Hyvinvointivaltio on sitten sellainen asia

Mitä ei saa kritisoida tai asettaa kyseenalaiseksi?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei loisikepun isoja tukiaisia, millä sinäkin juopottelet päivät pangolla..

Äänestä

Mitä kritisoitavaa hyvinvointiyhteiskunnassa muka on? Meillä on selvä esimerkki edellisen porvarihallituksen toimista, jotka veivät maata kohti pahoinvointiyhteiskuntaa. Jäljet ovat karua katseltavaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Esimerkiksi se että se ei kovin hyvin onnistu edes tehtävässään eli heikkojen ja sairaiden auttamisessa vaan keskittyy tulonsiirtoihin keskiluokalle.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Esimerkiksi se että se ei kovin hyvin onnistu edes tehtävässään eli heikkojen ja sairaiden auttamisessa vaan keskittyy tulonsiirtoihin keskiluokalle.

    Se ei onnistu tehtävissään siitä syystä, että resurssit eivät kohtaa todellisuutta. Soteen on joko satsattava lisää tai sitten sitä on muutettava siten, että satsatut varat kohdentuvat paremmin itse tutkimiseen ja hoitamiseen. Se taas tarkoittaa hallinnollisen portaan järkeistämistä.

    Ei tämän tähden koko yhteiskuntaa tarvitse myllätä ylösalaisin kuten sinä toivot.

    Äänestä

Palstan teemana on keskustella puolueesta nimeltään keskusta ja sen harjoittamasta politiikasta.

Tuo aloitus jonka poistatin kuuluu Maailman Menoa-palstalle tai yleistä politiikasta palstalle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Älä puhu paskaa. Hallitus joka tekee Hyvinvointivaltiopolitiikkaa ja siinä istuu Keskusta kuuluu tälle palstalle ainakin yhtä paljon kuin lestoittelu.
    Todellinen syy on ettet kestänyt Hyvinvointivaltiokritiikkiä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Älä puhu paskaa. Hallitus joka tekee Hyvinvointivaltiopolitiikkaa ja siinä istuu Keskusta kuuluu tälle palstalle ainakin yhtä paljon kuin lestoittelu.
    Todellinen syy on ettet kestänyt Hyvinvointivaltiokritiikkiä.

    Muuta Pallopaita sinne ihannoimaasi Ameriiiikkkaaan niin ei tarvitse kritisoida hyvinvointi yhteiskuntaa. Sitä käsitettä kun ei siellä edes tunneta. Ihmiset asustelee siellä asuntovaunuissa ja siltojen alla, eikä ole sosiaaliturvaa tai muutakaan hienoutta mitä sinun tarvitsisi kritisoida.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitossa työläisetkin oli miljonäärejä, mikäli uskominen taistolaisiin. Myös mm Halonen sitä yritteli 70 -luvulla, että siellä olisi Suomen paikka.
    Oltaisiin siten kaikkeen tyytyväisiä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Muuta Pallopaita sinne ihannoimaasi Ameriiiikkkaaan niin ei tarvitse kritisoida hyvinvointi yhteiskuntaa. Sitä käsitettä kun ei siellä edes tunneta. Ihmiset asustelee siellä asuntovaunuissa ja siltojen alla, eikä ole sosiaaliturvaa tai muutakaan hienoutta mitä sinun tarvitsisi kritisoida.

    Vakavasti olemme harkinneetkin jolloin Rinteen hallitus veroineen saa vetää v...n päähänsä.
    Siellä jos joku joutuu sillan alle niin hän yrittää auttaa itseänsä.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Vakavasti olemme harkinneetkin jolloin Rinteen hallitus veroineen saa vetää v...n päähänsä.
    Siellä jos joku joutuu sillan alle niin hän yrittää auttaa itseänsä.

    Jos meillä ei olisi hyvinvointivaltiota, siltojen alla autettavana olisit. Apua saisitkin mutta et tietsikkaa. Joten et pystyisi tänne älyttömyyksiäsi heitteleen.
    Mene hyvä pallopaitaboitsu sinne Amerikkaan, jossa siltojen alla oppisit itseäsi auttamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Neuvostoliitossa työläisetkin oli miljonäärejä, mikäli uskominen taistolaisiin. Myös mm Halonen sitä yritteli 70 -luvulla, että siellä olisi Suomen paikka.
    Oltaisiin siten kaikkeen tyytyväisiä.

    No eipä ollut mikään yllätys persuänkyrältä pankkomajurilta. Yritätkö sinä antaa ymmärtää, etteivät keskustalaiset kannattaisi hyvinvointivaltio-periaatetta? Keskusta on hallituksessa, ajaa hallitusohjelman mukaista politiikkaa ja sinä muka-kepulaisena pullikoit sitä vastaan. Johtuuko tämä sipilistisen politiikan jäämisestä varjoon Keskustassa eli lestakeskustalaisuuttako peräät?

    Äänestä

Jaa kepulaisten käsketään muuttaa Amerikkaan ja persujen Unkariin. Mielenkiintoista. Eiköhän me nyt anneta molempien kumminkin omassa kotimaassaan edelleen asua. Tällä foorumilla tuntuu olevan heitä joilla on kova hinku laittaa maanmiehiään matkoihinsa ja ottaa lisää elintasopakolaisia tilalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

OikeistoSosDem kirjoitti:

Mitä ei saa kritisoida tai asettaa kyseenalaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu