Lehi in the Wilderness

Anonyymi

Otsikon mukainen kirjoitelma on joidenkin morkkujen mielestä mukamas todiste Smitin satujen puolesta, vaikka kirkko varoittaa tekemästä siitä johtopäätöksiä. Siinä muka on esitetty asioita, mm. paikannimiä, joita Smith ei muka olisi voinut tietää. Kuitenkin tuolloin oli käytössä alueen karttoja, mm. Niebuhrin laatimat.

Jos Smith olisi halunnut sijoittaa kertomuksen Suomeen, hän olisi kertonut matkasta, joka alkaa Varpaisjärveltä, jatkuu Polvijärvelle, Reisjärvelle, viipyilee pitkään Vittulammella, sieltä Napapiirille, Nattastuntureille (saamen kielen rintoja tarkoittava sana) ja lopuksi käsivartta pitkin jonkun norjan kimppuun.

10

125

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Edesmenneen Tapanin mielestä kirjassa on kymmeniä todisteita Mormonin kirjan oikeellisuuden puolesta. Kun häntä pyysin mainitsemaan edes muutamia, hän häipyi areenalta.

      Eb.lut

    • Kaverini asuu Hattulassa Lehijärven rannalla. Ovelle tulleet lähetyssaarnaajat pitivät koko osoitetta (Lehijärven rantatie) merkkinä siitä, että kyseinen Kirsti tulee kääntymään mormoniksi.

      Kirsti on kuitenkin edelleen harras kristitty :)

    • Anonyymi

      Mormonin kirja on jo todistettu anastetun käsikirjoituksen plagiaatiksi että Smithin ja muutaman kaverinsa kanssa siihen lisäyksiä tehden. Myös muut kirjalliset tuotokset syntyivät halu ensin ja sitten kirjattiin jumalan "ilmoituksina".

      Tämä ei kuitenkaan ole se pointti vaan ainahan voidaan myös väittää, että Smithin koplan huijausta johdatti jumalan henki jonkin isomman suunnitelman (jota emme käsittäisikään) pikkuisena osana ??

      Siinä tapauksessa uskominen mormonismiin olisi erään sortin hengellistä tarkoitusperää kuten vaikkapa islam, katolinen usko tai liberaali nykykirkko.

      Todisteita ei tarvita, ksoka usko riittää ja muutenhan se ei olisi uskomista (vaan epäilyä) eikä siis mistään kotoisin.

      Hiffasitteko ? Kun uskot, usko äläkä todistele !!

      • Naulan kantaan! Ei ole mitään syytä puolustella Mormonin kirjan anakronismeja, Smithin aviorikoksia tai Abrahamin kirjan "käännöstä". Jos uskoo niin uskoo ja höpinät pois.

        Selittämällä hevoset tapiireiksi mormonit tekevät vain itsensä naurettaviksi. Kuten jo Olli palstalla totesi, Brigham Young ei ollut väärässä kertoessaan auringossa olevista ihmisistä. Henkiolentona olevalle ihmiselle se on ihan helppoa, samoin kirkkaille ja ylösnousseille ruumiille, jotka ovat jo kuolemattomia.


      • hopealanka kirjoitti:

        Naulan kantaan! Ei ole mitään syytä puolustella Mormonin kirjan anakronismeja, Smithin aviorikoksia tai Abrahamin kirjan "käännöstä". Jos uskoo niin uskoo ja höpinät pois.

        Selittämällä hevoset tapiireiksi mormonit tekevät vain itsensä naurettaviksi. Kuten jo Olli palstalla totesi, Brigham Young ei ollut väärässä kertoessaan auringossa olevista ihmisistä. Henkiolentona olevalle ihmiselle se on ihan helppoa, samoin kirkkaille ja ylösnousseille ruumiille, jotka ovat jo kuolemattomia.

        Kuussakin on profeettojen kertoman mukaan asukkaita. Ruoka ei lopu kesken, koska juustoahan riittää!


    • Anonyymi

      Mormonin kirja mainitsee Jerusalemin. Jerusalemista on historiallisia todisteita. Smith ei olisi voinut moista keksiä. Mormonin kirjan on oltava totta.

      samar1n

      • Anonyymi

        XD niin totta totisesti!

        Uskon siis olen, uskoni olento olen.


    • Lehi in the desert on ihan hyvä kirja ja tutkimus. Todella kaikista lähinnä sitä, että kirjan tapahtumat olisi saatu kartalle.

      Se on ihan hyvä että kirjaan uskominen on uskonvaraista. Vakuuttavinta on että sen teologia on juuri se kuin nykyään tiedetään alkukirkossa olleen ja minkä Pyhä Henki on valaissut herätysliikkeille, vapaille suunnille ja karismaattiselle liikkeelle. Se korjaa Raamatun virheet ja puutteet. Erityisesti, miten kastetaan. Toinen perusasia pelastuksessa.

      • Miksi Olli valehtelet, että mormonien teologia olisi sama kuin mikä alkukirkossa on ollut? Alkukirkossa ei ollut pikkutyttöjen moninaintia, ei jatkuvasti pidettäviä taika-alusvaatteita ym. ym.

        Mormonipppi on hyvin kaukana siitä lähimmäisenrakkaudesta, mitä Jeesus opetti. Mormonioppi on erittäin itsekäs oppi, jossa OMA korotuspaikka on tärkein ja muut (mm. pikkutytöt) joutuvat kärsimään.

        Lehi in the Wilderness on surkea yritelmä, jonka hehkuttamisesta kirkkokin varoittaa.


    • Anonyymi

      Lähkärit varmaan juoksevat Lehikoisten ovilla säännöllisesti. Muistaakseni joku perhe olikin liittynyt. Amerikkalaisen korvaan se kuulostaa varmaan täydelliseltä johdatukselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      240
      1938
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      188
      1607
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1240
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      952
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      40
      779
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      760
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      751
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      740
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      722
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      637
    Aihe