Trumpin mukana tuli feminismin vastustus. Huomiota saa nykyinen somodalainen ja gonoralainen rappeutuminen. Naispapit tuovat nettiopettajan mukaan iisebelivaikutteita vaikka naisten tulee olla tottelevaisia miehen avustajia.
Naisten Opetus vauvasta asti on Asian ydinajatus. Jos tuolle jo vauvasta asti opetetaan tasa-arvoa ja naisellista toteuttamista miten nainen oppii kunnioittamaan toista sukupuolta joka kuitenkin on johtaja. Jos tarhassakin opetetaan poikien ihailua ei olisi parisuhteessa ja seurakunnat sa ja Suomessa ongelmia.
Naisten Opetus vauvasta asti on Asian ydinajatus. Jos tuolle jo vauvasta asti opetetaan tasa-arvoa ja naisellista toteuttamista miten nainen oppii kunnioittamaan toista sukupuolta joka kuitenkin on johtaja. Jos tarhassakin opetetaan poikien ihailua ei olisi parisuhteessa ja seurakunnat sa ja Suomessa ongelmia.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Nainen kasvattaa tulevaa sukupolvea ja vahtaa muotia.
Siksi vastuu äitinä on mittaamaton. Sitä pitäisi miehen tukea, mutta vanhan aatamin tapa on syyllitää ongelmistaan naista, miehen joka ei ota vastuuta asioista.
Eli rappeutumisen syy on tavallaan miehinen, jolla ei ole esimerkin voimaa.
Sen hedelmiä sitten niitetään tässä ajassa.
Pitäisi huomioida se, että meidän pitäisi miehinä löytää paikkamme siinä, että katse olisi olisi oikea ja nainen saisi oikeanlaisen tuen, jossa ei ole valtarappeumaa, joka on vinoutunut "mies, minä määrään", vaan rakkaus.
Iisebeli on uskonnollinen rappeuma, jossa seurakunta - Kristuksessa Hengellinen ruumis on sairastunut ja antautunut maailmaan. Se ei ole naisensyy, vaan yhteinen syy. Miehethän ovat pitäneet katolista valtaa ja luterilaista valtaa vuosisatoja kirkoissa ja tässä olemme. Rapautuminen on ajan saattama lopputulos. Ei naispappeus ole tässä lyhyessä ajassa saanut ongelmaa, vaan muotouskonnollinen Laodikealaisuus, joka on haalea, oksettava ja alue, jota Herra ei tunne. Kirkossa vain mojotetaan kuollutta uskontunnustusta ja sen historiaa tuntien, näkee kirkkokäsikirjojen tappava elämä, jossa vain valta ja valtakunta, sen kautta valtiouskonto on pahin ongelma. Sen hapate on saastuttanut vapaat suunnat. Kirjoituksilla ei ole valtaa - vaan perinneopeillamme. Ja voi, kuinka täälläkin siitä pidetään kiinni, varsinkin ko. aloittajan sielunmaisemassa. Vastuuton vanha aatami liperit kaulassa
>>Huomiota saa nykyinen somodalainen ja gonoralainen rappeutuminen.>>
>>Naisten Opetus vauvasta asti on Asian ydinajatus.>>
Tahalliset kirjoitusvirheet paljastavat sinut trolliksi.
1Moos.3:20 Biblia (1776) Ja Adam kutsui emäntänsä nimen Heva, että hän on kaikkein elävitten äiti. Heprealaiset nimet: Hava=Elämän henkäyksen.
Vai "johtaja". Raamatussa ei lue.noin.
Miehet pitäisi kasvattaa ensin, sillä miehet täyttävät vankilat, miehittävät käräjäsalit, raiskaavat, tuottavat liikenneonnettomuudet, kuolevat muuteb tapaturmaisesti, tai ennenaikojaan hoitamattomiin saorauksiin tai viinaan, alkoholisti ja itsemurhatilastot edustavat etupäässä miehiä. - Heiltä valtaosalta puuttuu isä, joka olisi neuvonut ja tukenut siinä miten eletään. Äidit kyllä kasvattavat, mutta poika ei vou kasvaa äidiksi, hän pyrkii äidistä eroon ollakseen mies. Siinä voi auttaa vain mies.
Ja missäs nämä poikien isät sitten ovat? Ettei olisi äiti halunnut avioeron, potkaissut aviomiehensä ulos ja nyt rietastelee "sinkkuna" uusien miesten kanssa. Isäpuolet pojalla vaihtuvat useasti vuodessa. Lopputulos nähdään sitten tässä muodossa eli pojasta tulee hulttio. Kiitos äidin.
Isät on niin läsnä lasten elämässä, että unohtelevat heitä milloin
mihinkin.
USA:ssa isä unohti kaksosvauvat autoon kuolemaan. Tuttavani oli hakemassa lasta jostakin ja unohti tytön tienposkeen. Tajusi vasta kotona, että auto oli tyhjä. Oma isäni unohti minut vieraassa kaupungissa ravintolaan 4 vuotiaana.
Unohdettujen lasten puolesta.
Kyllä isän pitäisi olla lapselleen isä kuolemaasa asti. Ei hän voi äiti olla, hänen pitäisi olla isä, vain siitä hän on vastuussa.
Monista miehistä ei yksinkertaisesti ole isiksi. Oma isäni oli juuri sellainen.
Isillä on laillinen oikeus tavata lapsiaan ja jos äiti elää epäsosiaalista elämää, isä saa huoltajuuden, jos vain haluaa.
>>> Naisten kasvatus on rappeuden syy... miten nainen oppii kunnioittamaan toista sukupuolta joka kuitenkin on johtaja...
Lämpöhalvauksen ensimmäisiä oireita ovat ajatuksen ja puheen häiriöt.
Tuosta johtajuudesta sanottakoon, että kun mies menee jonkun koiran omistavan naisen luokse, tajuaa koira heti, että mies on luonnostaan johtaja ja alkaa heti pitää tätä lauman johtajana ja ei huomioi emäntäänsä ollenkaan.
Koira tietää paikkansa. Tämä on naisillekin suotavaa.
Meillä päin koirat ovat pitäneet huolen, että miehillä ei ole asiaa emännän lähelle. Tietävät kyllä kuka tuo kotiin leivän ja kenen käyntikortissa se johtaja lukee.:)
Koiraseurakunta on miesten viimeinen mahdollisuus. Saavat edes koirista kannattajakunnan itselleen. Mutta mitä annettavaa heillä on koirille?
Mutta mitä annettavaa moraalittomalla naisella on seurakunnalle tai miehelle? Tällaisia naisia on nykyään suurin osa naisista.
Mitä annettavaa on idiootilla miehellä naiselle tai muutenkaan perheelle? Ei mitään valitettavasti :)
Nainen tarvitsee idioottia machomiestä yhtä paljon kuin kala polkupyörää.
Niin tuota noin ööö hah hah hah hah
Niin ja samalla päiväkodeissa opetettaisiin poikia suojelemaan ja varjelemaan heikompaa astiaa eli naista ja antamaan vaikka henkensä vaimonsa edestä.
Niin ja kunnioittamaan naista niinku raamatussa on kirjoitettu, että kilpailkaa toistenne kunnioituksessa. Kumpikin ihailee, arvostaa ja kunnioittaa nii thats it. Niih kertaaaa....