Nilkan venähdys?

Eilispäivänä fudistreeneissä pienessä kontaktitilanteessa oikea nilkkani vääntyi. Alkuun tuntui kipua mutta sittemmin se hellitti.

Nilkka ei näytä turvonneelta eikä ole muitakaan ulkoisia merkkejä että jotain olisi vialla.

Monilla tutuillani joilla on nivelsiteiden kanssa ollut ongelmia, eivät ole päiviin tai jopa viikkoihin pystyneet edes kävelemään kunnolla. Itse pystyn varaamaan painoni jalalle täysin (samoin kävelemään, hölkkäämään) mutta nilkka on vieläkin hieman arka jos sitä taivuttaa hivenen liikaa sivuttain.

Ajattelin vielä pari päivää ottaa levolla, ja jos paranemisen merkkejä ei näy niin sitten kai pitää lekuriin mennä.

Sitä ennen toivoisin että joku täällä osaisi kertoa enemmän, jos on samankaltaisia kokemuksia? Ja erityisesti, minkälaista hoitoa suosittelette?

Mitään aikaisempaa kokemusta minulla ei ole nilkkojen suhteen....
3632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat
  • Kiitos, sain tuosta jo paljon apua! Ja tuota 3 K:n systeemiä noudatin jo heti "tapaturman" jälkeen ja vieläkin. Eilen en kiireissäni tajunnut hakea muita keskusteluita, sorry for that. :)

    Nilkka ei ole enää turvonnut eikä kipeä, käytän ideaalisidettä ja teen nilkan vahvistus -harjoituksia eli esim. tasapainoilua. Kokemusta kuntoutuksesta on viimevuotisen polvivamman takia (sikäli jos näitä voi edes verrata keskenään).

    Tänään en ainakaan mene treeneihin. Siihen liittyen kysyisin, että vaatiiko tämä todella viikkojen lepoajan? Olisi viikon päästä suht tärkeä leiritys edessä...

    Äänestä

  • fgh kirjoitti:

    Kiitos, sain tuosta jo paljon apua! Ja tuota 3 K:n systeemiä noudatin jo heti "tapaturman" jälkeen ja vieläkin. Eilen en kiireissäni tajunnut hakea muita keskusteluita, sorry for that. :)

    Nilkka ei ole enää turvonnut eikä kipeä, käytän ideaalisidettä ja teen nilkan vahvistus -harjoituksia eli esim. tasapainoilua. Kokemusta kuntoutuksesta on viimevuotisen polvivamman takia (sikäli jos näitä voi edes verrata keskenään).

    Tänään en ainakaan mene treeneihin. Siihen liittyen kysyisin, että vaatiiko tämä todella viikkojen lepoajan? Olisi viikon päästä suht tärkeä leiritys edessä...

    Aika vaikeaa lähteä sanomaan... vaivat ovat yksilöllisiä ja eräillä paranemisprosessi on nopeampaa.

    Jos ei ole turvonnut = ei tulehdusta. Se on aina erittäin hyvä merkki.

    Lepo ei tee koskaan huonoa kipeille jäsenille. Ymmärrän tietysti, että harkoista on vaikea jäädä pois tällaisen vaivan takia,joka ei näy päälle päin. Kuittia tulee varmasti?! :)

    Itse jotenkin näen, että jos viikon olet poissa joukkuetreeneistä, ei maailma kaadu siihen. Pohjakuntosi ei laske eikä varmaan ajoituskaan pelin sisällä. Jos lisäksi teet niitä vahvistavia harjoituksia, ei nilkkasikaan ole täydellisessä levossa. Kroppasi saattaa jopa herkistyä/palautua mukavasti sen viikon aikana...?

    Ja kyllähän palloa voi käydä pomputtelemassa, laukomassa, vetämässä spurtteja jne.

    Sinulla kun on ollut polvivammakin: on aina syytä muistaa, että jalkapallo on terveillekin polville ja nilkoille TODELLA rankka laji. Laji todella syö niiden elinkaarta!

    Lepoaika kai määräytyy sen mukaan, miten itse tunnet. Jos henkisesti luotat nilkkaasi 100% pelitilanteessa, on se mielestäni parantunut. Jos asia kalvaa mieltäsi, niin ehkäpä se johtuu siitä, että tunnet heikkoutta tai jotain puutetta nilkassa?!

    Tsemppiä kuitenkin sulle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


fgh kirjoitti:

Eilispäivänä fudistreeneissä pienessä kontaktitilanteessa oikea nilkkani vääntyi. Alkuun tuntui kipua mutta sittemmin se hellitti.

Nilkka ei näytä turvonneelta eikä ole muitakaan ulkoisia merkkejä että jotain olisi vialla.

Monilla tutuillani joilla on nivelsiteiden kanssa ollut ongelmia, eivät ole päiviin tai jopa viikkoihin pystyneet edes kävelemään kunnolla. Itse pystyn varaamaan painoni jalalle täysin (samoin kävelemään, hölkkäämään) mutta nilkka on vieläkin hieman arka jos sitä taivuttaa hivenen liikaa sivuttain.

Ajattelin vielä pari päivää ottaa levolla, ja jos paranemisen merkkejä ei näy niin sitten kai pitää lekuriin mennä.

Sitä ennen toivoisin että joku täällä osaisi kertoa enemmän, jos on samankaltaisia kokemuksia? Ja erityisesti, minkälaista hoitoa suosittelette?

Mitään aikaisempaa kokemusta minulla ei ole nilkkojen suhteen....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu