Unkari ja Puola, vanhat slaavilaiset maat ovat nykyään Naton jäseniä ja voivat päättää, huolitaanko Suomi Naton jäseneksi.
Hieman veikkaan, että em. maat vastustavat Suomen Natojäsenyyttä.
Suomi haluaa puheenjohtajakaudellaan ajaa oikeusvaltioperiaatteen parempaa valvontaa EU:ssa. Tämähän ei entisille sloboille sovi. Näiltä kohdin Suomen puheenjohtajamaana ja jäsenten, Puolan ja Unkarin intressit törmäävät jyrkässä kulmassa.
Suomi on tainnut lompsauttaa Nato-ovensa kiinni, takalukkoon ja avaimet jäi sinne Natosaunan pukuhuoneen lavitsalle.
Unkari, Natomaana saattaa heittää muutaman kalikan Suomen Natorattaisiin. Eihän Suomen hallitus juurikaan paheksunut Unkarin kansannousun tukahduttamista v. 1956
Puolankaan kannatus Suomen Natojäsenyydelle ei ole kovin varma.
Suomalaisistakin yli puolet vastustaa Suomen Natojäsenyyttä - gallupin mukaan. Eduskunnassa, kansanedustaien äänet voivat jakautua toisin. Lobbaajien taidoista riippuen.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ollos huoleton, kuin fallos huoleton, poikas valmiin' on.
Yhdysvaltain tuulitukkainen presidentti toivottaa kaikki länsimaisten arvojen puolustajat luovuttamaan henkensä USA:n alttarille.
Joku Viktor Orban ja Fidetz-puolue eivät päätä Suomen Nato-jäsenyydestä.
Suomen kansa päättää asiasta itse.
Ei Natoon!
Eivät torppaa. Päinvastoin. Ovat toivoneet myös Suomea NATOon ja ihmetelleet miksi ei.
Siitä on ollut paljon hyötyä molemmille maille.
Siinäpä sitten ihmettelevät. Täällä asustaa viisas kansa, joka sanoo EI Nato vouhotukselle.
Torppaavatko vai ei, sillä ei ole mitään väliä, koska Suomi ei liity Natoon.
Enemmistö päätös. Presidentti samoilla linjoilla.
Juu niin siinä juuri käy että muut jättävät kaikki rahansa Kreikan velkoihin ja elintasopakolaisbisnekseen tuhlaneen Suomen yksin Karhun kainaloon.
Jättävät Suomen ilomielin Putinlandian armoille, eikä ihme.