Olisikohan olemassa ajattelevaa ihmistä, joka ei koskaan elämässään olisi kysynyt; Miten sitten kun olen kuollut?
Tämä on ehkäpä yksi syvimmistä inhimillisistä kysymyksistä, ei suinkaan sen takia että mahdollinen vastaus kysymyksen tekijälle ilmaantuisi, vaan koska se kuvaa(ja parodioi)ihmisen loogista ja varmuutta etsivää ajattelutapaa.
Me elämme elämämme varmuutta etsien mutta todellisuudessa jokainen hetki voi olla myös viimeinen.
Kukapa olisi minä hetkenä tahansa valmis kuolemaan ja siksipä kysyttäessä kuoleman jälkeisestä, tuskin kukaan koko kysymystä ymmärtää.
Tämä kysymys on yhteläinen kysyjän koko minä-kuvaan ja siis kaikkeen tietoiseen itsestä syntymästä tähän hetkeen.
Syntymän ja kuoleman välissä on yksilön elämä ja
kuoleman jälkeistä miettiessä voisi samalla hinnalla kysyä, että mitenkäs ennen syntymää?
Tälle ei kuitenkaan ole samaa kiinnostusta koska vaikka ei sitä muista niin silti se on jollakin tasolla jo koettu.
Ympärillämme tapahtuu koko ajan, ihmisiä syntyy ja myös kuolee.
Ihmisen ajatusmaailma on ensisijaisesti rakentunut itsensä, minä-ego kuvansa ympärille.
Ajatusmaailma ei kuitenkaan kysymyksineen ole ihmisen syvin olemusmuoto, ja kun kysymys kuolemasta persoonaan oikealla tavalla ymmärretään, myös mahdolliset vastaukset ovat tuntuvasti erilaisia kuin ensisilmäyksellä odotit.
Tämä on ehkäpä yksi syvimmistä inhimillisistä kysymyksistä, ei suinkaan sen takia että mahdollinen vastaus kysymyksen tekijälle ilmaantuisi, vaan koska se kuvaa(ja parodioi)ihmisen loogista ja varmuutta etsivää ajattelutapaa.
Me elämme elämämme varmuutta etsien mutta todellisuudessa jokainen hetki voi olla myös viimeinen.
Kukapa olisi minä hetkenä tahansa valmis kuolemaan ja siksipä kysyttäessä kuoleman jälkeisestä, tuskin kukaan koko kysymystä ymmärtää.
Tämä kysymys on yhteläinen kysyjän koko minä-kuvaan ja siis kaikkeen tietoiseen itsestä syntymästä tähän hetkeen.
Syntymän ja kuoleman välissä on yksilön elämä ja
kuoleman jälkeistä miettiessä voisi samalla hinnalla kysyä, että mitenkäs ennen syntymää?
Tälle ei kuitenkaan ole samaa kiinnostusta koska vaikka ei sitä muista niin silti se on jollakin tasolla jo koettu.
Ympärillämme tapahtuu koko ajan, ihmisiä syntyy ja myös kuolee.
Ihmisen ajatusmaailma on ensisijaisesti rakentunut itsensä, minä-ego kuvansa ympärille.
Ajatusmaailma ei kuitenkaan kysymyksineen ole ihmisen syvin olemusmuoto, ja kun kysymys kuolemasta persoonaan oikealla tavalla ymmärretään, myös mahdolliset vastaukset ovat tuntuvasti erilaisia kuin ensisilmäyksellä odotit.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen joskus ajatellut että kävisikö niin hassusti kun kuolee, että sitä vaan "herää" ja toteaa että "olipas todentuntuinen uni" heh. Nimittäin ethän kyseenalaista unta nähdessäsikään että onko se totta vai ei. Silti sitä vaan unessa "kuollessaan" kummasti herää aamulla niin kuin ei ois mitään tapahtunutkaan.
Entä miten on sitten ennen syntymää tapahtuneiden asioiden laita?Jos silloin on tapahtunut jotain niin miksi sitä ei muista sitten? Tässä voi kysyä että kuinka hyvin muistat 20 vuotta sitten näkemäsi unet? Ihmisillä yleensä ei ole hajuakaan kaikista unista mitä on viime yön aikana nähnyt...koko elämän aikana nähdyistä puhumattakaan.
Unet tapahtuvat muuntuneessa tietoisuuden tilassa. Olisiko mahdoton ajatus että myös ennen syntymää ihminen olisi ollut tässä "tavallisesta" tietoisuudesta poikkeavassa tilassa ja kuoleman jälkeen palaa tähän samaan tilaan?
Koko elämä on muutosta, Joka hetki meissä kuolee soluja ja niitä syntyy. Aikuistuttuamme 27 vuodesta eteenpäin olemme menettävällä aikajaksolla.
Myös aivosolujamme tietyn eliniän jälkeen kuolee enemmän kuin niitä syntyy, oikeastaan kuolemme eläessämme, emme vain tätä näe.
Syntymämme jälkeen kehitämme minä-tietoisuuden, jonka muistamme noin 2-3 vuotiaasta eteenpäin.
Minä-tietoisuus on yhdistettynä ajatusprosessiin ja tämähän tapahtuu sisällämme, siispä egoistinen
maailmankatsomus on oikeastaan itsestäänselvyys.
Kuka sanoo että unet eivät ole tosia ja päinvastoin, koska kuinka hereillä oikeastaan olet?
Ja mitä onkaan päiväkokeminen, ja ihmisenä olemisen tarkoitus, ajaa autolla töihin aamuisin,ym.
Unet kertovat paljon, koska harva elää maksimissaan ja toiveet elää silloin unissamme.
Siispä parempi keskittyä joka päivään kuin viimeiseen ja tuntea jokainen hetki, jossa
syntymä ja kuolema kohtaavat, ulkopuolellamme ja
ennenkaikkea sisällämme, joka hetki, nyt ja kuolemaamme.