Maailman suurin salaliitto putkimainen maapallo.

Jotkut teistä luulevat että maa on pallo tai maa on litteä. Oikeastaan maa on putkilo. Kaikki ihmiset ovat putkilon päällä ja putkilon alapuolella on yksi iso kakkakikkare.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Historia tulee osoittamaan että maapallo oli koko ajan rujon näköinen ja soikea vääräleuka niin kuin savolainen

Äänestä
  • Herrat tekevät nyt itsestään tomppeleita noilla ääliömäisillä heitoillaan. Toivoisin pienta asiallisuutta keskusteluihin.

    Maailman muoto on vilkkaana pohdiskelun aiheena maailman turuilla ja toreilla ja eräs mielenkiintoisimmista salaliittoteorioista.

    Tapahtumia järjestetään esim. Yhdysvalloissa hyvin usein:
    https://www.youtube.com/watch?v=g25bL6qMTRQ

    Äänestä

  • Kyllähän totuus on, että Maa on ontto pallo ja ihmiset asuvat sen sisäpuolella. Sen todistaa vastaansanomattomasti se, että kengät kuluvat enemmän kärjistä ja kannoista kuin keskeltä. Toinen todiste on se, että kaikki meret ja järvet ovat rannoiltaan matalampia kuin keskeltä. Onttomaassa vesi on kuitenkin pinnaltaan litteää, joten se asettuu meriin kuin konjakkitilkka pyöreäpohjaiseen lasiin. Maan pyörimisen aiheuttama keskipakovoima painaa kaikkia kohteita kohden Maan pintaa. Taivaankappaleet ovat hologrammeja ja ledejä jotka voidaan ohjata paistamaan ihan miten halutaan, lisäksi on linssi-ilmiö joka kohdistaa Auringon valon päiväntasaajalle. Koska keskipakovoima ajaisi kaiken veden muuten päiväntasaajalle, pitää vastapainoksi olla polttolasi joka höyrystää vettä päiväntasaajalla, josta se sitten menee sateena pohjoisemmille alueille. Napapiirialueet ovat sen verran kauempana päiväntasaajasta, että siellä vesihöyry muuttuu lumeksi talvisin. Kohti ulkokehää työntävä keskipakovoima selittää myös sen, miten on mukavaa lentää lomalle etelän lämpöön mutta tai vaikkapa seilata Tallinnaan, mutta paluumatka tuntuu aina paljon nihkeämmältä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jotkut teistä luulevat että maa on pallo tai maa on litteä. Oikeastaan maa on putkilo. Kaikki ihmiset ovat putkilon päällä ja putkilon alapuolella on yksi iso kakkakikkare.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu