Mikä tämän ohjelman putkessa esittäminen oikein on? Ei mahdu järkeen. Kaksi viikkoa hysteeriset morsiamet sovittavat pukuja. Jättäisivät edes seurueensa pois.Mukana makutuomareina puoli sukua. Onneksi tv-ssä muitakin kanavia. Netflix kovassa käytössä. Kiitos Downton Abbey esittämistä päivittäin, pelasti kesän.
Tahdon hääpuvun
2
88
Vastaukset
- Anonyymi
Joo just siis, eiks ole kauhean ärsyttävä jo nimeltäänkin tämä sarja. Se siis on Tahdon morsiuspuvun. Sen olen jostakin lukaissut, että sarjan nimi tulee siitä, että morsian tahtoo vaan ja kaikkein eniten sitä pukua, se on se kaikkein tärkein tässä naimisiinmenossa. Ei kai sitten niinkään se tuleva ukko. Siinä on juonena, että morsian sanoo tahdon morsiuspuvulle eikä tulevalle puolisolle!
Mutta, tällaisesta taustasta huolimatta sarja on kaamea, ärsyttävä. Mua muuten ihan nolottaa niiden esiintyvien naisten puolesta, en tiedä miksi. Nainen oon itsekin.
Olen kanssa odottanut, että tuo kaamea otsikko-kin jo loppuisi ja TLC-kanavalle näin mahtuisi jotakin muutakin mahdollista katsottavaa! Hirveä ohjelma, siis käsittämätön. Vaikka, eihän siinä ole mitään rumaa, mutta on vain niin tyhjä. Voiko todella olla tuollaista touhua ameriikoissa... tuskin, tai vain joskus. - Anonyymi
On tullut sitten Suomeenkin tämä kammo-ohjelma :/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️932119Perusmuotoiset TV-lähetykset loppu
Nyt sanoo useiden HD-muotoistenkin kanavien kohdalla äly-TV, ettei kanava ole käytössä, haluatko poistaa sen? Kanavia1671557YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741339Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2391224- 731180
Hyvin. Ikävää nainen,
Että vainoat ja stalkkaat miestäni.onko tarkoituksesi ehkä saada meidät eroamaan?no,siinä et tule onnistumaan881096Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531016Katsoin mies itseäni rehellisesti peiliin
Ja pakko on myöntää, että rupsahtanut olen 😆. Niin se ikä saavuttaa meidät kaikki.51926Uskomaton tekninen vaaliliitto poimii rusinoita pullasta
Korni näytösesitelmä menossa kaupunginvaltuustossa. Juhlia ei ole kokouksista tiedossa muilla, kuin monipuolue paikalli88901