Mitä ajattelette tästä?

"50 vuotta sitten ihminen seisoi ensi kertaa Kuun pinnalla. Muistan tapahtuman siten, kuin kansakoulussa juuri lukemaan oppinut sen koki.

Kehitysoptimismi kylmän sodan keskellä oli suurta.

Ensimmäisinä ihmisinä Kuun pinnalla seisoivat länsimaiset protestantit. Ikään kuin ahkeruus, itsekuri, demokratia, synnintunto ja pelastus yksin uskosta Kristuksen tähden olisivat johtaneet heidät kohti tähtiä. Ja niin johtivatkin.

***

50 vuotta takana, ja tämän hetken maailma on erittäin rajussa mullistuksessa. Tekniikka ei pelastanut. Länsimainen protestanttinen ihminen on huolissaan. Hänen sivilisaationsa on samanaikaisesti muiden ihailema ja inhoama.

Identiteettinsä hukannut protestanttinen kristinusko käy läpi metamorfoosia, jonka lopputuloksia voivat olla katoaminen, muuksi muuttuminen, sulautuminen johonkin itsevarmempaan – tai uusi vahva alku.

2000-luvulla on oltu huolissaan myös demokratian tilanteesta maailmassa ja myös siellä, missä se on keksittykin: lännessä.

Jotakin on särkynyt. Uudenlaiset poliittiset liikkeet syntyvät ja vanhat kuihtuvat. Maailman voimasuhteet muuttuvat. Tämä pelottaa monia länsimaisia ihmisiä.

Ihmetyttää, että suuri osa muuta maailmaa ei näytä demokratialla päätään vaivaavan. Seuraavaksi Kuun pinnalla seisovat ehkä kiinalaiset. He voivat olla ateisteja, buddhalaisia, taolaisia tai kristittyjä, oikeastaan mitä vain. Mutta he edustavat diktatuuria.

Venäjä on lumedemokratia, samoin useimmat muslimimaat. Intia saattaa valita tulevaisuudessa totalitaarisuuteen vivahtavan hindunationalismin.

***

Länsimainen ihminen on epävarma: jos demokratia ei olekaan lääke koko maailmalle, onko se sitä meillekään? Voiko demokratia lännessäkin kuolla? Olemmeko malli kenellekään?

Kysymys on vahvasti teologinen.

Implisiittisesti ajatus ihmisten tasa-arvosta ja vapaudesta on kirjoitettuna Raamatussa. Ilman tuota juutalais-kristillistä kirjaa länsimaita ei olisi syntynyt. Eikä demokratiaa. Eikä ihminen olisi vapaa palvelemaan toisia Jumalan vapauttamana.

Tässä kaikessa tarvittiin myös reformaation apua. Wittenbergin teesit olivat yksi vaihe ihmisen matkassa kohti taivasta: armo, sielun pelastus, ajatuksen vapaus, demokratia, tiede – jopa kuulennot.

Jos pelastettu ja vapaa syntinen hylkää Jumalan, hän avaa myös portit vapauden ja demokratian katoamiselle. Tie orjuuteen on katettu epäjumalilla."

Miten nämä näkemykset sopivat yhteen esim. Venäjää ihailevien konservatiivien juttujen kanssa?

Lähde seuraavassa.
1556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Yksi ajatus.

Raamattu ei ole kirja demokratiasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Minä taas peilaan tätä juttua siihen, mitä jotkut "Oikein Uskovat" täälläkin väittävät. Uskonnon asiat saa selvästi väännettyä aivan mihin suuntaan tahansa...

    Äänestä

  • InhottavaRealisti kirjoitti:

    Minä taas peilaan tätä juttua siihen, mitä jotkut "Oikein Uskovat" täälläkin väittävät. Uskonnon asiat saa selvästi väännettyä aivan mihin suuntaan tahansa...

    Niinkin on. Kun uskonto värittää kaikkea puhetta enemmän tai vähemmän.

    Äänestä

  • torre12 kirjoitti:

    Niinkin on. Kun uskonto värittää kaikkea puhetta enemmän tai vähemmän.

    He kun toitottavat, että Raamattu on totta ja Jeesus on totuus.

    Äänestä

Raamattu ei kyllä kerro demokratiasta . Ainoastaan Jeesuksen opetukset voidaan nähdä ikäänkuin demokratian askeleina. Hän esimerkillään ehkä pyrki näyttämään kuinka jokaisella on edes jonkinlainen ihmisarvo.

Nykyinen konservatiivi kristillisyys, esimerkiksi suomessa ei edusta sitä mitä se aikoinaan oli. Otetaan helppo esimerkki helluntailaiset, eihän nillä oikeasti ole edes sellaisia uskonnollisia juuria, että voisivat nimittään itseään konservatiiveiksi.

Muistaakseni muuten Neil Armstrong ei missään vaiheessa "suitsuttanut" uskontoa ja eli hyvin, melkeinpä erakkomaisen elämän tuon jälkeen. Toimien kyllä opettajana mutta ei erityisesti halunnut antaa haastatteluja.

Kuka sinne sitten uudelleen menee/ tai ylipäätänsä menee (tuostakin on epäilyjä) ei kyse olekkaan uskonnosta vaan siinä vaiheessa voimme varmaan kaikki seurata livelähetystä netistä ja mahtavaahan tuo olisi katsella.

Meillä ihmisillä jotka olemme kyllin älykkäitä ryhmäytymään se toisaalta erottaa meitä mutta ulottueessaan kyllin laajalle ryhmäydemme uudelleen. Tuossa tapauksessa lajiimme "me ihmiset"

Äänestä
  • Edwin Aldrin taas muistaakseni alkoholisoitui, kunnes lopulta pani korkin kiinni. Olisiko ollut mielenterveysongelmiakin.

    Äänestä

  • Neil, Buzz ja Collins pettyivät suunnattomasti, kun eivät oikeasti koskaan päässeetkään ensimmäisinä ihmisinä kuun kamaralle vaan kävivät vaan lyhyellä reissulla kuvaamassa matalalla kiertoradalla kuureissuvideonsa, jonka poisleikatut osat vuosivat julkisuuteen, missä näytetään, että he ovat hyvin matalalla vaikka piti olla jo kuun vieressä.
    Tästä pettyneenä he "maahan palattuaan" osoittivat mieltään lehdistötilaisuudessa. Sekin on kaikkien nähtävillä.
    Neil vetäytyi julkisuudesta ( miettikää, jos hän oikeasti olisi käynyt kuussa), Buzz hukutti pettymystään ankarasti vuosikymmeniä pulloon ellei vieläkin ja Collinskin on aika kategorisesti piilotettu. Näiden realitynäyttelijöiden suun pitää kiinni vapaamuurarin vala.
    Ja kyllä. Kuukävelyt kuvattiin hollywoodin kellarissa. Jokaikinen 69-72 oliko kuusi "lentoa".
    Voin jo ennakkoon kertoa, että ei sinne mene jatkossakaan kukaan niin pitkään, kunnes cgi kehittyy niin aukottoman hyväksi, että kuukäynti voidaan lavastaa.
    Todennäköisesti näemme vielä muutamia "epäonnistumisia" ja niin edelleen ja kun huijaus on visuaalisesti ihmissilmälle virheetön, käväistään samantien kuussa sekä marsissa. Science fiction rules.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Neil, Buzz ja Collins pettyivät suunnattomasti, kun eivät oikeasti koskaan päässeetkään ensimmäisinä ihmisinä kuun kamaralle vaan kävivät vaan lyhyellä reissulla kuvaamassa matalalla kiertoradalla kuureissuvideonsa, jonka poisleikatut osat vuosivat julkisuuteen, missä näytetään, että he ovat hyvin matalalla vaikka piti olla jo kuun vieressä.
    Tästä pettyneenä he "maahan palattuaan" osoittivat mieltään lehdistötilaisuudessa. Sekin on kaikkien nähtävillä.
    Neil vetäytyi julkisuudesta ( miettikää, jos hän oikeasti olisi käynyt kuussa), Buzz hukutti pettymystään ankarasti vuosikymmeniä pulloon ellei vieläkin ja Collinskin on aika kategorisesti piilotettu. Näiden realitynäyttelijöiden suun pitää kiinni vapaamuurarin vala.
    Ja kyllä. Kuukävelyt kuvattiin hollywoodin kellarissa. Jokaikinen 69-72 oliko kuusi "lentoa".
    Voin jo ennakkoon kertoa, että ei sinne mene jatkossakaan kukaan niin pitkään, kunnes cgi kehittyy niin aukottoman hyväksi, että kuukäynti voidaan lavastaa.
    Todennäköisesti näemme vielä muutamia "epäonnistumisia" ja niin edelleen ja kun huijaus on visuaalisesti ihmissilmälle virheetön, käväistään samantien kuussa sekä marsissa. Science fiction rules.

    Ja Maa on litteä?

    Äänestä

"Venäjä on lumedemokratia"

Tässä aloittajan oikeaan osunut laukaus.

Yleisradion ohjelma "Venäjän trollitehtaassa" tiivistää kaiken:
"https://areena.yle.fi/1-4507354#autoplay=true"

Ja paljastaa miten meidänkin kotoiset laitalahkolaiset ovat alistuneet kuin pässit naurussa!

Äänestä

Luin tekstin törkeästi väärin. "...ihmisellä seisoi ensi kertaa Kuun pinnalla."

Äänestä
  • Eikä ehkä ekaa kertaa mut varmaan komeemmin kun ei samaa vetovoimaa .

    1Äänestä

>> Mitä ajattelette tästä? <<

Tuossa otettiin protestanttisuudelle kaikki kunnia kaikesta positiivisesta. Sitä en allekirjoittaisi.

"Jos pelastettu ja vapaa syntinen hylkää Jumalan, hän avaa myös portit vapauden ja demokratian katoamiselle. Tie orjuuteen on katettu epäjumalilla."

Mielestäni mieluumminkin päinvastoin.

Mutta luin pari muutakin saman kirjoittajan kolumnia ja niissä oli paljon fiksulta tuntuvia ajatuksia.

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kolumni-vahemmiston-kirkko-on-pian-totta-suomessa-onko-kirkolla-taloudellista-suunnitelma-bta/

https://www.kotimaa24.fi/artikkeli/kolumni-kirkolla-lienee-helpompaa-yksien-puolueiden-kanssa-kuin-toisten/

Äänestä

Ateistit ne rakastaa kirkkoa❤❤❤
Pus pus.. alkaako ihan uskovaisiksi😘

1Äänestä
  • Aloittaja

    Niin. Voihan sitä noinkin tulkita... Jotkut taas tulkitsevat Raamattua miten haluavat..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


InhottavaRealisti kirjoitti:

"50 vuotta sitten ihminen seisoi ensi kertaa Kuun pinnalla. Muistan tapahtuman siten, kuin kansakoulussa juuri lukemaan oppinut sen koki.

Kehitysoptimismi kylmän sodan keskellä oli suurta.

Ensimmäisinä ihmisinä Kuun pinnalla seisoivat länsimaiset protestantit. Ikään kuin ahkeruus, itsekuri, demokratia, synnintunto ja pelastus yksin uskosta Kristuksen tähden olisivat johtaneet heidät kohti tähtiä. Ja niin johtivatkin.

***

50 vuotta takana, ja tämän hetken maailma on erittäin rajussa mullistuksessa. Tekniikka ei pelastanut. Länsimainen protestanttinen ihminen on huolissaan. Hänen sivilisaationsa on samanaikaisesti muiden ihailema ja inhoama.

Identiteettinsä hukannut protestanttinen kristinusko käy läpi metamorfoosia, jonka lopputuloksia voivat olla katoaminen, muuksi muuttuminen, sulautuminen johonkin itsevarmempaan – tai uusi vahva alku.

2000-luvulla on oltu huolissaan myös demokratian tilanteesta maailmassa ja myös siellä, missä se on keksittykin: lännessä.

Jotakin on särkynyt. Uudenlaiset poliittiset liikkeet syntyvät ja vanhat kuihtuvat. Maailman voimasuhteet muuttuvat. Tämä pelottaa monia länsimaisia ihmisiä.

Ihmetyttää, että suuri osa muuta maailmaa ei näytä demokratialla päätään vaivaavan. Seuraavaksi Kuun pinnalla seisovat ehkä kiinalaiset. He voivat olla ateisteja, buddhalaisia, taolaisia tai kristittyjä, oikeastaan mitä vain. Mutta he edustavat diktatuuria.

Venäjä on lumedemokratia, samoin useimmat muslimimaat. Intia saattaa valita tulevaisuudessa totalitaarisuuteen vivahtavan hindunationalismin.

***

Länsimainen ihminen on epävarma: jos demokratia ei olekaan lääke koko maailmalle, onko se sitä meillekään? Voiko demokratia lännessäkin kuolla? Olemmeko malli kenellekään?

Kysymys on vahvasti teologinen.

Implisiittisesti ajatus ihmisten tasa-arvosta ja vapaudesta on kirjoitettuna Raamatussa. Ilman tuota juutalais-kristillistä kirjaa länsimaita ei olisi syntynyt. Eikä demokratiaa. Eikä ihminen olisi vapaa palvelemaan toisia Jumalan vapauttamana.

Tässä kaikessa tarvittiin myös reformaation apua. Wittenbergin teesit olivat yksi vaihe ihmisen matkassa kohti taivasta: armo, sielun pelastus, ajatuksen vapaus, demokratia, tiede – jopa kuulennot.

Jos pelastettu ja vapaa syntinen hylkää Jumalan, hän avaa myös portit vapauden ja demokratian katoamiselle. Tie orjuuteen on katettu epäjumalilla."

Miten nämä näkemykset sopivat yhteen esim. Venäjää ihailevien konservatiivien juttujen kanssa?

Lähde seuraavassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu