"puolusta isänmaata" jne. Ainoastaan Perussuomalaiset haluaa palauttaa Suomelle itsenäisyyden takaisin.
Onko perussuomalaisuus Jumalan rakkautta maallemme
Anonyymi
48<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Mutta Jeesus huolehtii ihmisestä. https://m.youtube.com/watch?v=ep34_P6aas8
Mutta Jumala käyttää ihmistä täällä maanpäällä välikappaleena. Esimerkiksi iestadiolaisten kanta on että ihmisen sielu pelastuu vain jos lestadiolainen ihminen saarnaa synnit anteeksi.
Jumala on ihmisen keksimä pelote massojen hallintaan. Vähänkin järkevämpi tajuaa ajatella omilla aivoillaan.
Mitä kommunismi sitten on? Jos et usko jumalaan niin ihmisten johtamasta valtiosta tulee sinun Jumalasi. Siksi uksonto oli kiellettyä Neuvostoliitossa. Jos Jumala on todellakin peloite niin miksi Kommunistinen tyrannia ei käyttänyt sitä totalitaristisessä järjestelmässään? Mietippä sitä ihan omilla aivoillasi.
Puolustaa isänmaata? Monitahoinen ilmaisu. Yhtenä osana on maanpuolustus. Olen vanhanliiton kavereita joten katson, että minimissään miesoletettujen tulee suorittaa asevelvollisuus armeijan vaatteissa mikäli terveystilanne sen sallii. Hyväksyn myös aseettoman palveluksen jonka voinee suorittaa yhä edelleen puolustusvoimissa. Jyrkkä ei siviilipalvelukselle. Tämä on mielipiteeni.
Miten noilta suojaudutaan, vääräuskovat niiden mantra.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006054539.html?utm_campaign=tf-IS&utm_term=0&utm_source=tf-other
On isänmaallista huolehtia aina ensin omasta kansasta
Onko Suomelta kadonnut isänmaa jonnekin. Mielestäni suomalaisilla on itsenäisyyttä enemmän kuin koskaan historian aikana.
Höpö. Eu:n orjia
Nytkin Suomi on EU:n puheenjohtajamaa. Päivystäjän lätkä kaulassa roikkumassa. Suomi koettaa saada epädemokratiota Unkari,Puola,Italia takaisin demokratian tielle. Noudattamaan ihmisoikeuksia, lehdistönvapautta ja oikeusvaltioperiaatetta. Suomi on vaba maa. Läntinen demokratia.
Miksi ei voisi puhua äidin maasta,tai esivanhempien maasta,isänmaasta puhuminen tuntuu asenteelliselta.
muita hyviä perinteisiä: kotimaa, synnyinmaa.
Suomi oli vielä - 90 luvulla itsenäinen maa kuten vieläkin Sveitsi jne
Ja Halla-aho se persujen jumala!
Siis Persulandian diktaattori ja ylempi kuin meidän ei-persujen Jumala.
"Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen ja kuritan" Ilmestyskirja 3:19
Meidän kuninkaamme ja diktaattorimme Jeesus Kristus kuoli ristillä.
Mihin sitä Jumalaa tässä yhteydessä tarvitaan. Onhan persuilla mestari.
Jeesus pelastaa. Usko Jeesukseen tai kuolet.
Suomi ei ole koskaan ollut sanan täydessä mielessä itsenäinen. Eivät peinet eivätkä keskisuuretkaan voisikaan olla itsenäisiä. Aina on taloudellista tai poliittista riippuvuutta muuhun. Kysymys itsenäisyyden suhteen on lähinnä valinnoista huonon ja vähemmän huonon välillä.
Kun puhutaan itsenäisyyden saamisesta takaisin EU-kauden vastapainoksi, ei kai sillä voi oikein muuta ymmärtää kuin halua palata äiti-Venäjän hellään sylleilyyn. Minua tällainen kaipuu kyllä aika tavalla ihmetyttää. Suomihan liittyi aikoinaan EUhuun ensisijaisesti juuri sen takia, että pääsisimme tästä äitisuhteesta eroon ja irti. Näyttää paljolti siltä, että persuissa on Putinin ihailijoita, joten kaipa tuo kaipuu on jotain freudilaista perua.
Taloudellisesti irtaantuminen EUsta olisi täysi katastrofi. Kannattaa nyt kuitenkin ensin seurata miten briteille käy, jos he ottavat se hamuamansa kovan brexitin. Ja toisin kuin Suomi, Britannia on sentään suuri valtio, jolla on pitkät ja hohdokkaatkin perinteet. Persujen mielestä on varmaan kiva olla rutiköyhäkin, jos vaan saa tuntea olevansa jotenkin itsenäinen.
Omasta mielestäni me olemme kuitenkin itsenäisempiä silloin, kun voimme olla edes pienellä äänimäärällä päättämässä omista asioistamme. NL:n aikana meidän piti aina kysyä neuvoa ja suostumusta tärkeissä asioissa Kremlistä. Se oli enemmän sanelua kuin yhteistä päätöksentekoa. Suomi voisi olla ehkä teoriassa itsenäinen, jos maamme voisi irrottaa sijoiltaan ja päästää ajelehtimaan jollekin isolle valtamerelle, missä ei olisi muuta kuin ympärillä uiskentelevia haikaloja.
Millainen tyyppi kelpuutetaan isänmaan asukiksi; kuka on niin mahtava, että ottaa itselleen oikeuden määritellä tuon oleellisen seikan? Kansa on niin jakautunut, että varsinkin "isänmaalliset" tuomitsevat herkästi supisuomalaisen toimeentulotukea saavan asukkaan "elätiksi"...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/05c404e7-28f6-44fa-acaa-57115c85db3d
saadaanko Trumpin vihat suomelle kun kaveerataan henkilöiden kanssa
Pakko vissiin tavata kun venäjä on iranin ystävä?
Antti Rinne hoitaa tilanteen. Trump sekä Putin tykkää just Vassareista tosi paljon. Hyvä valinta oli suomen kansalta valita Vassari suomen edustajaks.
Persut ovat ottaneet näköjään Jumalanpilkankin vaaliaseekseen.
No, persuthan eivät tunnetusti häpeile mitään.
Ei tarvi hävetä mitään kun Jeesus on lunastanu synnistä vapaaksi ja viattomaksi
Jännä nähdä miten kaiken maailman fundamentalistikristityt haluavat myös kannattaa persuja. Perussuomalaisista tulee kaikkien marginaaliryhmien puolue, jossa on fanaattista hulluutta ja sokeaa uskoa.
Perussuomalaisuus on uskonto. Hyvin, hyvin sairas uskonto.
On. Pelko on kunnioitusta.
Turha sotkea uskontoja tähän. Eihän Suomen itsenäisyys ole mihinkään kadonnut!
Jeesus oli muuten roomalaista esivaltaa ja juutalaista tekopyhyyttä vastustava anarkisti. Ei sovi oikein suomalaiseen puoluekenttään:
https://www.hs.fi/nyt/art-2000002813838.html
kumpi katos jäljettömiin jeesus vai sipi..
Mahtava juttu linkissä, kannattaa lukea!
Uskonto on erinomainen poliittinen väline, sen takia juuri sinä et toivo että me sotkemme sen tähän ja hankimme sen avulla moralisen yliotteen. Sinun omalla jumalattomalla aatteellasi ei ole sitä vankkaa uskonperustaa.
Perussuomalaisten muistelevat kuinka Venäjä vapautti Suomen Ruotsin ikeen alta ja siksi vaatii Suomen paluuta Venäjän vallan alle.
Nyt on persuiilla mennyt loppukin holtti. Aloittaja on hurmaantunut ristiretkeläinen jolla on muslimin opit käytössä. Ei uuden testamentin jumala ole sitä halunnut.
Se juuri on ero kristityillä ja muslimeilla,meillä on uusi testamentti missä ihminen laitetaan omantuntonsa eteen eikä millään teolla ole merkitystä. Muslimeilla se on toisinpäin. Onko persuilla myös?
Nyt tällä nololla Mutahaukalla meni vähä överiks taas
Joo, Perussuomalaisia pitää pelätä, kun ne haluavat tehdä Suomesta turvallisen maan. Se on törkeätä! Kyllä muslimimiesten pitää antaa tehdä törkeitä temppuja suomalaisille tytöille. Näin se on nähtävä, osa naisista saa hirveän raivarin, jos puolustaa suomalaisten oikeutta kulkea turvallisesti pelkäämättä.
Osuit asian ytimeen siinä, että perussuomalaisia tosiaan pitää pelätä. Henkirikokset tulevat yleensä lähes kaikki polisiin tietoon. Siksi se on hyvä ja lahjomaton turvallisuusmittari. Ole hyvä ja ihmettele. Ja vertaa siis nykytilaa vuosikymmeniin, jolloin ainakaan vääränvärisiä maahanmuuttajia ei ollut.
https://findikaattori.fi/fi/97
Olet kunniaton varas. Eikä totuus asu sinussa. Edustatko tyypillistä valehtelevaa persua vai vain itseäsi?
Mitä enemmän persuja, sitä turvattomampi maa suomi on elää.
Suomi takaisin aikaan, jolloin vihanriivaamia nykypersuja ei ollut myrkyttämässä poliittisesti kaikkea mihin koskevat.
Olisiko aika kerätä persuilta pyssyt pois?
Ihimisillä on laittomia ase kätköjä just sinun kaltasten fasistien takia. Miten ajattelit kerätä ne pois?
Perussuomalaisuus on leijonariipuspojan rakkautta toiseen leijonariipuspoikaan.
Isteasiassa Perussuomalaisuus on Kansalliskonservatismia ja Populismia. Tämä on hienostunutta valtiotiedettä. Jokainen voi ja saa tulkita sitä omalla tavallaan.
Vasemmisto sedät rakentaa junan!
allahia ainakin keskusta kannattaa
Voipi olla
Jumlanpilkkaajapersu ei näköjään osaa edes hävetä???!!!!!