On jo monta ketjua ollut muistisairaasta, mutta tätä ei mielestäni ole käsitelty. Hesarissa on juttu, jossa lapsi on yrittänyt peruuttaa äidillensä lähetettyä sikakallista ihmerasvaa. Sen lisäksi että on jo peruutellut sähköhammasharjoista lähtien lukemattomia tuotteita. Äiti ei muista mitään.
Tyhjennämme nyt muistisairaan kotia. Sairaalla on ollut näköjään tapana purkaa paketti aina määrättyyn kohtaan varastonsa nurkkaan, pakkauksia on n. 50 kpl. Löytyi erilaisia pieniä keittiön työvälineitä ja työkaluja pakkauksessa vain kuoripaperi poistettuna, erilaisia käyttämättömiä karvanajureita, kallis hierontalaite, kirjoja - samaa kirjaa useita kappaleita, kaksi uutta wokkipannua, aurinkotuolit paketissa, kelloja, koriste- ja muistoesineitä. Läheiset ovat peruutelleet vähintään vuoden ajan lukuisia lehtitilauksia, sukka- ja alusvaatetilauksia. Itse sairas on kaupoista ostellut useita autonpesuharjoja, autoon liittyviä liemiä litratolkulla ja muita auton hoitovälineitä, erikois-polkupyörän pumppuja, vaikkei omista polkupyörää, kissanruokaa säkkikaupalla (kissa oli). Järjettömästi tavaraa, en kaikkia muista. Itse en ole asunut muistisairaan kanssa koskaan, mutta katsoin vain että on siinä kanssa-asujalla ristinsä kannettavana.
Dementikosta - kyllästymiseenkö asti
33
57
Vastaukset
- Anonyymi
Nykyään saa nää puhelintyrkyttäjät ehkä kiellettyä, mutta aina ei ole näin ollut. Ja edelleen pääsevät kauppaan ostelemaan jotain mitä eivät tarvitse, jos on rahaa käytössään.
Ehkä tuo osteluvimma on jotenkin kytkyssä siihen aikaan, kun kaupoista ei saanut mitään? Eli joku muistaa sodanjälkeisen ajan turhan hyvin. Tai kersana ei koskaan saanut mitään?
Mun puolesta voitaisin kieltää koko puhelinmyynti kaikenikäisiltä! Joskus on keskusteltu, että yli 65v:lle ei saisi myydä puhelimitse. Joku sitten, että miten ottaa oikeuksia pois keneltäkään?- Anonyymi
Tänään on puhelin liittymiä joista ei näy käyttäjää, puhelin on nykyään hiljainen, voi soittaa kuinka paljon tahansa kk ja maksaa 9,3 euroa/kk. On kai Suomessakin.
Ei siihen dementikkoa tarvita kun sortuu puhelinmyyjän tarjoukseen.
Vai olenkohan alkanut dementoitua...
Aika tuttu ilmiö tuo kertomasi.
Kyllä ne puhelinmyyjät ovat niin lempeitä jutuissaan ja vetoavat kuuntelijaan oikein sanoin. että heikompi helposti hairahtaa, vaikka tietää ettei moisia värkkejä tarvitse lain.
Mistä ne puhelinmyyjät löytävätkin numerot. ilmeisesti jo yhden tilauksen tehneenä olet jo jossain rekisterissä, ja lisää pukkaa...
Omaiset voisivat laittaa vanhuksen puhelimeen rajoittimia, niin kun lasten puhelimiin voi laittaa. Sen toimenpiteen voi tulkita turvallisuuden lisäämiseksi, ei henkilökohtaiseksi vapauden riistoksi.
Tuli mieleen, että ehkä omaisten kannattaisi soitella useammin, päivittäin yksinäisille vanhuksille, niin heille ei tulisi sellaista tunnetta, että ihanaa kun joku sentään soittelee ja juttelee hetken hänen kanssaan.En tilaa mitään puhelinmyyjiltä.
Kuitenkin olen heille kohtelias, sillä työtään tekevät, eikä työ varmaan aina ole helppoa ja hauskaa.
Jos haluan tilata lehden niin koskaan eivät ole kieltäytyneet lähettämästä jos olen laittanut tilauksen vaikka netin kautta. Sam koskee muita tavaroita tai palveluja, jos tarvitsen, tilaan tai ostan.
En ole tehnyt puhelinmyyntikieltoa, silti soittelevat aika harvoin kun en ole susotunut koskaan tilaamaan mitään, kai heillä on jonkinlaiset tiedot kuka menee halpaan ja saattaa tilata.
Jos muistisairaus yllättää niin pitää laitattaa kaikki mahdolliset estot, uskoisin että tytär hoitaisi asian jos itse en pysty.- Anonyymi
Mulla suvun nuoret haukkuu etupäässä laiskuudesta ja saamattomuudesta - kun vanhemmiten iski näkövammaisuus ynnä vasemman kehonpuolen halvausoireet -eivät ne ennnkään ole ymmärtäneet millaista oli mun osa ajoittain hyvinkin väkivaltaisen ihmisen puolisona - osana olla vain pelkkä työkone omassa liitossaan.
Muistisairauden lieveilmiönä tulee joskus kleptomania.
Tiedän parikin tapausta, joissa muistisairaan omaiset ovat löytäneet varastosta kummallisia kätköjä, kaikenlaista aivan uutta ja käyttämätöntä roinaa, joilla muistisairaalla ei olisi voinut olla mitään käyttöä. Löytynyt myös selvästi varastettuja kännyköitäkin.
Ei tarvitse puhelinmyyjillä olla mitään tekemistä niitten kanssa.- Anonyymi
Mutta jos löytyneet tavarat on postin kautta tulleissa paketeissa ja osoitelappu päällä, ei ne voi olla kaupasta varastettuja.
Nykyisin ei kännyköitä voi edes varastaa kun ovat esillä ollessaan tiukasti hyllyssä ja siinä piuhalla kiinni.
- Anonyymi
Kauppa se on, joka kannattaa.
Vanhuudenhöperöt loispummit parhaita kohderyhmiä kauppamiehille. Ihan itsestään selvä asia. Jos dementikolla ei ole avustajaa, sille voi kaupata suoraan. Ja kauppa käy.
Turha syyttää kauppiaita, jos asiakkaalla ei ole kaikki tekohampaat suussa.
=DW=- Anonyymi
Niinpä.
Harvoin harmaissa hiuksissa onkaan muistikorttia.
Kun ihmisellä on muistisairaus ja omaiset ovat lähellä, kannattaa ajoissa puhua edunvalvontasopimuksesta. Ja jos omaiset ovat etenpänä eikä kukaan heistä halua edunvalvojaksi, voidaan ihmiselle hakea myös julkinen edunvalvoja. Silloin muistisairaan asiat ovat edunvalvojan takana ja kaikki kaupat ja sopimukset menevät edunvalvojen kautta.
- Anonyymi
Tai oikeastaan kannattaa jo terveenä tehdä vaikka pankissa sellainen paperi, jossa määrää kuka se tuleva edunvalvoja on. Puolisot kai yleensä hoitaa toistensa asioita, jos dementia toiseen iskee? Meillä tehtiin paperi, jossa me puolisot valtuutetaan toisemme ensisijaisesti ja varalla on lähimpänä asuva lapsemme. Sitten on pk-seudulla asuva lapsemme vielä varalla.
Tuon valtuutuksen saa sitten lääkärintodistuksella voimaan, jos tarpeen.
Etenkin sinkkujen pitäisi funtsia, kuka on se luotettu henkilö, joka voi hoitaa asiat eli maksaa esim. lämpölaskut ettei tupa jäädy. Ja sitten tehdä se paperi! Tietysti on mahdollista, että se valtuutettu kuoleekin ensin. Sitten pitäisi olla se varavaltuutettu. Yleensä nää on tekemättä ja kaupunki saa huolehtia. Anonyymi kirjoitti:
Tai oikeastaan kannattaa jo terveenä tehdä vaikka pankissa sellainen paperi, jossa määrää kuka se tuleva edunvalvoja on. Puolisot kai yleensä hoitaa toistensa asioita, jos dementia toiseen iskee? Meillä tehtiin paperi, jossa me puolisot valtuutetaan toisemme ensisijaisesti ja varalla on lähimpänä asuva lapsemme. Sitten on pk-seudulla asuva lapsemme vielä varalla.
Tuon valtuutuksen saa sitten lääkärintodistuksella voimaan, jos tarpeen.
Etenkin sinkkujen pitäisi funtsia, kuka on se luotettu henkilö, joka voi hoitaa asiat eli maksaa esim. lämpölaskut ettei tupa jäädy. Ja sitten tehdä se paperi! Tietysti on mahdollista, että se valtuutettu kuoleekin ensin. Sitten pitäisi olla se varavaltuutettu. Yleensä nää on tekemättä ja kaupunki saa huolehtia.Nimenomaan terveenä se kannattaa tehdä. Tai vaikka siinä kohtaa, ellei sitä aiemmin ole tehty, kun omainen sairastuu muistisairauteen tai mihin tahansa sairauteen, jossa edunvalvojaa tullaan tarvitsemaan.
Muistisairaan kohdalla edunvalvontasopimusta saattaa olla hankala tehdä siinä vaiheessa, kun esim.vainoharhat ovat astuneet kuvaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai oikeastaan kannattaa jo terveenä tehdä vaikka pankissa sellainen paperi, jossa määrää kuka se tuleva edunvalvoja on. Puolisot kai yleensä hoitaa toistensa asioita, jos dementia toiseen iskee? Meillä tehtiin paperi, jossa me puolisot valtuutetaan toisemme ensisijaisesti ja varalla on lähimpänä asuva lapsemme. Sitten on pk-seudulla asuva lapsemme vielä varalla.
Tuon valtuutuksen saa sitten lääkärintodistuksella voimaan, jos tarpeen.
Etenkin sinkkujen pitäisi funtsia, kuka on se luotettu henkilö, joka voi hoitaa asiat eli maksaa esim. lämpölaskut ettei tupa jäädy. Ja sitten tehdä se paperi! Tietysti on mahdollista, että se valtuutettu kuoleekin ensin. Sitten pitäisi olla se varavaltuutettu. Yleensä nää on tekemättä ja kaupunki saa huolehtia.No minulle on tehty tällainen edunvalvontavaltuutus (eikö ollutkin hieno yhdys sana?), jos valtuuttaja joutuu oikeustoimikelvottomaksi lääkärin todistamana aivan kirjallisesti. Sitten äitini sanoi, että sopimus pitäisi viedä pankkiin hänen tallelokeroonsa. Kysyin, että kuka sen saa sitten sieltä ulos. Sitten sitä ei vietykään pankkiin.
- Anonyymi
Alkaa olla vähintään kymmenen vuotta, tarkemmin ajatellen ylikin, kun on soittanut yksikään puhelinmyyjä.
Numeroiden uusiminen ja klikkaaminen salaiseksi jo ennen kuin liittymä avataan tekee nannaa ja hupaa häiriköille.
Mutta kuitenkin, tulee hetkiä kun oikeastaan kaipaan puhelinmyyjiä kertomaan, mitä on ilmestynyt markkinoille, onko edullisia lehtitarjouksia jne.
Nyt joudun tekemään työn yksikseni, hakemalla hakea jotakin tiettyä juttua.
Ihmiset vaan ovat laiskoja, pelkureita, itsetunnottomia ynnä muuta negaa, etteivät uskalla repäistä ja vaihtaa sitä "niin omaa" tuttua puh numeroa joka heillä on ollut sieltä nokian 3310 ajoista saakka. Tai jopa aiemmin. Luuleeko ihmiset että kukaan, kenellä se numero on, muistaa sen lonkalta? Samaan piikkiin heille uppoaisi se upo uusi numero jonka voi tallentaa.- Anonyymi
Mä vaihdoin puhelinnumeroni jokin aika sitten, tutuille ilmoitin whatsappin kautta ja pankissa piti käydä paikan päällä. Helppo homma. Ja salainen numero, ei ole häiriköt soittelemassa.
- Anonyymi
Aika paljonhan maailmasa on äärimmäisten kaunan tunteiden kohtaamista - sitä on kaikissa yksilöissä - silleen sietokykyä koettelevaa ja rasittavaakin välillä kaikkine epävarmuustekijöineen - osa ihmisistä omaaa myös epävakaan persoonallisuuden - kaikkine lieveilmiöineen.
- Anonyymi
Tarkoitatko, että kauna on joku ihmisen perustunne? - Nm. Puhu pukille
- Anonyymi
Maailmassa on ainan läsnä kaiken maailman epävarmuustekijöitä - myös niitä jotka johtuvat ihmisten muuttuneista oloista ja terveystilanteista - fyysisen ynnä henkisen tilan - tai sekä että - ylikuormituksissa tapahtuu joskus totaalilisia romahduksiakin. Ja vanhusten ollessa kyseessä ainakin kaikki vakuutusyhtiöt rupeaa kilpailemaan asiaakkaista -keille löytyy edullisimpia tarjouksia muuttuneissa terveystilanteissa. Ja aina ei edes vahihingoiltakaaan välty jolloin tiedossa suurempiakin menetyksiä.
- Anonyymi
Ohjeistetaan ketjussa edunvalvontasopimuksen tekoon. Muistisairaalta ei kuitenkaan haluta ottaa puhelinta pois. Kyllä vaan lähettävät "tilattuja tavaroita", vaikka edunvalvontasopimus on päällä. Tavarantoimittajat väittävät, että eivät saa mistään tietoa, ettei puhelimen haltijalla ole oikeustoimikelpoisuutta. Ei tiennyt edes kakkospankki, joka lähetti uuden pankkikortin, kun oli siellä 7 euron ikivanha tili ja muistisairas sen jostakin hoksasi. Ajat sitten oli jo kaikki muut tunnukset ja oikeudet poistettu.
Ja ohjeistetaan numeron vaihtoon. Ei sitä haluta tehdä, usein sairaalla on useita kavereita, jotka soittelevat eikä ne ole nimetty osoitteistoon puhelimessa. Ei omaiset halua evätä/poistaa yhdenkään sukulaisen tai ystävän soittoa, eikä missään nimessä muuttaa numeroa salaiseksi. - Anonyymi
Eikö muistisairaille voisi kehitellä puhelinta, mihin tallennettaisin puhelinnumerot, mistä puheluita voi tulla ja ne numerot, mihin voi soittaa.
Muu maailma olisi suljettu ulkopuolelle, ellei henkilö ole siirtynyt ihan täysin unholaan.
Pitäisi olla väline, mihin huijarien kynnet eivät pääse.
Muutoin, miksi liian dementoituneella on lainkaan puhelinta?
Beng- Anonyymi
Ei voi, jokainen puhelu on muistisairaalle tärkeä, kun kontaktit vähenee koko ajan. Monet kaikkoavat kun eivät jaksa saman asian jankutusta. Ei voida kartoittaa tuttavien, vanhojen soittelevien työkavereitten ja sukulaisten joukkoa, että voitaisiin määritellä soittajat. Läheiset ja minä heidän mukanaan, haluamme todella tälle muistisairaalle niin hyvän loppuelämän kuin ikinä pystymme. Hänellä oli laaja tuttavapiiri, olemme kiitollisia jokaisesta huomiosta, puhelusta ja tervehtimisestä (onneksi niitäkin on), jotka häneen kohdistuu. Hän ymmärtää laittaa puhelimen lataukseen, joten ymmärtää odottaa soittoja. Olen keskustelun aloittaja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi, jokainen puhelu on muistisairaalle tärkeä, kun kontaktit vähenee koko ajan. Monet kaikkoavat kun eivät jaksa saman asian jankutusta. Ei voida kartoittaa tuttavien, vanhojen soittelevien työkavereitten ja sukulaisten joukkoa, että voitaisiin määritellä soittajat. Läheiset ja minä heidän mukanaan, haluamme todella tälle muistisairaalle niin hyvän loppuelämän kuin ikinä pystymme. Hänellä oli laaja tuttavapiiri, olemme kiitollisia jokaisesta huomiosta, puhelusta ja tervehtimisestä (onneksi niitäkin on), jotka häneen kohdistuu. Hän ymmärtää laittaa puhelimen lataukseen, joten ymmärtää odottaa soittoja. Olen keskustelun aloittaja.
Siinähän se vitsi olisi, kun läheinen vaikkapa tallentaisi ne numerot, mistä puhelut saavat tulla ja mihin saa soittaa, jolloin ei voisi tulla myyntipuheluita. Eihän sitä tarvitse kuin kerran kertoa numero, niin johan on markkinat.
Beng
- Anonyymi
Silloin jos on todella muistisairas ...ei osaa soittaa puhelimella kenellekään...ja toivottavasti siihen mennessä häneltä on kielletty nämä myyjien soitot ....vähintään...Puhelimen toiminnot yleensä ensimmäisenä jää pois....ja omaiset huomaavat siinä vaiheessa viimeistään sairauden...
mimmimum-..mi- Anonyymi
80v rouva ei enää osaa soittaa kännyllään. Ei oikein kädet tottele ja silmienkin kanssa voi olla ongelmaa. Kännyssä on kyllä suurella tekstillä läheisten nimet ja nrot tallessa. Tietysti osa nukkuu pois eikä nroa enää tarvi. Rouva on elänyt lankapuhelinten aikaan ja kännyn käyttö on uutta. Lankapuhelinta ei enää ole.
