Valtion budjetti 2020

Valtion talousarviosta tulee perjantaina ensimmäinen julkinen ehdotus.

- Evlut kirkon valtionrahoituksen piti olla 114 miljoonaa ja nousta indeksiin sidotusti. Nosto jäädytettiin muutamaksi vuodeksi. Onko jäädytysaika mennyt? Jos, nostetaanko nyt myös väliin jääneiden vuosien osuus?

- Pienuskontojen valtiontuen viime hallitus moninkertaisti. Mikä tulee olemaan linja nyt? Ortodoksien osalta nousu jatkunee tasaisena.

- Entä mahdollinen tuki mm. Suomen islamilaiselle neuvostolle, joka menetti tuen talousepäselvyyksien vuoksi?

- Lopuksi kansalaisjärjestöjen tuki, jossa va-liiton yleisavustus on yhtenä osana. Palaako se?
30123
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Jos indeksikorotukset jätetään säästösyistä tekemättä, niin ei niitä missään muissa menoluokissa takautuvasti hyvitetä. Jos kirkon rahoituksessa menetetyt inflaatiokorotukset hyvitetään takautuvasti, niin taas kirkolle on jäjestetty muista menoluokista poikkeava erioikeus.

Kirkon rahoituksen iflaatioon sitominen pitäisi poistaa kokonaan. Kirkko tapelkoot joka vuosi vähenevistä resursseista siinä missä kaikki muutkin.

1Äänestä
  • Aloittaja

    Ko. pykälä on "Poiketen siitä, mitä 2 momentissa säädetään rahoituksen määrän korottamisesta, kuluttajahintaindeksin mukaista yleisen hintatason muutosta vuosina 2017—2019 ei oteta huomioon."

    Miten tuo pitäisi tulkita?

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Ko. pykälä on "Poiketen siitä, mitä 2 momentissa säädetään rahoituksen määrän korottamisesta, kuluttajahintaindeksin mukaista yleisen hintatason muutosta vuosina 2017—2019 ei oteta huomioon."

    Miten tuo pitäisi tulkita?

    Että nyt on kyse vuodesta 2020. Saapas näkee.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • Indeksikorotus 14euroa kansaneläkkeeseen. Naurettava summa. Heh heh. Kaikkea ne herrat keksii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Indeksikorotus 14euroa kansaneläkkeeseen. Naurettava summa. Heh heh. Kaikkea ne herrat keksii

    Kirkosta erosin säästyy sekin summa kirkko on rikas

    Äänestä

Aloittaja

Ortodoksien verotuskustannuksista voisi taas pistää kannanottoa.

Äänestä

Kansalaisjärjestöjen tuki on siis siirtynyt Oikeusministeriölle ja pois kyldyyrin tukemisesta. Liittyy nyt selkeämmin kansalaisyhteiskuntaan ja demokratiaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Eikö tuo nyt käsittääkseni kerro, että va-liitto ei saa tukea? (Pl. mahdolliset eduskunnan "joululahjarahat".)

    Luokka 25.01.50 kohta 2 kertoo, että rahaa saa käyttää "avustuksiin rauhantyön järjestöille ja Ihmisoikeusliitto ry:lle". Kirjaus on sama kuin tälle vuodelle, joten oletan että virkamiehet ovat vain mekaanisesti kopioineet sen mitä eduskunta viime joulukuussa päätti.

    Äänestä

Uskontojen välisen vuoropuhelun rahajoittaminen eikä laajene uskontojen ja katsomusten välisen vuoropuhelun rajoittamiseen. Seurakuntanuori Annika Saarikko asialla.

Äänestä
  • Aloittaja

    En oikein näe, että talousarvion kirjaus estäisi käyttämästä rahaa laajemmin johonkin uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon tapaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Eduskunnan ehdoton tahto ei liene, että raha pitää käyttää vain uskontojen väliseen keskusteluun.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    En oikein näe, että talousarvion kirjaus estäisi käyttämästä rahaa laajemmin johonkin uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikon tapaisten tilaisuuksien järjestämiseen. Eduskunnan ehdoton tahto ei liene, että raha pitää käyttää vain uskontojen väliseen keskusteluun.

    Kyllä se niin vaan voidaan tulkita, vaikka väärin onkin. Seurakuntanuori ei kunnioittanut YK:n julistamaan uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun ideaa.

    Äänestä

  • Aloittaja

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se niin vaan voidaan tulkita, vaikka väärin onkin. Seurakuntanuori ei kunnioittanut YK:n julistamaan uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun ideaa.

    Selkeyttäminen tarpeen,. Toki uskonnonnvapaus-termi tarkoittaa myös uskonnottomuuden vapautta.

    Äänestä

Voitte saada vapaasti ajatella, jos löydätte totuuden.

Äänestä

VA-liitto oli hakenut hanketukea uskontojen ja katsomusten vuoropuhelun edistämiseen eri puolilla maata oleviin toimintoihin. Ministeriö ei myöntänyt tukea momentilta, jonka nimi oli uskontojen välisen vuropuhelun edistäminen.

Olisi selkeintä, että vuoden 2020 budjetiin po. määrärahan nimike muutetaan uskontojen ja katsomusten vuoropuheluksi uskontojen vuoropuhelun sijaan.

Äänestä
  • Aloittaja

    Se on eri asia olisiko tukea pitänyt antaa johonkin konkreettiseen tarkoitukseen. Mutta yleisellä tasolla ei tosiaan olisi ainakaan haitaksi vaikka nimike muuttuisi katsomusten vuoropuheluksi.

    Äänestä

Aloittaja

Rinne arvelee että budjettiriihi voisi valmistua jo tänään. Siinä tuskin on olennaisia muutoksia uskontokuntien tukeen.

Äänestä
  • Aloittaja

    Valmistuikin. Ymmärränkö oikein, että tuosta on paljon tietoja, osa tarkkoja summia ja osa linjauksia, mutta ennen 7.10. ei saada nähtäväksi koko esitystä?

    Äänestä

Aloittaja

Mitään muutosta pienuskontojen tuen osalta ei tullut. Se nyt ei varsin yllätä, vaikka ei kyllä olisi yllättänyt pieni muutoskaan. Oletan toisaalta, ettei joululahjarahojakaan uskonnoille nyt tipu.

Äänestä
  • Aloittaja

    OKM:n alaa koskevassa lähetekeskustelussa ei ollut mitään viittauksia uskontoihin. Veikkaan että mennään loppuun saakka alkuperäisellä esityksellä.

    Äänestä

Aloittaja

Asia on tavanomaiseen tapaan valiokunnissa. Esimerkiksi sivistysvaliokunta kuulee Taiteen edistämiskeskuksen johtajaa, ja sillä voi olla joku merkitys kulttuurilehtitukeen jne.

Tyypillisestihän muutoksia ei käsittelyssä merkittäviin summiin tule.

Äänestä
  • Aloittaja

    Maanantaina on määräaika sivistysvaliokunnan lausunnolle budjetista. Veikkaan ettei esitetä va-näkökulmasta kiinnostavia muutoksia.

    Äänestä

Voisiko budjetissa Opetus- ja kulttuuriministeriön kohdalla uskontojen vuoropuhelun edistämisen määrärahan nimike muuttaa uskontojen ja katsomusten vuoropuheluksi. Se ottaisi huomioon myös uskonnottomat ja ei-uskonnolliset sekä yhteiskunnan maallistumisen. Se ei estäisi vain uskontojen välisen vuoropuhelun edistämistä, mutta mahdollistaisi myös uskontojen ja uskonnottomien katsomusten vuoropuhelun tuen.
Vuonna 2019 asia esitettiin näin: https://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/uskontojen-vuoropuhelun-edistaminen

Äänestä
  • Aloittaja

    Voisi muttei muutu. Sivistysvaliokunnan lausunnossa ei ollut tuosta eikä muustakaan va-näkökulmasta kiinnostavasta mitään mainintaa.

    Äänestä

Säästöjä sais valtavasti aikaseksi kun elintasopakolaisten etuja leikattaisiin. Ja eduskunnassa on aivan liian paljon avustajia ja asiantuntijoita. Ihan turhaan. Ministeriöstä on valtava määrä pois heitettäviä ihmisiä. Mutta voi arvata ei näistä säästetä. Tietysti köyhiltä otetaan taas

Äänestä
  • Montako miljoonaa meni talebaneihin. Aivan turhaan terroristeja hyysätään. Voi pekka kun ei ole enää järki päässä. Vihreät tekee mamuille järjettömiä rahaavustuksia. Mitä hyötyä on talebaneista suomessa vaan turhamenoerä. Ja kunhan loput sukulaiset tulee niin määrä kasvaa tuhansilla siihen kyllä riittää rahaa

    Äänestä

Olisiko korkea aika elintasopakolaisilta vähentää sossumenoja. Kodinperustamiseen saavat monta tonnia suton ostoon muutama tonni ulkomaan matkoihin muutama tonni muotivaatteisiin ym ym ym lista on loputon. Piruako näihin satsataan eivät ikinä opi tekemään muuta kuin kiertää luukulta toiselle. Vielä valittavat kaiken lisäksi. Miksi rasismi leviää. Kysyn vaan. Asunnot tuhotaan ja eivät joudu maksumiehiksi kun eivät jymmärrä. Vajakkeja suomi täynnä

Äänestä

PUDJETTI -5MLJR. 200.000 4000.000AIKANASN APERUSTETTU JA NS.TYÖPAIKKOJA
HALLINTOON TYÖLLISYYDEN NÄYTTÄMÄÄN PAREMMALTI sorsa,virolainen,Iivari,Lipponen,Kekkonen.pekkarinen.ym.ym.

Äänestä

Innolla odotan kuinka paljon mamuista säästetään. Vai käykö taas että ei mamuista säästetä. Miksi mamuja suojellaan kun suomalaiset ymmärtävät että ovat liian kalliita elättejä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Valtion talousarviosta tulee perjantaina ensimmäinen julkinen ehdotus.

- Evlut kirkon valtionrahoituksen piti olla 114 miljoonaa ja nousta indeksiin sidotusti. Nosto jäädytettiin muutamaksi vuodeksi. Onko jäädytysaika mennyt? Jos, nostetaanko nyt myös väliin jääneiden vuosien osuus?

- Pienuskontojen valtiontuen viime hallitus moninkertaisti. Mikä tulee olemaan linja nyt? Ortodoksien osalta nousu jatkunee tasaisena.

- Entä mahdollinen tuki mm. Suomen islamilaiselle neuvostolle, joka menetti tuen talousepäselvyyksien vuoksi?

- Lopuksi kansalaisjärjestöjen tuki, jossa va-liiton yleisavustus on yhtenä osana. Palaako se?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu