Onko syynä piilokorruptio, jota pitää yllä poliittinen eliitti
ja Hyvä-Veli järjestö?
Yleensä maissa joissa esiintyy korruptiota, talous laahaa
pohjamudissa ja kansa kärsii
ja Hyvä-Veli järjestö?
Yleensä maissa joissa esiintyy korruptiota, talous laahaa
pohjamudissa ja kansa kärsii
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ei koska Suomen talous ei taannu sen enempää kuin muidenkaan maiden. Kasvu alkoi muita maita myöhemmin kiitos kovan verotuksen ja tuotantorakenteen. Lasku alkaa samaan aikaan.
Teknologian kehitys ja automatisointi selittää osan ja se että ulkolaista työvoimaaon käytetty hanakasti,kotimaisen sijaan. Myös tuonne rapakontaakse Viroon josta on työvoimaa otettu on myös yrityksiä siirtynyt . Kun työtä kilpailutetaan ja palkkoja painetaan häviää ostovoimaisuus ja kun työn tuotto viedään ulos on selkeää että toimeentulovaikeudet lisääntyy.
Monin osin on tuettu elinkeino elämää ,joka on toiminut kasinotalouden ehdoin .Kvarttaali talous ja tuotannollistaloudelliset irtisanomiset ovat jättäneet jälkensä ja sen laskunmaksajiksi on asetettu tavalliset työtätekevät,joille lasku on langennut työttömyyden muodossa.
Tilanteen ollessa pitkäaikainen jota on poliittisin toimin tuettu mm. edellisen hallituksen asettuessa elinkeinoelämän käsikassraksi ,toimien kasinotalouden ehdoin ,syyllistäen työttömät työtömyydestä syvennettiin taloudellista yleistä ahdinkoa .Tuolla on myös selkeästi vaikutus talouteen,sillä leikkaavat toimet jotka kohdituvat siihen väestön osaan joka kuluttaa kaiken mitä tulee seisauttaa talouden ja vie yleisen uskon tulevaisuteen jolla on syvä vaikutus yleiseen uskoon talouskehityksen suunnasta .Tuo illmapiiri jäädyttää investoinnit ja näkyy nyt maamme taloudellisessa tilanteessa .
Seli….Seli
Korruption vastaisen järjestön Grecon mukaan
Suomessa esiintyy piilokorruptiota.
Tästä aiheutuu se, että varallisuus kertyy yksien ja
harvojen taskuun ja kansantalous romahtaa
Siihen+ei+tarvita+korruptiota.Tuosta+piti+kokoomus+huolen+toimiessaan+hallitusessa.+Elinkeino+elämän+etujärjestönä+se+toimi+ja+vaikutti+kasinotalouden+käsikassarana+.+Työväestö+joutui+maksajan+osaan+ja+rikkain,+prosentuaalisesti+n.+10%+väestöstä+hyötyi+.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/250527-tilasto-paljastaa-rikkain-10-prosenttia-omistaa-47-prosenttia-suomalaisten
Se+on+tuossa+politiikassakin+hiukka+sillä+lailla+,että+lupailevat+mitä+lupailevat+,mutta+pitää+pitää+mielessä+mitä+kukin+puolue+edustaa,sillä+se+joka+pääsee+valtaan+toteuttaa+omia+näkemyksiään+ja+vie+eturyhmittymiensä+asiaa+läpi+kaikin+keinoin,niin+se+vain+on.
Eikös AY-liike ole enemmän kasinotalouden kannattaja kuin Kokoomus?
Ajattelen vain sitä pörssipelaamista köyhien asunnoilla.
Vasemistovoittoisen hallituksen aikana talouselämä taantuu, koska yhteistä hyvää ollaan heti jakamassa kansalle ei suomen hyvinvoinnuiksi
Miten ääliö polttoaineveron korotus jakaa kansalle? Muistelet Sipilän indeksijäädytyksiä?
Kasinotalous:
Suomessa on ollunna oikeistu vetonen hallitus viimeset toista kymmentä vuotta ja suossa ollaan poljettu lähes tuo aika ,joten syy ei liene tuo.
Tilnnetta taloudellisesti tarkasteltaessa voidaan palata 90 luvulle,jota ongelmat alkoivat kasautua pankkien yliveloittamisen ja kasinotalouden vyörymisen myötä.
Taloudellinen vastuunkanto katosi kummasti tuolloin ja villi rahan jako alkoi. Juppi maailma iski ja jäljet näkyy vieläkin yrityskulttuurissa ja johtamisessa jossa toimitaan paradoksaalisesti asettamalla yritysjohtonn koulupenkilätä johtajia johtamaan kokareita joilla saataa olla pitkä aikainen kokemus asioista.
Tuo kokemus ja tapa kiivetä puuhun tyvestä on korvattu kvarttaalitalouden visioilla ja visionäristeiillä ,jotka hyppäävät suoraan kuusen latvaan huutelemaan totuuksia markkinatalouden vaaroista ja vaikutuksista kansantaloteen ja tuon vuoksi asiat kusee.
Kun hommat sitten menee reisille on syyllinen läöydettävä ja yleensä se on joku muu kuin se taho joka on asiat ryssinyt. Sitten kikytetään ja päälle syytellään työn hinnan kalleutta ,kun rahat on jaettu optioina johtoportaan taskuihin.
Suuret ja mahtavat suomalaisfirmat eivät ole aikeissakaan investoida, vaikka ne saivat kokoomus-maalaisliiton pakkovoimin kaiken maailman kikyt, kököt ja aktiivimällit. Pientäkään näyttöä niiden työllistävistä vaikutuksista ei ole. Nykyhallituksella ei ole alkaneen alamäen kanssa mitään tekemistä - eikä voikaan olla.
Suomen sellua, loistolaivoja ja Uudenkaupungin mersuja EI ole ostanut maalaisliitto eikä sekoomus, vaikka ne vielä viime keväänä sellaista yrittivät jonkun Orpon ja Sippi-jussin suulla valehdella.
Teollisuus ym. yritykset tietävät tasan tarkkaan, että riistokapitalsmin olennainen osa ja tunnusmerkki eli depressio eli lama toistuu jo 10 vuoden välein täysin kotikutoisista tempuistamme riippumatta.
Varmaa on vain se, että mitä vahemmän esim. palkansaajalla on rahaa käytössään sitä varmemmin kuihtuu nopeasti myös sisämarkkina.
Hölynpölyä aloittajan propaganda on sikäli, että Suomen tärkeimmän kauppakumppanin Saksan talouden taivaalla on myös jo nyt erittäin tummia pilviä. Millä ihmeella Orpo ja sippijussi ehtivät sinnekin ne saada???
Usko Suomen talouteen on mennyt. Meillä on nyt hallitus, joka tanssii SAK:n pillin mukaan, joten lääkkeitä työttömyyteen ei taatusti löydy.
Lääke työttömyyteen löytyy, mutta en usko, että demarit ja vasemmisto ovat halukkaita käyttämään sitä koska se tarkoittaa elämänmuutosta merkittävälle osalle äänestäjiä.
Keskustallekin työllisyyden parantaminen on mutkikasta koska se koskeen maalla asuvia, joilla ei ole ollut mitään pelkoa palkkatyöstä. Maalla tuet riittävät myös erinomaisesti hyvään elämiseen koska siellä voi pienellä vaivalla kasvattaa oman ruokansakin.
On oikein viisasta ja rakentavaa mm. 370 000 euron vuosituloillaan (2017) Häkä-kiky-miehenkin ottaa jälleen ainakin muutama tanssiaskel nimenomaan SAK:n suuntaan.
On aina huonompi vaihtoehto, jos/kun SAK-laiset liitot alkavat laittaa pillejä pussiin jonkun pelkän kikymiehen takia.
Mitähän kaikkea kivaa kikymies saikaan aikaan sanoessaan irti keskitetyt tupo-neuvottelut?? Ainakin itselleen tuon 370 000 euroa vuodessa eli vaivaiset 1013 euroa vuorokautta kohti.
Tottahan kikymies, kuten työmieskin on palkkansa ansainnut.
Toisaalta SAK:n vaatimuksille ei olemassa ylärajaa. Ei ole sellaista tilannetta, jossa SAK toteaisi palkkojen tai etujen olevan niin suuret, että ne haittaavat vaikkapa työllisyyttä, vaikka niin kaikilla mittareilla katsottuna olisikin.
Roolit ovat sellaiset, että yhteenotto on väistämätön riippumatta siitä, missä kohdassa se tapahtuu.
Ei ole rajaa palkojen ale vaateessakaan. Sipiläntollon aikana selvisi.
SAK taitaa olla nykyään tippumassa merkittävän pelurin paikalta, jäsenkato on kymmeniä tuhansia per vuosi ja toki ihan ymmärrettävää.
Taitaa olla viimeisen 10 vuoden aikana uudet työpaikat pääsääntöisesti tulleet pk-sektorille eikä kyseisellä liitolla ole mitään annettavaa pysähtyneisyyden aikakaudelta.
Jokaikisessä tupo- ja tes-neuvottelussa kaikki ammattiliitot iskevät aina tiskiin yleensä ensimmäiseksi palkkavaatimuksensa, joka on erittäin täsmällinen prosenttiluku tai erittäin täsmällinen rahamäärä.
En muista, että työnantajapuoli olisi elämäni aikana (josta tupo-neuvotteluja muistissani on 1970-luvulta lähtien) I K I N Ä (NEVER) suostuneet palkkavaatimukseen, vaan aina vuorineuvosten suulla on alettu pihistellä ja edetty jopa työtaisteluihin saakka.
Kuitenkin nämä samat vuorineuvokset ovat innoissaan usein jo ennen neuvotteluja päättäneet mm. irtisanomisista ja ruhtinaallisesta firmansa osingonjaosta.
Jos vaatimuksiin ei suostuta, niin niissä on varmaan jotain vikaa.
Suomen vienti on tuhottu Kiinan ihailijoiden Ahtisaari, Halonen, noobel howstwöm toimesta.
AY-pamput kuuluvat kermaperseisiin ja meno on
sen mukaista. Ei siinä duunarin tulot paljon paina hallitus-
paikka siintelee tuhatlappusineen ja muine etuineen
Muistathan ruotsalaisvakoojan torkkupeitossa.
Kuka ay-pamppu ansaitsee kikymiehen tapaan 1013 euroa vuorokautta kohti vuoden jokaisena päivänä eli noin 370 000 euroa vuodessa???
Nimi/nimet tiskiin kiitos!!
Ammattiliitot ja työnantajan taskussa.. Mahdollisti kikyn!
Korruptio vie suurimman osan kansantalouden
tuotosta, maissa joissa esiintyy korruptiota.
Suomessa taantuma viittaa tähän
Tuilla ja jättiliksoilla notkuva onneton johto..
Oli se vaan monitaitoinen se sippijussin sekoomus-persu-koalitio. Pisti maan talouden hirvittävään nousukiitoon ja samantien maahansyöksyyn, josta orpo ja sippijussi eivät sentään syytä nykyhallitusta. Mutta EU:n talouskasvu oli sippijussin ansiota - tottakai? Melkoinen MacGyver tuo sippijussi ja varsinkin aktiivi-lindström, joka nyt laiskottelee työttömänä työnhakijana - ehkä ei ihan köyhimpänä.
Syy: Aivojen paikalla ureaa!
Yleislakko!