Rannehälyttimenkin nappia piti avustajan painaa, kun apua tarvittiin.
Sanokaa vaan, jos osaatte suositella jotain puhelinta hänelle. - Anonyymi
Jos on palvelutalossa tai jos käy kotihoito kotona ....niin voi pyytää apua soitoissa...ainakin palvelutalossa hoitajat avustivat ...
mimmimum-..mi
- Anonyymi
ainakin tämän kylän huumeporukat ruikki insuliinikynäruiskulla mua silmiin ja niinpä silmäni sokeutui että sen sortin piinaaavia uskovaisia -olikohan muinaisten heimopäälliköiden lait niin voimissaan? Ennenkin lahkolaiset omilla opeillaan kulkeneet vainoamassa kansankirkkoon kuuluvia tai vajakeiksi luokiteltuja ihmisiä.
- Anonyymi
jahvelaiset ovat hyvinkin päämäärätietoisia ja sitkeitä sissejä kaikissa toimissaan - venäjällä on organisaatio nimetty .äärimmäisyyksiinmmeneviksi järjestöksi. toimivien venäjänkansalaisten oikeudet ja asema pitäisi olla yhtälailla hyvin kuin suomalaistenkin - kukaan ei terroristeja lisää maahan polkemaan ihmisarvoja ja oikeuksia rikollisin keinoin
- Anonyymi
Minunkin henkilötunnukseni ynnnäpankkikortit kaappapirut veivät joten monta kertaa joten ainaista epävarmuutta ja kaikkien uhkailujen alaista tosi kurjaa elämää ja todellisuutta koko elämä.
Jokainen vanhenee tavallaan, eikä jokaiselle ole vanhuudenhöperyydenaikaan paimenta. Omilla rahoillaan, jos on ostanut, mitäpä siitä.
Ostokset ovat olleet suht halpoja, ja joku voi kukaties niitä käyttää, jos muistisairas ei itse kykene.
Jos joku mistisairaan päältäkatsojaksi joutuu, niin hinta on sille päältäkatsojalle kova.- Anonyymi
Maksu?
Kuka maksaa?
Jos tulee viivettä, lisää laskuttaja korot ja muistutuskulut.
Parhaassa tapauksessa vanhus on perintätoimiston asiakas.
Sitähän sitten on mukava selvitellä.
Beng - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maksu?
Kuka maksaa?
Jos tulee viivettä, lisää laskuttaja korot ja muistutuskulut.
Parhaassa tapauksessa vanhus on perintätoimiston asiakas.
Sitähän sitten on mukava selvitellä.
BengÄitini jouduttua sairaalaan viimeistä kertaa, puhuin siskoni kanssa maksamattomista laskuista. Tuumasin, että onko se niin vaarallista, jos äidiltä luottotiedot menee, tuskin hän enää lainaa tarvitsee. Itse hän tietenkin olisi saanut kolauksen, jos luottotiedot olisi menneet, oli itsellinen ihminen.
Eli jos luottotiedot menee, se voi ollakin turvaa lisäävä asia. Ei enää kaupata mitään. Anonyymi kirjoitti:
Maksu?
Kuka maksaa?
Jos tulee viivettä, lisää laskuttaja korot ja muistutuskulut.
Parhaassa tapauksessa vanhus on perintätoimiston asiakas.
Sitähän sitten on mukava selvitellä.
BengSe on tämän päivän ongelma, jos lähisukulaiset ovat kaukana, tai eivät välitä vanhenevista omaisistaan. Voi olla, ettei omaisia edes ole.
Onhan lehdistä saanut lukea, ties millaisista väärinkäytöksistä ikä-ihmisiä kohtaan.
Tämä, jos tilailee lusikoita ja haarukoita, on lievemmästä päästä.
Minlla on luja kokemus muistisairaasta. Siinä kyllä hintaa kertyy moninkertaisesti, vaikka ei lusikoita ja haarukoita tilailekkaan.
- Anonyymi
-kammottavan raaka ja karu oli se elämä jonkalapsuus päättyi jo 13-vuotiaana aikuisten töihin siirtyessä tapahtumarikas kyllämutta henkisesti köyhä ynnä virikkeetön - tavallinen köyhän kansan kansan osa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827066Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267033Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1066143Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845218Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa605163Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405088Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274575Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163417Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003360