Mutta mitä sitten on elämä ja mitkä ovat elämään liittyvät todelliset arvot? Sitäkö, että me nämä muutamat vuosikymmenet täällä ajassa uhraamme turhuudenmarkkinoilla, noudattaen lihan ja ajatusten mielitekoja tai oman henkisen heikkoudemme vuoksi alistumme vallitseviin olosuhteisiin, vääryyksiin ja epäkohtiin tai kuolemanpelon vuoksi nöyristelemme joidenkin tyrannien hirmuhallinnon edessä? Tai sitäkö on elämä, että me nämä muutamat elämämme vuosikymmenet tanssimme tunteettomina elintasorobotteina liikemaailman pillien mukaan ja yritämme haalia kaikkea mahdollista tavaraa, jota me todellisuudessa emme edes tarvitse?
Eikö elämä sittenkin ole todellinen henkilökohtainen haaste meille jokaiselle, johon meidän on vastattava? Eikö elämän korkeimmat päämäärät ja arvot sittenkin ole saavuttaa omat henkisen kasvumme äärirajat ja saavuttaa todellinen hengen vapaus ja kuolemattomuus ja tässä henkisessä vapaudessa, suuruudessa ja kuolemattomuudessa uhrata nämä muutamat elämämme vuodet ja vuosikymmenet elämän korkeimpien ihanteiden puolustamiseen ja toteuttamiseen?
http://www.aretalogia.com/A/ask_4.htm
Eikö elämä sittenkin ole todellinen henkilökohtainen haaste meille jokaiselle, johon meidän on vastattava? Eikö elämän korkeimmat päämäärät ja arvot sittenkin ole saavuttaa omat henkisen kasvumme äärirajat ja saavuttaa todellinen hengen vapaus ja kuolemattomuus ja tässä henkisessä vapaudessa, suuruudessa ja kuolemattomuudessa uhrata nämä muutamat elämämme vuodet ja vuosikymmenet elämän korkeimpien ihanteiden puolustamiseen ja toteuttamiseen?
http://www.aretalogia.com/A/ask_4.htm
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tässäpä todella yksi elämän peruskysymyksiä. Ihmiselo kun kuitenkin on siinä suhteessa ristiriitaista ja monimutkaistakin, että jollakin sitä itsensä ja perheensäkin on elätettävä. Tässä puuhastelussa sitä varsin helposti itse kukin "luiskahtaa" siihen taloudellisten asioiden oravanpyörään, jossa sitä sitten enemmän tai vähemmän intensiivisesti tahkotaan. Toisille tämä pyörä jää niin paljon päälle, että siitä muodostuu koko elämän sisältö, mikä tietenkin ihmisen itsensä kannalta on valitettavaa. Itse olen sitä mieltä, että inhimillinen laiskuus ja mukavuudenhalu helposti sokaisee muilta elämän arvoilta ja sitten kun olisi aikaakin ja tilaisuus muiden arvojen katselemiselle, niin sitä ei kovinkaan moni enää pysty "uudistumaan".
On totta mitä sanot elämästä henkilökohtaisena haasteena. Mistä saada se "kipinä", joka tarvitaan asioiden näkemiseksi "oikeammassa valossa"?
Sanoisinpa näin, että myönteinen omakohtainen kokemus on se, joka synnyttää pysyvän janon kokea sitä samaa.
Ajatellaanpa hyvyyttä ja siihen liittyvää pyyteetöntä rakkautta niin tämä on jo sellainen kokemus, jota ei pysty mitenkään teoretisoimaan tai kuvittelemaan. Mutta sitten kun tämän on vaikka vain kerran elämässään kokenut, tietää, että tämä on suurin arvo ja rikkaus, jonka rinnalla himmenee kaikki maallinen rikkaus ja loisto kuin ihmisten myöntämät tittelitkin. Ainakin omakohtaiset kokemukset näiltä alueilta ovat sitä luokkaa, että antaisin kaiken mitä minulla on, saadakseni kokea samaa uudelleen ja uudelleen. Kokea sitä, missä on todella hyvä olla.
Maan päällä olisi kiva olla, jos olisi terve ja aika ei loppuisi kesken. On se raakaa, juuri kun oppii elämään ja saa elämänkokemuksen tuomaa viisautta pitääkin kuolla. Mutta raamattu lupaa että nöyrät perivät maan ja asuvat siinä ikuisesti. SIlloin ei täällä aika lopu kesken. Se on todellista elämää.
Tätähän ihminen luonnostaan kaipaa. Kaikki tavoittelevat pitkää ikää ja terveyttä. Ne ovat ihmisen luonnollisia tarpeita palvontavietin ohella.
elämän kipinän syttymisestä saattaa, paradoksaalista kylläkin, olla esimerkiksi kun sairastuu vakavasti eikä ole varmaa tietoa kuinka kauan sitä saa vielä hurjastella tässä ajassa.
Kaikki, mikä ennen oli tärkeätä, menestyminen, raha, kaikenlainen pintakiilto, menettää silloin täysin merkityksensä. Ajatukset kääntyvät, tahdoitpa tai et, siihen mikä on todella tärkeätä.
Totta puhut. Aika monen ihmisen elämä on siinä määrin pitkä ja myös niin vaihtelevaa, että juuri mainitsemanlaisiasi tilanteita tulee eteen. Aiheuttavatko nämä tilanteet sitten ihmisessä sen prosessin, jota jotkut nimittävät "seestymiseksi" vai ei onkin sitten aivan henkilökohtainen asia. Olen kuullut tästä samaisesta prosessista sellaisiakin, pilkallissävyisiä termejä kuin "homehtuminen" ja "luopuminen" sekä "turhautuminen". Totta on kuitenkin se, että meidän jokaisen tulee jättää jälkeemme tänne kaikki se, mitä me elämämme aikana itsellemme hankimme ja kahmimme - kaikki aineellinen omaisuutemme ja - ilmeisesti myös kaikki se henkinen pääomamme, mitä me elämämme aikana olemme itsellemme saaneet ja hankkineet....
Tuossa edellä Leo aivan mukavasti valoitti sitä "kipinän syntymistä". Hyväksyn hänen esittämänsä asiat täysin, mutta haluaisin vielä kysyä sinulta sekä myös muilta tämän palstan kommentoijilta, miksi "ihmisiksiolemisen" motivaation ilmeneminen eli juuri tämä kipinä on kuitenkin näinkin harvinaista herkkua ihmisten keskuudessa, siitä huolimatta onko ihminen uskovainen vai ei? Mielestäni uskovaisuus sinällään kun ei kuitenkaan takaa ihmisiksikäyttäytymistä.
Olen esittämästäsi asiasta aivan samaa mieltä. Mikä on käsityksesi siitä, miksi kaikki uskovaisetkaan, tai sellaisiksi itseään nimittävät, eivät kuitenkaan osaa (tai halua) käyttäytyä kanssaihmisiään kohtaan "ihmisiksi"?? Eli auttamisen sijaan mieluummin revitään, painostetaan ja riistetään? Olisiko se "kipinä" sittenkin pikemminkin myötäsyntyinen (geneettinen) ominaisuus, kuin hankittu tahtotila? Miksi joku haluaa toimia ihmisiksi, mutta joku toinen ei missään nimessä halua toimia näin vaikka aivan hyvin tietää miten pitäisi toimia? Olisiko vertaus alkoholistista ja kohtuukäyttäjästä tässäkin paikallaan??
Mutta vilpittömässä mielessä QWERTY hyvä.
Nimittäin minusta kommenttisi kuvastavat varsin syvään ymmärrykseen ja kokemukseen perustuvia näkemyksiä ihmisen tavasta ajatella ja motivoitua ristiriitaisten odotusten ja tilanteiden aallokossa. -> Kommenttejasi on aina ilo lukea.
Se mikä on oma motivaationi taistella tuulimyllyjä vastaan tällä palstalla on - työnantajan ajan varastamisen lisäksi - käydä "ristiretkeä" yksinkertaisia totuuksia ja perustelemattomia uskomuksia vastaan. Ne ovat mielestäni paitsi ikäviä niin joskus jopa vaarallisia.
Uskovaisten keskuudessa enemmän kuin usein tuntuu siltä että elämisen ohjeita ja arvoja vedetään kuin hatusta muutamaan perustelemattomaan uskomukseen vedoten. Varmaahan ei elämässä ole kuin kuolema ja verot.
että valtaosalla uskovina esiintyvistä koko uskonelämä on tiettyyn uskonnolliseen rooliin sopeutumista. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat ajattelevat, puhuvat ja toimivat tämän yhteisön kollektiisen kaavan mukaan ja tällaisessa rooliuskonnossa ei ole ihmisen omalla sydämellä eikä omassa sydämessä asuvalla penellä enkelillä elämisen ja toimimisen mahdollisuutta.
Ajatteleppa Jeesuksen aikaa. Silloin kun Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemia kohti, niin kaupungin muurien ulkopuolella ihmiset levittivät palmunoksia tielle ja huusivat ylistystä Jeesukselle, mutta vähää myöhemmin KAUPUNGIN MUURIEN SISÄLLÄ samat ihmiset huusivat ylipappien ja fariseusten korvasyyhyyn Jeesukselle: "Ristiinnaulittakoon hänet".
Nämä "kaukungin muurit" ovat nykyään eri uskonnollisten yhteisöjen muureja, joiden sisällä yksilön on toimittava auktoriteettien vaatimalla tavalla. Eli huudettava jopa itseään Jeesusta ristiinnaulittavaksi.
Mielestäni on todella kummallista, että tämänkaltainen avaus, jonka todella pitäisi kiinnostaa huomattavasti useampaa näilläkin palstoilla surfailevaa ihmistä saa osakseen näin vähän mielenkiintoa ja näin vähän kommentteja...