Sairauksien voittaminen ja lääketiede

Lääketieteen saavutukset, kuten monien sairauksien parantamiskeinojen löytyminen, eivät ole tieteen eikä tiedemiesten ansiota vaan JUMALAN siunausta sillä Jumala on se joka on luonut lainalaisuudet joiden varassa lääketiede toimii ja oivallukset jotka tiedemiehet saavat löytämällä ja tutkimalla näitä Jumalan ihmeellisiä luomistöitä.

Näin ollen tiedemies on ainoastaan sen kuvaaja ja löytäjä minkä toinen on jo luonut ja mikä on ollut olemassa tähän asti vain tullakseen oikeana aikana Jumalan sallimuksesta löydettäväksi. Tiedemiehet eivät löydä eivätkä äkkää yhtään mitään jos Jumala ei sitä erikseen salli ja siunaa. Eivätkä tiedemiehet luo mitään, eivät keksi mitään eivätkä anna mitään. He ovat toisen tekemän työn tutkijoita ja hyödyntävät sitä minkä suuri Luoja on luonut.

Sama pätee kaikkeen muuhunkin tieteeseen. Voidaan siis kristillisesti todeta tieteen olevan Jumalan työtoveri Hänen sallimuksestaan ja siunauksestaan.

Mutta sellainen "tiede" jota ateistiset "tiedemiehet" edustavat, ei ole todellisuudessa mitään tiedettä ollenkaan sillä sellaiset "tiedemiehet" eivät ole löytäneet eivätkä sanoneet mitään oikeasti hyödyllistä. He ovat tuulten kuljeteltavia suunpieksäjiä, sielunvihollisen sokaisemia ja näennäistiedostaan paisuneita omankunnianpyytäjiä!
7458
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 74

Vanhimmat

"Lääketeollisuudella ei ole koskaan ollut tavoitteenaan kehittää kansantauteja parantavia, vaan ainoastaan oireita lieventäviä lääkkeitä, joita sairastuneet ihmiset joutuvat käyttämään koko loppuikänsä. Ja kun vielä terveet ihmiset, jopa lapset, saadaan käyttämään lääkkeitä (esim. statiineja), niin a vot, silloin vasta rahaa tahkotaankin. Näin varmistetaan lääketehtaiden osakkeenomistajien edut. "

"Amerikkalaiset lääkejätit alkoivat keksiä uusia "sairauksia" lisätäkseen voittojaan. Tällaisia "sairauksia" ovat kohonnut verenpaine, suurentunut veren kolesterolipitoisuus ja alentunut sokerinsieto, jota tuohon aikaan kutsuttiin nimellä "mild diabetes". Myöhemmin lääketeollisuus on keksinyt uusia mielenterveyteen liittyvä sairauksia ja kehittänyt niihin lääkkeitä. Näin alettiin kehittää tuotemerkkejä ja myyttejä, joista käynnistyi mediakalisaatio."

"Vallankäyttöä yhteiskunnassa ja mm. terveydenhuollossa on tutkinut ja siitä on kirjoittanut ranskalainen filosofi Michel Foucalt (1926-1984). Hän oli sosiaalitieteiden alalla eniten siteerattu henkilö vuonna 2007. Foucalt näki lääketieteen kehityksen esimerkkinä vallankäytöstä yhteiskunnassa, sillä lääketiede hallitsee massoja (governing the population en masse). Lääketiede määrittää, mikä on normaalia ja mikä poikkeavaa (mm. käyttäytymisessa, mielenterveydessä, seerumin kolesterolilukemissa jne.) ja määrää, kuinka poikkeavuuksia tulee hoitaa. Valtaa voidaan käyttää oikein, positiivisesti, mutta myös kielteisesti. Tämä näkyy nykypäivän Suomessa muun muassa THL:n, valtion ravitsemusneuvottelukunnan, Sydänliiton ja Diabetesliiton antamina ravitsemussuosituksina ja Duodecimin julkaisemina Käypä hoito -ohjeina. Yhdysvalloissa joka viides nuori leimataan nyt ADHD-potialaaksi ja heille määrätään psyykelääkettä!"

http://www.vhh-terveysravinto.fi/keskustelu/viewtopic.php?t=3370

1Äänestä
  • Jos jeesuksien morsianten armolahjat toimisivat, niin mitään tieteitä ei tarvittaisi.
    Lieneekö sitten Pyhään henkeen tullut joku vika vai mistä johtuu.
    Riivaajat ovat hukassa, henkiin ei uskota ja apostolit eivät paranna eivätkä herätä kuolleista ja koko kristikunta on hajonnut miljoonaan riitelevään lahkoon.

    4Äänestä

  • Matti tolosta ei RAHA KIINNOSTA. EI EI EI.
    Vai olisiko hänenkin kohdallaan toisinpäin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos jeesuksien morsianten armolahjat toimisivat, niin mitään tieteitä ei tarvittaisi.
    Lieneekö sitten Pyhään henkeen tullut joku vika vai mistä johtuu.
    Riivaajat ovat hukassa, henkiin ei uskota ja apostolit eivät paranna eivätkä herätä kuolleista ja koko kristikunta on hajonnut miljoonaan riitelevään lahkoon.

    Lääketieteessä tehdään runsaasti kokeita ja myös sellaisia, jihin tarvitaan USKOA. Silloin puhutaan lumelääkkeistä. Paljon testataan lääkkeitä ja verrokkiryhmälle annetaan lumelääkkeitä. Ja kas kummaa, lumelääkkeilläkin on parantava vaikutus, vaikka eivät sisälläkään parantavia aineita. Mitäs tähän sanotte?
    Menisin kyllä aihetta syvemmälle, kun täällä niin ahkerasti pilkataan uskontoon liittyviä parantumistapahtumia. Onko ne vain lumeparantumisia vai todellisia? Onko ateisteilla ja muilla uskontojen rienaajilla asiantuntemusta arvioida niitä? Entä onko asiantuntemusta arvioida sitten lääketehtaiden lumelääkkeillä paranntumisia? Mikä ero niillä on? Kummassakin on kuitenkin mukana usko paranemiseen ja tuloskin on sama.
    Mielipiteitä, kiitos.

    Siis jos ajatellaan ihmisen elämää, niin selväähän on se että kakkien aika lähteä tulee joskus, mikään paraneminen täällä maan päällä ei ole lopullista, vaan paremminkin lisäajan saamista, ei edes Jeesuksen parantamat ihmiset eläneet ikuisesti maan päällä ja muuttuneet superihmisiksi, he saivat vain lisäaikaa ja terveyttä jollekin ajalle. Minä en oikeastaan usko että Jumala edes haluaisi päätyä epäuskoisten pilkkaajien mikroskooppiin rienattavaksi. Silti moni ihminen täällä maan päällä on saanut sairauksiensa suhteen lisäaikaa tai terveyttä. Jollekkin tämä apu on tullut lääkärien ja terveydenhuollon kautta, jotkut ovat kokeneet parantumista rukouksen yhteydessä ja saaneet lisäaikaa/terveyttä siten.

    Eräällä vanhalla ihmisellä oli sairaalakierros menossa jonkin sairauden takia, mutta hän oli vakuuttunut siitä että hän vielä paranisi ja pääsisi kotiin, vaikka jo huonolta näytti, mutta tämä toteutui. Meni jonkin aikaa ja tuli uusi sairaalakierros, lääkärit katsoivat jonkun ajan kuluttua että nyt ihminen oli jo niin hyvässä kunnossa jotta voisi mennä kotiin, mutta ihminen itse antoi katsomaan tulleelle pastorille ohjeet omaa kuolemaansa varten, hän tiesi että tällä kertaa parantumista ei oltu enää hänelle luvattu, eikä oltu enää luvattu kotiin pääsyä yläkerran suunnasta ja niin kävi että henkilö kuoli ennen kuin hänet ehdittiin lähettää kotiin.

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Ihmisen psyykkinen tila vaikuttaa paranemiseen valtavasti, sekä positiivisesti että negatiivisesti. Ilmiötä on tutkittu. Törkeää Arto tuo sinun osatotuuksien kertomisesi. Päivä päivältä törkeämpää. 😭😭😭

    Äänestä

  • Opettele käyttämään lainausmerkkejä oikein.

    Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Siis jos ajatellaan ihmisen elämää, niin selväähän on se että kakkien aika lähteä tulee joskus, mikään paraneminen täällä maan päällä ei ole lopullista, vaan paremminkin lisäajan saamista, ei edes Jeesuksen parantamat ihmiset eläneet ikuisesti maan päällä ja muuttuneet superihmisiksi, he saivat vain lisäaikaa ja terveyttä jollekin ajalle. Minä en oikeastaan usko että Jumala edes haluaisi päätyä epäuskoisten pilkkaajien mikroskooppiin rienattavaksi. Silti moni ihminen täällä maan päällä on saanut sairauksiensa suhteen lisäaikaa tai terveyttä. Jollekkin tämä apu on tullut lääkärien ja terveydenhuollon kautta, jotkut ovat kokeneet parantumista rukouksen yhteydessä ja saaneet lisäaikaa/terveyttä siten.

    Eräällä vanhalla ihmisellä oli sairaalakierros menossa jonkin sairauden takia, mutta hän oli vakuuttunut siitä että hän vielä paranisi ja pääsisi kotiin, vaikka jo huonolta näytti, mutta tämä toteutui. Meni jonkin aikaa ja tuli uusi sairaalakierros, lääkärit katsoivat jonkun ajan kuluttua että nyt ihminen oli jo niin hyvässä kunnossa jotta voisi mennä kotiin, mutta ihminen itse antoi katsomaan tulleelle pastorille ohjeet omaa kuolemaansa varten, hän tiesi että tällä kertaa parantumista ei oltu enää hänelle luvattu, eikä oltu enää luvattu kotiin pääsyä yläkerran suunnasta ja niin kävi että henkilö kuoli ennen kuin hänet ehdittiin lähettää kotiin.

    >> Joillekin tämä apu on tullut lääkärien ja terveydenhuollon kautta, jotkut ovat kokeneet parantumista rukouksen yhteydessä ja saaneet lisäaikaa/terveyttä siten. <<

    Myöntäisit Arto edes sen, että ihmeillä ei ole parannettu ketään.
    Mutta ethän sinä myönnä.

    1Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    #Myöntäisit Arto edes sen, että ihmeillä ei ole parannettu ketään.
    Mutta ethän sinä myönnä. #

    Sinä varmaan todistat meille ettei kukaan missään milloinkaan ole mitenkään parantunut rukouksen johdosta?

    Onhan noita tutkittu ja ainoatakaan ihmettä ei ole löytynyt.

    Jos oletetaan, ettei niitä myöskään ole tapahtunut koskaan eikä missään, niin niiden olemattomaksi todistaminen on mahdotonta.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Onhan noita tutkittu ja ainoatakaan ihmettä ei ole löytynyt.

    Jos oletetaan, ettei niitä myöskään ole tapahtunut koskaan eikä missään, niin niiden olemattomaksi todistaminen on mahdotonta.

    Kyllä minä tiedän montakin parantumista mutta miksi niistä jumalattomalle medialle pitäisi huudella. Riittää kun seurakunta ja asianomaiset ne tietää.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lääketieteessä tehdään runsaasti kokeita ja myös sellaisia, jihin tarvitaan USKOA. Silloin puhutaan lumelääkkeistä. Paljon testataan lääkkeitä ja verrokkiryhmälle annetaan lumelääkkeitä. Ja kas kummaa, lumelääkkeilläkin on parantava vaikutus, vaikka eivät sisälläkään parantavia aineita. Mitäs tähän sanotte?
    Menisin kyllä aihetta syvemmälle, kun täällä niin ahkerasti pilkataan uskontoon liittyviä parantumistapahtumia. Onko ne vain lumeparantumisia vai todellisia? Onko ateisteilla ja muilla uskontojen rienaajilla asiantuntemusta arvioida niitä? Entä onko asiantuntemusta arvioida sitten lääketehtaiden lumelääkkeillä paranntumisia? Mikä ero niillä on? Kummassakin on kuitenkin mukana usko paranemiseen ja tuloskin on sama.
    Mielipiteitä, kiitos.

    >> lumelääkkeilläkin on parantava vaikutus, vaikka eivät sisälläkään parantavia aineita. Mitäs tähän sanotte? <<

    Kyse on kaksoissokkokokeesta, eikä noita lumelääkkeitä myydä apteekeissa. Niitä käytetään vain testeissä, eikä edes lääkkeen määräävä lääkäri tiedä, kumpaa potilaalle annetaan. Lopputuloksia tutkittaessa verrataan lumelääkkeen ja varsinaisen lääkkeen saaneiden paranemista ja siitä voidaan sulkea ihmisen oma kyky vaikuttaa omaan oloonsa pois.

    Uskolla parantaminen on plaseboa ja ihmispolo uskoo parantuneensa. Totuus selviää usein muutaman päivän kuluttua, kivut/masennus/tms. palaa ja lopputuloksena voi olla hemmetinmoinen masennut, epätoivo ja pettymys.

    https://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=kol00120&p_listatyyppi=kol

    Homeopatia ja muut vastaavat on sitten oma juttunsa, huijausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minä tiedän montakin parantumista mutta miksi niistä jumalattomalle medialle pitäisi huudella. Riittää kun seurakunta ja asianomaiset ne tietää.

    Ihmeen vaatimattomia olette, kun yhden ainoan ihmeen todistamisella te saisitte miljardeittain rahaa eli rajattomat resurssit vaikka käännyttää koko planeetan väki.

    Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Ihmeen vaatimattomia olette, kun yhden ainoan ihmeen todistamisella te saisitte miljardeittain rahaa eli rajattomat resurssit vaikka käännyttää koko planeetan väki.

    Mene sinä kuule hoitamaan vaan se uskovainen vaimosi terveeksi äläkä täällä vihaasi syyttömiin pura!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mene sinä kuule hoitamaan vaan se uskovainen vaimosi terveeksi äläkä täällä vihaasi syyttömiin pura!

    Aamen!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä minä tiedän montakin parantumista mutta miksi niistä jumalattomalle medialle pitäisi huudella. Riittää kun seurakunta ja asianomaiset ne tietää.

    No vaikka siksi, että olisi parasta evankeliointia todistaa, että Jeesus todella voi parantaa.

    Kai tiedät, että Jeesus vihaa laiskaa evankeliointia?

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Siis jos ajatellaan ihmisen elämää, niin selväähän on se että kakkien aika lähteä tulee joskus, mikään paraneminen täällä maan päällä ei ole lopullista, vaan paremminkin lisäajan saamista, ei edes Jeesuksen parantamat ihmiset eläneet ikuisesti maan päällä ja muuttuneet superihmisiksi, he saivat vain lisäaikaa ja terveyttä jollekin ajalle. Minä en oikeastaan usko että Jumala edes haluaisi päätyä epäuskoisten pilkkaajien mikroskooppiin rienattavaksi. Silti moni ihminen täällä maan päällä on saanut sairauksiensa suhteen lisäaikaa tai terveyttä. Jollekkin tämä apu on tullut lääkärien ja terveydenhuollon kautta, jotkut ovat kokeneet parantumista rukouksen yhteydessä ja saaneet lisäaikaa/terveyttä siten.

    Eräällä vanhalla ihmisellä oli sairaalakierros menossa jonkin sairauden takia, mutta hän oli vakuuttunut siitä että hän vielä paranisi ja pääsisi kotiin, vaikka jo huonolta näytti, mutta tämä toteutui. Meni jonkin aikaa ja tuli uusi sairaalakierros, lääkärit katsoivat jonkun ajan kuluttua että nyt ihminen oli jo niin hyvässä kunnossa jotta voisi mennä kotiin, mutta ihminen itse antoi katsomaan tulleelle pastorille ohjeet omaa kuolemaansa varten, hän tiesi että tällä kertaa parantumista ei oltu enää hänelle luvattu, eikä oltu enää luvattu kotiin pääsyä yläkerran suunnasta ja niin kävi että henkilö kuoli ennen kuin hänet ehdittiin lähettää kotiin.

    Kuolevatko siis uudestisyntyneetkin? Palstalta on jäänyt mieleen että joidenkin mielestä he eivät kuole vaan elävät ikuisesti.

    Äänestä

joskus sairauksien hoito jopa yritetään estää ideologisista syistä.

"Transaktivistit turvautuivat valheellisiin syytöksiin sukupuolitutkijaa vastaan
Psykologi Kenneth Zucker on yksi maailman johtavista sukupuoliahdistuksen asiantuntijoista. Hän johti sukupuoliahdistuneiden lasten ja nuorten hoitamiseen erikoistunutta klinikkaa Kanadassa, jonka johtavana periaatteena oli pitää ihanteellisena tuloksena sitä, että potilaan sukupuoli-identiteetti olisi yhtenevä biologisen sukupuolen kanssa. Tätä lähestymistapaa perusteltiin sillä, että ilman hormonihoitoja ja leikkauksia kaksi kolmasosaa sukupuoliahdistuneista nuorista identifioituu biologisen sukupuolensa kanssa murrosiän jälkeen.

Transaktivistien kampanja
Transaktivistit käynnistivät häntä vastaan kampanjan vuonna 2014 ja vaativat hänen erottamistaan, koska hänen terapiaohjelmansa poikkesi nykyisin vallitsevasta taipumuksesta rohkaista lapsia ja nuoria hormonihoitoihin ja leikkauksiin. Kampanjassa Zuckeria vastaan hyökättiin valheellisilla syytöksillä ja kampanja johti lopulta Zuckerin erottamiseen vuonna 2015.
Kolmen vuoden oikeustaistelun jälkeen Zuckerin erottanut Toronton mielenterveyskeskus (CAMH) joutui kuitenkin maksamaan Zuckerille 586 000 dollaria, esittämään Zuckerille julkisen anteeksipyynnön ja myöntämään, että Zuckeria oli syytetty valheellisesti."
https://oikeamedia.com/o1-115912

1Äänestä
  • Mitäs homottajat tähän sanotte?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs homottajat tähän sanotte?

    Kuka sanoo, että oli valheellisia syytöksiä? He joutuivat maksamaan.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Kuka sanoo, että oli valheellisia syytöksiä? He joutuivat maksamaan.

    Luepa uudestaan

    1Äänestä

  • ArtoTTT kirjoitti:

    Luepa uudestaan

    Aha. Luinpa huolimattomasti.

    1Äänestä

  • Ehkäpä se on yhtä vaikeaa kuin sinulle jatkuva uskovien pilkkaaminen. Oikeus uskonnolliseen julistukseen sentään on laillinen oikeus, kun taas uskonnon ja ihmisten julkinen pilkkaaminen ei niihin oikeuksiin kuulu!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkäpä se on yhtä vaikeaa kuin sinulle jatkuva uskovien pilkkaaminen. Oikeus uskonnolliseen julistukseen sentään on laillinen oikeus, kun taas uskonnon ja ihmisten julkinen pilkkaaminen ei niihin oikeuksiin kuulu!

    Jos Arto jatkuvasti jankuttaa samasta asiasta, on vähintäänkin oikeutettua kysyä aiheesta häneltä. Suurin osa suomalaisista heteroista ei kuluta päivästä suurinta osa miettien seksuaalisia vähemmistöjä. Perheellisen ihmisen elämässä luulisi olevan muutakin.

    Artollakin on mielipiteen ilmaisun vapaus, jos sitä vapauttaan ei käytä toisia pilkatakseen. Suurin osa palstakirjoituksista kyllä liittyy nimenomaan juuri uskontoon kohdistuvaan pilkkaamiseen ja rikkoo siten usknnonvapauslakia. Voisko saada palstalaisille enemmän itsekontrollia, oisko se mitenkään mahdollista(kaan)?
    Toleranssia ja järkeä kirjoituksiin, ei kai se ole liikaa pyydetty?

    1Äänestä

  • 2/3?

    Äänestä

  • Suhtaudun Rahkosen Helluntaiuutisiin eli Oikean Meedian juttuihin varauksellisesti ja kun jutun kirjoittajaksi paljastui Tapio Huuhaa Puolimatka, niin jutun loppukin uskottavuus katosi.

    ps mitä yhteistä on Juha Ahviolla, Tapio Puolimatkalla, Mika Niikolla, Arto Luukkasella ja Laura Huhtasaarella? Siis sen lisäksi, että nuo kaikki ovat fanaattisia uskovaisia, eivät erota faktaa fiktiosta ja vastustavat kiivaasti muiden oikeuksia?

    Vastaus; nuo kaikki julkaisee tekstejään Rahkosen Helluntaisanomissa eli OM:ssä.

    pps eihän tuosta puutu kuin Pekka Puupää Reinikainen, niin höperöiden kerma olisi oolla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Artollakin on mielipiteen ilmaisun vapaus, jos sitä vapauttaan ei käytä toisia pilkatakseen. Suurin osa palstakirjoituksista kyllä liittyy nimenomaan juuri uskontoon kohdistuvaan pilkkaamiseen ja rikkoo siten usknnonvapauslakia. Voisko saada palstalaisille enemmän itsekontrollia, oisko se mitenkään mahdollista(kaan)?
    Toleranssia ja järkeä kirjoituksiin, ei kai se ole liikaa pyydetty?

    Voisitko pyytää itsekontrollia itseltäsikin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisitko pyytää itsekontrollia itseltäsikin?

    Sinulle sitä on ilmeisesti turha pyytää?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitäs homottajat tähän sanotte?

    Sanomme, että edes kristillisdemokraattien facessa ei enää saa lainata oikeaamediaa, koska se on niin epäluotettava.

    1Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Suhtaudun Rahkosen Helluntaiuutisiin eli Oikean Meedian juttuihin varauksellisesti ja kun jutun kirjoittajaksi paljastui Tapio Huuhaa Puolimatka, niin jutun loppukin uskottavuus katosi.

    ps mitä yhteistä on Juha Ahviolla, Tapio Puolimatkalla, Mika Niikolla, Arto Luukkasella ja Laura Huhtasaarella? Siis sen lisäksi, että nuo kaikki ovat fanaattisia uskovaisia, eivät erota faktaa fiktiosta ja vastustavat kiivaasti muiden oikeuksia?

    Vastaus; nuo kaikki julkaisee tekstejään Rahkosen Helluntaisanomissa eli OM:ssä.

    pps eihän tuosta puutu kuin Pekka Puupää Reinikainen, niin höperöiden kerma olisi oolla

    Hiljainen todistaja -sarjassa Clarissan (se sähkötuolilla huristeleva tutkija) aviomies oli kuin ilmetty viisikymppinen Tapsa.😁

    2Äänestä

  • qwertyilija kirjoitti:

    Itsetarina voi osin pitää paikkansa, mutta Tapsalla on ilmiömäinen kyky tulkita juttuja ja vääntää ne tukemaan omaa ajatteluaan.

    kumoa argumentein pari hänen väitettään.

    1Äänestä

Aloitus on perusfundamentalistista soopaa.

2Äänestä
  • Niin on, uskomatonta sekoilua.

    Äänestä

  • sage8 kirjoitti:

    Niin on, uskomatonta sekoilua.

    Jos tarinan päähenkilö (eli tässä tapauksessa Jeesus) voidaan korvata Mr Alienilla ilman että tekstin uskottavuus muuttuu, niin silloin tarina ei alun perinkään ollut uskottava.

    Äänestä

Outo päätelmä aloituksessa; molemmat parantavat ihmisiä samoin lääketieteellisin metodein, toisen lahjat siunannut Jumala ja toisen sielunvihollinen...

Äänestä
  • Samaa mietin, jos kaksi kirurgia joista toinen on ateisti ja toinen uskovainen pelastavat potilaitaan päivittäin varmalta menehtymiseltä tuntien sisällä.
    Aloittajan mukaan toinen olisi Jumalan siunaamana työssään ja toinen tekisi palveluksia sielunviholliselle kuten aloittaja mainitsee.
    Molemmille tulee onnistumisia sekä epäonnistumisia jotka johtuvat heistä itsestään tai sitten ovat riippumattomia heidän toimistaan.
    Herää kysymys millaisella analogialla aloittaja on kirjoituksensa sisältöön päätynyt.

    Äänestä

Tieteen on siis tuotetava sellaisia tuloksia, jotka sopivat yhteen uskon kanssa?

Äänestä
  • Tuottipa tiede mitä hyvänsä, niin fundamentalistit omii sen Jumalansa aikaansaannokseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuottipa tiede mitä hyvänsä, niin fundamentalistit omii sen Jumalansa aikaansaannokseksi.

    Pitäkää te vaan evoluutionne 😃 mutta lääketieteeseen me uskomme. Onhan kristinusko ollut merkittävässä asemassa lääketieteen ja terveydenhuollon kehittämisessä. Luostarit ja nunnat olivat uranuurtajia tällä alalla.

    3Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Luostarit toimivat omalla tavallaan keskiajalla. Itse asiassa, muinaisessa, Egyptissäkin lääketiede oli korkeammalla, tasolla kuin keskiajan Euroopassa.

    Lääketiede alkoi tosiasiassa kehittyä vasta päästessään irti uskonnon kahleista. Lue, poika, lue. 🤣🤣🤣

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luostarit toimivat omalla tavallaan keskiajalla. Itse asiassa, muinaisessa, Egyptissäkin lääketiede oli korkeammalla, tasolla kuin keskiajan Euroopassa.

    Lääketiede alkoi tosiasiassa kehittyä vasta päästessään irti uskonnon kahleista. Lue, poika, lue. 🤣🤣🤣

    Luostarit tekivät sitä työtä mitä muut eivät tehneet. Heitä meidän on kiittäminen 🤓

    3Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Luostarit tekivät sitä työtä mitä muut eivät tehneet. Heitä meidän on kiittäminen 🤓

    Keskiajan lääketieteessä haavaa haudottiin lannalla. Mitäpä luulet, paraniko?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuottipa tiede mitä hyvänsä, niin fundamentalistit omii sen Jumalansa aikaansaannokseksi.

    Atomipommia ei kai omineet.

    Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Luostarit tekivät sitä työtä mitä muut eivät tehneet. Heitä meidän on kiittäminen 🤓

    Noihin aikoihin ei ollut muita tahoja, jotka olisivat sitä työtä edes voineet tehdä. Esimerkiksi maaseudun luonnonlääkkeiä käyttävät vanhat naiset saattoivat tulla tuomituiksi noitina, minkä hyvin tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noihin aikoihin ei ollut muita tahoja, jotka olisivat sitä työtä edes voineet tehdä. Esimerkiksi maaseudun luonnonlääkkeiä käyttävät vanhat naiset saattoivat tulla tuomituiksi noitina, minkä hyvin tiedät.

    Eihän luostareidenkaan olisi ollut pakko sitä tehdä. Mutta Raamatun sana velvoitti huolehtimaan lähimmäsistään 😃

    2Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Eihän luostareidenkaan olisi ollut pakko sitä tehdä. Mutta Raamatun sana velvoitti huolehtimaan lähimmäsistään 😃

    Uskontoihin on yleensä liittynyt inhimillisiä piirteitä. Näin on asia kristinuskonkin kohdalla. Keskiajalla ja pitkään sen jälkeenkin tilanne oli se, että yhteiskunnassa ei ollut ketään, jota olisi kiinnostanut sairaiden auttaminen. Luostarit tekivät hyvää, mutta kyllä niiden suhtautuminen lääketieteen kehitysaskeliin oli myös vaihtelevaa. Kuten jo sanoin, siinä kävi monille perinnäistietoon nojautuville sitten huonosti. Noidan leima ei keskiajalla ollut herkkua. Useimmiten hengen lähtö oli seuraus. Taikausko eli voimakkaasti.

    Jotenkin tuntuu siltä, että sinun yleistiedon tasosi on hieman liian matala todellisen keskustelun aikaansaamiseksi. Et oikein tunnu tietävän esimerkiksi keskiajasta yhtään mitään. Kumma juttu sinänsä. Netin aikaudella tietoa löytyy hyvin helposti.

    Monessa asiassa on henki lähtenyt myös ateistien toimesta 🤓
    Minusta sinun kykysi arvioida uskontoja ja meitä uskovia ei ole subjektiivinen😉

    3Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Monessa asiassa on henki lähtenyt myös ateistien toimesta 🤓
    Minusta sinun kykysi arvioida uskontoja ja meitä uskovia ei ole subjektiivinen😉

    Kuules uskis. Emme puhu mistään uskovaisten tai uskontojen arvioimisesta vaan puhumme tosiasioista. Siis esim. siitä, mitä oikeasti menneisyydessä tapahtui. Tuntuu siltä, että sinä et oikein hallitse historiaa ja se on ilmiselvää, jos syötät aivan väärää tietoa. Vaara on siinä, että joku vielä uskoo. 🤣🤣🤣

    Keiden puolesta nyt luulet kirjoittavasi 🤪❓

    2Äänestä

  • usko.vainen kirjoitti:

    Keiden puolesta nyt luulet kirjoittavasi 🤪❓

    Miten niin? Itseni puolesta. Mitä sekoilet? Sinäkö kirjoitat jonkun puolesta? 🤣🤣🤣

    Sinun juttujesi matala taso on kyllä yleistä tietoa. 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten niin? Itseni puolesta. Mitä sekoilet? Sinäkö kirjoitat jonkun puolesta? 🤣🤣🤣

    Sinun juttujesi matala taso on kyllä yleistä tietoa. 🤣🤣🤣

    Sinä:
    ”Kuules uskis. Emme puhu.....,

    2Äänestä

Ihmiskunta oli ollut olemassa yli 200 miljoonaa vuotta ennen kuin Jumala antoi sille toimivan lääketieteen. Hitaita on herrojen kiireet.

Äänestä

Aika monet lääketieteen keksinnöt ovat kyllä varmasti ateistien käsialaa. Monia varmasti on myöskin uskonnollisten keksijöitten toimesta tehty. Tosin tuo onkin aika hauskaa koska uskontojahan on aika monia.

Alunperin tuon lääketieteen tutkimuksen on kyllä käynnistäneet ateistiset tutkijat jotka eivät enää suostuneet uskomaan, että sairauksia voitaisiin ajaa ulos manauksilla ja milloin salvian oksilla.

Äänestä

Jonas Salk on tuosta loistava esimerkki. Hän kehitti ensin toimivan poliorokotteen josta ei halunnut hyötyä taloudellisesti ja viimeisinä vuosinaan hän kehitteli kolleegansa kanssa aids-rokotetta.

1Äänestä
  • Todellakin. Hän ei ollut mikään Jalovaara ja halusi vielä pelastaa homotkin aidsilta!

    Äänestä

  • Valitettavasti he eivät pystyneet kehittämään aids-rokotetta mutta onneksi Jumala ohjaa tälla hetkelläkin suurta joukkoa aids-tutkijoita joten parantavalääke on lähempänä kuin koskaan ja jo nykyiset aids-lääkkeet ovat kehittelyn tulosta ja takaavat sairastuneella paljon pidemmän elämän, mitä ilman lääkettä.

    1Äänestä

Siis, koska Jumala on luonut lapsia tappavan malarialoisen, niin on Jumalan ansiota että lääketiede pystyy parantamaan edes osan siihen sairastuneista.

Kiemuraista logiikkaa.

Äänestä

Eiköhän lääketieteentutkimus ole tietyllä tavalla käynnistynyt siitä, että ensinäkin ihminen älykkyydessään on utelias ja suurinosa vastoinkäymisiä kohdatessaan alkaa miettimään ratkaisuja.

Tänä päivänä noita tutkijoita on todella paljon ja siihen mahtuu kaikenlaisen maailman katsomuksen omaavia. Toisaalta tieteentekemisessä uskonnolla ei ole merkitystä. Uskottava uskovainenkin tiedemies perustaa tutkimuksensa tieteellisille faktoille, ei sille mitä hän henkilökohtaisessa elämässään uskoo.

Alunperin kuitenkin tuon alan pioneerit ovat olleet mitä suurimmalla todennäköisyydellä vähintään agnostikkoja koska eivät ole hyväksyneet ajatusta siitä, että sairaudet olisivat "pahojen henkien" aiheuttamia. Tuo tosin pätenee kaikkeen tieteelliseen tutkimuksen syntyyn, ei olisi mitään järkeä tutkia jotakin jos vain yksinkertaisesti uskottaisiin, että kaikki on jonkin ylemmän voiman kädessä.

Äänestä
  • viherpiipertäjät ovat suurimpia lääketieteen ja lääkkeiden vastustajia.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    viherpiipertäjät ovat suurimpia lääketieteen ja lääkkeiden vastustajia.

    Niin kuka on viherpiipertäjä ja kuka ei ? Mutta kyllä on myös ihmisiä jotka uskovat kaikenmaailman homopaattisiin hömpötyksiin vaikkapa syövän hoidossa.
    Nuohan ovat ihan samalla tavalla uskomushoitoja kuin Jalovaaran aikoinaan markkinoimat manaukset.

    Äänestä

  • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

    Homeopaattisiin tietenkin. Palsta näköjään tehnyt tehtävänsä. Homothan ne tämänkin takana tietty on :d

    Joku tuolla otti kuitenkin Jonas Salkin esimerkiksi mikä olikin aika hyvä ;)

    Homoilta voi odottaa ihan mitä vaan kun ovat niin sakaisin, että himoitsevat omaa sukupuoltaankin.

    Äänestä

  • Ainakin tämän päivän lääketieteessä ja lääkkeissä on kyse pelkästä bisneksestä - ei mistään muusta. Ja tutkimuksetkin rahoittaa lääkefirmat itse, ja julistaa tutkimustulokset itse juuri sellaisina kuin itse haluaa. Tanskalainen professori, joka juuri tutkii näiden tutkimustulosten dataa, on kirjoittanut kirjan, että lääketeollisuus on pahempi kuin järjestäytynyt rikollisuus, mafia - löytyy googlaamalla.

    Äänestä

  • "Eiköhän+lääketieteentutkimus+ole+tietyllä+tavalla+käynnistynyt+siitä,+että+ensinäkin+ihminen+älykkyydessään+on+utelias+ja+suurinosa+vastoinkäymisiä+kohdatessaan+alkaa+miettimään+ratkaisuja."Niin++no+onhan+selvää,+että+jonkinlaista+"lääketiedettä"+kuten+esimerkiksi+vuotavan+haavan+peittämistä+lehdillä+tms.+on+tapahtunut+jo+varhaishistoriassa.+Kasveja+on+käytetty+"lääkkeinä"+myös+jo+aikoina,+joista+ei+ole+mitään+dokumenttia+olemassa.+Hippokratee+oli+hänkin+melko+kaukana+nykyaikaisen+lääketieteen+metodista.+Hän+mm.+kannatti+humoraalioppia,+jota+pidetään+tänä+päivänä+aivan+humpuukina.+Nykyaikainen+lääketiede+perustuu+tieteen+vallankumoukselle+ja+lähti+vahvasti+kristillisistä+arvoista.+Esimerkiksi+Jeesuksen+kertomus+laupiaasta+samarialaisesta+sai+keskiajan+kristityt+perustamaan+sairaaloita+ja+hoitamaan+mm.+lapsia+ja+vammaisia,+joita+antiikin+Kreikassa+pidettiin+niin+arvottomina+ettei+niihin+juuri+vaivauduttu+panostamaan.Sitten+ajatus+siitä+että+ihminen+luonnostaan+uteliaisuuttaan+olisi+lähtenyt+kehittämään+lääketiedettä+tieteellisin+menetelmin+on+täysin+huuhaata.+Luonnontiede+on+keskiajan+loppupuolella+Euroopassa+syntynyt+työkalu/menetelmä,+jonka+metodia+myös+lääketiede+soveltaa.+Sen+juuret+on+Jumalan+työn+(luonnon)+tutkimuksessa.+Esimerkiksi+antiikin+Kreikassa+sellaiselle+ei+annettu+mitään+arvoa+vaan+tutkittiin+vaan+sotakoneita+yms.+käytännönläheistä.Jos+lääketieteellinen+ajattelu+on+ihmiselle+luontaista+ja+automaattista+niin+myös+Kiina+(senaikainen+rikas+korkeakulttuuri)+ja+muut+vanhat+kulttuurit+olisivat+kehittäneet+länsimaisen+kaltaisen+lääketieteen+kirurgioineen+jne.+Näin+kuitenkin+tapahtui+vain+kristityssä+Euroopassa,+vaikka+Kiinassa+toki+omanlaisensa+parannuskeinot+olivat+olemassa.+Niiden+tehoa+ei+kuitenkaan+voi+verrata+länsimaiseen+lääketieteeseen."Alunperin+kuitenkin+tuon+alan+pioneerit+ovat+olleet+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+vähintään+agnostikkoja+koska+eivät+ole+hyväksyneet+ajatusta+siitä,+että+sairaudet+olisivat+"pahojen+henkien"+aiheuttamia."Tästä+kyllä+puuttuu+tolkun+ääni.+Siis+lähtökohtaisesti+lääketieteen+kehitykseen+on+merkittävästi+vaikuttanut+esim.+fysiikan+kehitys.+Esimerkiksi+mikroskooppi+(optiikka)+on+mullistanut+lääketieteen.+Ja+sen+kehittymisessä+on+suuri+kontribuutio+suurilla+kristillisillä+tiedemiehillä+kuten+Isac+Newton+(kreationisti).Tästä+huokuu+sinulla+hieman+lapsellinen+kanta,+jossa+joskus+1600-luvulla+olisi+ollut+agnostikkoja,+jotka+ajattelivat+"tieteellisesti"+ja+sitten+olisi+ollut+kristittyjä,+jotka+vaan+puhuisivat+hengistä+eivätkä+tajuaisi+mistään+mitään.+Todellisuudessa+myös+ne+jotka+eivät+olleet+kristittyjä,+uskoivat+epätieteellisiin+oppeihin+kuten+kuppaukseen.+Eli+he+eivät+olleet+vapaita+vääristä+uskomuksista.(googlaa+humoraalioppi+wikipedia)Todellisuudessa+lääketiede+kehittyi+kokeellisesti+eikä+siinä+ole+suurta+merkitystä+että+mitä+mieltä+kukin+on+vaikkapa+sairauden+alkuperästä.+Kun+esimerkiksi+löydettiin+bakteerit+(mikroskoopilla),+niin+se+vaikutti+hoitokäytäntöihin."Tuo+tosin+pätenee+kaikkeen+tieteelliseen+tutkimuksen+syntyyn,+ei+olisi+mitään+järkeä+tutkia+jotakin+jos+vain+yksinkertaisesti+uskottaisiin,+että+kaikki+on+jonkin+ylemmän+voiman+kädessä.+"Miksi+sitten+tiede+syntyi+kristityssä+Euroopassa+kristittyjen+tiedemiesten+toimesta+eikä+esim.+Kiinassa,+jossa+ei+ollut+kristinuskoa+hidastamassa?+Siellä+uskottiin+buddhalaisuuteen,+mikä+on+enemmänkin+elämänfilosofia+kuin+uskonto.+Joo+ja+jos+väität+että+ateistit+olisivat+kehittäneet+tieteen,+niin+suosittelen+lukemaan+tämän+listan+kristityistä+tiedemiehistä.+Huomaat+että+lähes+kaikki+suuret+tiedemiehet+ovat+olleet+kristittyjä.(googlaa+wikipedia+"list+of+christian+scientists")Lisäkommenttina+vielä+että+Nobelin+palkintojen+saajista+85+%+on+tänäkin+päivänä+joko+kristitttyjä+tai+juutalaisia.+Ateistit+ovat+siis+sillä+listalla+melko+heikossa+asemassa.T:evlut101

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eiköhän+lääketieteentutkimus+ole+tietyllä+tavalla+käynnistynyt+siitä,+että+ensinäkin+ihminen+älykkyydessään+on+utelias+ja+suurinosa+vastoinkäymisiä+kohdatessaan+alkaa+miettimään+ratkaisuja."Niin++no+onhan+selvää,+että+jonkinlaista+"lääketiedettä"+kuten+esimerkiksi+vuotavan+haavan+peittämistä+lehdillä+tms.+on+tapahtunut+jo+varhaishistoriassa.+Kasveja+on+käytetty+"lääkkeinä"+myös+jo+aikoina,+joista+ei+ole+mitään+dokumenttia+olemassa.+Hippokratee+oli+hänkin+melko+kaukana+nykyaikaisen+lääketieteen+metodista.+Hän+mm.+kannatti+humoraalioppia,+jota+pidetään+tänä+päivänä+aivan+humpuukina.+Nykyaikainen+lääketiede+perustuu+tieteen+vallankumoukselle+ja+lähti+vahvasti+kristillisistä+arvoista.+Esimerkiksi+Jeesuksen+kertomus+laupiaasta+samarialaisesta+sai+keskiajan+kristityt+perustamaan+sairaaloita+ja+hoitamaan+mm.+lapsia+ja+vammaisia,+joita+antiikin+Kreikassa+pidettiin+niin+arvottomina+ettei+niihin+juuri+vaivauduttu+panostamaan.Sitten+ajatus+siitä+että+ihminen+luonnostaan+uteliaisuuttaan+olisi+lähtenyt+kehittämään+lääketiedettä+tieteellisin+menetelmin+on+täysin+huuhaata.+Luonnontiede+on+keskiajan+loppupuolella+Euroopassa+syntynyt+työkalu/menetelmä,+jonka+metodia+myös+lääketiede+soveltaa.+Sen+juuret+on+Jumalan+työn+(luonnon)+tutkimuksessa.+Esimerkiksi+antiikin+Kreikassa+sellaiselle+ei+annettu+mitään+arvoa+vaan+tutkittiin+vaan+sotakoneita+yms.+käytännönläheistä.Jos+lääketieteellinen+ajattelu+on+ihmiselle+luontaista+ja+automaattista+niin+myös+Kiina+(senaikainen+rikas+korkeakulttuuri)+ja+muut+vanhat+kulttuurit+olisivat+kehittäneet+länsimaisen+kaltaisen+lääketieteen+kirurgioineen+jne.+Näin+kuitenkin+tapahtui+vain+kristityssä+Euroopassa,+vaikka+Kiinassa+toki+omanlaisensa+parannuskeinot+olivat+olemassa.+Niiden+tehoa+ei+kuitenkaan+voi+verrata+länsimaiseen+lääketieteeseen."Alunperin+kuitenkin+tuon+alan+pioneerit+ovat+olleet+mitä+suurimmalla+todennäköisyydellä+vähintään+agnostikkoja+koska+eivät+ole+hyväksyneet+ajatusta+siitä,+että+sairaudet+olisivat+"pahojen+henkien"+aiheuttamia."Tästä+kyllä+puuttuu+tolkun+ääni.+Siis+lähtökohtaisesti+lääketieteen+kehitykseen+on+merkittävästi+vaikuttanut+esim.+fysiikan+kehitys.+Esimerkiksi+mikroskooppi+(optiikka)+on+mullistanut+lääketieteen.+Ja+sen+kehittymisessä+on+suuri+kontribuutio+suurilla+kristillisillä+tiedemiehillä+kuten+Isac+Newton+(kreationisti).Tästä+huokuu+sinulla+hieman+lapsellinen+kanta,+jossa+joskus+1600-luvulla+olisi+ollut+agnostikkoja,+jotka+ajattelivat+"tieteellisesti"+ja+sitten+olisi+ollut+kristittyjä,+jotka+vaan+puhuisivat+hengistä+eivätkä+tajuaisi+mistään+mitään.+Todellisuudessa+myös+ne+jotka+eivät+olleet+kristittyjä,+uskoivat+epätieteellisiin+oppeihin+kuten+kuppaukseen.+Eli+he+eivät+olleet+vapaita+vääristä+uskomuksista.(googlaa+humoraalioppi+wikipedia)Todellisuudessa+lääketiede+kehittyi+kokeellisesti+eikä+siinä+ole+suurta+merkitystä+että+mitä+mieltä+kukin+on+vaikkapa+sairauden+alkuperästä.+Kun+esimerkiksi+löydettiin+bakteerit+(mikroskoopilla),+niin+se+vaikutti+hoitokäytäntöihin."Tuo+tosin+pätenee+kaikkeen+tieteelliseen+tutkimuksen+syntyyn,+ei+olisi+mitään+järkeä+tutkia+jotakin+jos+vain+yksinkertaisesti+uskottaisiin,+että+kaikki+on+jonkin+ylemmän+voiman+kädessä.+"Miksi+sitten+tiede+syntyi+kristityssä+Euroopassa+kristittyjen+tiedemiesten+toimesta+eikä+esim.+Kiinassa,+jossa+ei+ollut+kristinuskoa+hidastamassa?+Siellä+uskottiin+buddhalaisuuteen,+mikä+on+enemmänkin+elämänfilosofia+kuin+uskonto.+Joo+ja+jos+väität+että+ateistit+olisivat+kehittäneet+tieteen,+niin+suosittelen+lukemaan+tämän+listan+kristityistä+tiedemiehistä.+Huomaat+että+lähes+kaikki+suuret+tiedemiehet+ovat+olleet+kristittyjä.(googlaa+wikipedia+"list+of+christian+scientists")Lisäkommenttina+vielä+että+Nobelin+palkintojen+saajista+85+%+on+tänäkin+päivänä+joko+kristitttyjä+tai+juutalaisia.+Ateistit+ovat+siis+sillä+listalla+melko+heikossa+asemassa.T:evlut101

    En muuten missään kirjoittanut, että olisivat ateisteja. Vaan angnostikkoja . Kuten kirjoitin ei olisi mitään syytä tutkia yhtään mitään jos ajattelisimme kaikkien sairauksien johtuvan vain Jumalan tahdosta. Eikö?

    Joten väistämättä tuo vaatii tietyn epäilyn siitä "olisiko sittenkin mahdollisuus vaikuttaa asiaan"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Homoilta voi odottaa ihan mitä vaan kun ovat niin sakaisin, että himoitsevat omaa sukupuoltaankin.

    Missään ei ole sanottu, että miehen on pakko himoita naisia. Ei edes Raamatussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin tämän päivän lääketieteessä ja lääkkeissä on kyse pelkästä bisneksestä - ei mistään muusta. Ja tutkimuksetkin rahoittaa lääkefirmat itse, ja julistaa tutkimustulokset itse juuri sellaisina kuin itse haluaa. Tanskalainen professori, joka juuri tutkii näiden tutkimustulosten dataa, on kirjoittanut kirjan, että lääketeollisuus on pahempi kuin järjestäytynyt rikollisuus, mafia - löytyy googlaamalla.

    ”Ainakin tämän päivän lääketieteessä ja lääkkeissä on kyse pelkästä bisneksestä - ei mistään muusta.”

    Väärin. Toki siinä on mukana bisnes, koska yritykset ovat juuri sitä varten, että ne tuottavat näitä. Mutta nämä tuottavat myös lääkkeitä, jotka ovat tarpeellisia. Osa jopa niin tarpeellisia, että ellei niitä olisi, kuolisivat nämä ihmiset.

    Kuten ”Tolkun.Ihminen ” kommentoi 29.7.2019 13:38 ”Uskottava uskovainenkin tiedemies perustaa tutkimuksensa tieteellisille faktoille, ei sille mitä hän henkilökohtaisessa elämässään uskoo.”, niin juuri näin päin se menee.

    Äänestä

Kannatan kiinalaista lääketiedettä: lääkäri saa palkkansa vain siitä, että pitää potilaansa terveenä, ei siitä, että potilas sairastuu - sen hän joutuu hoitamaan ilmaiseksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lääketieteen saavutukset, kuten monien sairauksien parantamiskeinojen löytyminen, eivät ole tieteen eikä tiedemiesten ansiota vaan JUMALAN siunausta sillä Jumala on se joka on luonut lainalaisuudet joiden varassa lääketiede toimii ja oivallukset jotka tiedemiehet saavat löytämällä ja tutkimalla näitä Jumalan ihmeellisiä luomistöitä.

Näin ollen tiedemies on ainoastaan sen kuvaaja ja löytäjä minkä toinen on jo luonut ja mikä on ollut olemassa tähän asti vain tullakseen oikeana aikana Jumalan sallimuksesta löydettäväksi. Tiedemiehet eivät löydä eivätkä äkkää yhtään mitään jos Jumala ei sitä erikseen salli ja siunaa. Eivätkä tiedemiehet luo mitään, eivät keksi mitään eivätkä anna mitään. He ovat toisen tekemän työn tutkijoita ja hyödyntävät sitä minkä suuri Luoja on luonut.

Sama pätee kaikkeen muuhunkin tieteeseen. Voidaan siis kristillisesti todeta tieteen olevan Jumalan työtoveri Hänen sallimuksestaan ja siunauksestaan.

Mutta sellainen "tiede" jota ateistiset "tiedemiehet" edustavat, ei ole todellisuudessa mitään tiedettä ollenkaan sillä sellaiset "tiedemiehet" eivät ole löytäneet eivätkä sanoneet mitään oikeasti hyödyllistä. He ovat tuulten kuljeteltavia suunpieksäjiä, sielunvihollisen sokaisemia ja näennäistiedostaan paisuneita omankunnianpyytäjiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu