Huomaatteko jutun sisällön:
näennäistä syyllisyysjournalismia,
Syy ja seurus tulee siitä, että demokratia ei toimi.
Kansa sanoo, ei tai äänestetään jotain
ja vähemmistö, 1-10 päättäjää päättää kansan tahtoa vastaan.
Syntyy, vihaa, kiukkua, kriittisyyttä ja kun päättäjän toimet ja valta
ja varsinkin tekojen seuraukset, syntyy erilaisia rintamia ja lopulta kansa tappelee keskenään.
Saksassa ei taida olla ehjää kohtaa. Sen sairaat päättäjät ovat sairastuttaneet koko maan. Vanhat puhumattomat ongelmat pohjalla ja avot....syyllinen on se, joka puolustaa demokratiaa tai paikallista rauhaa.
JUTUN YDIN ON SE, ETTÄ POLIITIKKO UHRIUTUU.
KUNNANJOHTAJA PÄÄTTI YKSIN OTTAA ENEMMÄN OIKEUKSIA KUIN MITÄ OLI SOVITTU.
Ja sitten se uhriutuu kun kansa purnaa sen toimista ja toimien tuloksista.
https://yle.fi/uutiset/3-10898482
TÄÄ JUTTU SYYLLISTÄÄ LUKIJAA.
SYYLLISTÄÄ NIITÄ JOTKA YRITTÄÄ PITÄÄ DEMOKRATIASTA KIINNI.
MIKSI VÄHEMMISTÖ ON TYRANNI JA VIELÄ UHRIUTUU JOS EI TOTELLA = DIKATUURIA.
Se kriittinen joukko, nimeomaan on oppinut viimesodan läksyn. JOHTAJA EI OLE AINA OIKEASSA. EIKÄ VARSINKAAN DIKTAATTORI.
Ihme kyllä, tää ei ole Ylen pahinta kerrontaa, mutta moniko enää osaa erottaa totuutta, kun Yle on aivopessyt jo kohta 15 vuotta. Tässäkin jutussa syyllinen on rivisotalla oikeisto. EIKÄ EROTA SYITÄ TILANTEEN SYNTYMISEEN.
YÖK YLE.
Osaako teistä enää kukaan neutraalia journalismia?
Poliitikko uhriutuu kun kansa ei tottele, vähemmistö päättää
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Ai äärioikeisto taas syyllinen....?!?!?
Voi hletti tätä päättäjän puuttuvaa käsityskykyä!
MITÄ TAPAHTUI SITÄ ENNEN - ETTÄ PÄÄTYIVÄT TÄHÄN TILANTEESEEN?
KATSOTAAN JA TUTKITAAN ENSIN SITÄ.
Suomalaiset tarvii medialukukursseja
erottaakseen tän sonnan ja toipuakseen tästä
sairaudesta johon yle on niin tomerasti lukijoita
vienyt vuosikausia.
Ei kannata tuoda mitään kansainvälisiä vertailuaja..kuka on pahemoi kuin Yle.
JOS yle on verovaroin ylläpidetty ja se ON OSANNUT
journalismin taidon - pyytäkööt anteeksi ja korjatkoon linjansa.
Ylen tarve osoittaa ohi on kuin
koulukiusaamista
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2394190Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1142649Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412402Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161446Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811446- 481179
- 781097
- 59973
- 45956
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58931