Riikka Salmen johdolla SKE heittää härän pyllyt !

Ei ole tuleavisuutta SKE:llä kun johdossa häärii väärät tyypit.
Riikka salmi ei saa SKEtä nousu kiitoon niin kuin Marco sen ehti jo saamaan ennen, kuin mädätys pesäkkeet ehti tulla SKEhen.
Mädätys pesäkkeet on oikeiden haitta isämaallisten tuotoksia, jotka vain pelaavat lopulta vihervasemmiston pussiin. Yrittävät päsmäröidä Suomesta isämaallisen mutta vievätkin lopulta oikeilta isämaallisilta maineen ja tästä ei hyödy kukan muu kuin vihervasemmisto.

Kaksi vaihto ehtoa on. Joko härkä päisesti vallan kahvassa päsmäröivä Riikka Salmi sivvuun niskalenkkiotteella kaarella menemään, tai sitten vain uuden aito isämaallisen puolueen perustus, jota mädätys koneisto ei pääse enäää tuhomaan!
5173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulepa nyt Mano. Tuhosit SKEn niin kuin sitä ennen Rajat kiinni -liikkeen ja SEn. Tarkotuksesi oli saada jäseniä rahastamalla elantosi näistä liikkeistä. Siihen tuli loppu, kun tämä katala juonesi paljastui. Vankeusrangaistuksesi törkeästä kirjanpitorikoksesta ja saman talouden henkilön toimiminen rahastohoitajana kertovat paljon. Onneksi hommat saadaan vähitellen oikeaan järjestykseen, kun rehelliset ihmiset nousevat puolueen johtoon. Tosin on kova työ parantaa puolueen huonoa imagoa, jonka sait aikaan.

Äänestä

Päin vastoin! Riikan johtama puolue tulisi keräämään uusia jäseniä tuhansittain heti. Irakilaiset miehet liittyisivät jäseniksi. Kyseessä olisi ainoa puolue joka on pyytänyt anteeksi muslimeilta niin muslimit löytäisivät varmasti Riikan puolueesta uuden kodin itselleen.

Äänestä
  • Näinkö vähän tiedät IRAK:N miehistä!.

    Riikka Salmi ei heille kelpaa, koska on väärää sukupuolta. Ja suomalainen nainen on alemmassa asemassa kuin Aasi. Aasikin syö ennemmin kuin Riikka Salmi.

    Te Wittiläis-lohko n jäsen tuntuu olevan melkoinen AASI!.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinkö vähän tiedät IRAK:N miehistä!.

    Riika Hyva ma ole maltillinen. Alluh akbar.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinkö vähän tiedät IRAK:N miehistä!.

    Riikka Salmi ei heille kelpaa, koska on väärää sukupuolta. Ja suomalainen nainen on alemmassa asemassa kuin Aasi. Aasikin syö ennemmin kuin Riikka Salmi.

    Te Wittiläis-lohko n jäsen tuntuu olevan melkoinen AASI!.

    Kenenkään Suomessa ei ole tarvitse tietää irakilaisista mitään! Irakilaiset pummit, palatkaa kotimaahanne mahdollisimman nopeasti! Mieluiten jo tänään! Te ette kuulu lainkaan Suomeen!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Ei ole tuleavisuutta SKE:llä kun johdossa häärii väärät tyypit.
Riikka salmi ei saa SKEtä nousu kiitoon niin kuin Marco sen ehti jo saamaan ennen, kuin mädätys pesäkkeet ehti tulla SKEhen.
Mädätys pesäkkeet on oikeiden haitta isämaallisten tuotoksia, jotka vain pelaavat lopulta vihervasemmiston pussiin. Yrittävät päsmäröidä Suomesta isämaallisen mutta vievätkin lopulta oikeilta isämaallisilta maineen ja tästä ei hyödy kukan muu kuin vihervasemmisto.

Kaksi vaihto ehtoa on. Joko härkä päisesti vallan kahvassa päsmäröivä Riikka Salmi sivvuun niskalenkkiotteella kaarella menemään, tai sitten vain uuden aito isämaallisen puolueen perustus, jota mädätys koneisto ei pääse enäää tuhomaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu