Suomessa saa KIROTA IHAN VAPAASTI!

Anonyymi

Viranomaisen mukaan Suomessa saa KIROTA IHAN VAPAASTI, koska nykytieteen mukaan kirous ei ole mahdollista, vaan kys. hlö kuvittelee KAIKEN!

Saamme siis IHAN VAPAASTI haukkua, arvostella ja vaikka myös parjata varmastikin Jumalia, Valtiaita ja Henkimaailmaa, koska samojen viranomaisten mielestä Nämä Olennot ovat mielikuvitus-Olentoja!

Saamme myös tuoda toki oikeat asianlaidat esiin, esim., että uskovaiset uskovat Alien-Olentoihin tai mielikuvitus-Olentoihin (jälkimmäisen sanoo viranomainen), ja että kuinka on outoa, että nämä uskovaiset saavat olla ihan vapaana ja levittää tuota Alien-uskoaan ja valehdella hyvää Noista Olennoistaan!

Lääkärienhän mukaan kyseessä on mielisairaus, koska ovat kaiketi samoilla linjoilla näiden viranomais-pellejen kanssa.

Vaikka nämä viranomais-tahot itsekin uskovat Näiden Jumalien tms. olemassaoloon, he kuitenkin muiden kohdalla väittävät meillä kyseessä olevan mielikuvitus-Olentojen!

Eli, siis näitä mielikuvitus-Olentoja saa ihan rauhassa parjata, herjata ja haukkua ihan mennen tullen, koska eivät virallisen tahon mukaan oikein ole olemassakaan! Turha on heidän sitten tulla muuttamaan lausuntojaan, kun jos joskus näkevät kuinka nämä Alienit Herruuttaan hirvistelee...kyseessähän ovat silloin vain heidän omat mielikuvitus-Olennot!

4

298

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin siinä on vain se HUONO puoli, että siinä ihminen vetää KIROUSTA / tuomiota ylleen ja osakseen. Tulee niitä syystä tuomioksi seuraamuksia, näitä joista tiedotus välineet ihan kautta maailman päivittäin todisteeksi / herätykseksi, väärin, saatanaa palvelevasti elämisen, puhumisen ja toimimisen seuraamuksista uutisoi!!

      = Sitä; " sitä saa mitä tilaa" Oikeuden mukaisuuden Lainalaisuutta.

      (Herättelevä)

    • Anonyymi

      Joo, siis "ihminen vetää kirousta puoleensa"—osittain totta, mutta tarkennusta asiaan: jos joku tuomitsee tai luulee esim. etäkautta mitään kenestäkään ja hän esim. kiroaa tai haluaa/toivoo jotain pahaa sille toiselle, niin siinä tapauksessa "ihminen EI vedä kirousta puoleensa".

      Useimmiten kyse on illuusioista tai muusta luuloista/harhakuvitelmista tällaista etäkautta tuomittua ihmistä kohtaan. Ikävä kyllä tällaista on paljon ja jopa kirouksia on ladeltu, asetettu tällaista ihmistä kohtaan—etäkautta, ymmärtämättä asioiden minkäänlaistaoikeaa laitaa.

      Yleensä ihminen saa, joo, sitä mitä tilaa tai ansaitsee, MUTTA luulisi monenkin jo tietävän (ihan nähtyään niin paljon ihmisiä, osia ja kohtaloita), että enimmäkseen erittäin iso osa ihmisistä saa kyllä ihan kaikkea muuta kuin mitä "tilaa" ja vähintäänkin asioihin nähden ihan liika moninverroin turpaansa kuin mitä ansaitsee.

      Tähän on syynä Antikristus-Valtiaskunta Henkimaailmoineen, jota vieläkään (ihme kyllä) vieläkään edes Etelä-Suomessa nähdä tai tajuta. Tuo kyseinen Valtakunta esittää ja levittelee isot määrät järkyttäviä ja erittäin haitallisia paskavaleita valkoihoisista (useimmiten enimmäkseen yhdestä ja samasta uhratusta uhrista).

      Tällainen esitys ja levittely on erittäin vaarallista, luulisi tämän tajuavan monenkin jo pelkästään esitetyn aineiston pohjalta.

      Olemme uhan alla, valkoihoiset! Kiitos siitä kuuluu Jumalille, ITSE ovat sitä kaikkea mitä on ESITETTY! Kirosivat enemmän kuin Oman Valtakuntansa!

    • Anonyymi

      Olen ateisti ja kiroilen tarpeentullen riittävästi, mutta en minä syntiä tee. Muistaakseni käskyssä sanotaan: älä turhaan lausu; blaa blaa laa--,en minä turhaan kiroile, monesti se helpottaa.

      • Anonyymi

        Kiroilu ja kirous ja/tai sen asettaminen on aivan eri asia. Joka ikinen kiroilee ja kiroaakin, mutta ei ihmistä.

        Hän, joka sellaista tekee, saa 1,5 kertaisena kaiken takaisin itseensä, se on varmaa...ja antaa mennä vaan! Ei kiinnosta muuta kuin Silmä silmästä ja hammas hampaasta menetelmä.

        Terveisin syyttömänä, viattomana kirottu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe