Monikulttuurisuus on mahdollisuus, ei uhka!

Vaikka tämän hetkisisistä uutisoinneista toisin voi päätellä, monikulttuurisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Kaikki ikävät jutut ympärillämme johtuu siitä, ettemme edes anna muille mahdollisuutta. Me rakennamme muureja. Annamme veneiden upota Välimereen jne. Me taistelemme paremmuudesta. Sodimme toinen toistamme vastaan. Tämä ei ole ihanaa lainkaan!
Vaikka lähi-idässä on vaaran pesäkkeitä ja terrorismikin nostaa päätään, me emme saa lannistua, vaan luottaa edelleen ihmisten hyvyyteen ja rakentaa siltoja muurien sijaan. Vain tekemällä hyvää ihmisten välisen yhteyden eteen, voimme viedä ihmiskunnan kehitystä parempaan suuntaan. Samalla, kun rakennamme rauhaa ja rakkautta ihmisten keskuuteen, teemme siinä sivussa myös ilmastotekoja. Kun ihmiset eivät enää sodi, saasteitakaan ei tule samaan malliin. Kuten kaikki tiedämme, sotiminen ei totisesti tee hyvää ilmastolle.
Eikä se tee hyvää kehityksellekään. Kun ihmiset sotii, se on pois tutkimukselta ja kehitykseltä. Yhteistyössä sähköautoteknologiakin kehittyis huimasti nopeammin. Sen sijaan, että taistelemme keskenään, meidän täytyisi yhdistää voimat ja taistellla globaaleja uhkia vastaan, kuten ilmastonmuutosta. Se uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Yhdessä voimme pelastaa maapallomme globaalilta tuholta!
7217
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miten monikulttuurisuus voi olla mahdollisuus jos muut kulttuurit ovat omaamme nähden alempiarvoisia? Mitä esim. Aasialaiset tai Afrikkalaiset ovat keksineet? Tasa-arvo tarkoittaa että kaikkien pitää olla yhtä kehnoja eikä kukaan saa olla muita parempi. Miten yhteiskunta voi kehittyä ja pärjätä kun vasemmisto vaatii että jokaisen pitää taantua kehnojen ihmisten tasolle?

Äänestä
  • Aloittaja

    Tasa-arvo on sitä, ettemme arvota ihmisiä sen mukaan, mitä ovat saaneet aikaan. Tasa-arvo on sitä, ettemme arvota ihmisiä sen mukaan, mitä sukupuolta he sattuvat olemaan. tasa-arvo on sitä, ettemme arvota ihmisiä sen mukaan, mikä heidän seksuaalinen suuntautumisensa sattuvat olemaan. Tasa-arvo on sitä, että kaikki ihmiset ovat ihan saman arvoisia, oli ne rikkaita, köyhiä, neroja, tai vähemmän neroja. Naisia tai miehiä. Herroja tai piikoja. Ihmisinä saman arvoisia kaikki. Ja kaikille kuuluu samat ihmisoikeudet. Se, miksi joissain kansoissa ei olla tehty suuria keskintöjä, johtuu siitä, että heitä on alistettu ja orjuutettu. Kaikki saa loistaa niillä kyvyillä, mitä heillä on ja silti kaikki on täysin saman arvoisia.

    1Äänestä

  • Monikulttuurisuus tuli hyvin Porvoon poliisien ampujissa,
    selviä romaanikulttuuri verikosto-kulttuirin tekoja.
    Tämä poikien isä Paul Granholm myös taitaa olla puoliksi
    romaani, kun googlettaa kuvan hänesta, ja hänen seurastaan
    missä yhteydessä hän esiintyy. Rouva Granholm oli
    ilmeisesti täysi romaani, hänen vaatetuksesta päätellen,
    eihän kukaan valkolainen esiinny sellaisissa.
    Mäntsälän suurlavan murha oli vähän samantyylinen
    ja paikallisena tiedän toistakymmentä paikallista
    romaanin ja puoliromaanin tekemää henkirikosta,
    vaikka näiden romaaniyhteyksiä ole tuotu
    sanottavasti julkisuuteen.

    Romaaneja on ollut satoja vuosia Suomessa ja vieläkään he eivät
    ole sopeutunut kunnolla, miten sitten näistä islamilaisista
    barbaarisista kulttuureista voisi pidemmän päälle
    sopeutuminen onnistua.

    Äänestä

On näköjään kumiankka keksinyt uuden nimimerkin hhhhh.

Äänestä
  • Aloittaja

    Mikä on kumiankka, jos hiukan selventäisit asiaa?
    Olisi ihana tietää, mikä se tällainen olento on.

    Äänestä

Monikulttuurisuus on lännen alasajoa. Kulttuurinen massatuho on sitä, että vasuritahot haluavat tuhota Vain omat kansansa ja kulttuurinsa. Viherpunikit ajavat monikulttuurisuutta, jossa eriävät mielipiteet on kielletty. Tämä tarkoittaa sitä, että tosiasiassa Islam valloittaa. Tämä islamisaatio tulisi pysäyttää. Näyttää siltä, että tänne hivuttautuu yhä enenemässä määrin Islamilaisia siirtokuntia. He sanoivat minullekin oikein ilkkuen: naisen kohtu on paras keinomme kasvattaa valtaa. Te valkonaama määräätte nyt, mutta kohta me määrätään. Tämä on jo todellisuutta Suomessa. Taistele tai pakene. Molempia on sula mahdottomuus tehdä Yhtäaikaa. Useat Kansanedustajamme edustaa Islamia näinollen, he ovat periaatteensa pohjalta terroristeja, koska puolustavat haitallista maahanmuuttoa. Suvakit eivät suoranaisesti sano sitä ääneen. He kuitenkin pelkäävät, koska islamilaisuuden sana on laki. Poliisit on vaarassa. Koko maailma kuuluu Allahille. Puolustusvoimien kantahenkilökunnalle on annettu ohjeistus olla käyttämättä uniformua, suojellakseen Suomea, ettei niihin iskettäisi. Osa kansanedustajistakin pelkää tätä liikehdintää, ja siksi puolustavat. Eivät he siis oikeasti muslimeja auta. Yrittävät vain olla mielin kielin, että saisivat oman kulttuurimme tuhottua ja toisekseen pelkäävät heitä. Evät kai oikein rakasta itseäänkään. Identiteetti vaje varmaan. Jos he oikeasti haluaisivat auttaa näitä maailmanvalloittaja he kieltäisivät naisten alentamisen, lapsiavioliitot, lasten raiskaukset ja silpomiset. Tappouhkailut ja valehtelua, myös valkoista väestöä kohtaan. Pitäisikö mielestäsi vaan suvaita kaikki? Niin Sinun mielestäsi. Ei minun. Mitä mieltä muut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hannuli kirjoitti:

Vaikka tämän hetkisisistä uutisoinneista toisin voi päätellä, monikulttuurisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus. Kaikki ikävät jutut ympärillämme johtuu siitä, ettemme edes anna muille mahdollisuutta. Me rakennamme muureja. Annamme veneiden upota Välimereen jne. Me taistelemme paremmuudesta. Sodimme toinen toistamme vastaan. Tämä ei ole ihanaa lainkaan!
Vaikka lähi-idässä on vaaran pesäkkeitä ja terrorismikin nostaa päätään, me emme saa lannistua, vaan luottaa edelleen ihmisten hyvyyteen ja rakentaa siltoja muurien sijaan. Vain tekemällä hyvää ihmisten välisen yhteyden eteen, voimme viedä ihmiskunnan kehitystä parempaan suuntaan. Samalla, kun rakennamme rauhaa ja rakkautta ihmisten keskuuteen, teemme siinä sivussa myös ilmastotekoja. Kun ihmiset eivät enää sodi, saasteitakaan ei tule samaan malliin. Kuten kaikki tiedämme, sotiminen ei totisesti tee hyvää ilmastolle.
Eikä se tee hyvää kehityksellekään. Kun ihmiset sotii, se on pois tutkimukselta ja kehitykseltä. Yhteistyössä sähköautoteknologiakin kehittyis huimasti nopeammin. Sen sijaan, että taistelemme keskenään, meidän täytyisi yhdistää voimat ja taistellla globaaleja uhkia vastaan, kuten ilmastonmuutosta. Se uhkaa koko ihmiskunnan tulevaisuutta. Yhdessä voimme pelastaa maapallomme globaalilta tuholta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu