Raamatun epämiellyttäviä kertomuksia ateistien mieliksi

1.Mooseksen kirja:
19:7 ja sanoi: "Älkää, veljeni, tehkö niin pahoin.
19:8 Katsokaa, minulla on kaksi tytärtä, jotka eivät vielä miehestä tiedä. Ne minä tuon teille, tehkää heille, mitä tahdotte. Älkää vain tehkö näille miehille mitään pahaa, sillä he ovat tulleet minun kattoni suojaan."

19:14 Silloin Loot meni puhuttelemaan vävyjänsä, joiden oli aikomus ottaa hänen tyttärensä, ja sanoi: "Nouskaa, lähtekää pois tästä paikasta, sillä Herra hävittää tämän kaupungin." Mutta hänen vävynsä luulivat hänen laskevan leikkiä.
19:15 Aamun sarastaessa enkelit kiirehtivät Lootia sanoen: "Nouse, ota vaimosi ja molemmat tyttäresi, jotka ovat luonasi, ettet hukkuisi kaupungin syntivelan tähden."
19:16 Ja kun hän vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen käteensä sekä hänen vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra tahtoi säästää hänet, ja veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia.

19:30 Ja Loot lähti Sooarista ja asettui vuoristoon molempien tyttäriensä kanssa, sillä hän pelkäsi asua Sooarissa; ja hän asui luolassa, hän ja hänen molemmat tyttärensä.
19:31 Niin vanhempi sanoi nuoremmalle: "Isämme on vanha, eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa.
19:32 Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
19:33 Niin he juottivat sinä yönä isällensä viiniä. Ja vanhempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
19:34 Seuraavana päivänä sanoi vanhempi nuoremmalle: "Katso, minä makasin viime yönä isäni kanssa; juottakaamme hänelle tänäkin yönä viiniä, ja mene sinä ja makaa hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
19:35 Niin he juottivat sinäkin yönä isällensä viiniä; ja nuorempi meni ja makasi hänen kanssaan, eikä tämä huomannut, milloin hän tuli hänen viereensä ja milloin hän nousi.
19:36 Ja niin Lootin molemmat tyttäret tulivat isästänsä raskaiksi.
19:37 Ja vanhempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Mooab; hänestä polveutuvat mooabilaiset aina tähän päivään saakka.
19:38 Ja myöskin nuorempi synnytti pojan ja antoi hänelle nimen Ben-Ammi; hänestä polveutuvat ammonilaiset aina tähän päivään saakka.

Onpahan kertomus! Tottahan se on, että tämän kertomuksen mukaan Loot harjoitti humalassa sukupuoliyhdyntää kahden tyttärensä kanssa, jotka olivat neitsyitä, ja näistä syntyivät mooabilaiset ja ammonilaiset kansat, joita ei ole lupa ikinä ottaa Herran seurakuntaan! (5Moos 23:1-3) Jostakin syystä uuden liiton Jumalan seurakuntaan ovat kaikkien kansojen jäsenet tervetulleita! (Apt 2:38-42)

Onko tämä kertomus historiallisesti totta vai fiktiota? Kokonaan tai osaksi?

106

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo on sieltä lievemmästä päästä. Ihmettelen kyllä jos tätä avausta ei sensuroida, yleensä tämänkaltaiset negatiiviset Raamattu avaukset poistetaan nopeasti.

      • Miksi negatiiviset Raamattua koskevat avaukset poistetaan ateismi-palstalta?

        Eikö ateismin tarkoitus ole suhtautua kriittisesti uskontoihin ja Raamattuun?

        Jos joku tuo ilmi Raamatusta kristityille epämieluisia asioita, niin miksi sitä ei sallittaisi ateismi-palstalla?

      • Anonyymi

        Venytin ja venytin vapauden rajoja, kunnes valvojan vihdoinkin oli annettava periksi.
        Ei ollut ensimmäinen kerta.
        Hyvä että aloittaja viimeinkin onnistui.

      • Anonyymi

        "Miksi negatiiviset Raamattua koskevat avaukset poistetaan ateismi-palstalta?"

        Ylläpidolla tuskin on agendaa, joku ilmoittaa ne. Sinun viestejäsihän poistetaan urakalla myös.

        "Eikö ateismin tarkoitus ole suhtautua kriittisesti uskontoihin ja Raamattuun?"

        Ei se varsinaisesti kuulu ateismiin. Ateisti voi olla kriittinen tai olla olematta. Itse käännyin buddhalaiseksi joitain päiviä sitten.

        "Jos joku tuo ilmi Raamatusta kristityille epämieluisia asioita, niin miksi sitä ei sallittaisi ateismi-palstalla? "

        Eihän näissä mitään logiikkaa varsinaisesti ole selvästikään, vaikka eräs maahanmuuton vastustaja tuntui uskovan johonkin viherateistiseen salaliittoon. Hänen aktiivisuutensa kyllä putosi samaan aikaan kun palasit palstalle, ehkä pelotit hänet pois?

    • Anonyymi

      raamatunkirjoittajat ilmaisevat harvinaista rehellisyyttä.
      Sellaiset vanhan ajan suurmiehet kuin Mooses ja Aaron paljastetaan kaikkineen heikkoineen ja vahvoineen puolineen.
      Jopa suuren kuninkaan Daavidin puutteet ilmaistaan rehellisesti.
      Koko kansan heikkoudet paljastetaan yhä uudelleen.
      Tämä vilpittömyys puhuu Raamatun heprealaisten kirjoitusten totuudellisuudesta ja luotettavuuden puolesta ja antaa painoa sanoille, jotka Jeesus lausui rukoillessaan Jumalaa: “Sinun sanasi on totuus.”
      Johannes 17:17

      • Anonyymi

        Jumala siunaa monille miehille jalkavaimoja (synnytysorjia) ja useita vaimoja. Niistä ei kirja heitä kuitenkaan soimaa. Paavalia ei kuitenkaan nähdä syntisenä tai sellaisena että hän voisi sanoa mitään väärää, vaan kaikki hänen oppinsa hyväksytään täysin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli ennen ateisti, joka vainosi kristittyjä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli ennen ateisti, joka vainosi kristittyjä!

        Et siis ole lukenut Raamattua, Paavali ei ollut ateisti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ole lukenut Raamattua, Paavali ei ollut ateisti.

        OLI!
        Olen lukenut Raamatun 19 x läpi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala siunaa monille miehille jalkavaimoja (synnytysorjia) ja useita vaimoja. Niistä ei kirja heitä kuitenkaan soimaa. Paavalia ei kuitenkaan nähdä syntisenä tai sellaisena että hän voisi sanoa mitään väärää, vaan kaikki hänen oppinsa hyväksytään täysin.

        Raamattu ei kehota ottamaan jalkavaimoja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        OLI!
        Olen lukenut Raamatun 19 x läpi!

        No hyvä, voitkin sitten siteerata sieltä suoraan että Paavali oli ateisti, etkö voikin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamattu ei kehota ottamaan jalkavaimoja

        Eikä myöskään tuomitse niiden ottamisesta.

        Kun Mooses käskee tappamaan miehet, naiset ja poikalapset hän käskee säästämään koskemattomat tytöt. Mihin tarkoitukseen nämä koskemattomat tytöt tulivat heille itselleen? Raamatussa luemme usein jalkavaimoista. Ne ovat tietenkin muista heimoista otettuja synnytysorjia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No hyvä, voitkin sitten siteerata sieltä suoraan että Paavali oli ateisti, etkö voikin?

        Miksi Paavali ennen uskoon tuloa vainosi kristittyjä, jos ei ollut jumalan vastainen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Paavali ennen uskoon tuloa vainosi kristittyjä, jos ei ollut jumalan vastainen?

        Kappas vain. Amispoju on oppinut kirjoittamaan! Tosin huonosti, mutta kuitenkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ole lukenut Raamattua, Paavali ei ollut ateisti.

        Paavali oli ankara juutalainen rabbi joka rankaisi vääräuskoisia messiaanisia juutalaisia uransa alussa!
        Verisesti!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi Paavali ennen uskoon tuloa vainosi kristittyjä, jos ei ollut jumalan vastainen?

        Eihän tuo liity mitenkään ateismiin. Jopa G4G:lle oli liikaa moinen väite ja hän tekee pahantahtoisia yleistyksiä kaiken aikaa. :)

    • Anonyymi

      Nyt voit sitten hyvillä mielin hyökätä ateisteja vastaan ryhmänä, kun olet Raamattuakin vastaan hyökännyt.

      • Miksi hyökkäisin ateisteja vastaan ryhmänä?

        Pidätkö hyökkäyksenä sitä, että kerron totuuden ateisteista ja Raamatusta?

        Jos totuuden kertominen on hyökkäystä, niin tunnustan syyllisyyteni - muuten en.

      • Anonyymi
        G4G kirjoitti:

        Miksi hyökkäisin ateisteja vastaan ryhmänä?

        Pidätkö hyökkäyksenä sitä, että kerron totuuden ateisteista ja Raamatusta?

        Jos totuuden kertominen on hyökkäystä, niin tunnustan syyllisyyteni - muuten en.

        Raamatussa on paljon parempia kohtia, joihin voisit keskittyä. Etkö tajua, että kristityille ei ole mitään väliä näillä kohdilla?

        Ateisteista et tunnu tietävän senkään vertaa, vaikka oletkin täysin vakuuttunut omasta kannastasi, etkä näkemyksiäsi korjaa uutta tietoa saatuasi.

      • Anonyymi

        Ja tarkoitan paremmilla kohdilla positiivisia kohtia. Luuletko, että ateistia kiinnostaa lukea jotain tuollaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raamatussa on paljon parempia kohtia, joihin voisit keskittyä. Etkö tajua, että kristityille ei ole mitään väliä näillä kohdilla?

        Ateisteista et tunnu tietävän senkään vertaa, vaikka oletkin täysin vakuuttunut omasta kannastasi, etkä näkemyksiäsi korjaa uutta tietoa saatuasi.

        Ottaa rusinoita pullista.
        Ehei.
        Syö koko pulla, jos luet raamattua ja pidät sitä moraalisena johtolankana elämässäsi.

    • Sori, mutta en vain jaksa lukea noita moosesjuttuja. Mieluummin luen vaikkapa H. C. Andersenin satuja.

      • Anonyymi

        Tiedetään, sadut kiinnostaa, mutta ei totuus

      • Anonyymi

        Kerro, mistä joutuisit luopumaan jos alkaisit kristityksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro, mistä joutuisit luopumaan jos alkaisit kristityksi?

        Pornosta, viinasta, huoraamisesta, valehtelusta, väkivallasta, näpistelystä, varastamisesta, death metal musiikista,... maailmankuvastani, uskostani ja koko elämästäni.

      • Anonyymi

        USA:n raamattu vyöhykkeellä pornon kulutus on vilkkainta internetissä.
        Joko alkoi uskovaisuus kiinnostaa teitäkin.
        Vaimonsa tossun alla olevia ateisteja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        USA:n raamattu vyöhykkeellä pornon kulutus on vilkkainta internetissä.
        Joko alkoi uskovaisuus kiinnostaa teitäkin.
        Vaimonsa tossun alla olevia ateisteja.

        Ei pelkästään ateistit, seurakunnat ovat kovaa vauhtia menossa akkojen tahtiin, siitä hyvä esim. on vapaakirkko!

        Raamattu sanoo, nainen vaijetkoon seurakunnassa......seurakunnista on tulossa marttakerhojen haaratoimistoja!

      • Anonyymi

        Kuuluiko Talja vapaakirkkoon?
        Olihan hän yksi pvesidenteistämme.

      • Anonyymi

        Räsänen ja Huhtasaari ovat hyväksyttävissä seurakunnan suunnan antajiksi, koska...

        No ei siinä mitään, Huhtasaari tykkää kuunnella His Infernal Majestyä ja Ville Valoa festareilla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro, mistä joutuisit luopumaan jos alkaisit kristityksi?

        En tiedä, kerropa se. Täällä on mainostettu, että usko ei vaadi mitään muuta kuin uskoa. Jos ei ole uskoa, niin se on kovasti työtä yrittää vakuutella itselleen, että Jumala on olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään, sadut kiinnostaa, mutta ei totuus

        Raamatun jutut ovat saduista kamalimpia. H. C. Andersen ei sentään naulaa rumaa ankanpoikasta ristille riippumaan. Sen sijaan jotkut tollot luulevat saavansa omat pahat hommansa anteeksi, jos ripustavat äijänkäppyrän roikkumaan ristille. Naurettavaa :D

      • Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä, kerropa se. Täällä on mainostettu, että usko ei vaadi mitään muuta kuin uskoa. Jos ei ole uskoa, niin se on kovasti työtä yrittää vakuutella itselleen, että Jumala on olemassa.

        "Jos ei ole uskoa, niin se on kovasti työtä yrittää vakuutella itselleen, että Jumala on olemassa."

        Totta. Usko on hirmuista itsensä huijaamista.

      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        "Jos ei ole uskoa, niin se on kovasti työtä yrittää vakuutella itselleen, että Jumala on olemassa."

        Totta. Usko on hirmuista itsensä huijaamista.

        Ei ole mitään uskoa, jos asenne on jo epäusko!
        Usko muuttuu todeksi uskossa, Jumala tekee sen uskossa olevalle, ei siinä itse tarvitse muuta kuin elää mukana!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään uskoa, jos asenne on jo epäusko!
        Usko muuttuu todeksi uskossa, Jumala tekee sen uskossa olevalle, ei siinä itse tarvitse muuta kuin elää mukana!

        Ei se asenteesta ole kiinni, että ei usko jumaliin. Sori nyt vaan, mutta ei vakuuta. Ihan samanlaiset jutut muslimeilla, harekrisnoilla ja muilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole mitään uskoa, jos asenne on jo epäusko!
        Usko muuttuu todeksi uskossa, Jumala tekee sen uskossa olevalle, ei siinä itse tarvitse muuta kuin elää mukana!

