oman akselinsa ympäri. Sen taas tietää siitä, ettei kuun napa-akseleita tarvitse rasvata.

        No kukas ne Maan napa-akselit rasvaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kukas ne Maan napa-akselit rasvaa?

        "No kukas ne Maan napa-akselit rasvaa?"

        Niimpä. Jos maapallo pyörisi niin me lennettäisiin avaruuteen kuin NATO-ohjus. Maapallo pyörii muka 1669,79 km/h päiväntasaajalla ja Suomessakin vauhti on melkoinen. Miten pystyisit esimerkiksi suunnistamaan kun tunnin päästä olet muka tuhat kilometriä eri paikassa kuin lähtiessä?

    • Anonyymi

      Minulla on Toyota Corolla. Kiihdytyksessä moottorin kampiakseli pysyy paikallaan ja maapallo pyörähtää 5000 kertaa minuutissa.
      Sitä en oikein ymmärrä että kuinka kengurut eivät linkoudu avaruuteen... :) Luulisi ainakin niiden pään menevän pyörälle moisesta myllytyksestä.

      • Kenguruiden fleksiibelit takajalat pystyvät helposti kompensoimaan kyseisen heilutuksen.

    • Luonnontieteissä nähdään ainoastaan kausaalinen syy, eli syy-seuraus, mutta ei finaalista eli tarkoitushakuista eli teleologista syytä, jolloin syy olisi ajallisesti tapahtuman jälkeinen. Ihmisen kuvittelema finaalinen syy redusoituu jäämättömästi kausaaliseksi. Luonnon tapahtuma voi myös olla satunnainen ilman syytä, esimerkiksi radioaktiivinen hajoaminen.

      Kreationisti ymmärtää sopeuman finaalisen syyn tuotteena: esimerkiksi maan liikkeet Jumala on luonut sopiviksi, JOTTA ihmisillä OLISI optimaaliset olot. Luonnontieteet taas ajattelevat, että ihminen on kehittynyt evoluutionsa aikana niin, että on hyvin sopeutunut oloihin.

      Jos ei siis ymmärrä, että evoluutio on sopeutumista näkee syyn ja seurauksen väärin päin.

      Kreationistit eivät ole ainoita, joille asia näyttäytyy väärin. Myös useat humanistit ovat näkevinään finaalisen syyn. Kuvitelman alkulähde lienee ihmisen heikko ymmärrys. Koska ihminen näkee omassa toiminnassaan tarkoitushakuisuutta, hän kuvittelee sen kaikenkattavaksi tieteelliseksi periaatteeksi.

      Kuvitelman toteutuminen ei ole riippuva siitä, mitä henkilö ajattelee. Kaksi henkilöä voi ajatella ja uskoa lopputulemaksi aivan eri asioita, ja kuitenkin tapahtuu vain yhdellä tavalla.

      Mikäli joku asia on ihmisen henkilökohtaisessa vallassa, hän saattaa suunnitella jotakin, joka toteutuu. Mutta ei toteutunut asia ole sittenkään suunnitelman syy, koska se ei ole ennen toteutumistaan voinut millään tavalla vaikuttaa mihinkään. Sehän esiintyy ajassa jäljessä.

      Luonnontieteilijöistä muinoin kaikki uskoivat finaaliseen syyhyn, viimeiset puolentoista vuosisataa ei enää kukaan, kreationisteista kaikki ja humanisteista hyvin monet.

    • Anonyymi

      Kannattaa huomioida, että kreotistinen maailmankuva toteaa todennäköisesti ettei esim. ilmastonlämpenemisestä kannata huolestua, koska se varmaan on suunniteltu ja johtaa paratiisiin pääsemiseen - tai sitten helvettiin, jos käykin niin että aurinko kasvaa liian isoksi ja nielaisee maan.

      Eli voimme tehdä mitä vaan, kunhan vain uskomme oikein. Mitä välittää siitä, mitä ympäristölle ja muille tapahtuu. Amen!

      • Anonyymi

        Uskonto se ilmastonmuutosuskontokin on kaikkien muiden uskontojen joukossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonto se ilmastonmuutosuskontokin on kaikkien muiden uskontojen joukossa.

        Onkohan sama anonyymi, jonka Kuu ei kierrä akselinsa ympäri.

        Ei ole olemassa mitään ilmastonmuutosuskontoa.
        Kyllä ilmasto muuttuu ja on aina muuttunut, mutta tämänkertainen lämpeneminen tapahtuu ihmisen vaikutuksesta.

    • Anonyymi

      "Samoin kuin kuu on maan suhteen, kuulla on pimeä puoli, jota me emme koskaan näe."
      Googlaa poika, niin näet kuun pimeän puolen.

      • Anonyymi

        Tarkoittaa siis tuota ajankohtaa:

        "..maapallon pyörimisnopeus hidastuu ja lopulta, pitkän, pitkän ajan kuluttua saavuttaa vuorovesilukittumisen auringon suhteen."

        Maapallo on silloin ainakin eloton, ellei kokonaan kadonnut.

        Siis jotakin tällaista:

        "This is a 1% increase in the earth-sun distance in half a billion years. The decrease in the earth orbital angular momentum is 2x10−31sec2, or equivalently for a 1-year period, 1 second in 1 billion years."

    • Anonyymi

      Voihan anonymiteetti kuinkahan monta vastaanväittäjää tässä ketjussa mahtaa olla puolesta ja vastaan jo ennen kuin akselien rasvaus ja kengurut lisättiin kyytiin?

      • Anonyymi

        Jos puhutaan siitä, kiertääkö Kuu akselinsa ympäri, niin sitä vastaan taisi väittää tasan yksi henkilö. Hänkin lopetti, kun tarpeeksi monesta lähteestä ilmeni, että Kuu pyörii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe