"SAKRAMENTTI" JA "KIRKKO"
Kielellisesti sana "sakramentti" on johdettu latinan sanasta sacramentum (salaisuus), josta hakuteokset yl. esittelevät alkumerkityksenä vala; kirkollisena merkityksenä, perustelematta -kuin itsestäänselvyytenä- "pyhä toimits ", Näin esim. Facta, osa 8, s. 251, v. 1974. Latinan kielessä sana sacramentum on vastine kreikan sanalle mysterion (salaisuus).
Tämä vala tarkoitti tarkemmin ottaen roomalaisen sotilaan lippuvalaa, mikä puolestaan oli uskollisuudenvala keisarille ja armeijalle. Vala oli luonteeltaan salaisuus, johon liitettiin maagisia voimia = mvsterion eli "sakramentti".
Myös vanhoihin mysteeriuskontoihin käytiin sisälle "sakramenttien" kautta. Näin mm. Iisis-Osiris-Horus ja Mithras -kulteissa, samoin Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen ym. palvonnassa. "Sakramentti" oli mysteeri, salaisuus, jota ei voitu kuvata sanoin, eikä sitä ollut lupa opettaa opillisin käsittein.
Mysteeri yhdisti sakramentissa mysteiksi vihityt toisiinsa ja "jumaluuteen". Olennaista oli elämän täydellinen uudistuminen, jonka sai aikaan sakramentin vaikuttama kuolema ja ylösnousemus. Sakramentti oli kuljettanut vihityn pimeyden läpi valoon.. (kuin suoraan kirkkojen tunnustuskirjoista - huh, huh!)
Sakramenttien välityksellä tultiin sisälle kaikkien maailmanvaltojen valtauskontoihin, ja kaikkien niiden ytimenä oli eri nimillä muinaisen Baabelin/Babylonian uskonnon Taivaan kuningatar-Äiti-lapsikultti. Ja sellaisena se oli myös viimeisessä, Uuden Liiton alkuseurakunnan aikana vaikuttaneessa Rooman maailmanvaltakunnassa, josta se sekoitettiin kristinuskon kanssa alkuseurakunnan turmeltuessa ja enemmistön luodessa seurakunnan rinnalle kirkkolaitoksen, lopullisesti 300-luvulla jKr.
Siitä lähtien myös "kristinuskontoon" on tultu sisälle kulttipapin toimittaman "sakramentti"-riitin välityksellä. Ensimmäisiä merkkejä löytyy jo toiselta vuosisadalta jKr., heti apostolien jälkeiseltä ajalta.
Kristinusko ja sakramentti eivät tietenkään liity Raamatussa toisiinsa mitenkään. Näin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatussa ei ole koko sakramenttikäsitettä.
Se, että UT:ssa (Joitakin kertoja myös VT:n kreikannoksessa, Septuagintassa) esiintyy kreikan mysterion = salaisuus, esim. "Kristuksen salaisuus", ei tietenkään merkitse mitään yhteyttä "Sakramenttiin", joka selvästi saa kaiken merkityksensä pakanallisista mysteereistä ja magiasta.
Ensimmäinen (tunnettu; pakanallinen) kristinuskon ja "sakramentin" toisiinsa liittäminen on kirjeessä, jonka keisari Trajanuksen (53-117 jKr) käskynhaltijana Bityniassa toiminut Plinius nuorempi (n.62-113 jKr) - oik. Gaius Plinius Caecilius Socundus - lähetti hänelle v. 112 jKr tiedustellen, mitä pitäisi tehdä kristityille, joilla on "sakramentteja".
Plinius, joka oli pakana ja mysti eli osallinen (koska kuului keisarin hallintokoneistoon) pakanallisiin vihkimyksiin ja mysteerimenoihin, sakramentteihin, "näki" kristityilläkin olevan "sakramentteja".
Kirkkohistoriassa ensimmäinen merkittävä sakramenttikäsitteen ja -oppien luoja oli kirkkoisä Tertullianus (160-225 jKr). Hänen jälkeensä merkittävin opin kehittelijä oli kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr).
UT:ssa siis mysterion - sana ei esiinny koskaan niiden asiain (sikäli, kun niitä yl. esiintyy !) yhteydessä, joita kirkkolaitos nimittää "sakramenteiksi" (katolisessa ja ortodoksisessa k:ssa kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, papiksivihkiminen ja avioliitto; luterilaisessa k:ssa kaste ja ehtoollinen).
- Sakramentti on siis kokonaan Babylonialais-Roomalaisen pakanuuden keksintö! Sakramenttien lukumäärän katolinen kirkko määräsi 7:ksi 1100-luvulla. Kaikki sakramenttiopit ja määrittelyt ovat puhtaasti kirkollisia asettamuksia ja tulkintaa - ei Raamatun.
Raamattuun sacramentum-sana tuli. kun katolinen kirkko toimitti raamatun latinankielisenkäännöksen, Vulgatan. v. 404 jKr. Käännöksen laati kirkkoisä Hieronymus (340-420 jKr).
Vulgata määrättiin ohjeelliseksi katolisessa kirkossa Tridentin kirkolliskokouksessa v. 1546. (huom: EI hepr./kreikkal. alkuteksti. vaan latinankielinen käännös).
Mutta sinänsähän latinan kielen sacramentum-sanalla (salaisuus) ja kirkollisella "sakramentilla' ("pyhä toimitus") on vain äänneasullinen ja keinotekoinen yhteys, ei mitään asiallista yhteyttä.
Sakramentin mysteeri on sidottu kirkkoon. Tässä on tehty kehällinen oppirakennelma, jossa Jumalan Sanan väitetään asettaneen sakramentit, sakramentit luovat kirkon ja sakramentteja käyttää kirkko.
Raamatun sanaan ja uskoon tämä liitetään kirkon opeissa lisäksi siten, että Jumalan sanotaan asettaneen sakramentin, ja kirkollisen papinviran hoitamaan sakramenttia. Myöskin luterilainen uskonvanhurskausoppi, jota kirkko markkinoi "yksin uskosta, yksin armosta" -tunnuslauseella.. on tosiasiassa aivan puhtaaksiviljeltyä katolista sakramentalismia ja magiaa, uskonnollista okkultismia, joka on täydellisesti puhdistettu Jumalan Sanastaja raamatullisesta uskosta. Uskosta, joka itsessään vanhurskauttaa (so. julistaa syyttömäksi), Rm 10: 10.
Luterilaisten kirkkojen ("muuttamaton) päätunnustus, Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana,, v. 1530), määrittelee vanhurskauttamisen (ja siten siis osallisuuden Jumalan armoon, syntien anteeksiantamukseen; uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja liittämisen seurakuntaan ("kirkkoon") seuraavasti:
"..ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi omin voimin ..heille annetaan vanhurskaus.. kun he uskovat, että heidät otetaan armoon... CA IV
Pyydetään siis uskomaan armoon ottamiseen. Miten sitten saamme uskon tähän armoon ottamiseen?
"Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka..." CA V
Tämä "evankeliumi"' pyytää siis uskomaan, että meidät "otetaan armoon ". Mutta kuinka tapahtuu tämä armoon ottaminen", johon pitäisi uskoa?
"Kasteesta.. että se on välttämätön.. Jumalan armo annetaan kasteen (sakramentin) välityksellä.. sakramenteilla on.. tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.., kunhan sakramentit vain "jaetaan oikein" (so. kirkon oppien mukaan). CA VII-IX
Ehtoollisesta (sakramentista) opetetaan.."että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesta läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat..." CAX
"Kirkko on .._jossa (tämä) evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys (tämän) evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sensijaan ei ole välttämätöntä, että ..traditiot ..tahi seremoniat .. ovat kaikkialla samanlaiset ..." CA VII
Suhteesta katolisen kirkon tai Rooman kirkon oppiin, todetaan Augsburgin tunnustuksen artiklan 21. loppusannoissa, että "..voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa .. katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa..." CA XXI
Ja tämä on totisesti totta:
Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessaan (luterilaisen kirkon) sakramenteista, mm.:
"Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemasta ja perkeleestä sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat (nämä?) Jumalan sanat ja lupaukset." VK IV
Ehtoollisesta: "..tässä sakramentissa annetaan meille synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus." VK VI
Kirkkojen "uskonvanhurskausopit" on sakramenteilla vanhurskauttamista: sakramentit vaikuttaiat, sen, mitä ne kuvaavat;- niissä pyydetään uskomaan sakramentin vanhurskauttavaan voimaan. Uskon kohde on siis sakramentti ja sen vanhurskauttava voima.
-Ja se on pakanuutta, uskonnollista okkultismia ja valkoista magiaa, joka on sellaisenaan tuontitavaraa Baabelin uskonnosta. Puhutaan tosin myös "uskosta Jeesukseen", mutta se on ehdottomasti aina "alistettu sakramentille". -Ei Jumala kahdella tavalla vanhurskauta - eikä varsinkaan Raamatulle tuntemattomilla tavoilla !!!
Raamatun vanhurskauttamisoppi on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamaa parannusta (kr. metanoeoo = ajatella toisin, muuttua mieleltään; katua), kääntymistä (epistrefoo = kääntvä, palata jnk luo) sekä sydämen uskoa Jeesuksen sovintovereen ja ylösnousemukseen:
-"Ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista", Luuk 24:47;
- ..ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta Hänen vereensä..", Room. 3:24,25;
-".. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksena pelastutaan..", Room. 10:9-13.
Uskon kohde on siis Jeesus. Hänen sovintoverensä ja ylösnousemuksensa.
Tästä Raamatun uskonvanhurskausopista kirkot ja Augsburgin tunnustus sanovat, että se on kerettiläistä harhaoppia, koska siinä väitetään Jumalan toimivan ilman sakramentin aineellisen välikappaleen ja kirkon viran mysteerioyhteistoimintaa.
Sen uskottomuuden (haureuden), josta johtuen Suuri Babylon on Portto, perusolemus onkin juuri siinä, että Jumalan Sanalla Hengestä syntyvä seurakunta ja siihen perustuva hengellinen todellisuus on siinä korvattu valheellisella (sakramenttien) väärennöksellä, jonka seurauksena Jumalan seurakunnaksi väitetty onkin todellisuudessa Antikristuksen kirkko.
Raamatun ilmoittamassa Jumalan järjestyksessä ei ole mitään sakramentteja, jotka välittäisivät Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Ei ole myöskään mitään papinvirkaa (ylipäätään) eikä myöskään virkaa, joka olisi asetettu hoitamaan jotakin sakramentteja.
Jumalalla on Uudessa Liitossa vain "pyhä papisto", uudestisyntyneiden ihmisten muodostama "Jumalan kansa", joka on kutsuttu tästä maailmasta ulos, julistamaan Hänen evankeliumiaan, joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen vaikeuteensa, 1Piet. l: 1-3, 22, 23; 2:9, 10. Tällä papistolla on kyllä eri palvelustehtäviä, mutta ei lihan mukaista virka-asemaa, eikä "sakramentteja" hoidettavanaan.
Ja koska Jumalalla ei ole mitään sakramentteja, jotka luovat kirkon, ei Jumalalla tietenkään ole myöskään mitään kirkkoa. 'Kristuksen kirkko" jota mieluusti viljellään, on puhtaasti porton keksintöä.
Raamatun Kristuksella ei ole tässä maailmassa ensinkään mitään kirkkoa, joka olisi jotenkin "Herralle kuuluva", ja jota Hän rakentaisi. Kirkko-sana ja käsite eivät myöskään kuuluneet Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon. Viimeksimainitun osoittavat myös monet tunnetut teologit (mm. Gunnar Westin, Uppsalan yliopiston kirkkohistorian prof., 1975, s. 10; Martti Simojoki, arkkipiispa, 1968, s. 10 -- Osmo Tiililä, systemaattisen teol.prof. , 1962, s.71; Mauri Larkio, teol.tri, 1975 s. 1051,1052. Kirjallisuusviittaukset lopussa).
Kirkko-sanan todellinen alkujuuri onkin aivan muualla kuin Raamatun kielessä ja Uuden Testamentin Kreikassa. Kirkko-sanan varhaisin alkujuuri on puhtaasti pakanallinen kelttiläinen kirch, mikä tarkoitti alkuaan piirissä, kehässä tapahtuvaa pakanallista verirituaalia (vrt. esim. saksan kielen kirche - kirkko, ja engl. church - kirkko).
UT:ssa kahdesti esiintyvä adjektiivi kyriakos (1 Kr 11:20 kyriakon, "Herran (ateria)"; ja Ilm l: 10 kyriakee, "Herran (päivä"), ei muodosta vähäisintäkään perustetta vääntää siitä seurakunnan (ekklesia) "nimeksi" kirkko! Kirkko-sanan liittäminen UT:n kreikankielen kyriakos-sanaan onkin nähtävissä selkeästi kirkollisen teologian läpinäkyväksi yritykseksi valheellisesti hengellistää kirkko-sana, koettaa saada se näyttämään raamatulliselta ja peittää sen pakanallinen tausta.
"Kirkko" ="herralle kuuluva", niin kuin se mieluusti. yl. "käännetään", on kyllä erittäin käyttökelpoinen termi siihen käyttöön mihin se on synnytetty, eli siihen, että kääntymättömät ihmiset, jotka eivät ole koskaan tulleet uloskutsutuiksi tämän maailman pakanuudesta, julistelevat toisiaan sakramentti-riitillä "herralle kuuluviksi".
Tätä käyttökelpoisuutta on nyt sitten koetettu entisestään lisätä näinä "viimeisinä aikoina", kun suuren uskonnollisen porton, maailmankirkon, rakentaminen tarvitsee "raamatullista" tukea kirkko-käsitteelle.
Raamattuja on ryhdytty väärentämään tästäkin kohdasta tunkemalla sinne seurakunta-sanan (ekklesia) paikalle röyhkeästi "kirkko". Ruotsissa -81 (församling/kyrka), Suomessa -92 (Mt 16:18 -- Apt 9:31 sekä väliotsikoissa Ef/ Kol), Englannissa (church) jo 1611 (King James). Tätä ei voi selittää sillä, että monien kielten (mm. engl., ranska, ven.) sama sana merkitsee sekä kirkko että srk, koska näillä kielillä on kyllä sanat ilmaista srk ilman "kirkkoa" VT: n puolella.
-Ja kun Raamatun alkukieliä (heprea ja kreikka) käännellään toisikseen, on sama sana (qahal / ekklesia) aivan ongelmitta seurakuntaa tarkoittavana sekä VT:n että UT:n puolella.
Eli kysymys on siis nimenomaan teologisesta tarkoitushakuisesti tuotetusta sanasta ja käsitteestä.
Niiden kielten (yl. ns. romaaniset k.), joissa srk:aa / kirkkoa tarkoittava sana johtuu Raamatun (kreikan) ekklesiasta, kuten esim. lat. ja ranska, on sanalle annettu vähitellen kirkko- sanan käsitesisältö; niiden kielten (esim. germaaniset kielet) kohdalla, joissa sana ei johdu Raamatun ekklesiasta, vaan pakanallisesta sanasta kirch, on pakanuus tuottanut Raamatulle vieraat. sekä kirkko-sanan. että -käsitteen.
Evankeliumin Sanalla (mielenmuutoksen ja Herran puoleen kääntymisen kautta) maailmasta uloskutsuttu seurakunta on kiusallisesti täysin yhteensopimaton sen kokemustodellisuuden kanssa, mikä kääntymättömällä pakanalla on.
Sen sijaan se, että "minut on - niin kuin muutkin - ilman omaa tietoisuuttani toisten toimesta tehty "herralle kuuluvaksi", toimii erinomaisesti!
Jumala on kuitenkin puhunut Sanansa ihmiselle siten, että kannanotto on kunkin ihmisen asia. Jokainen vastaa itse Jumalalle. Ei Jumala ole mikään pelle niin, että "yksin uskosta - yksin armosta" sulkisi kokonaan tapahtumien ulkopuolelle sen, jota asia koskee: ".. Minä olen sinut nimeltä kutsunut........ tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen".. Eikä tämä ole mitään omilla teoilla vanhurskautumisen oppia, vaan Jumalan edellyttämä ihmisen myönteinen vastaus Jumalan tekemään kutsuun ja lahjavanhurskauden tarjoukseen.
Jumalalla on tässä maailmassa seurakunta, joka on maailmasta uloskutsuttu (ekklesia, ek = ulos; kaleoo = kutsua), kun se on Jumalan Sanan mukaisesti tehnyt parannuksen, muuttunut mielellään ja kääntynyt Jeesuksen sovintovereen turvaten Jumalan puoleen, avuksi huutaen Herran nimeä. -Näin seurakuntaan kuuluvat ovat saaneet syntinsä anteeksi (Lk 24: 45-48; Apt 2:2 1, 37 - 39; 3:19; 26:17, 18; Ilm 5:9; 7:13 - 15).
Ja sillä kansalla, joka on osallinen Kristuksesta, on Jumalalliset hedelmät, joista se tunnetaan (Mt 7:13-23; Gal 5:22). Aivan erityisen huomionarvoinen asia, kun koetamme nähdä Jumalan seurakunnan, ja Antikristuksen kirkon eroa, on tässä se, että seurakunnan kohdalla toteutuu tämä: "Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämmiimme Pyhän Hengen kautta .. Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa ..." (Rm 5:5; 13: 10); ja: "Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsuttaisiin (alkut.) Jumalan lapsiksi .." 1 Jh 3: 1.
Vastaavasti Porton teot ovat yhtä ilmeiset: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti. Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä.. (Ilm 17:1-6; 18:23, 24). Portto harjoittaa haureutta maan kuninkaiden kanssa ja sillä on "valkeuden enkelinäkin" herransa (so. Perkeleen) teot/ hedelmät.
Kirkkolaitos on eri historiallisten lähteiden mukaan tappanut 30-60 milj. ihmistä, harjoittaessaan haureutta maan kuninkaiden kanssa.
Tapetuista suuri joukko on ollut Jeesuksen todistajia. Meidän saksalaisessa uskosta puhdistamisen perinteeseen nojaavassa kouluopetuksessa (pyhäkoulu, oppivelv.koulu, rippikoulu ja yliopisto) tämä on perinteisesti laitettu yl. pelkästään katolisen kirkon tiliin.
Tosiasia kuitenkin on, että kaikki keskeiset ns. "uskonpuhdistuksen" isät menettelivät täsmälleen samoin. Luther, Melancthon, Zwingli ja Calvin vaativat Raamatun opettaman uskovien kasteen ottaneiden ja sitä otettavien tappamista. Ja niin totisesti tehtiin - Jumalan kunniaksi! Teloitustapoina yleisimmin polttorovio, miekka ja hukuttaminen.-"Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä!"
Tänä päivänä ovat asiat niin pitkällä, että lisääntyvästi opetetaan noiden murhaajien olleenkin (olevan) kristittyjä, ja murhattujen olleen harhaoppisia pakanoita. -Jeesuksen ja apostolien opetukset hedelmistä tuntemisesta ovat kuitenkin edelleen voimassa (Mt 7:12-2 1; Gal 5:19-22 - huom. j. 21 alkut. myös "murhat'). Ja, kiitos Jumalalle, voimassa ovat myös Jeesuksen Sanat "..Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita", Mt 16:18. - "Amen, tule Herra Jeesus!"
Kirkkolaitos-instituutio on Pyhien Kirjoitusten ja muun historiatiedon valossa kiistattomasti pakanuuden tuottama valheellinen väärennös Raamatun tarkoittamasta Jumalan seurakunnasta.
Se on luonut itse itsensä ja korvannut Jumalan Sanan järjestyksen itse sepittelemillään opeilla. Sen keskeiset perustukset ovat pakanallisissa Sakramentti-riiteissä ja se myös kutsuu itseään johdonmukaisesti pakanallisella nimellä.
Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että esitetyillä "sakramentti" -ja "kirkko"- käsitteiden tarkastelulla ei suinkaan tarkoiteta, että kaikki kirkkojen jäsenet olisivat kääntymättömiä, vanhurskauttamattomia ja uudestisyntymättömiä pakanoita.
- Mutta sitä sillä kyllä tarkoitetaan, että niitä, jotka heistä ovat vanhurskautettuja, ei ole vanhurskautettu kirkon pakanallisilla sakramentti-mysteereillä, vaan tässä tarkastelussa viitatulla Jumalan tavalla.
Samoin tarkoitetaan, että yhdelläkään uskovalla ei tulisi olla mitään osallisuutta noihin pimeyden hedelmättömiin tekoihin.
Raamatun ja viitattujen tunnustuskirjojen lisäksi keskeiset dokumenttiaineksen lähteet:
Oppikirja: "Johdatus Dogmatiikkaan", Juha Pihkala, v. 1992, s. 215 - 2 1 8;
Puhekasetti: Joseph Shulamin puhe Karmel-kodilla v. 1998;
Messiaaninen artikkeli: The Full Restoration of Israel Part 1 of a Series (www.messianicisrael.com)
Joseph Shulamin suullinen tiedonanto (6/2001) kirch-sanan kelttiläisyydestä;
Tietosanakirja "Facta", osa 7, s. 425; osa 8, s. 251; osa 4, s. 1051, 1052;
Kirkkojen tunnustukset, Seppo A. Teinonen, v. 1991;
Teologian sanakirja: Seppo A. Teinonen, v. 1975/99, hakusana "sakramentti";
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3, henkilö- ja asiahakemisto, palstat 7281-7304;
Novum, osa 4, ss. 976, 977 (erityisen ansiokas on tässä viitattu Aleksander Hislopin teos "Two Babylons");
"Alkukristillinen aika", Gunnar Westin, suom. laitos v. 1975;
"Vapaan kristillisyyden historia": Gunnar Westin; suom. laitos v. 1975, mm. sivut 62, 85, 109, 110, 121, 161;
Kirkko Suomessa - teoksessa, Martti Simojoki, v. 1968;
"Kirkko kriisissä", Osmo Tiililä, v. 1962.
P. Heiska
Kielellisesti sana "sakramentti" on johdettu latinan sanasta sacramentum (salaisuus), josta hakuteokset yl. esittelevät alkumerkityksenä vala; kirkollisena merkityksenä, perustelematta -kuin itsestäänselvyytenä- "pyhä toimits ", Näin esim. Facta, osa 8, s. 251, v. 1974. Latinan kielessä sana sacramentum on vastine kreikan sanalle mysterion (salaisuus).
Tämä vala tarkoitti tarkemmin ottaen roomalaisen sotilaan lippuvalaa, mikä puolestaan oli uskollisuudenvala keisarille ja armeijalle. Vala oli luonteeltaan salaisuus, johon liitettiin maagisia voimia = mvsterion eli "sakramentti".
Myös vanhoihin mysteeriuskontoihin käytiin sisälle "sakramenttien" kautta. Näin mm. Iisis-Osiris-Horus ja Mithras -kulteissa, samoin Eleusiin, Attiksen, Dionysioksen ym. palvonnassa. "Sakramentti" oli mysteeri, salaisuus, jota ei voitu kuvata sanoin, eikä sitä ollut lupa opettaa opillisin käsittein.
Mysteeri yhdisti sakramentissa mysteiksi vihityt toisiinsa ja "jumaluuteen". Olennaista oli elämän täydellinen uudistuminen, jonka sai aikaan sakramentin vaikuttama kuolema ja ylösnousemus. Sakramentti oli kuljettanut vihityn pimeyden läpi valoon.. (kuin suoraan kirkkojen tunnustuskirjoista - huh, huh!)
Sakramenttien välityksellä tultiin sisälle kaikkien maailmanvaltojen valtauskontoihin, ja kaikkien niiden ytimenä oli eri nimillä muinaisen Baabelin/Babylonian uskonnon Taivaan kuningatar-Äiti-lapsikultti. Ja sellaisena se oli myös viimeisessä, Uuden Liiton alkuseurakunnan aikana vaikuttaneessa Rooman maailmanvaltakunnassa, josta se sekoitettiin kristinuskon kanssa alkuseurakunnan turmeltuessa ja enemmistön luodessa seurakunnan rinnalle kirkkolaitoksen, lopullisesti 300-luvulla jKr.
Siitä lähtien myös "kristinuskontoon" on tultu sisälle kulttipapin toimittaman "sakramentti"-riitin välityksellä. Ensimmäisiä merkkejä löytyy jo toiselta vuosisadalta jKr., heti apostolien jälkeiseltä ajalta.
Kristinusko ja sakramentti eivät tietenkään liity Raamatussa toisiinsa mitenkään. Näin jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatussa ei ole koko sakramenttikäsitettä.
Se, että UT:ssa (Joitakin kertoja myös VT:n kreikannoksessa, Septuagintassa) esiintyy kreikan mysterion = salaisuus, esim. "Kristuksen salaisuus", ei tietenkään merkitse mitään yhteyttä "Sakramenttiin", joka selvästi saa kaiken merkityksensä pakanallisista mysteereistä ja magiasta.
Ensimmäinen (tunnettu; pakanallinen) kristinuskon ja "sakramentin" toisiinsa liittäminen on kirjeessä, jonka keisari Trajanuksen (53-117 jKr) käskynhaltijana Bityniassa toiminut Plinius nuorempi (n.62-113 jKr) - oik. Gaius Plinius Caecilius Socundus - lähetti hänelle v. 112 jKr tiedustellen, mitä pitäisi tehdä kristityille, joilla on "sakramentteja".
Plinius, joka oli pakana ja mysti eli osallinen (koska kuului keisarin hallintokoneistoon) pakanallisiin vihkimyksiin ja mysteerimenoihin, sakramentteihin, "näki" kristityilläkin olevan "sakramentteja".
Kirkkohistoriassa ensimmäinen merkittävä sakramenttikäsitteen ja -oppien luoja oli kirkkoisä Tertullianus (160-225 jKr). Hänen jälkeensä merkittävin opin kehittelijä oli kirkkoisä Augustinus (354-430 jKr).
UT:ssa siis mysterion - sana ei esiinny koskaan niiden asiain (sikäli, kun niitä yl. esiintyy !) yhteydessä, joita kirkkolaitos nimittää "sakramenteiksi" (katolisessa ja ortodoksisessa k:ssa kaste, konfirmaatio, ehtoollinen, rippi, viimeinen voitelu, papiksivihkiminen ja avioliitto; luterilaisessa k:ssa kaste ja ehtoollinen).
- Sakramentti on siis kokonaan Babylonialais-Roomalaisen pakanuuden keksintö! Sakramenttien lukumäärän katolinen kirkko määräsi 7:ksi 1100-luvulla. Kaikki sakramenttiopit ja määrittelyt ovat puhtaasti kirkollisia asettamuksia ja tulkintaa - ei Raamatun.
Raamattuun sacramentum-sana tuli. kun katolinen kirkko toimitti raamatun latinankielisenkäännöksen, Vulgatan. v. 404 jKr. Käännöksen laati kirkkoisä Hieronymus (340-420 jKr).
Vulgata määrättiin ohjeelliseksi katolisessa kirkossa Tridentin kirkolliskokouksessa v. 1546. (huom: EI hepr./kreikkal. alkuteksti. vaan latinankielinen käännös).
Mutta sinänsähän latinan kielen sacramentum-sanalla (salaisuus) ja kirkollisella "sakramentilla' ("pyhä toimitus") on vain äänneasullinen ja keinotekoinen yhteys, ei mitään asiallista yhteyttä.
Sakramentin mysteeri on sidottu kirkkoon. Tässä on tehty kehällinen oppirakennelma, jossa Jumalan Sanan väitetään asettaneen sakramentit, sakramentit luovat kirkon ja sakramentteja käyttää kirkko.
Raamatun sanaan ja uskoon tämä liitetään kirkon opeissa lisäksi siten, että Jumalan sanotaan asettaneen sakramentin, ja kirkollisen papinviran hoitamaan sakramenttia. Myöskin luterilainen uskonvanhurskausoppi, jota kirkko markkinoi "yksin uskosta, yksin armosta" -tunnuslauseella.. on tosiasiassa aivan puhtaaksiviljeltyä katolista sakramentalismia ja magiaa, uskonnollista okkultismia, joka on täydellisesti puhdistettu Jumalan Sanastaja raamatullisesta uskosta. Uskosta, joka itsessään vanhurskauttaa (so. julistaa syyttömäksi), Rm 10: 10.
Luterilaisten kirkkojen ("muuttamaton) päätunnustus, Augsburgin tunnustus (Confessio Augustana,, v. 1530), määrittelee vanhurskauttamisen (ja siten siis osallisuuden Jumalan armoon, syntien anteeksiantamukseen; uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja liittämisen seurakuntaan ("kirkkoon") seuraavasti:
"..ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi omin voimin ..heille annetaan vanhurskaus.. kun he uskovat, että heidät otetaan armoon... CA IV
Pyydetään siis uskomaan armoon ottamiseen. Miten sitten saamme uskon tähän armoon ottamiseen?
"Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka..." CA V
Tämä "evankeliumi"' pyytää siis uskomaan, että meidät "otetaan armoon ". Mutta kuinka tapahtuu tämä armoon ottaminen", johon pitäisi uskoa?
"Kasteesta.. että se on välttämätön.. Jumalan armo annetaan kasteen (sakramentin) välityksellä.. sakramenteilla on.. tehonsa, vaikka niitä jakaisivat jumalattomatkin.., kunhan sakramentit vain "jaetaan oikein" (so. kirkon oppien mukaan). CA VII-IX
Ehtoollisesta (sakramentista) opetetaan.."että Kristuksen ruumis ja veri ovat todellisesta läsnä ja jaetaan niille, jotka sen nauttivat..." CAX
"Kirkko on .._jossa (tämä) evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys (tämän) evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sensijaan ei ole välttämätöntä, että ..traditiot ..tahi seremoniat .. ovat kaikkialla samanlaiset ..." CA VII
Suhteesta katolisen kirkon tai Rooman kirkon oppiin, todetaan Augsburgin tunnustuksen artiklan 21. loppusannoissa, että "..voidaan todeta, ettei siinä ole mitään, mikä on ristiriidassa .. katolisen kirkon tai Roomankaan kirkon kanssa..." CA XXI
Ja tämä on totisesti totta:
Martti Luther sanoo Vähässä Katekismuksessaan (luterilaisen kirkon) sakramenteista, mm.:
"Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemasta ja perkeleestä sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat (nämä?) Jumalan sanat ja lupaukset." VK IV
Ehtoollisesta: "..tässä sakramentissa annetaan meille synnit anteeksi, elämä ja autuus. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siinä on myös elämä ja autuus." VK VI
Kirkkojen "uskonvanhurskausopit" on sakramenteilla vanhurskauttamista: sakramentit vaikuttaiat, sen, mitä ne kuvaavat;- niissä pyydetään uskomaan sakramentin vanhurskauttavaan voimaan. Uskon kohde on siis sakramentti ja sen vanhurskauttava voima.
-Ja se on pakanuutta, uskonnollista okkultismia ja valkoista magiaa, joka on sellaisenaan tuontitavaraa Baabelin uskonnosta. Puhutaan tosin myös "uskosta Jeesukseen", mutta se on ehdottomasti aina "alistettu sakramentille". -Ei Jumala kahdella tavalla vanhurskauta - eikä varsinkaan Raamatulle tuntemattomilla tavoilla !!!
Raamatun vanhurskauttamisoppi on Jumalan Sanan ja Pyhän Hengen vaikuttamaa parannusta (kr. metanoeoo = ajatella toisin, muuttua mieleltään; katua), kääntymistä (epistrefoo = kääntvä, palata jnk luo) sekä sydämen uskoa Jeesuksen sovintovereen ja ylösnousemukseen:
-"Ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava Hänen Nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista", Luuk 24:47;
- ..ja saavat lahjaksi vanhurskauden .. uskon kautta Hänen vereensä..", Room. 3:24,25;
-".. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksena pelastutaan..", Room. 10:9-13.
Uskon kohde on siis Jeesus. Hänen sovintoverensä ja ylösnousemuksensa.
Tästä Raamatun uskonvanhurskausopista kirkot ja Augsburgin tunnustus sanovat, että se on kerettiläistä harhaoppia, koska siinä väitetään Jumalan toimivan ilman sakramentin aineellisen välikappaleen ja kirkon viran mysteerioyhteistoimintaa.
Sen uskottomuuden (haureuden), josta johtuen Suuri Babylon on Portto, perusolemus onkin juuri siinä, että Jumalan Sanalla Hengestä syntyvä seurakunta ja siihen perustuva hengellinen todellisuus on siinä korvattu valheellisella (sakramenttien) väärennöksellä, jonka seurauksena Jumalan seurakunnaksi väitetty onkin todellisuudessa Antikristuksen kirkko.
Raamatun ilmoittamassa Jumalan järjestyksessä ei ole mitään sakramentteja, jotka välittäisivät Jumalan armoa ja anteeksiantamusta. Ei ole myöskään mitään papinvirkaa (ylipäätään) eikä myöskään virkaa, joka olisi asetettu hoitamaan jotakin sakramentteja.
Jumalalla on Uudessa Liitossa vain "pyhä papisto", uudestisyntyneiden ihmisten muodostama "Jumalan kansa", joka on kutsuttu tästä maailmasta ulos, julistamaan Hänen evankeliumiaan, joka on pimeydestä kutsunut meidät ihmeelliseen vaikeuteensa, 1Piet. l: 1-3, 22, 23; 2:9, 10. Tällä papistolla on kyllä eri palvelustehtäviä, mutta ei lihan mukaista virka-asemaa, eikä "sakramentteja" hoidettavanaan.
Ja koska Jumalalla ei ole mitään sakramentteja, jotka luovat kirkon, ei Jumalalla tietenkään ole myöskään mitään kirkkoa. 'Kristuksen kirkko" jota mieluusti viljellään, on puhtaasti porton keksintöä.
Raamatun Kristuksella ei ole tässä maailmassa ensinkään mitään kirkkoa, joka olisi jotenkin "Herralle kuuluva", ja jota Hän rakentaisi. Kirkko-sana ja käsite eivät myöskään kuuluneet Jeesuksen ja apostolien sanavarastoon. Viimeksimainitun osoittavat myös monet tunnetut teologit (mm. Gunnar Westin, Uppsalan yliopiston kirkkohistorian prof., 1975, s. 10; Martti Simojoki, arkkipiispa, 1968, s. 10 -- Osmo Tiililä, systemaattisen teol.prof. , 1962, s.71; Mauri Larkio, teol.tri, 1975 s. 1051,1052. Kirjallisuusviittaukset lopussa).
Kirkko-sanan todellinen alkujuuri onkin aivan muualla kuin Raamatun kielessä ja Uuden Testamentin Kreikassa. Kirkko-sanan varhaisin alkujuuri on puhtaasti pakanallinen kelttiläinen kirch, mikä tarkoitti alkuaan piirissä, kehässä tapahtuvaa pakanallista verirituaalia (vrt. esim. saksan kielen kirche - kirkko, ja engl. church - kirkko).
UT:ssa kahdesti esiintyvä adjektiivi kyriakos (1 Kr 11:20 kyriakon, "Herran (ateria)"; ja Ilm l: 10 kyriakee, "Herran (päivä"), ei muodosta vähäisintäkään perustetta vääntää siitä seurakunnan (ekklesia) "nimeksi" kirkko! Kirkko-sanan liittäminen UT:n kreikankielen kyriakos-sanaan onkin nähtävissä selkeästi kirkollisen teologian läpinäkyväksi yritykseksi valheellisesti hengellistää kirkko-sana, koettaa saada se näyttämään raamatulliselta ja peittää sen pakanallinen tausta.
"Kirkko" ="herralle kuuluva", niin kuin se mieluusti. yl. "käännetään", on kyllä erittäin käyttökelpoinen termi siihen käyttöön mihin se on synnytetty, eli siihen, että kääntymättömät ihmiset, jotka eivät ole koskaan tulleet uloskutsutuiksi tämän maailman pakanuudesta, julistelevat toisiaan sakramentti-riitillä "herralle kuuluviksi".
Tätä käyttökelpoisuutta on nyt sitten koetettu entisestään lisätä näinä "viimeisinä aikoina", kun suuren uskonnollisen porton, maailmankirkon, rakentaminen tarvitsee "raamatullista" tukea kirkko-käsitteelle.
Raamattuja on ryhdytty väärentämään tästäkin kohdasta tunkemalla sinne seurakunta-sanan (ekklesia) paikalle röyhkeästi "kirkko". Ruotsissa -81 (församling/kyrka), Suomessa -92 (Mt 16:18 -- Apt 9:31 sekä väliotsikoissa Ef/ Kol), Englannissa (church) jo 1611 (King James). Tätä ei voi selittää sillä, että monien kielten (mm. engl., ranska, ven.) sama sana merkitsee sekä kirkko että srk, koska näillä kielillä on kyllä sanat ilmaista srk ilman "kirkkoa" VT: n puolella.
-Ja kun Raamatun alkukieliä (heprea ja kreikka) käännellään toisikseen, on sama sana (qahal / ekklesia) aivan ongelmitta seurakuntaa tarkoittavana sekä VT:n että UT:n puolella.
Eli kysymys on siis nimenomaan teologisesta tarkoitushakuisesti tuotetusta sanasta ja käsitteestä.
Niiden kielten (yl. ns. romaaniset k.), joissa srk:aa / kirkkoa tarkoittava sana johtuu Raamatun (kreikan) ekklesiasta, kuten esim. lat. ja ranska, on sanalle annettu vähitellen kirkko- sanan käsitesisältö; niiden kielten (esim. germaaniset kielet) kohdalla, joissa sana ei johdu Raamatun ekklesiasta, vaan pakanallisesta sanasta kirch, on pakanuus tuottanut Raamatulle vieraat. sekä kirkko-sanan. että -käsitteen.
Evankeliumin Sanalla (mielenmuutoksen ja Herran puoleen kääntymisen kautta) maailmasta uloskutsuttu seurakunta on kiusallisesti täysin yhteensopimaton sen kokemustodellisuuden kanssa, mikä kääntymättömällä pakanalla on.
Sen sijaan se, että "minut on - niin kuin muutkin - ilman omaa tietoisuuttani toisten toimesta tehty "herralle kuuluvaksi", toimii erinomaisesti!
Jumala on kuitenkin puhunut Sanansa ihmiselle siten, että kannanotto on kunkin ihmisen asia. Jokainen vastaa itse Jumalalle. Ei Jumala ole mikään pelle niin, että "yksin uskosta - yksin armosta" sulkisi kokonaan tapahtumien ulkopuolelle sen, jota asia koskee: ".. Minä olen sinut nimeltä kutsunut........ tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen".. Eikä tämä ole mitään omilla teoilla vanhurskautumisen oppia, vaan Jumalan edellyttämä ihmisen myönteinen vastaus Jumalan tekemään kutsuun ja lahjavanhurskauden tarjoukseen.
Jumalalla on tässä maailmassa seurakunta, joka on maailmasta uloskutsuttu (ekklesia, ek = ulos; kaleoo = kutsua), kun se on Jumalan Sanan mukaisesti tehnyt parannuksen, muuttunut mielellään ja kääntynyt Jeesuksen sovintovereen turvaten Jumalan puoleen, avuksi huutaen Herran nimeä. -Näin seurakuntaan kuuluvat ovat saaneet syntinsä anteeksi (Lk 24: 45-48; Apt 2:2 1, 37 - 39; 3:19; 26:17, 18; Ilm 5:9; 7:13 - 15).
Ja sillä kansalla, joka on osallinen Kristuksesta, on Jumalalliset hedelmät, joista se tunnetaan (Mt 7:13-23; Gal 5:22). Aivan erityisen huomionarvoinen asia, kun koetamme nähdä Jumalan seurakunnan, ja Antikristuksen kirkon eroa, on tässä se, että seurakunnan kohdalla toteutuu tämä: "Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämmiimme Pyhän Hengen kautta .. Rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa ..." (Rm 5:5; 13: 10); ja: "Katsokaa minkä kaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsuttaisiin (alkut.) Jumalan lapsiksi .." 1 Jh 3: 1.
Vastaavasti Porton teot ovat yhtä ilmeiset: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti. Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä.. (Ilm 17:1-6; 18:23, 24). Portto harjoittaa haureutta maan kuninkaiden kanssa ja sillä on "valkeuden enkelinäkin" herransa (so. Perkeleen) teot/ hedelmät.
Kirkkolaitos on eri historiallisten lähteiden mukaan tappanut 30-60 milj. ihmistä, harjoittaessaan haureutta maan kuninkaiden kanssa.
Tapetuista suuri joukko on ollut Jeesuksen todistajia. Meidän saksalaisessa uskosta puhdistamisen perinteeseen nojaavassa kouluopetuksessa (pyhäkoulu, oppivelv.koulu, rippikoulu ja yliopisto) tämä on perinteisesti laitettu yl. pelkästään katolisen kirkon tiliin.
Tosiasia kuitenkin on, että kaikki keskeiset ns. "uskonpuhdistuksen" isät menettelivät täsmälleen samoin. Luther, Melancthon, Zwingli ja Calvin vaativat Raamatun opettaman uskovien kasteen ottaneiden ja sitä otettavien tappamista. Ja niin totisesti tehtiin - Jumalan kunniaksi! Teloitustapoina yleisimmin polttorovio, miekka ja hukuttaminen.-"Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä!"
Tänä päivänä ovat asiat niin pitkällä, että lisääntyvästi opetetaan noiden murhaajien olleenkin (olevan) kristittyjä, ja murhattujen olleen harhaoppisia pakanoita. -Jeesuksen ja apostolien opetukset hedelmistä tuntemisesta ovat kuitenkin edelleen voimassa (Mt 7:12-2 1; Gal 5:19-22 - huom. j. 21 alkut. myös "murhat'). Ja, kiitos Jumalalle, voimassa ovat myös Jeesuksen Sanat "..Minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita", Mt 16:18. - "Amen, tule Herra Jeesus!"
Kirkkolaitos-instituutio on Pyhien Kirjoitusten ja muun historiatiedon valossa kiistattomasti pakanuuden tuottama valheellinen väärennös Raamatun tarkoittamasta Jumalan seurakunnasta.
Se on luonut itse itsensä ja korvannut Jumalan Sanan järjestyksen itse sepittelemillään opeilla. Sen keskeiset perustukset ovat pakanallisissa Sakramentti-riiteissä ja se myös kutsuu itseään johdonmukaisesti pakanallisella nimellä.
Ps. Väärinkäsitysten välttämiseksi todettakoon, että esitetyillä "sakramentti" -ja "kirkko"- käsitteiden tarkastelulla ei suinkaan tarkoiteta, että kaikki kirkkojen jäsenet olisivat kääntymättömiä, vanhurskauttamattomia ja uudestisyntymättömiä pakanoita.
- Mutta sitä sillä kyllä tarkoitetaan, että niitä, jotka heistä ovat vanhurskautettuja, ei ole vanhurskautettu kirkon pakanallisilla sakramentti-mysteereillä, vaan tässä tarkastelussa viitatulla Jumalan tavalla.
Samoin tarkoitetaan, että yhdelläkään uskovalla ei tulisi olla mitään osallisuutta noihin pimeyden hedelmättömiin tekoihin.
Raamatun ja viitattujen tunnustuskirjojen lisäksi keskeiset dokumenttiaineksen lähteet:
Oppikirja: "Johdatus Dogmatiikkaan", Juha Pihkala, v. 1992, s. 215 - 2 1 8;
Puhekasetti: Joseph Shulamin puhe Karmel-kodilla v. 1998;
Messiaaninen artikkeli: The Full Restoration of Israel Part 1 of a Series (www.messianicisrael.com)
Joseph Shulamin suullinen tiedonanto (6/2001) kirch-sanan kelttiläisyydestä;
Tietosanakirja "Facta", osa 7, s. 425; osa 8, s. 251; osa 4, s. 1051, 1052;
Kirkkojen tunnustukset, Seppo A. Teinonen, v. 1991;
Teologian sanakirja: Seppo A. Teinonen, v. 1975/99, hakusana "sakramentti";
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 3, henkilö- ja asiahakemisto, palstat 7281-7304;
Novum, osa 4, ss. 976, 977 (erityisen ansiokas on tässä viitattu Aleksander Hislopin teos "Two Babylons");
"Alkukristillinen aika", Gunnar Westin, suom. laitos v. 1975;
"Vapaan kristillisyyden historia": Gunnar Westin; suom. laitos v. 1975, mm. sivut 62, 85, 109, 110, 121, 161;
Kirkko Suomessa - teoksessa, Martti Simojoki, v. 1968;
"Kirkko kriisissä", Osmo Tiililä, v. 1962.
P. Heiska
Vastaukset 5
Vanhimmat
turmeli alkuseurakunnan:
"alkuseurakunnan turmeltuessa"
Ajattelepas Joku-Se alkup. että kun sinut kastettiin kerran...ei Jumala käytä toimituksesta nimitystä "sakramentti" vaan ainoastaan kirkko, joka palveli Jumalaa ja sinua antamalla kasteen..
vaikka sahaa ja nauloja nimitettäisiin kirkkomenteiksi, voit silti sahata ja naulata niillä ilman mitään haittaa...
Kasteesi on Jumalan armoa sinulle...mutta miksi jatkat muurien rakentamista sen ympärille?
"...mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista.."
Älä välitä kirkosta, sen nimityksistä...kaste on kaste,,,ja sinutkin on otettu Jumalan armoon...Jeesukseen Kristukseen...Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden j amaailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." Tiit 2:11-14
P.S. ajatteletko paljoakaan tekstejä, joita laitat
profetiapalstalle..ja yleensäkin?
Nikolaiitat turmeli ensimmäisenä alkuseurakunnan, niinkuin Johanneksen evankeljumi kertoo.
“Niin on myös sinulla niitä, jotka samoin pitävät kiinni nikolaiittain opista.” Ilm.2:15
Ja siitä syntyi kirkko jota nyt sinäkin edustat, vielä.
Kysyn nyt jo toisen kerran sinulta, että ole hyvä ja esitä muutamia Raamatun paikkoja, joissa kerrotaan, että kaste olisi armoa?
Jokaisen kirjoituksen minkä tänne laitan luen huolella ja tiedän, että nämä kirjoitukset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen saaneet ihmiset, siis uudesti syntyneet Jumalan lapset.(monikossa siksi koska kirjoittajia on useita)
En käy nyt missään asiassa Sinunkaan kimpuusi kun Kastemieskin näyttää "tulleen uskoon". Joten en voi moittia Sinuakaan pahaan turvautumisesta.
Siitä voit olla varma ettei minulla ole ollut eikä ole sinua vastaan henkilönä mitään.
Se mistä sinua moitin olen tuonut jo niin usein esiin etten enää tuo.
Tässä kysyn mielipidettäsi siitä että voimmeko jatkaa tavallisina palstalaisina. Anteeksi en pyydä ettet taas tee siitä pilkkaa. Sanon vain että pahoittelen kaikkea mitä välillemme on tullut. Nyt ku ylläpitokin havahtui ettei tämä ole mikään "pornopalsta" eikä tarkoitettu vain röyhkeimmille ja ilkeimmille. Viimeinen pisara oli tuo kiihotus kansanryhmää kohtaan ja pahin kaikista tappouhkaus.
Siinä minunkin pinna paloi kuten näkyi tapahtuneen joillain toisillakin.
Tulkoon senverran tässä esiin, että koska työhöni kuuluu eräältä osin lainvalvonta niin tiedän kuinka tuollaisissa tapauksissa toimitaan ja olen sellainen joka myös toimii.
Suomessa löytyy jo ennakkotapauksia internettiuhkausten oikeuskäsittelyistä.
Nyt ylläpito poistikin jo pahimmat. Ne on kuitenkin talletettu lain hyväksymällä tavalla.
Nuo pornoilut eivät siis olleet ainakaan oman ilmoituksesi mukaan sinun vaan Kastemiehen.
En ota kantaa enää kuka on mitäkin persoonaa esittänyt.
Sanon vielä sen että se tappouhkaus vei aloitteen Kastemiehen käsistä, oli hän syyllinen tai ei.
Tutkintapyyntö tehdään ilmeisesti tällä viikolla sivujen ylläpitäjälle viranomaisten kautta.
Sinullahan ei ole mitään pelkäämistä jos et ole sama henkilö niinkuin olet vakuutellut.
Jatka vain minun puolesta rauhassa näkemystesi esiin tuomista.
Ilmeisesti saadaan Sheriffi tälle palstalle myös.
Oletko muuten sattunut huomaamaan anteeksipyyntöä Kaste/K-mies/kymmeniä muita nimiä esittämänä?
Ei minulta tarvitse pyytää vaan niin monilta joita hän on pilkannut ja loukannut.
....