Perussuomalaiset, erinomainen nimi puolueelle!

Ja onpa löytynyt nyt erinomainen puheenjohtaja puolueelle. (tuskin sattumaa)
Olisikohan kirjoitettava niin, että puolueen jäsenet ovat valinneet parhaan mahdollisen Suomesta!
Oli se selvää, kun ennen vaaleja oli näitä puheenjohtaja haastatteluja ja -keskusteluja. missä Halla-aho osoitti ylivoimaisuutensa.
Vaikutti muuten siltä, että muiden puolueiden puheenjohtajat pystyneet kuuntelemaan toistensa sanomisia, kuin toinen käsi pystyssä!
Vaikutti natsi tervehdykseltä, vai?

Hätäiset eivät tietekään malta lukea:

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

"Kannustamme ihmisiä ajattelemaan itse omilla aivoillaan. Luotamme suomalaisten kykyyn tehdä hyviä päätöksiä ja oppia virheistä. Aikuisia ihmisiä ei ole syytä holhota."

Tuo on varmaankin myrkkyä vasurivihreille, jotka ovat kaikki "ylhäältä" -ohjattuja, kuten kristillisetkin!
Määräykset tulevat heti Moskovasta, tai 2000 vuoden viipeellä "Taivaan" valtakunnansta.

On aika kummalsita ajattelua, ettei Euroopassa voisi olla täällä Pohjolassa pari /kolme sellaista valtiota, missä on vain alkuperäiskansoja, ja kaikkien alueella osa Venäjänmaalla vielä lisäksi saamelaisia ja suomensukuisia.

Ruotsissa "peli "on jo menetetty?
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jaha. Käsketään ajattelemaan omilla aivoilla ja uskotaan että maailma luotiin 7000v sitten kun jossain kirjassa lukee niin. Todellista omilla aivoilla ajattelemista.

Äänestä
  • Selvästi kuulut jokkoon: "Et mata lukea, etkä kuunnella!"
    Ja polittisten johtjajien kielellä : "Uskon , että ...." !

    Halla-aho tietää, että... siinä ero!

    Aivosi eivät kai sitten toimi, ennenkuin saavat käskyn jostain "toisaalta"?
    Moskovasta, taivaasta, pääkonttorista .... ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Selvästi kuulut jokkoon: "Et mata lukea, etkä kuunnella!"
    Ja polittisten johtjajien kielellä : "Uskon , että ...." !

    Halla-aho tietää, että... siinä ero!

    Aivosi eivät kai sitten toimi, ennenkuin saavat käskyn jostain "toisaalta"?
    Moskovasta, taivaasta, pääkonttorista .... ?

    Odotan käskyä perussuomalaiselta johdolta mitä pitää ajatella. Ihan sama muutes trumpin kannattajilla että jos trump haukkuu foxin niin kannattajakin haukkuu.

    Äänestä

Putinpersut on oikea nimi.

Äänestä
  • Niinkö luulet, tenuputinkiimavasuri??

    Samalla lailla vasemmistoliitto on perusvenäläinen puolue, eik's jeh???

    Äänestä

Miksi vasemmistoliitto ei ole rehellinen ja muuta nimeään perusvenäläiseksi puolueeksi??

Äänestä
  • Koska se ei ole venäläinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska se ei ole venäläinen.

    Kovasti ainakin yrittää olla.

    Äänestä

  • He haluavat kiistää että heidän aatteelliset luokkasodan juurensa ovat siis Venäjällä venäjän vallankumouksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja onpa löytynyt nyt erinomainen puheenjohtaja puolueelle. (tuskin sattumaa)
Olisikohan kirjoitettava niin, että puolueen jäsenet ovat valinneet parhaan mahdollisen Suomesta!
Oli se selvää, kun ennen vaaleja oli näitä puheenjohtaja haastatteluja ja -keskusteluja. missä Halla-aho osoitti ylivoimaisuutensa.
Vaikutti muuten siltä, että muiden puolueiden puheenjohtajat pystyneet kuuntelemaan toistensa sanomisia, kuin toinen käsi pystyssä!
Vaikutti natsi tervehdykseltä, vai?

Hätäiset eivät tietekään malta lukea:

https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/arvomaailmamme/

"Kannustamme ihmisiä ajattelemaan itse omilla aivoillaan. Luotamme suomalaisten kykyyn tehdä hyviä päätöksiä ja oppia virheistä. Aikuisia ihmisiä ei ole syytä holhota."

Tuo on varmaankin myrkkyä vasurivihreille, jotka ovat kaikki "ylhäältä" -ohjattuja, kuten kristillisetkin!
Määräykset tulevat heti Moskovasta, tai 2000 vuoden viipeellä "Taivaan" valtakunnansta.

On aika kummalsita ajattelua, ettei Euroopassa voisi olla täällä Pohjolassa pari /kolme sellaista valtiota, missä on vain alkuperäiskansoja, ja kaikkien alueella osa Venäjänmaalla vielä lisäksi saamelaisia ja suomensukuisia.

Ruotsissa "peli "on jo menetetty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu