Ideat kelpaavat

Anonyymi

Ideat kelpaavat uusilta ja vanhoilta jäseniltä vapaa-ajattelijain yhdistyksissä ja liitossa. Myös toiminta kelpaa. Kaiken lisäksi jäsenmaksukin kelpaa. Yhdistystoiminta kaipaa jatkuvaa kehittymistä.

52

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kelpaavathan ne, mutta voi huomata kohta että päätyi itse toteuttajaksi... Tämähän on vapaaehtoistyötä, ei ole työntekijöitä toteuttamassa ideoita.

      • Anonyymi

        Niin, toisia ei voi määrätä omien ideoiden toteuttajaksi tuosta vaan. Mutta jos osaa "myydä" ideansa niin, että se tulee yhteiseksi kannaksi, voi olla mahdollista nähdä senkin ihmeen, että laaja porukka tekee jotain kivoja uusia juttuja.. Tavallaan ihmiset antavat kuitenkin oman värinsä niin, että idea lähtee lentoon omanlaisenansa.


    • Anonyymi

      Antivapari on valehdellut, että ideat eivät kelpaisi. Hän ei ole kuitenkaan maininnut, mikä idea ei olisi kelvannut. Vain esitys liiton tuesta yhteisen katsomusaineen kansalaisaloitteelle on liitossa hylätty. Sitäkö tarkoitetaan?

      • Anonyymi

        Kertokaa idea. Voi myös kertoa ideasta, joka ei ole kelvannut.


      • Toisentyyppinen on eräät ehdotukset eroakirkosta.fi-palvelulle. Usein niihin on saanut vastata että sitä-ja-sitä on kokeiltu jo pari kertaa.

        Mutta tosiaan, konkreettista esimerkkiä torpatusta ideasta tämä kaipaa.


    • Anonyymi

      Ymmärtäisin idea ei yksin riitä jutun saamiseksi lentoon.
      Tarvitaan osaaja, lahjakas tekijä joka osaa.

      Myönnätkö tämänvai realisoitko mahdollisuuden?

      • Anonyymi

        Tekijä tai pieni tekijäporukka. Kimpassa kivempaa. Jäsenyys ei ole vaatimus saada tehdä va-hommia vapaaehtoistyönä.


    • Anonyymi

      Keskustelu voi olla vapaamuotoista. Lisäksi tarkotus on käydä valmistelevaa keskustelua liittokokouksen strategia- ja tavoiteasiakirjaan.

    • Anonyymi

      Tämä viesti on tietysti vapaa-ajattelelun ystäville. Olipa jäsen tai ei jäsen - tai ei-vielä-jäsen.

    • Anonyymi

      Haluaisin antaa idean: kun Vapaa-ajattelijain liiton jäsenkannatus on syöksykierteessä, tulokset olemattomat ja valtiokaan ei enää halua tukea toimintaa, olisi järkevintä lakkauttaa koko liitto.

      Eli ideani: liiton lakkauttaminen.

    • Anonyymi

      Keskusteluja sekulaarin elämäntavan tukemisesta erilaisista arjen tilanteissa ja käännekohdissa.

      • Anonyymi

        Tälläinen Ylikosken kirjoitus oli liitoon f b -ryhmässä:

        "Ripitön matka" leirin sijaan ensi kesänä!?

        Suurin osa ei-uskonnollisten perheiden nuorista ei mene tietyssä iässä tarjotuille leireille, ei kummallekaan, rippileirille eikä Protu-leirillekään. Toki osa nuorista voi mennä samaan aikaan jollekin harrastustyyppiselle tai urheiluseuran leirille.

        Tämä tilanne johtuu jo yksin siitä, että ensi kesän Protu-leireille ei sovi kuin hieman yli 1000 nuorta, ja suurin osa leireistä on jo varattu täyteen. Ja yhä useammat nuoret eivät mene rippikoululeireille.

        Asiatila kannattaa kuitenkin vanhempien ja isovanhempien taholta ottaa huomioon. Olisiko nuorelle kesällä jotain muuta kuin leiri?

        Miten olisi vaikka pieni "leiri" matkailun merkeissä nuoren kanssa - joko kotimaata katsastaen tai vaikka ulkomailla?! Viikko tai viisi päivää matkoilla!?

        Ensi kesää voisi alkaa suunnitella "sillä silmällä" jo nyt! Hyvä "uuden vuoden lahja" nuorelle!?

        Eikä tämä idea sulje pois Protu-leirille menoa. Molempi parempi.

        Eikä tämä sulje pois sitäkään, että uskonnottoman perheen nuori huomioidaan peruskoulun päättämisen merkeissä kunnolla. Onhan peruskoulu paljon parempi ja tärkeämpi saavutus kuin rippikoulu ja konfirmoituminen uskontoon.

        Eikä matka sulje pois sitäkään, että nuoren 15-vuotispäivää vietetään tavanomaista syntymäpäivää juhlavammin suvun, ystävien ja perhetuttujen piirissä.


    • Anonyymi

      Minä olen aina sanonut että taiteellisen installaation eli taideteoksen muodossa poltetaan protestina kasa Raamattuja ja muuta uskonnollista tarpeetonta rihkamaa, mutta se ehdotus on mennyt liitolla aina ohi korvien.

    • Anonyymi

      Joulun seutu on monelle aikaa pysähtyä. sillin voi tulla esiin myös ideoita ja toivetia sekä VA-liitoolle että VA-lehteen. Annat tulla. Ei niiden tarvitse olla Valmiiksi Jalostettuja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kelasin VAbaarien aiheita. Hyviä on ollut ja lisäää tarvitaan. Mistä sinä haluaisit keskustleutilaisuuden?

      • Anonyymi

        Eikö tästä kananttaisi kirjoittaa Vapaa ajattelija -lehteen. sitä lukevat monet sellaisetkin, jotka eivät tällä palstalla jostain syystä viitsi käydä edes kurkkaamassa.


    • Anonyymi

      Olen käynyt rippikoulun olin jo silloin ateisti tietty pientä kinaa oli ihmisen häntäluusta ja uimataidosta mehän olemme merinisäkkäitä mutta en käyttänyt aikaani riitelyyn uskovaisten mystikkojen kanssa. En seuraa Ylen ajankohtaisohjelmia propagandistisina mutta kyllä TV7 iähi- Idän ohjelmia. Vaparit pelkästään kirkon kanssa tappelevina taistolaiskaadereina ei kiinnosta, taistolaiset tappelevat kapitalismia vastaan mutta pakenivat Venäjältä Suomeen jos opiskelivat leninistisessä Pietarissa. Vapareilla ei taida olla venäläisiä tai iranilaisia veljesjärjestöjä?

      • Päähuomio ei ole kohdistettu valtionkirkkoihin vaan valtioon joka tukee kirkkoa. Kuten joku palstalla totesi: jos susi syö lampaan, pitää syyttää paimenta eikä sutta.


    • Anonyymi

      Lisään kun katson juuri bbc: tä jossa Biden puhuu hän on kansainvälisen median mukaan korruptiorikollinen poikansakanssa Suomessa tästäkin korruptiosta Yle vsikenee

    • Anonyymi

      Päähuomio ei ole kohdistettu valtionkirkkoihin vaan valtioon


      Teoriassa näin mutta käytännössä käytätte aikanne julkilausuman tai ohjelman kirjoitteluun jota kukaan ei lue

      eroakirkosta on tehokas väline, ok, tämä on selvä

      mutta valtio ei Vapareista välitä koska teillä ei ole poliittista muskelia
      Joukossanne olevien taistolaisten ja heitä seuraavien uustaistolaista = passiiviväestöä tukeva vasliittolaisten
      järjestöt ovat kuihtuneet pois SKP KTP STP .. kaikki
      Valtioon vaikuttaa vain se jolla on poliittinen muskeli tai hiukan takiainen joka armosta otetaan hallitukseen Rkp ja vasliitto esimerkkinä

      Eroakirkosta-sivusto on vaikuttaja kyllä

    • Anonyymi

      Jos aikoo saada taloudellista kestävää perustaa pitää laittaa kaikki peliin. Pitää kyetä höynäyttämään sinisilmäisiä kaiken uskovia. Pitää kirjoittaa ja kustantaa elämänkertoja, joissa on totuutta ja tehdä Bibbeliä parempi kokoomateos Giggeli. Pitää uskoa täysillä omaan asiaansa. Raha ratkaisee. Kokoon pitää saada 10-50 milj. Euroa vuosittain. Jos ei ole omaa kulttimessiasta voi myös olla hankalaa. Vaikea uskoa, että löytyy muuta kuin vähän apua kommunisteilta ja muilta uskontojen vihollisilta, jotka ovat suuria idässä. Antiikin filosofiaa voisi kääntää suomen kielelle esim. Aristoteleen. Nykykäännös ei vetele. Täysillä työskennellen saa kyllä aikaan.

    • Anonyymi

      Joo, Aristoteles on harhaanjohtaja. FilosofiNiiniluoto käänsi suomeksi ja on siis itse tieteen este. Paavi pannasi A:n fysiikan oppikirjan jumalattomana eli Paavi tuki tiedettä huomaamattaan. Tosin juuri tämä Paavi kuoli pian toimiensa jälkeen, kun talon ovenkarmi ja katto putosi fysiikan lakien mukaisesti haudaten Paavin alleen

      Huomasin lukiessani palstaa läpi että Jori on vapauden soihdun eli Effin tukimies
      ehdostus:

      Vapareiden tavoitteet jne. 2020 sanotaan "vapaa-ajattelijoihin, ateisteihin ja uskonnottomiin kohdistuu netin eräillä foorumeilla jatkuvaa suunnitelmallista vihapuheluontoista kampanjointia"

      Ehdotus: kannattaa välttää vihapuhe-terminologiaa, joka on mädättäjienyritys tukkia suut sensuurilla. Sanon tämän kaikessa ystävyydessä, sillä ilman muuta vapareiden suut tukitaan, ehkä ei ensimmäisinä mutta sen jälkeen kun muut on viety tieltä pois linnaan, eikä vapareita ole enää ketään puolustamassa

    • Anonyymi

      Pit'iskö ryhtyä raivoamaan? Ei vaiskaan.

      • Anonyymi

        Antaa antivaparin raivota. Yksi idea oon monikanavaisuus, ja silloin tämän erään voi jättää vähemmälle.


      • Anonyymi

        Mitä ideoita koronaepidemian raivoaminen on herättänyt. Digiaikaan siirtyminen on yleisesti menossa. Vaparit ovat osin olleet digiajassa jo pidempään. Mutta entäs nyt? Mitä uutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ideoita koronaepidemian raivoaminen on herättänyt. Digiaikaan siirtyminen on yleisesti menossa. Vaparit ovat osin olleet digiajassa jo pidempään. Mutta entäs nyt? Mitä uutta.

        En ole huomannut mitäään uutta digiajan va-toiminta-aktiviteettiä. Turhan hiljaista ollut.


    • Anonyymi

      Tämä tuntuu olevan hyvin myönteinen avaus. Ja mikäs siinä, hyvän asian puolesta.

    • Anonyymi

      On positiivista että ideointia yritetään joukkoistaa.

    • Anonyymi

      Nyt sitten ideoita kehiin va-yhdistyksen liittokokousedustajille evästykseksi liittokokoukseen. Tämän välillisen vaikuttamisen kautta voit tietysti tehdä myös suoraan oman ehdotuksesi.

    • Anonyymi

      Lähetä ideoita, ehdotuksia, viestejä. Tänne. Liitolle.

      • Anonyymi

        Onko VA-lehti tulossa taas myös laajana painoksena. Semmoinen olisi hyvä aina välillä.


    • Anonyymi

      Ja kyllä, liittokokous ON päättävä elin, joten siellä voi myös saada isoista päätöksiäkin. Toki myös liiton valitut toimielimet voivat sitten päättää.

    • Anonyymi

      Hyvä! Vapaa-ajattelijatoimintaa voi edistää myös ilman jäsenyyttä, heittämällä hyviä ideoita. toki toimijoita, tekijöistä on pulaa. Tervetuloa tekijäksi. Mutta myös jäseneksi voi liittyä ilman että sitoutuu toimijaksi, tekijäksi.

    • Anonyymi

      Hyvä että tunnustetaan kehittämistarve ja -halu. Siitä se alkaa..

    • Anonyymi

      Miten juhlistettaisiin kevätpäivän tasausta? Idea siis se, että jotenkin enemmän..

    • Anonyymi

      Voisko vaaleissa saada ehdokkailta tiedoksi heidän jäsenyydet osuusliikkeissä ja uskonnollisissa järjestöissä? Vaikka kaikki järjestöjen jäsenyydet.

      Oisko eka kerta kun uskomattomat ehdokkaatvwrottuisivat joukosta. Onhan se melkoinen valinta perustaako näkemyksiään huuhaahan vai vaikka tieteeseen!

    • Anonyymi

      Vapaa-ajattelu on hyvä asia. Sitä on kritikoitu suotta. Mitä vikaa on vapaudessa ja ajattelussa?! Ymmärrän toki klerikaalien huolen liiton antikelerikalismista. Mutta kysehän on ennen muuta vain kirkon etuoikeuksista. Uskonnonvapaus yleisesti kuuluu vapaa-ajattelun.

      • Anonyymi

        Vapaus ja ajattelu - hyvin ne yhteen sopii.


      • Anonyymi

        Niin, kirkko saisi jatkaa mutta ilman erityisoikeukdiaan. Samalle viivalle.


    • Anonyymi

      Kansalaisaloutteen tukeminen, jos se on lähellä liiton keskeisiä tavoitteita.

      • Anonyymi

        Totta. Kansalaisaloite on kansalaisten aloite, mutta liitto voi päättää tukea sitä jollain lailla.


    • Anonyymi

      Nyt saa heittää ideoita seuraavaan VA-lehteen.

    • Anonyymi

      Ei ole pakko itse tehdä. Vaikka se joskus vaarana, että pääsee itse tekemään.

    • Anonyymi

      Hei, nyt ideoita ET kaikille -kansalaisaloitteen hyväksi! Elämänkatsomustiedon opiskelun avaaminen kaikille -kansalaisaloite
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860 on siis kerännyt jo yli 10 000 allekirjoitusta.
      Nimien kertymiseen vaikuttaa ratkaisevasti, miten aloitteen jo allekirjoittaneet tiedottavat aloitteesta kavereilleen, sukulaisilleen ja ehkä pikkuisen tuntemattomillekin.
      Nettilinkin (ym.) jakamisen lisäksi aloitetta voi nyt mainostaa myös ns. reaalimaailmassa (irl). Mainoksia, jossa on myös kätevä QR-koodi, on kahta kokoa, A5 ja pieni lappunen, joita mahtuu 10 kpl A4-arkille. Pienessäkin QR-koodi toimii, ja semmoinen mahtuu aika hyvin ilmoitustauluille ja ehkä pistää silmään yhtä hyvin kuin iso lakana.

      Tulostettavat, pdf-muodossa olevat mainokset löytyvät tämän sivun alareunasta:
      https://et-opetus.fi/kansalaisaloite/lisatietoja/#MITEN-VOIN-AUTTAA

    • Anonyymi

      Nyt ideoita kansalaisaloitteen nimien keruuseen ja markkinointiin. Mitä muuta kuin jaa linkkiä netissä?

    • Anonyymi

      NYT ideoita kansalaisaloitteen (8860) tiedottamiseen!?

    • Anonyymi

      Mitä muuta, sano puotipoika, ja pisti sokeripalan suuhun.

    • Anonyymi

      Tänne vaan. Ja vapareill on myös sp-keskustelu-lista. Ja fb-ryhmä

    • Anonyymi

      Miten saadaan jäsenhankinta yhdistyksissä viriämään? Vai liittotason kampanja?

      • Anonyymi

        Valtakunnallinen kampanja ilman muuta yhdistysten tueksi.


    • Anonyymi

      Ensi vuonna muinaistulilla vaparien liekkimalja

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5500
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3517
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1642
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      205
      1604
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1058
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      907
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      809
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe