Kun taas lueskelin Raamatun VT:n vanhoja legendoja, niin tulin muutamasta jutusta seuraavaan tulokseen: VT:n vanhat persoonat eivät olleet mitään yksittäisiä ihnmisiä vaan ihmiskunta (jos Jumalaan haluan uskoa, niin tuskin näitä mielipiteitäni vaihdan).
Adam = Kun evoluution myötä ihminen tuli sellaiseen muotoon, että hänelle muodostui tietoisuus omasta itsestään ja taito kommunikoida, niin silloin ihminen oli Adam. Adamilla ei ollut silti ymmärrystä kaikista asioista eikä lakia jota noudattaa. Adam tuli siis kuvioihin jo melkoisen kauan aikaa sitten ja oli kuten muutkin eläimet.
Syntiin lankeamus = Adamin tietoisuus nousi sellaiselle asteelle, että hän ymmärsi joskus kuolevansa. Lisäksi syntyivät ensimmäiset moraaliset säännöt (Adam ymmärsi mitä omat teot saavat aikaan; tappaminen, satuttaminen, yms). Näin ollen Adamin oli mahdollista tehdä väärin (=synti).
Adam = Kun evoluution myötä ihminen tuli sellaiseen muotoon, että hänelle muodostui tietoisuus omasta itsestään ja taito kommunikoida, niin silloin ihminen oli Adam. Adamilla ei ollut silti ymmärrystä kaikista asioista eikä lakia jota noudattaa. Adam tuli siis kuvioihin jo melkoisen kauan aikaa sitten ja oli kuten muutkin eläimet.
Syntiin lankeamus = Adamin tietoisuus nousi sellaiselle asteelle, että hän ymmärsi joskus kuolevansa. Lisäksi syntyivät ensimmäiset moraaliset säännöt (Adam ymmärsi mitä omat teot saavat aikaan; tappaminen, satuttaminen, yms). Näin ollen Adamin oli mahdollista tehdä väärin (=synti).
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä tuo on eräs Raamatun lukutapa jonka mukaan kertomukset ovat symbolisia joiden tausta juontuu todellisuudesta.
Evoluutioteoria ei liene kokonaan väärä, ongelmallinen se toki on. Teorian mukaan pitäisi jatkuvasti kehittyä uusia lajeja. Lajeja ei kuitenkaan synny, ei eläin, ei liioin kasvikunnassa läheskään samassa suhteessa kun niitä tuhoutuu.
En nyt kuitenkaan nimittäisi puhtaasti legendoiksi mitään Raamatun kertomuksia, nimitys symbolinen sopii minusta paremmin.
Kuinka ajatus siitä, että Jumala on luonut maailmankaikkeuden kestää kriittistä tarkastelua?
Miten Raamatun maailmankuva vastaa nykyihmisen sille asettamiin haasteisiin?
Voiko "järkevä" ihminen uskoa Raamatun antamaan kuvaan maailman synnystä?
Muutamia esimerkkejä kysymyksistä, jotka nousevat luomistyöhön liittyvästä problematiikasta. Tarkasteltaessa yllä olevia kysymyksiä täytyy, huomioida se tosiasia, että lähes kaikki maailmankaikkeuden syntyyn liittyvät "Isot kysymykset" ovat edelleen avoimia myös luonnontieteiden näkökulmasta.
Raamatun luomiskertomukset (ensimmäinen 1.Moos 1:1-2:4 ja toinen 1.Moos. 2:4-25) ovat OMAN AIKANSA ihmisten yleistietoa siitä, miten kaikki alkoi.
Olisi suurta vääryyttä vaatia niiltä fysiikan oppikirjanomaista täsmällisyyttä. Voihan olla niin, että 3000 vuoden kuluttua meidän jälkeläisemme hymyilevät teorioillemme ja yrityksillemme jäljittää tietoa maailmankaikkeuden synnystä.
Luomiskertomuksessa, jossa Jumala luo maailmankaikkeuden seitsemässä päivässä, on kuitenkin kohtia, jotka kestävät myös kriittistä tarkastelua. Esimerkiksi maailman synnyn vaiheisuus: aluksi syntyivät meret ja sen jälkeen maa.
Toinen kohta, joka mielenkiintoisella tavalla pulpahtaa pintaan erilaisissa maailmankaikkeuden syntyä luotaavissa keskusteluissa, on Jumalan rooli maailmankaikkeuden synnyssä.
Einstein kysyi kerran: "Paljonko Jumalalla oli maailmankaikkeutta rakentaessaan valinnan varaa?" Tämä kysymys avaa sitä mielenkiintoista keskustelua, jota mm. Stephen Hawking jatkaa osaltaan laajasti tunnetussa kirjassaan Ajan lyhyt historia (A Brief History of Time). Kirjassaan hän käy pääpiirteittäin läpi tieteenhistoriallisen jatkumon, joka alkoi Aristotelesta päätyen viimeisimpiin teorioihin maailmankaikkeuden synnystä. Hawking päätyy toteamaan: "Jos kuitenkin löydämme täydellisen teorian, se ei jää pelkästään tiedemiesten yksinoikeudeksi vaan ennen pitkää myös muut ihmiset tajuavat täydellisen teorian periaatteet. Silloin kaikki - filosofit, fyysikot ja myös tavalliset ihmiset - voivat osallistua keskusteluun siitä, miksi me olemme olemassa ja miksi maailmankaikkeus on olemassa. Vastaus olisi ihmisjärjen lopullinen riemuvoitto - sillä silloin tietäisimme, mitä Jumalalla on mielessä " (Stephen Hawking: Ajan lyhyt historia).
Ajatus siitä, että Jumala loi maailmankaikkeuden on edelleen ajankohtainen. Tiede ei muodostaa uhkaa Jumalalle tai ajatukselle luomisesta. Usein vastakkaiselle puolelle on haastettu milloin evoluutioteoria tai jokin muu teoria. Luominen on ymmärrettävä laajasti jatkuvaksi prosessiksi: Jokainen ajatus, sana ja kaikki mitä tapahtuu tai on, on Jumalan luomaa. Voidaan myös ajatella, että jokainen uusi teoria maailmankaikkeuden synnystä on Jumalan luomistyötä.
Joku saattaa kysyä kuinka tuo liittyy mormonismiin? Emme kuitenkaan voi ymmärtää Joseph Smithiä ellemme tunne muuta kuin Joseph Smithin lyhyen elämän. Minun näkövinkkelistäni on outoa, että kirjoitukseni usein tulevat poistetuksi.
Kyllä mielestäni on helppo uskoa Jumalan (tai mikä Hän sitten onkin) luoneen maailmankaikkeuden lakineen - niin monimutkainen se on. Mainitsit muuten, että VT:n tarinat olivat sen ajan ihmisten parasta ymmärrystä esim maan luomisesta. Jos me nyt kirjoittaisimme parhaan ymmärryksemme maan synnystä/luonnista, niin se ei olisi mitään uskonnollista tekstiä. Tässä mielessä uskonnollisia "totuuksia" käsittelevä teos ei saisi olla "sen ajan ihmisten käsitys asioista" vaan enempi totuuden kanssa tekemisissä olevaa.
Evoluutio toimii edelleen, vaikka muuta väitit. Tällä hetkellä sopeutumattomat lajit karsiutuvat pois. Tätä on jatkunut evoluution alusta saakka. Kyllä lajien kehittyminen ja ihmisen syntyminen yhdestä solusta on sellainen asia, joka vähän niin kuin pakottaa meikäläisen uskomaan johonkin suurempaan voimaan, Jumalaan.
Mainitsit että maa syntyi myöhemmin kuin meri (myös Raamatussa sanotaan näin). Tämä on siinä mieelssä kerettiläistä oppia, että kaikki vesi oli satoja tuhansia vuosia kaasumaisessa muodossa ilmakehässä, koska maan pinta oli niin kuuma. Kun maan pinta jäähtyi riittävästi, vesi tiivistyi ja satoi maan pinnalle.
Tuo kirjoittamasi lainaus "kuinka paljon Jumalalla oli valinnanvaraa" on todella merkittävä asia. Jos maailmankaikkutemme jokin laki tai vakio muuttaisi muotoaan edes pikkuriikkisen, elämä ei olisi mahdollista. Mutta kolikon toinen puoli on se, että jos kaikki lait ja vakiot eivät olisi kohdallaan, me emme olisi tässä ihmettelemässä näitä asioita! Kaikki on sittenkin sattanut olla sattumaa.
Elementit ovat ikuiset. Tyhjästä ei synny mitään.
Ajattelen, että jo ennen meidän aikaamme on syntynyt olemassaoloon alun perin kuuluneen täydellistymisaktin eli entelekian vaikutuksesta täydellinen olento. Hän, taivaallinen Isämme, on järjestänyt niin, että meistä voi tulla hänen kaltaisiaan. Se edelyttää fyysisen ruumiin saamista ensin kuolevaisuudessa ja sitten kuolemattomana ja kirkastettuna. Hyväksyn evoluutioteorian tuon fyysisen olemuksen aikaansaamisen tapana, mutta henkemme on jalompaa ainetta. Se on ollut olemassa ennen fyysisen asun ottamista Jumalan henkilapsena.
mystifioida asioita on muuttuva. Minusta - meidän on yritettävä tarkastella asioita niiden kirjoitusajan näkökulmasta.
Esimerkiksi voimme ottaa vaikkapa 1800 luvun alun Yhdysvallat joka eli vielä varsin lähellä "Villin-lännen" kulttuurillista aikakautta. Tällöin uskottiin ns. yliluonnollisiin tapahtumiin aivan eri tavalla kuin nykyisin.
Joudumme tekemään valikointia minkä ajan näkökulmasta tarkastelemme asioita. Luulisin meidän tarvitsevan avuksemme psykologiaa, voidaksemme saada läheskään oikeaa kuvaa vanhoista kirjoituksista - tai uskomuksista.
Suomessa noitavainot jatkuivat pitkälle 1700 luvulle. Vainoja tuskin olisi voinut olla, elleivät ihmiset yleisesti olisi tuolloin niihin uskoneet. Usko on ajan mukana sisällöltään muuttuva suure.
Raamatusta voidaan löytää tieteellisesti todistettavia asioita kuningasten ajasta lukien. Sitä aikaisemmat kirjoitukset olkoonkin, että ne ovat tai olisivat totta, ovat ne meidän käsityskyvyllämme mytologisia. Erityisen mytologisia ne ovat luomiskertomuksen osalta.
Vahoja Raamattua tukevia kirjoituksia löydetään jatkuvasti lisää kuten Gilgamesh- eeppos ja Qumranin- kirjakääröt.
Ymmärtämättömyytemme saattaa ruokkia epäuskoamme. Vai ymmärrämmekö elämän synnyn?
Tiede selvitti sikiön kehityksen vaiheet vasta 1800 luvulla. Elämän synnyn selvittämisessä ihminen ei lopultakaan ole edistynyt. Vai osaammeko tehdä itävän vehnän jyvän? Jyvän koostumuksen kyllä tunnemme. Elämä itsessään on edelleen täydellinen ihme jota emme kykene kiistämään.
Uskossa saavutamme uuden ulottuvuuden jossa ihmisen on hyvä elää. Minua viisaammat osaisivat sijoittaa edelliseen virkkeeseen sanan rakkaus.
Sattumallakin saattaa olla enemmän mahdollisuuksia mihin kykenemme uskomaan. Jotkut meistä yrittävät viikottain ratkaista loton riviä jossa mahdollisuudet erehtyä ovat laajemmin ajateltuna äärimmäisen rajalliset.
Mailmankaikkeuden lotossa mahdollisuudet ovat äärettömät. Kaaos teoria on minulle vieras.
Lopputulos on meillä molemilla sama, Jumala.
Turust
Minusta vaan tuntuu siltä, että sielu on ihmisen tietoisuus - ja joka syntyy fyysisen elämän tuloksena. On vaikea uskoa tuota sielun aikaisempaa olemassaoloa, koska maanpäälliseen kehitykseemme ja kohtaloomme tuntuu 70% vaikuttavan se paikka johon synnymme, ja lopuista 30%:sta pitävät huolen vanhempamme ja geenit.
....vai oletko sitä mieltä, että luonteemme ja valintamme juontavat juurensa tuolta aikaisemmasta olemassaolosta?
Lähes kaikilla vanhoilla kansoilla on omat kansanperinteensä, jotka kertovat alkuperäämme sekä suurta tuntematonta. Joissain näissä on samoja piirteitä, muissa ei. Saman tapaiset tarinat juontavat juurensa samalle alueelle. Esim Gilgamesh vedenpaisumuksineen on niin lähellä Israelia ja Raamatun alkulähteitä, että legendat ovat kulkeneet suullisena perinteenä ja joku on ne sitten kirjoittanut ylös (Gilgamesh muuten puhuu Jumalista, jotka ajattelivat lähinnä omaa etuaan). Raamatun tarinat ovat jopa vaikuttaneet kalevalan syntyyn, mutta kalevalahan onkin paljon nuorempi teos.
Oli miten oli - minä en luota Raamatun tarinoihin, mutta Jumalaan minun on pakko uskoa, ainakin niin kauan kunnes jotain läpimurtoa tapahtuu teteen saralla.
alkuperä on taivaassa. Sielu meistä tulee vasta sitten, kun saamme fyysisen ruumiin. Henki meistä tulee jälleen kuoltuamme. Sellaisena menemme henkimaailmaan. Kuolematon sielu meistä tulee ylösnousemuksessa, kun saamme taas ruumiin. Kaikkea ei ole ilmoitettu, mutta on mahdollista, että saamme jotain mukaamme siitä, missä olimme edistyneet aikaisemmassa olemassaolossa.
Tuo henkimaailmaan menevä henkemme on saanut vaikutteita maallisesta elämästä. Olemme siellä sen hengen vallassa, jolla oli valta meihin kuollessamme. Arvelen, että emme vielä silloin muista aikaisempaa olemassaoloamme, kuten emme nytkään muista.
Kaikissa kulttuureissa voi olla samoista lähteistä olevia perinteitä. On vaikea sanoa, mikä kulttuuri on perinyt mitäkin toiselta. Kaikella on yhteinen alkuperä.
totuus. Mitä sitten jos olemmekin kriittisiä? Vahvistaako se vai mahdollisesti heikentää uskoamme?
Paljon tästä maailmasta jo tehty havaittavaksi silmillemme ja ymmärrettäväksi järjellemme, on vielä suunnattomia aloja, joista tieteellinen tutkimuksemme ei ole voinut lausua ratkaisevaa sanaa.
Tarkastellaanpa vaikka kuolemaa. Mitä fyysisen ruumiin kannalta itse kuoleminen on, sitä kyllä tieteellinen tutkimus on koettanut selvittää, mutta mitä kuoleman takana on, onko mitään elämää kuoleman tuolla puolen, sitä ei virallinen tiede ole voinut meille paljastaa.
Toinen asia liittyy avaajan kysymyksen asetteluun, jonka edessä niin ikään tieteellinen tutkimus mykistyy, vaikka sekin kysymys on joka ihmistä niin lähellä, että hänen ajatuksensa ainakin joskus siihen kääntyy.
Mitä on Jumala? Mikä on tämän olemassaolon alkusyy? Mikä on se tuntematon voima, joka on elämän esille kutsunut, joka on ihmiset tähän maailmaan luonut? Mikä on se ihmeellinen viisaus, joka on kaiken takana?
Tiede ei ole voinut tähän kysymykseen vastata, sillä vaikka se etsii elämän alkusyytä, vaikka se menee takaisin ihan äärimmäiseen ajateltuun atomiin, on kuitenkin välttämättä tuon atomin takana jokin tajunta, jokin elämä, joka on kaiken olemassaolon syvin syy ja perusta ja jota tiede ei osaa selittää eikä määritellä.
Ellei meillä ole uskoa, onko meillä oikeastaan mitään? Välittääkö Jumala todella minkälaiseen alusasuun pukeudumme? Minä epäilen. Valitettavasti. En liioin epäilylleni mitään mahda. Olen ja pysyn kriittisenä. Kunhan oppisin suvaitsevaisuuden.
Tapanin usko on hyvä kaikessa yksinkertaisessa selkeydessään. Toisen uskon objektiivinen, kriittinen tarkastelu lienee mahdotonta.
Mitähän muuten objektiivinen kriittisyys lopulta on?
Turust