Minä pyydän saada seteleitä jotta minä kykenen kirjoittamaan kaiken aikaisempi-olemassa-olo ja jumala ja jumalan-luomistyön-aikamme ja nykyisyys maan päällä ja jumalan-pelastus-suunnitelma niin minä kirjoitan.
Olematta keskeytetty saadessani ruokaa valmista saadessani palvelijan huoneistooni niin tarvitsen edelleen 2000000-euroa jotta kaikki tämä täyttyy minussa.
Iloinen mieli-alani on niin helposti keskeytetty kaiken siis sanan mikä sanan kohdalla että hyvä-mieli-alani ei kykene muistamaan kaikkea hyvää jota tiedän.
Olemme tulleet äärettömyydestä ja on meidän luomaa kasvi-kunta ja eläinkuntaa on jumala osannut luoda omien joukkojensa kanssa ja sijoittaa elämää aineeseen.
Minulta niin paljon kysytään kirjoittamaan omia muistejani näistä asioista ja on keskeyttäjien lukumäärä niin suuri ja kysyvät kirjoittamaan muiden muisteissa olevia asioita.
2000000-eurolla olen haluta vastata saamiini tietoihin kirjoittamalla kysymyksenne täyteen.
Ihmisissä monissa on vikaa heidän kertoessa jatkuvasti jumalaa vastaan auringossa olevaa asukasta jumalaa vastaan jumalan-veli-joukon toimivan.
Olimme juhlimassa ja olemme kännissä kiemurtelevia käärmeitä ja krapulassa veteen pyrkiviä kilpikonnia.
Olimme hipaisseet väkevää ainetta juhlissa tarjottua tähden ja menetimme tasapainon ja hipaisimme suulle simpanssia ja synnyimme heitettyinä jumalan-joukon toimesta maanpäälle pelastumaan.
Maapallo on eräänlainen poliisin putka menneisyydestä meitä pelastamaan tehty.
Minä muistan maapallon tarkoituksen niin olen kirjoittanut.
Uudelleen kirjoittaa samat asiat paremmin on mahdollista.
Maksakaa niin kirjoitan.
Anelilja.
Olisi hyvä saada palkkaa.
3
62
Vastaukset
- Anonyymi
Lainaa kirkolta ja lupaa maksaa korkoineen takaisin jeesukselle kuoltuasi.
- Anonyymi
> Maksakaa niin kirjoitan.
Varhaisille kristityille oli annettu tällainen ohje:
"If he asks for money, he is a false prophet". (=Henkilö on väärä profeetta, jos pyytää rahaa)
http://www.earlychristianwritings.com/text/didache-roberts.html - Anonyymi
tuollaisista jutuista ei kannata palkkaa maksaa. sillä kirjoitettu on 1933/-38 Raamatussa: 1.Korinttolaiskirje: 9:14
Samoin myös Herra on säätänyt,
että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa.
Biblia (1776) 1Kor. 9:14 Niin on myös Herra säätänyt,
että ne,
jotka evankeliumia ilmoittavat,
pitää evankeliumista elatuksensa saaman.
2 Korinttolaiskirje: 4:1 Sentähden,
kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan,
joka on osaksemme tullut,
me emme lannistu,
4:2 vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet,
niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa,
vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.
4:3 Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa,
niin se peite on niissä,
jotka kadotukseen joutuvat,
4:4 niissä uskottomissa,
joiden mielet tämän maailman jumala on niin sokaissut,
ettei heille loista valkeus,
joka lähtee Kristuksen kirkkauden evankeliumista,
hänen,
joka on Jumalan kuva
4:5 Sillä me emme julista itseämme,
vaan Kristusta Jeesusta,
että hän on Herra
ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
4:6 Sillä Jumala,
joka sanoi:
"Loistakoon valkeus pimeydestä",
on se,
joka loisti sydämiimme,
että Jumalan kirkkauden tunteminen,
sen kirkkauden,
joka loistaa Kristuksen kasvoissa,
levittäisi valoansa.
4:7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa,
että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
4:8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa,
mutta emme umpikujassa,
neuvottomat,
mutta emme toivottomat,
4:9 vainotut,
mutta emme hyljätyt,
maahan kukistetut,
mutta emme tuhotut.
4:10 Me kuljemme,
aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
4:11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
4:12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä. >> Jakeen lisätiedot
4:13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
4:14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen, on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne.
4:15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi.
4:16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
4:17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti,
4:18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia.
Katsos näin kirjotti oikea ilosanoman julistaja apostoli Paavali.
Hänet Jumala lähetti avaamaan pakanain silmät. että he kääntyisivät
Apostolien teot:
26:14 ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: 'Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.'
26:15 Niin minä sanoin: 'Kuka olet, herra?' Ja Herra sanoi: 'Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
26:16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
26:17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'
26:19 Sentähden, kuningas Agrippa, minä en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä,
26:20 vaan saarnasin ensin sekä Damaskon että Jerusalemin asukkaille, ja sitten koko Juudean maalle ja pakanoille parannusta ja kääntymystä Jumalan puoleen, ja että he tekisivät parannuksen soveliaita tekoja.
26:21 Tämän tähden juutalaiset ottivat minut kiinni pyhäkössä ja yrittivät surmata minut.
26:22 Mutta Jumalan avulla, jota olen saanut tähän päivään asti, minä seison ja todistan sekä pienille että suurille, enkä puhu mitään muuta, kuin minkä profeetat ja Mooses ovat sanoneet tulevan tapahtumaan,
26:23 että nimittäin Kristuksen piti kärsimän ja kuolleitten ylösnousemuksen esikoisena julistaman valkeutta sekä tälle kansalle että pakanoille."
26:24 Mutta kun hän näin puolustautui, sanoi Festus suurella äänellä: "Sinä olet hullu, Paavali, suuri oppi hulluttaa sinut."
26:25 Mutta Paavali sanoi: "En ole hullu, korkea-arvoinen Festus, vaan puhun totuuden ja toimen sanoja.
26:18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569