        "Usko muuttuu todeksi uskossa"

        Ei muuten muutu. Usko on suurenluokan itsepetosta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro, mistä joutuisit luopumaan jos alkaisit kristityksi?

        Kaikesta normaalista ja järkevästä elämästä. terv. absolutisti ja ateisti

        - Ateisti1982 -

    • Luonnollisesti tarina on propagandaa.

      Itämailla eli Lähi-Idässä on erittäin suosittu loukkaus vihjata epämääräiseen taikka kunniattomaan syntyperään.

      Nämä "son of a bitch" tyyliset loukkaukset ovat juuri sieltä peräisin.

      • Anonyymi

        Anna Raamatulle tilaisuus voit saada siitä tyydyttävät vastaukset epäilyksiisi. Se paljastaa myös, että Jumalan ajatukset ovat rauhan eivätkä onnettomuuden ajatuksia ja että hän niiden välityksellä antaa tulevaisuuden ja toivon
        Raamatun selitys siitä, miksi Jumala sallii kärsimyksiä, on koskettanut monien entisten ateistien mieltä ja sydäntä.
        Kun varaat aikaa löytääksesi Raamatusta vastaukset tällaisiin tärkeisiin kysymyksiin, sinäkin voit vakuuttua siitä, että on olemassa Jumala, joka ei ole kaukana meistä kenestäkään.

      • Anonyymi

        Tyydyttävät?
        Tarkoitatko seksiä?
        Allahin taivaassa saadaan sentään puhtaita vaimoja ja 72 ikuisesti neitsyttä ilonpitoon.
        Sen lisäksi ikinuoret pojat, kuin helmiä tarjoilee viiniä!(kielletty maallisessa elämässä) ja mm. viikunoita paratiisissa makoillessa.

        Allahin on maanpäällisen yksi nimitys saatanalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allahin on maanpäällisen yksi nimitys saatanalle

        Lahkolainen aina pilkkaa muita uskontoja, mutta vaatii ettei hänen uskontoaan saa ritisoida.

    • Anonyymi

      "Onko tämä kertomus historiallisesti totta vai fiktiota? Kokonaan tai osaksi?"

      Fiktiota. Lienee selvää, ettei kukaan mies voi harrastaa seksiä niin kännissä, ettei ymmärrä olleensa tyttärensä kanssa sängyssä.

      • Anonyymi

        Kyllä voi, jos se kuuluu Jumalan suunnitelmaan mooabilaisten ja ammonilaisten heimojen perustamiseksi.

    • Anonyymi

      Uuden testamentin Galatalaiskirjeen mukaan Mooseksen kirjan tapahtumat ovat vertauskuvia. Esimerkki:

      <<<Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan, että Abrahamilla oli kaksi poikaa, joista toisen synnytti orjatar, toisen vapaa nainen. 23
      Orjattaren poika syntyi luonnonjärjestyksen mukaisesti, vapaan naisen poika sen sijaan lupauksen voimasta. 24
      Tämä on vertauskuva. Naisilla tarkoitetaan kahta liittoa. Toinen on Siinainvuoren liitto, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Hagar. 25Hagar tarkoittaa Arabiassa olevaa Siinainvuorta, ja sitä vastaa nykyinen Jerusalem, joka lapsineen elää orjuudessa. 26
      Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme.

      ...
      te olette lupauksen lapsia, niin kuin Iisak oli. 29Niin kuin luonnonjärjestyksen mukaisesti syntynyt silloin vainosi Hengen vaikutuksesta syntynyttä, niin on laita nytkin.>>>

      Kirje galatalaisille 4:22-

      • Oletko sitä mieltä, että kertomus Aabrahamista, Saarasta ja Haagarista ei olekaan historiallisesti totta?

        Jos ei, niin miten selität lihan ympärileikkauksen Abramin jälkeläisten kansoissa?

      • G4G kirjoitti:

        Oletko sitä mieltä, että kertomus Aabrahamista, Saarasta ja Haagarista ei olekaan historiallisesti totta?

        Jos ei, niin miten selität lihan ympärileikkauksen Abramin jälkeläisten kansoissa?

        Lihan ympärileikkaus Abramin jälkeisissä kansoissa on egyptiläisiltä matkittua.

        Tästä kertoo mm. Herodotos.

        Raamatussakin taitaa olla kohta, missä kerrotaan ympärileikkauksen syyksi, ettei egyptiläiset olisi nauraneet.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Lihan ympärileikkaus Abramin jälkeisissä kansoissa on egyptiläisiltä matkittua.

        Tästä kertoo mm. Herodotos.

        Raamatussakin taitaa olla kohta, missä kerrotaan ympärileikkauksen syyksi, ettei egyptiläiset olisi nauraneet.

        Mitä ei olisi olisi ollut matkittua muinaisuskonnoilta?
        Pako egyptistäkin on lainatavaraa, israelilaiset eivät itse koskaan olleet egyptissä orjuudessa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ei olisi olisi ollut matkittua muinaisuskonnoilta?
        Pako egyptistäkin on lainatavaraa, israelilaiset eivät itse koskaan olleet egyptissä orjuudessa.

        Luultavasti onkin niin, että egyptiläiset piti vallassaan Kaanaan maata. Egyptin orjuus ei sis tarkoittanut majailua Egyptissä, vaan Egyptin vallanpitoa.

        Egyptin ote kun löystyi pääsivät kanaanilaiset ja heprealaisetkin hieman itsenäistymään. Mitä nyt vähän lainasivat egyptiläisiä tapoja.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Itekki voisin tähän kertoa yhden raamatun kertomuksen joka kirpaisee monia. Joh:4:8 pala lintuja pallata kukkia! Ja aamulla nänniesi pihat puhuvat omaa kieltään.. aamen.

    • Propagandaa pelkästään VT:ssa on luultavasti myös tarina luvatun maan valloitamisesta massamurhineen. Elikä ne paheksutut kansanmurhat ei luultavasti ole koskaan tapahtuneet.

      Ovat vain juutalaispappien fantasiaa siitä mitä olisi pitänyt tehdä, tai pitäisi tehdä.

    • "Onko tämä kertomus historiallisesti totta vai fiktiota? Kokonaan tai osaksi?"

      En näe mitään syytä miksei olisi historiallisesti totta. Historiallista arvoa lisää mm. kirjoituksen häpeällisyys, mikä puhuu sen puolesta että niin oikeasti tapahtui. Tiedän tuon kohdan entuudestaan, mutta en ole perehtynyt siihen syvällisesti. On hyvä huomata, että nuo epäilyttävät teot EIVÄT olleet Jumalan kehoitus. Ihmiset kautta aikain Raamatussa ovat toisinaan tehneet vastoin kuin Jumala on halunnut.

      • Anonyymi

        Kuulostaa paikalliselta huhulta, jonka joku on laittanut liikkeelle. Vastaavia liikkuu Suomenkin maaseudulla.

      • Anonyymi

        <<<Historiallista arvoa lisää mm. kirjoituksen häpeällisyys, mikä puhuu sen puolesta että niin oikeasti tapahtui>>>

        Raamattu antaa ihmiskunnan historiasta inhorealistisen kuvan. Heti syntiilankeemuksen jälkeen alkoi tulla murhia ja Nooan juopumuksen kaltaisia sikailuja.

        Ja Jumala myös kertoo, että on sekä hyvän ja pahan takana tässä maailmassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        <<<Historiallista arvoa lisää mm. kirjoituksen häpeällisyys, mikä puhuu sen puolesta että niin oikeasti tapahtui>>>

        Raamattu antaa ihmiskunnan historiasta inhorealistisen kuvan. Heti syntiilankeemuksen jälkeen alkoi tulla murhia ja Nooan juopumuksen kaltaisia sikailuja.

        Niin, totta. Ihminen on niin taipuvainen syntiin. Ihan mielenkiinnosta: missä Raamattu sanoo, että Jumala itse sanoisi olevan pahan takana?

        Pahan ongelma on toooosi iso aihe eikä sitä voi muutamalla lauseella selittää.

      • Anonyymi
        saiklou88 kirjoitti:

        Jumala on pahan poistaja, lopun aikoina on ateistien vuoro poistua maan päältä lopullisesti

      • Anonyymi

        Ateistit poistavat siis Jumalan - ja paha on poissa. Ei enää uskonsotia ja asekehittelyä tarvita.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on pahan poistaja, lopun aikoina on ateistien vuoro poistua maan päältä lopullisesti

        Lopussa on viimeinen tilinteko. Paha saa lopulta palkkansa. Hyvä voittaa. Seuraukset ikuisia.

        Mutta toivon helvetin kohdalla, että sen vaikutus on ikuinen, mutta ei kesto.

        ----

        Vai ateistit poistaa Jumalan? 😅 Luotu vs. Luoja. Lycka till.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistit poistavat siis Jumalan - ja paha on poissa. Ei enää uskonsotia ja asekehittelyä tarvita.

        Voitte kertoilla kaikkea Jumalasta ja pelotella kaikenlaisilla hirveyksillä. Ei ne mitään liikuta, kun ei usko niihin. Saa muslimi ja kristitty pelotella samoilla jutuilla, eikä kumpikaan ole vakuuttanut.

      • Anonyymi
        saiklou88 kirjoitti:

        Niin, totta. Ihminen on niin taipuvainen syntiin. Ihan mielenkiinnosta: missä Raamattu sanoo, että Jumala itse sanoisi olevan pahan takana?

        Pahan ongelma on toooosi iso aihe eikä sitä voi muutamalla lauseella selittää.

        Jos synti on käsitteenä ihmisen elämässä niin ihminen tekee toki silloin syntiä. Mikään ei sitten olekaan muuta kuin jatkuvaa syntistä elämää, joka jatkuu syntiin uskovalla sitten läpi elämän. Mua ei kiinnosta elää sellaista elämää jossa käsitteenä on joku synti ja pelotteena on jokin ikuinen orjuus jossakin sellaisessa paikassa jota uskovainen nimittää paratiisiksi, jota ei sitten ole olemassakaan kuin korkeintaan raamatun sadussa tekstinä tmv.

        kirjoittaja: Ateisti1982

        Syntiin on Jumala suunnitellut ratkaisun, Jeesuksen kuolema syntien edestä. En siitä sen enempää, tuskin kiinnostaa ajatuksella lukea. Mutta kovin oot saanu negatiivisen ja vääristyneen kuvan kristinuskosta.

        Ikuinen orjuus paratiisissa? Excause me! Tarkoitit varmaan helvetissä?

        Ja Raamattu satua? Huh mitä käsityksiä. Sadut on käsittääkseni sellaisia joissa paikannimet ja henkilöt on keksittyjä. Raamatusta voit lukea useita paikkoja, jotka OVAT TÄSSÄ MAAPALLOSSA! Ja henkilöistä voit lukea historiankirjoista vaikka Raamattu poistuu lähteiden joukosta!!!

        Melko rankkoja vääristyneitä käsityksiä sulla. Ja monella muulla täällä on samansuuntaisia virheellisiä/kestämättömiä argumentteja.

      • saiklou88 kirjoitti:

        Mielenkiintoista on se, että ennen Jeesuksen syntymää hänen uhrikuolemaansa ja syntien sovitukseen ei tarvinnut kenenkään uskoa voidakseen pelastua: siitä ei tiedetty mitään, sillä evankeliumi oli salattu ja kätketty vanhan liiton kirjoituksiin eivätkä edes apostolit ymmärtäneet niitä ennen kuin Jeesus selitti kuolleista heräämisen jälkeen heille sen, mitä kirjoituksissa on Kristuksesta sanottu jo etukäteen profetian sanassa. Sen jälkeenkään evankeliumiin ei ole niiden tarvinnut uskoa, jotka eivät ole mitään siitä kuulleet, mutta kristittyjen melko yleisen tulkinnan mukaan nämäkin voivat pelastua. (Room 1:17-2:16)

        Kun sitten joku kuulee evankeliumin, niin hänen on pakko pitää totena kertomukset Jeesuksesta voidakseen pelastua. Voidaan ajatella niin, että joku on elänyt sisäisen oikeudentajun mukaan hyvää elämää ja karttanut pahaa, niin että on Jumalan armosta ollut matkalla kohti ikuista elämää, mutta kun kuuli evankeliumin eli sanoman Jeesuksesta, niin joutuukin kadotukseen, koska ei voi pitää sitä totena. Evankeliumi on siten pahinta mahdollista lakia ja pelastumisen ehdot ovat muuttuneet ajansaatossa Raamatun kirjoitusten mukaan.

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2019/07/17/evankeliumi-on-lakia/

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2019/07/03/totena-pitaminen-ja-pelastus/

        Monet kristityt pitävät Raamatun kirjaimellista tulkintaa ja totena pitämistä myös pelastumisen ehtona, mikä on melkoisen kova vaatimus, kun tiedämme sen, että luomismyytit ja tulvamyytit eivät ole kirjaimellisesti totta niin kuin eivät monet muutkaan Raamatun kertomukset.

        https://jumalanvaltakuntablog.wordpress.com/2019/07/23/raamatun-kerroksellisuus/

        http://www.kolumbus.fi/~w462389/raamattu/raamatun-tarut-myytit-legendat-asiavirheet.htm

        Sokea usko pimentää ihmisen mielen, niin että hän heittää järkensä roskakoriin ja pitää totena epätosia taruja, myyttejä, legendoja ja jopa Raamatun historiallisessa kerronnassa olevia asiavirheitä. Tässä ei auta mitään ihmisen älykkyys tai korkea koulutus: usko sokaisee jokaisen fundamendalistisen uskovan eikä muunlaisia tosi uskovia voi olla olemassakaan kuin fundiksia.

        http://www.kolumbus.fi/~w462389/usko/usko-ja-jarki.htm

        Eivät tunne uskontojen syntyhistoriaa ja syitä niiden syntymiselle eivätkä uskontojen kehitystä nykyiseen muotoonsa. Esim. ihmisen elämän jatkuminen henkenä tai sieluna ruumiin kuoleman jälkeen on saanut alkunsa tai varhaisin myytti siitä on muinaisesta Babyloniasta ja Egyptissä sitä kehitettiin edelleen, (Gilgamesh eepos, Inannan manalanmatka, Muinaisegyptiläinen kuolleiden kirja), kunnes kreikkalainen mytologia ja filosofia (Homeros, Platon) muokkasivat näkemyksiä edelleen ja Persian zarathustralaiset olivat jo lähellä kristinuskoa sen katolisessa muodossaan. Juutalaiset omaksuivat näkemyksensä Babylonista ja muilta pakanoilta, mutta muokkasivat niitä omaan uskoonsa sopiviksi. Katolinen kirkko sai näkemyksensä juutalaisilta fariseuksilta ja muokkasi edelleen näkemystään. Lopputulos on nykyinen helvettioppi, joka on siis alkujaan pakanallinen, ei Raamatusta lähtöisin.

        Hyviä ajatuksia. Varmasti sellaisia mitä moni miettii.

        "Voidaan ajatella niin, että joku on elänyt sisäisen oikeudentajun mukaan hyvää elämää ja karttanut pahaa, niin että on Jumalan armosta ollut matkalla kohti ikuista elämää, mutta kun kuuli evankeliumin eli sanoman Jeesuksesta, niin joutuukin kadotukseen, koska ei voi pitää sitä totena. "

        Siitä kuka joutuu kadotukseen tai taivaaseen, en voi sanoa juuta enkä jaata. Vain Jumala päättää siitä ja se päätös on varmasti oikeudenmukainen. Itse näen pelastumisen mahdolliseksi vaikkei usko Jeesukseen... Ja vaikka olisikin kuullut ja ei silti usko niin en pidä mahdottomana etteikö silloinkin voisi pelastua. Vain Jumala tuntee ihmisen läpikotaisin ja osaa arvioida saiko jokin ihminen esim. tarpeeksi hyvää mahdollisuutta tulla uskoon. Joten...jätän nämä isot päätökset Luojan ratkaistavaksi. Jeesukseen uskominen varmistaa asian, mikäli varmuuden haluaa ennen kuolemaa.

        "Monet kristityt pitävät Raamatun kirjaimellista tulkintaa ja totena pitämistä myös pelastumisen ehtona..."

        Ja monet eivät. Väitän että suurin osa ei ajattele noin. Vertaa ryöväriä Jeesuksen vierellä ristillä. Jeesus sanoi hänelle, että hän pääsee paratiisiin. Siinä on hyvä mittapuu mitä tarvitsee. Ei ryöväri kerennyt uskoa kirjaimelliseen tulkintaan, käydä kasteella jne. Ryöväri pelastui uskosta Jeesukseen. That's it!

        "Sokea usko pimentää ihmisen mielen, niin että hän heittää järkensä roskakoriin ja pitää totena epätosia taruja, myyttejä, legendoja ja jopa Raamatun historiallisessa kerronnassa olevia asiavirheitä."

        Tuo on kestämätön argumentti historiantutkimuksen valossa. Voi päteä VT:n kirjaimelliseen tulkintaan (joka ei ole teologien enemmistön suosiossa), mutta varsinkin legenda jutut on täysin kestämättömiä, varsinkin UT:n puolella esim. Jeesuksen ylösnousemukseen liittyen.

        Esim. Aimo T Nikolainen piti legendoina Matteuksen toisen luvun kertomuksia idänmaan tietäjistä ja Herodeksen toimeenpanemasta lasten surmasta. Myös jouluevankeliumi Luuk 2 mukaan on eräiden mielestä legendaa. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että Matteuksen ja Luukkaan 1. ja 2. luvut ovat kokonaan tai enimmäkseen katolisten isien myöhempiä lisäyksiä alkuperäiseen tekstiin.

        Jeesuksen ja apostolien elämään liitetyt ihmeet vaikuttavat tutkijoiden silmissä joko kokonaan tai osittain keksityiltä - vähintään liioitelluilta. On melko omituista, jos Pietari löysi Jeesuksen sanojen mukaan kolikon kalan suusta ja maksoi sillä opetuslasten temppeliveron. Itse asiassa vielä oudompaa olisi se, että Jeesus olisi parantanut kaikki sairaat, vammaiset ja herättänyt kuolleita, samoin kuin apostolit näiden jälkeen, eikä siitä ole muuta tietoa kuin Ut:n kirjoitukset. Tuhansien ja taas tuhansien ihmisten kokemat parantumiset ja ihmeet (esim. leipäihme) olisivat luultavasti jääneet historiankirjoihin muidenkin kuin muutaman "opetuslapsen" kertomina Ut:ssa.

        Jeesuksen kuolleista heräämistä ja taivaaseen nousemista eivät Nikolainen ja muut vakaat kristityt ole tietääkseni kyseenalaistaneet, mutta onhan se toki melko uskomaton tarina sekin. Ja se, että Kristus ilmestyi taivaaseen nousun jälkeen vain yhdelle hepulle nimeltä Saulus Tarsolainen ja teki tästä pakanoiden apostolin. Mihin katosivat suurin osa alkuperäisistä apostoleista? Heidän opetuksiaan ei pahemmin Ut:ssa ole, mutta tämä järjestyksessä 14. apostoli on täyttänyt koko Ut:n teologiallaan.

        Omituista, mutta onneksi ei ole kenenkään pakko uskoa eli pitää totena. Voi olla totta, mutta suattaapi olla, että ei olekaan totta: osaksi tai kokonaan. Tuskin kokonaan ainakaan.

        Oma lukunsa on kristologia ja oppi Jumalasta. Jos Jeesus on ihminen, niin miten hän voi olla samalla Jumala olematta kokonaan eri olevainen kuin Jumala? Ihmisellä on oma tietoisuus ja Jumalalla oma: miten Jeesus ja Jumala voisivat olla yksi ja sama olevainen?

        Kolminaisuusoppi on apostolien ajan jälkeen keksitty harhaoppi jopa Raamatun mukaan. Raamatun mukaan on vain yksi Jumala, isä, eikä ketään muuta ole hänen rinnallaan. Jeesus kristus, nasaretilainen, on ihminen ja pyhä henki on Jumalan henki, jonka kautta hän vaikuttaa maailmassa ja uskovissa, mutta se henki ei ole itsenäisesti ajatteleva, suunnitelmia tekevä, puhuva ja toimiva persoona. Kun "pyhä henki puhuu" Raamatussa, niin se puhe tulee aina joko ihmisten tai enkelien kautta. Tsekkaa vaikka!

      • Anonyymi

        Kolminaisuus, kuten monet muutkin kristinuskon kulmakivet ovat päätelty kirkolliskokouksissa. Sinähän et näistä mitään tiedä, jos kutsut sitä harhaopiksi.

    • Anonyymi

      Sisällöstään päätellen jälkeenpäin kehitetty tarina, jonka inhottavuuksilla selitettiin naapurikansojen, moabilaisten ja ammonilaisten "untermensch"-asema, jolla oikeutettiin heidän huono kohtelunsa. Kansanmurhien perustelijat keksivät tuollaisia selityksiä.

      • Anonyymi

        Innoittiko Pyhä Henki" myös nämä jälkeenpäin keksityt tarinat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Innoittiko Pyhä Henki" myös nämä jälkeenpäin keksityt tarinat?

        Älkääs nyt.
        Osa on varmaankin totta ja osa fiktiota.
        Jälkikäteen lisättyjä selityksiä oikeille tapahtumille ja väritetyille tapahtumille.
        Sekoitus valheita ja luultavasti oikeita tapahtumia.
        Tietenkin muutettaessa uusille alueille, alkuperäiset asukkaat on raivattava pois.
        Jumala antaa oikeutuksen, kuten VT:ssä todetaan.

      • Anonyymi

        <<<inhottavuuksilla selitettiin naapurikansojen, moabilaisten ja ammonilaisten "untermensch"-asema>>>

        Siinä tapauksessa juutalaisia olisi kuvattu ylevästi. Niin Raamattu ei kuitenkaan juutalaisia kuvaa. Vaan aivan päinvastoin. Koko Vanha testamentti on täynnä juutalaisten lankeemuksia, sortumisia epäjumalanpalveluun, haureutta, juopottelua jne. Uudessa testamentissa kuvataan kuinka juutalaiset tappavat messiaansa.

        Jumala on hyvin kriittinen juutalaisia kohtaan:

        -- He ovat ärsyttäneet minua väärillä jumalillaan,
        vihastuttaneet minut joutavilla patsaillaan.
        Siksi minä panen heidän kiusakseen
        kansan, joka ei kansalta näytä,
        typerysten heimolla minä vihastutan heidät.
        (5.moos32:21)

        Ja myös kristittyjä kohtaan. Tuon edellisen lainauksen "typerykset" viittaavat Roomalaiskirjeen mukaan kristittyihin:

        - Minä saan teidät kadehtimaan kansaa,
        joka ei ole kansa,
        vihaamaan pakanoiden
        ymmärtämätöntä joukkoa
        (room10:19)

        Paavalin mukaan noilla kohdilla on yhteys.

    • "Onko tämä kertomus historiallisesti totta vai fiktiota? Kokonaan tai osaksi?"

      Kertomus on fiktiota ja propagandaa, jolla luodaan me vastaan muut asetelma. Näillä tarinoilla pyrittiin yhdistämään alueen vuohipaimenheimot yhtenäiseksi kuningakunnaksi ja erottelemaan se muista ympäröivistä kuningaskunnista kuten tässä tapauksessa ammonilaisista ja moabilaisista.

      Vastaavanlaisia propagandamyytti liittyy Haamiin, joka näki isänsä Nooan sukuelimet, kun Nooa oli juopotellut itsensä alastomaksi ja tiedottomaan tilaan teltassaan. Tällä Haamin "rikkomuksella" kanaanilaiset tuomittiin hävitettäviksi. Kanaanilaisia ei oikeasti hävitetty vaan israelilaiset olivat itse kanaanilaisia. Kanaanilaisuus ja kaikki siihen liitetty iljettävyys oli yksinkertaisesti vain israelilaisten esi-isien polyteismia. Kanaanilaisuus oli siis monoteististen Jahven palvojien propagandaa, joka yllytti hylkäämään menneisyyden uskon ja siirtymään Jahven palvontaan.

      • Anonyymi

        Ja mikään toinen tulkinta ei kerta kaikkiaan VOI OLLA edes mahdollinen. Minä Kampelatutkija olen löytänyt LOPULLISEN TOTUUDEN tässä asiassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mikään toinen tulkinta ei kerta kaikkiaan VOI OLLA edes mahdollinen. Minä Kampelatutkija olen löytänyt LOPULLISEN TOTUUDEN tässä asiassa.

        Eihän hän mitään tuollaista väitä, et ole ilmeisesti kovin hyvä tulkitsemaan kirjoitettua sanaa.

      • Anonyymi

        Raamattu on aitoa historiaa, josta on paljon jätetty pois, mieluummin niin päin.

      • Anonyymi

        Raamattu Historiasta on jäänyt pois fakta ja totuus,siis.

      • Anonyymi

        Ihanaa.
        Juutalaiset eivät olekaan surmanneet ihmisiä.
        Kiva että ateiteista löytyy juutalaisten suuria ystäviä.
        Mitäs tykkäät israelista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanaa.
        Juutalaiset eivät olekaan surmanneet ihmisiä.
        Kiva että ateiteista löytyy juutalaisten suuria ystäviä.
        Mitäs tykkäät israelista?

        Israel on mahtava paikka, ja paljon ateisteja. Valtiona ei ole yhtä puhtoinen kuin esimerkiksi Suomi, mutta sille seudulle ihan ykkönen. Näin ateistin mielestä.

        Useana jouluna juutalaiset kutsuneet syömään kiinalaista ja keskustelut paljon mukavempia sävyltään kuin kristittyjen lahkolaisten kanssa.

        Saatana pyörittää suomea viimeisen päälle, montako on menijää paratiisiin suomessa, muutama tuhat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatana pyörittää suomea viimeisen päälle, montako on menijää paratiisiin suomessa, muutama tuhat!

        Kovasti kuvittelevat olevansa muita ylempänä, jos ei muuta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Israel on mahtava paikka, ja paljon ateisteja. Valtiona ei ole yhtä puhtoinen kuin esimerkiksi Suomi, mutta sille seudulle ihan ykkönen. Näin ateistin mielestä.

        Useana jouluna juutalaiset kutsuneet syömään kiinalaista ja keskustelut paljon mukavempia sävyltään kuin kristittyjen lahkolaisten kanssa.

        Kampelatutkija.
        Eikö totta?
        Mahtavaa.

        Kristittyjä totisesti ei voi kutsua joulupöytään.
        Syövät sikoja pyhänsä kunniaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kampelatutkija.
        Eikö totta?
        Mahtavaa.

        Väärä henkilö, mutta kiitos.

      • Anonyymi

        Amteels i! Näppäimistöni toimivaksi testattu, mutta hieman tahmea koska ollut räh, tiedät myllä missä tomissa olen Jeesuksen nimessä - tuli näytölle Amen

    • Anonyymi

      Kampela tutkija kekek, ovat ainakin siionistisen israelin ystäviä.
      Siitäs saitte, te uskikset, ateistit eivät ole vihaajia, oikein ovat puolensa valinneet, kamppailussa palestiinalaisia vastaan.

      • Anonyymi

        Tuskinpa vain Kampelatutkija ja kekekek ovat siionististen Israelin ystävien ystäviä tai tukijoita, jos sitä tarkoitit. Eivätköhän nuo osaa puhua itse puolestaan, joten olisi parempi, että et levittäisi heistä valheita. Tai levitä vaan: se tekee hallaa jeesuksenmorsiamille ja kristinuskolle. Hedelmää sataa uskonnottomien ja ateistien laariin.

    • Anonyymi

      <<<..eikä tässä maassa ole ketään miestä, joka voisi tulla luoksemme siten, kuin on kaiken maan tapa. >>>

      Ilmeisesti sotien ja vainojen takia syrjäseuduille ajautuneiden väestönosien keskuudessa sisäsiittoisuus on ollut niin suuri riski että Jumala haluaa muistuttaa tästä vaarasta heti Raamatun alussa. Kertomus on iljettävä mutta varmasti mieleenpainuva ja siinä mielessä tehokas. Mooseksen laissa on sitten tarkemmat ohjeet kuinka toimia.

      • "...sisäsiittoisuus on ollut niin suuri riski että Jumala haluaa muistuttaa tästä vaarasta heti Raamatun alussa."

        Älä höpötä. Tuo Raamatun kohta ei ole mikään sisäsiittoisuudesta varoittava esimerkki vaan mooabilaisten ja ammonilaisten leimaaminen eli viholliskuvien rakentaminen. Iljettävää vihollista on helpompi vihata.

      • Anonyymi
        Kampelatutkija kirjoitti:

        "...sisäsiittoisuus on ollut niin suuri riski että Jumala haluaa muistuttaa tästä vaarasta heti Raamatun alussa."

        Älä höpötä. Tuo Raamatun kohta ei ole mikään sisäsiittoisuudesta varoittava esimerkki vaan mooabilaisten ja ammonilaisten leimaaminen eli viholliskuvien rakentaminen. Iljettävää vihollista on helpompi vihata.

        Varoittaa se siinäkin tapauksessa sisäsiittoisuudesta.

        Minusta kyse on tosin enemmänkin siitä etteivät juutalaiset sekaantuisi naapurikansoihin. Lisäksi naapurikansojen sisäsiittoisuus on voinut olla hyvinkin totta. Mitään kovin tavatonta tuo ei olisi, sillä pitäväthän etelä-suomalaiset lappilaisia sisäsiittoisina nykyäänkin.

        Ateistit mielellään tulkitsevat Raamattua "vihaamiseksi" vaikka Raamatussa viha kohdistuu aina tekoihin - ei ihmisiin sinänsä:

        5.Mooseksen kirja:
        10:19 Sentähden rakastakaa muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.

        "Minusta kyse on tosin enemmänkin siitä etteivät juutalaiset sekaantuisi naapurikansoihin."

        Juuri näin. Vanha Testamentti on juutalaisten kansalliseepos, jonka tavoitteena on yhdistää hajanaiset paimentolaisheimot yhtenäisen hallinnon alle. Tavoitteena oli siis luoda paimentolaisyhteiskunnasta kuningaskunta.

        Yksi tärkeä väline tässä oli monoteistinen usko, Jahven palvonta. Israelin alueen polyteistiset paimentolaiset palvoivat vanhoja kanaanilaisia jumalia. Palvonta tapahtui maaseudun kylissä ja kodeissa. Jahven palvonta haluttiin keskittää Jerusalemin temppeliin, jotta uhrilahjat saataisiin kerättyä tehokkaasti hallinnolle. Kymmenen käskyä (Exodus 34. luvussa ovat oikeat kymmenen käskyä) ovat käytännössä keskeisimmät ohjeet tästä veron kannosta.

        Maaseudulla harjoitetusta polyteismista piti päästä eroon, joten yksi viholliskuva oli vanhoja jumalia palvovat iljettävät kanaanilaiset eli käytännössä israelilaiset itse. Mitään Kanaanin valloitusta ja joukkomurhaa ei ole koskaan tapahtunut, se on vain propagandaa, jolla pyrittiin siihen, että maalaiset hylkäävät vanhan uskon.

        Tavoite oli yhdistää israelilaiset Jahven palvonnalla yhdeksi kansakunnaksi ja samalla luoda pesäero naapurikansoihin, jotka olivat myös iljettäviä eikä niihin saanut sekaantua. Tämä on keskeinen sanoma Lootin tyttärien tarinassa.

        <<<Exodus 34. luvussa ovat oikeat kymmenen käskyä>>>

        Ei ole mitään "oikeita" ja "vääriä" kymmeniä käskyjä vaan kymmenen käskyä ovat tiivistelmä koko laista. Siksi kymmenen käskyä mainitaan myös exodus 34:ssä.

        <<<Kymmenen käskyä ovat oikeastaan 613 Vanhassa testamentissa annetun lain tiivistelmä. Ensimmäiset neljä käskyä liittyvät suhteeseemme Jumalaan. Viimeiset kuusi käskyä käsittelevät ihmisten keskinäisiä suhteita.>>>
        https://www.gotquestions.org/Suomi/kymmenen-kaskya.html

        Suomessa on noin 35 eri seurakuntaa??????
        Kuka heistä noudattaa noita 4 ensimmäistä käskyä?

        Adventistit ja Jehovan todistajat!

      • Anonyymi kirjoitti:

        <<<Exodus 34. luvussa ovat oikeat kymmenen käskyä>>>

        Ei ole mitään "oikeita" ja "vääriä" kymmeniä käskyjä vaan kymmenen käskyä ovat tiivistelmä koko laista. Siksi kymmenen käskyä mainitaan myös exodus 34:ssä.

        <<<Kymmenen käskyä ovat oikeastaan 613 Vanhassa testamentissa annetun lain tiivistelmä. Ensimmäiset neljä käskyä liittyvät suhteeseemme Jumalaan. Viimeiset kuusi käskyä käsittelevät ihmisten keskinäisiä suhteita.>>>
        https://www.gotquestions.org/Suomi/kymmenen-kaskya.html

        ”Ei ole mitään "oikeita" ja "vääriä" kymmeniä käskyjä vaan kymmenen käskyä ovat tiivistelmä koko laista. Siksi kymmenen käskyä mainitaan myös exodus 34:ssä. ”

        Et näköjään tiedä, mistä puhut. Kymmenen käskyä mainitaan vain 2.Moos 34.luvussa. Käskyt ovat seuraavat:

        1 Älkää kumartako mitään muuta jumalaa, sillä Herra, joka on kiivas Jumala, ei suvaitse muita jumalia rinnallaan.

        2 Älä myöskään vala itsellesi jumalankuvia.

        3 Vietä happamattoman leivän juhlaa

        4 Jokainen, joka ensimmäisenä tulee ulos äitinsä kohdusta, kuuluu minulle

        5 Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemänneksi päiväksi lopeta työnteko.

        6 Vietä viikkojuhlaa, kun leikkaat ensi tähkät vehnäsadostasi, ja korjuujuhlaa vuoden vaihteessa.

        7 Kolmesti vuodessa kokoontukoot kaikki miehet Herran, Israelin Jumalan, kasvojen eteen.

        8 Kun uhraat minulle teurasuhrin veren, älä uhraa samalla kertaa mitään hapatettua äläkä jätä pääsiäisjuhlan uhrista mitään tähteeksi seuraavaan aamuun.

        9 Tuo joka vuosi peltosi ensimmäisistä antimista parhaat Herran, Jumalasi, pyhäkköön.

        10 Älä keitä karitsaa emänsä maidossa

        27Herra sanoi Moosekselle: »Kirjoita muistiin nämä käskyt, sillä ne ovat sinun ja Israelin kanssa tekemäni liiton ehdot.» 28Mooses viipyi vuorella Herran luona neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton ehdot, nuo kymmenen käskyä.

      • Anonyymi

        Yllätys, että uskis ei ole lukenut Raamattuaan, mutta ateisti on.

    • Hyi saatana ja joku uskovainen sanoo rakastavansa lähimmäisiään. Paskat uskova rakastaa vaan narsistisuuttaan ja elää käänteisessä elämässään jossa uskovan sanoma rakkaus on todellisuudessa uskovalla lähinnä "viha" tai vaino!
      Raamattu on saatanasta!

      • Anonyymi

        Oletko sinä ja G4G sama henkilö?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oletko sinä ja G4G sama henkilö?

        Vai oletko sä sama kuin G4G!?

    • Anonyymi

      "Tottahan se on, että tämän kertomuksen mukaan Loot harjoitti humalassa sukupuoliyhdyntää kahden tyttärensä kanssa, jotka olivat neitsyitä, ja näistä syntyivät mooabilaiset ja ammonilaiset kansat, joita ei ole lupa ikinä ottaa Herran seurakuntaan!"

      Ensimmäinen ihmisen ammattikin on huora, mutta sitä ei uskova pysty myöntämään.
      Uskovainen mies on perverssi. Unelmoi kahden keskisestä hetkestä tyttäriensä kanssa. Paheksuu sitä jos joku kaupungilla joku nelikymppinen mies katselee parikymppisten naisten perseitä. Uskovan mukaan sillä nelikymppisellä miehellä pitäisi olla silmät pohkottu ja naisella joku sellainen vaate päällä joka ei paljastaisi tämän muotoja. Varsinkin ruokakaupassa tekee uskovaisella pahaa kun naiset pukeutuvat paljastavasti urheilutrikoisiin. Mulla tekisi pahaa, jos naiset ja miehet saisi pukeutua vapaasti. Ei Suomessakaan ole kielletty ruokakauppaan tulemasta naisia bikineissä, mutta niinhän ei kumminkaan ole tietääkseni missään tapahtunut. Espanjassahan se on yleistä jos rantojen vieressä on kauppa niin siellä käy naisetkin bikineissä. Ei siitä pahastuta, koska se on täysin normaalia. Ei sinne kumminkaan koskaan yläosttomissa tai alaosattomissa ole varmaan naiset käynyt...todennäköisesti. Täällä pahastutaan siitä jos naiset tulee ruokakauppoihin urheilutrikoot päällä, josta näkyy vako! Liekö se kauhistus!?
      Uskova pahastuu jos mies on homoseksuaali, mutta pahastuu siitäkin jos joku mies kattelee (täysikäisiä) naisia...joten päättäkää nyt uskovat kummin päin on parempi!?

      Kirjoittaja: Ateisti1982

    • Anonyymi

      Loot oli herrasmies.
      Hurskas mies joka oli valmis antamaan tyttärensä raiskattavaksi, enkelimiesten sijaan.
      Kaipa ne tyttäret sitten kostivat sen vääryyden ja juottivat humalaan tuon pyhän miehen ja raiskasivat hänen maatessaan tiedottomana sängyssä.
      Inhimmillistä, kosto on suloista.

      • Anonyymi

        Mittenköhän sillä lootilla oikein seisoi kun olis sammunut ... noh ehkä pyhä hönkäys sai jöpöttämään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mittenköhän sillä lootilla oikein seisoi kun olis sammunut ... noh ehkä pyhä hönkäys sai jöpöttämään?

        Tottakai Lootilla seisoi, kun hänen tyttärensä makasivat hänen kanssaan!

        Raamatussahan ovat tosia vain ne kristityille epämiellyttävät kertomukset, mutta kaikki muu on fiktiota!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai Lootilla seisoi, kun hänen tyttärensä makasivat hänen kanssaan!

        Raamatussahan ovat tosia vain ne kristityille epämiellyttävät kertomukset, mutta kaikki muu on fiktiota!

        Ei sitä melko varmasti ole tapahtunut. Varmasti paria naapurikansaa on vain pyritty mustamaalaamaan ja oikeuttamaan jotakin sotatoimia heitä kohtaan väittämällä heidän syntyneen humalaisesta insestistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sitä melko varmasti ole tapahtunut. Varmasti paria naapurikansaa on vain pyritty mustamaalaamaan ja oikeuttamaan jotakin sotatoimia heitä kohtaan väittämällä heidän syntyneen humalaisesta insestistä.

        No jos sitä ei ole tapahtunut, niin mitä järkeä on mollata kristittyjä siitä, mitä jotkut fiktiiviset henkilöt ovat tarujen mukaan joskus tehneet?

        Eikö olisi järkevämpää pysyä siinä, että osoitetaan kristityille heidän pitävän totena taruja sen sijaan, että mollattaisiin sitä, mitä ne ihmiset siellä taruissa ovat tehneet?

        Tai saahan sitä molempia arvostella, mutta pitäisi aina muistaa sanoa myös se, että kyse on tarusta eikä faktasta: joku kristitty luulee vielä, että ateistit ovat samaa mieltä näiden tarujen historiallisesta totuudesta, kun tuolla tavalla niitä arvostellaan!

        Hyvin taitamatonta kritiikkiä!

        Eihän kaikki kristityt muutenkaan usko näiden Raamatun tarinoiden todenperäisyyteen. Ne ovat vain fundamentalistit, jotka kaiken uskovat suoraan jos se löytyy Isosta Kirjasta.

        Ateisteilla on varmaan kantoja tähänkin asiaan yhtä paljon kuin on ateisteja, koska ateismi ei ole mitään kristittyjen vastustamista. Minusta tämä on selvä taru, johon kirjaimellisen uskomisen seuraukset ovat mielenkiintoisia. Mitä jos ne olisivat totta saman aikaisesti fundamentalistisen Raamatun tulkinnan kanssa? Se muodostaisi ikävän mielikuvan Raamatusta.

        Osaan arvostaa Raamatun parempia osia, olenhan entinen kristitty itsekin ja olen sitä niin paljon lukenut, että minulla on tekstiin syntynyt henkilökohtainen suhde.

        Parempia osia raamatusta? Eikös koko raamattu ole jumalan sanaa? Mitkä osat ovat niitä parempia? Useimmat uskovat ottavat esille vain tiettyjä raamatun lauseita opetukseksi ateisteille. Jätetäänkö kaikki ristiriitaisuus vaile huomiota?

    • Anonyymi

      Vaikka ateisti sanoisi vahingossa että linnuilla on kolme jalkaa, niin silti hän on oikeassa. Ei ateisti voi tehdä virhettä eikä eretyä silä eihän sellaisen pitäisi ollamadollisia. Ateistit ovat täydellisiä virheettömiä yli-ihmisiä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe