Näyttäisi siltä, että USA:n omat kotoperäiset terroristit hakkaavat mennen tullen kaikki islamilaiset harrastelijat. Samanlaisia raukkamaisia massamurhaajiahan ne ovat. Usein kiihkouskovaisia "kristittyjä" ,mikä on aivan yhtä paha kuin "kiihkouskovaiset" islamistit. Tai rasisteja. Toivottavasti tällaisia amerikkalaisia ei hakeudu Suomeen maahanmuuttajiksi. USA muutenkin niin sairas maa, että emme kaipaa yhtäkään maahanmuuttajaa sieltäpäin. Väittävät myös olevansa kotoperäisiä amerikkalaisia vaikka eivät sellaisia olekaan. Eivät edes intiaanit oikeastaan. USA:ssa ei asutusta juuri lainkaan 10-15 000 vuotta sitten. Lähes kaikki amerikkalaiset maahanmuuttajia viimeisten 300 vuoden aikana. Joka ikinen. Useimmat euroopasta. Loput afrikasta ja kauko-idästä. Ja Suomestakin lähti 1900-luvun alussa 850 000 elintasopakolaista Kanadaan ja USA:han. Esim. presidentti Trumpin suku tulee Hollannista. Eli hänen pitäisi palauttaa itsensä sinne ja vaimonsa Ukrainaan mistä taas hän tuli. Sai amerikan kansalaisuuden vasta 2006. Ei voi laskea amerikkalaiseksi. Vai mitä?
Jos mennään historiassa riittävän pitkälle taaksepäin, ei täälläkään Suomessa ole oikeita kotoperäisiä suomalaisia vaan me tulemme osittain itäeuroopasta ja osittain lännestä ja etelästä (Unkari). Tehkääpä sukututkimus niin yllätytte. Kaverini, joka on vannoutunut nuorisoperussuomalainen teki sellaisen ja joutui huomaamaan että hänellä on puolalais-juutalainen tausta (isoisoisä). Toinen tausta oli riikinruotsalainen. Siihen loppui puhe aidosta kotoperäisestä sukujuuresta.
Ehkä saamelaiset voisivat olla aidoimpia "suomalaisia". Olivat täällä ensin. Eikö niin?
Mutta onko sillä väliä. Omasta mielestäni kaikki täällä syntyneet ja myös täällä ainakin 20 vuotta asuneet ovat täysin suomalaisia riippumatta taustoista.
USA:n omat terroristit
Anonyymi
1
228
Vastaukset
- Anonyymi
Missä näistä maailman maista luulet saavasi parhaan kohtelun ulkomaalaisena:
1) USA
2) Saudi-Arabia
3) Suomi
4) Venäjä
Jokainen maa näistä on rikas. Ajatellaan että sinä olet köyhä ja tarvitse asuinpaikkaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks595623Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si1034497Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut793703Onko Sdp:n romahdus pienpuolueeksi alkanut?
Mikään puolue ei kykene selviytymään loputtomasti, jos sitä repii jatkuvasti sisäiset ristiriidat ja kyvyttömyys päättää663392Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?1023362Persujen kannatusromahdus ilahduttaa
Siin' ei hyvä häviä. Luotto parempaan tulevasuuteen alkaa taas palautua.103110- 1112868
En malta odottaa, että Lindtman pääsee suhmuroimaan pääministerinä
kun pitää sopeuttaa 10 miljardin edestä, ja eläkkeisiinkin voidaan puuttua Antin mielestä. (Demarien kannattajissa suuri642317Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1312300Farmi Suomi: Kirsi Salo syyttää koulukiusaajiksi - Jucci Hellström lataa napakasti
Mitäs mieltä olet Kirsi Salon koulukiusaamiskommentista? Farmi Suomi -kisassa väki vähenee ja kisa kovenee. Peliliikkeit341901