Miksi tällä palstalla keskustellaan evoluutioteoriasta?

Anonyymi

Sille on oma palstansa. Täällä keskustellaan luomakunnasta ja luomiskertomuksesta. Eli menköön evoluutiouskovaiset höpisemään joutavia omalle palstalleen.

14

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osoitan, ettei evoluutioteoria pidä paikkansa. Kun ihminen sen ymmärtää, on hänellä jäljellä ainoa looginen vaihtoehto; luominen. Ja silloin loksahtavat kaikki palaset kohdalleen; luominen, syntiinlankeemus, Jeesuksen sovitustyö jne. Kun ihminen oivaltaa, että Raamattu on kokonaan totta, pääsee hän lähemmäksi Jumalaa. Kristinusko muuttuu todeksi. Tämän olen kokenut henkilökohtaisesti.

      • Anonyymi

        Osoita samalla ettei yleinen suhteellisuusteoria pidä paikkaansa ja kaada Fermat'n suuren lause todistus. Eivät ne juurikaan sen suuruudenhullumpia tavoitteita olisi. Väitteesi osoittaa, ettei sinun purrestasi enää reaalimaailman rantoja näy parhaallakaan kaukoputkella. Dunning-Kruger jyllä koko voimallaan.

        Lisäksi logiikkasi osoittautuu avuttoman huonoksi. Jos evoluutioteoria osoittautuisikin vääräksi, ei se verifioi luomisteoriaa. Hyvällä mielikuvituksella voisi keksiä ufoista spagettihirviöön ja kaikki yhtä uskottavia.

        Olet henkilökohtaisesti kokenut niin pahan pään sekoamisen, että kosketuksesi todellisuuteen on ajoittain todella hauras. Silloin sorrut uskonnolliseen saarnaamiseen ja sehän on tietenkin myös "tieteesi" perustana. Kreationismi ja varsinkin nuoren Maan kreationismi on keskiaikaista taikauskoa, jolla ei ole tieteen kanssa vähäisintäkään tekemistä. Subjektiiviset uskonnolliset harhat eivät sitä tosiasiaa miksikään muuta.


      • Anonyymi

        Eiköhän se ole jo selvinnyt että uskonnolliset tarinat, kertomukset myytit eivät ole luonnoniedettä? Ja sekin on käynyty harvinaisen selväksi että helluntiheräännäisyys aiheuttaa mielialahäiriön... Toivottavasti sairaan ideoplogian piirissä pakkokasvatettavat lapset omaisivat sosiaalisen tukiverkoston vanhempien kannattaman sairaan uskonnollisen mielipuolisuuden ulkopuolelta..


      • Anonyymi

        Tuo on sinun kokemus, mutta ei totuus muuta kuin sinulle ja muille kristityille. Itse koen, että kaikkien uskontojen tarkoitus on se, että ihminen pääsee lähemmäs todellista omaa itseä, omaa sielua. Kaikki tämä riitely palstalla on mielen tuotosta, sen joka erottelee asiat oikeiksi ja vääriksi, ihmiset hyviksi ja pahoiksi. Sielun tasolla ei ole tällaisia jakoja, on pelkkää rauhaa.

        Raamattu ei ole kokonaan totta, vaan raamatun avulla ihmiselle yritetään opettaa pääsemään tuohon omaan sieluyhteyteen, rauhaan ja tasapainoon. Se on siis vain väline oman hengellisen puolen löytämiseksi, ei absoluuttinen totuus maailman synnystä.

        Toiset löytää oman sieluyhteyden joogan tai meditoinnin kautta, ihan ilman syntiinlankeemustarinoita tai Jeesuksen sovitustyötä. Itse ajattelen, että evoluutio tai luominen tapahtuu luovien voimien kautta, jotka sisältyy jokaiseen eliöön tai olioon. Luovuus on meissä, tuo jumallinen älykäs luova voima.

        Minulle kristinusko ei tule koskaan muuttumaan todeksi. Jeesus on ehkä ollut jonkinlainen hengellinen opettaja tai energiahoitaja, ei muuta. Eli et voi yleistää, että kun kumoat evoluution, niin kaikista tulee luomiseen uskovia kristittyjä. Näin ei tule tapahtumaan. Se on sinun harhakuvitelmaasi.


      • Anonyymi

        "Kun ihminen sen ymmärtää, on hänellä jäljellä ainoa looginen vaihtoehto; luominen."

        Ei ole. Miksi se olisi vaihtoehto kun siitä et sinäkään ole pystynyt laittamaan yhtään todistetta. Vaikenet ja pakenet paikalta kun sinulta näitä kysytään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Kun ihminen sen ymmärtää, on hänellä jäljellä ainoa looginen vaihtoehto; luominen."

        Ei ole. Miksi se olisi vaihtoehto kun siitä et sinäkään ole pystynyt laittamaan yhtään todistetta. Vaikenet ja pakenet paikalta kun sinulta näitä kysytään.

        Ei vääräuskoisten koirien kanssa kannata kuluttaa aikaansa.


      • " Kun ihminen oivaltaa, että Raamattu on kokonaan totta, pääsee hän lähemmäksi Jumalaa. Kristinusko muuttuu todeksi. Tämän olen kokenut henkilökohtaisesti. "

        Sekö teettää nämä avautumiset jollain hikisellä nettipalstalla?



      • Eihän se riitä että kaataisit evoluutioteorian ja kaiken siihen sisältyvän.

        Sinun pitäisi myös kaataa useampi muukin tieteelllinen teoria.

        Lisäksi vielä kaikki kilpailevat luomismyytit, kuten kalevalalainen sotkanmunatarina.


      • Anonyymi

        Luomista ei selitetä raamatussa vaan todellisuudessa.

        Jos luominen on totta ja koska evoluutio on osa todellisuutta niin evoluutio on osa luomista.


      • Anonyymi

        "Osoitan, ettei evoluutioteoria pidä paikkansa. Kun ihminen sen ymmärtää, on hänellä jäljellä ainoa looginen vaihtoehto; luominen. Ja silloin loksahtavat kaikki palaset kohdalleen; luominen, syntiinlankeemus, Jeesuksen sovitustyö jne. Kun ihminen oivaltaa, että Raamattu on kokonaan totta, pääsee hän lähemmäksi Jumalaa. Kristinusko muuttuu todeksi. Tämän olen kokenut henkilökohtaisesti."

        Tämäkin liitetään selvitykseen sellaisenaan.


      • Anonyymi

        Siis mikä on todellista kristinuskoa? Jeesus käski rakastaa vihollistakin. Tarkoittaako se sitä että kun sota syttyy niin ammut rakkaudella vihollis-sotilasta otsaan kuten mormonit väittävät tekevänsä?


    • Anonyymi

      Rot todistaa väkevästi.
      Tulee mieleen kertomus edesmenneen presidenttimme Kekkosen vaalikampanjan aikana käydystä sananvaihdosta.
      Jossain syvällä Suomemme maassa hän esittäytyi kuulijakunnalle,jolloin joku yleisön edustaja heitti kysymyksen,että miten noin nuorelta mieheltä on jo tukka lähtenyt?
      Kekkonen vastasi,etteivät järki ja tukka viihdy samassa päässä.
      Kysyjä jatkoi tiedustelemalla,että kumpi lähti ensin?
      Tämän tyyppiseen kysymykseen ei Rot kykene vastaamaan,koska Raamattu.

    • Anonyymi

      No katos kun evoluutiopalsta on ihan kuiva johtuen siitä että evot ovat itsekin epävarmoja homoevoluutioteoriasta ja siksi evot haluavat olla täällä poimimassa niitä ikuisen elämän tarjoavia murusia jotka tippuvat kretujen pöydältä.

      Toisaalta ev.lut. kirkkohan on evoluutiopuoleue joten sieltä on turha odottaa ainuttakaan totuuden sanaa. Tämän päivän kirkkomme ei ole missään asiassa samaa mieltä Raamatun kanssa jota se sairaasti väittää edustavansa.

      Jos epäilet niin ole hyvä ja googlaa joulu, juhannus, helvetti, papisto, yms. kirkkotermit ja hämmästy!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      190
      5120
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      18
      1822
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      63
      1636
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      127
      1527
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      10
      1527
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      52
      1197
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1094
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      307
      980
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      196
      945
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      860
    Aihe