Peliautomaatit pois kaupoista

Ohisalo harkitsisi peliautomaattien siirtämistä pois mm. kauppojen käytäviltä.
Minulle se sopii. Ne peliautomaateilla mantrojaan hokevat ja maneereitaan toistelevat addiktit joutavat muualle.
Samalla tulisi tilaa oikeille asiakkaille.
Minä olen kertaalleen vaihtanut pstopaikkaa kun eräässä marketissa automaatit olivat suoraan kassojen kohdalla, vaikka juuri siinä kohdassa tilaa oli muutenkin niukasti.
En itse pelaa lainkaan, mutta ärsyttää kun kiireiakoina on muutenkin väkeä tungokseen asti ja sitten vielä nämä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin lappaa rahaa koneeseen ja nytkähdellä kuin orgasmin kourissa.
Kaupan pitää pärjätä myynnillään. Pelikoneet kuuluvat pelisaleihin, - jos sinnekään.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Peliautomaatit pitää poistaa kokonaan!

Äänestä
  • Kyllä ehdottomasti - peliautomaatit pitää poistaa kokonaan. Jakavat avustuksia kaikenlaisen arveluttavan toiminnan tulemiseen.
    Lisäksi vielä kioskit ja huoltamot rahoittavat omaakin toimintaansa saamillaan tuotoilla - pienellä paikkakunnalla automaatin 1m2 tuottaa huomattavasti enemmän kuin kahvin myynti / m2, saadaan pois sellaset kioskit.
    Lopetetaan kaikki tuottava ja kannattava toiminta. Saadaan mamuille maksuton terveydenhuolto. Me maksamme siitä edelleen nousevaa hintaa. Kotitalousvähennys voidaan poistaa kokonaan,mitä turhaa vain leikkaa sitä. Sehän lisää kaikenlaisen halvan työn teettämistä,kuten vanhusten siivousapua

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ohisalo harkitsisi peliautomaattien siirtämistä pois mm. kauppojen käytäviltä.
Minulle se sopii. Ne peliautomaateilla mantrojaan hokevat ja maneereitaan toistelevat addiktit joutavat muualle.
Samalla tulisi tilaa oikeille asiakkaille.
Minä olen kertaalleen vaihtanut pstopaikkaa kun eräässä marketissa automaatit olivat suoraan kassojen kohdalla, vaikka juuri siinä kohdassa tilaa oli muutenkin niukasti.
En itse pelaa lainkaan, mutta ärsyttää kun kiireiakoina on muutenkin väkeä tungokseen asti ja sitten vielä nämä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin lappaa rahaa koneeseen ja nytkähdellä kuin orgasmin kourissa.
Kaupan pitää pärjätä myynnillään. Pelikoneet kuuluvat pelisaleihin, - jos sinnekään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu