Taas ekonomistit vaativat palkanalennuksia

Tietenkin vain työväelle. Työaikaa pitää pidentää
samalla palkalla. Porvarien osingot,optiot ja bonukset ovat eri taloutta ja niihin ekonomistit
eivät vaadi alennuksia.
6312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

työn antajan maksuja plus muita työllistämisestä koituvia kuluja ja lisättäisiin ne suoraan palkkaan..mutta kun liitot viisaudessaan ovat keksineet maksut niin vähennetään sitten palkasta.

mitä optioihin ja bonuksiin niin ne on henkilökohtasia ei yleisiä..miksi puuttua siihen jos jollain menee hyvin ja aiheuttaa heille tappioita? yleensä näillä on myös suurempi vastuu kuin rividuunarilla.
taas kun ajateltaisiin järkevästi eikä kateuden aiheuttaman vihapuuskan johdattamana voitaisiin saada jotain aikaiseksi.

Äänestä
  • Eli kun työmies saa palkkaa, niin se ei
    ole henkilökohtaista ja sitä koskee
    maltti ja joustot? Missähän vastuussa
    osingon nauttijat ovat? Ovat sijoittaneet
    toisen työllä tuotettuja rahoja ja
    ovat vastuussa tuhansien ihmisten potkuista kaiken lisäksi.
    Miksi työmiehen ansioon puututaan, kun
    ei kaikilla mene edes hyvin. Asuminen ja
    ruoka maksaa kaikille saman verran!

    Äänestä

  • Arvi_L kirjoitti:

    Eli kun työmies saa palkkaa, niin se ei
    ole henkilökohtaista ja sitä koskee
    maltti ja joustot? Missähän vastuussa
    osingon nauttijat ovat? Ovat sijoittaneet
    toisen työllä tuotettuja rahoja ja
    ovat vastuussa tuhansien ihmisten potkuista kaiken lisäksi.
    Miksi työmiehen ansioon puututaan, kun
    ei kaikilla mene edes hyvin. Asuminen ja
    ruoka maksaa kaikille saman verran!

    työmiehelle palkka on usein sama tai perustuu johonkin liitojen listoihin. jos työ mies saa siinä ohessa bonusta on se henkilökohtaista lisää joka ei mielestäni edes muille kuulu paljoako se on ja ei hyvin suoritettusta työstä saatu bonus saa olla syy henkilökohtaisiin vainoihin.

    "Ovat sijoittaneet
    toisen työllä tuotettuja rahoja"
    yleensä nuo toiset tekijät tekevät toisen kehittelemiä tuotteita tai palveluja..kommunisteilla on älyttömän pelko ja nekatiivinen asenne siihen että tekemästään työstä joku muukin voi vaikka hyötyä.
    ja jos sijoitat niin kai voitto kuuluu sijoittajalle..vai meinaatko että esim lottovoitto pitäisi jakaa aina kaikkien kesken?
    edelleen tuohon miksi työmiehen ansioon puututaan niin koska se on helpoin tapa säästää.jos pomolta viet puolet tain työmieheltä osan päästään todennäköisesti samaan tulokseen..ja silloin työmies kärsii ja työn vastuullisuuden vuoksi henkilö jolla on vähiten vastuuta ja helpoin homma on ensinmäisenä listalla.
    mikäli verotusta muutettaisiin tähän voitaisiin puuttua..mutta kun ei niin ei ..kiitos kommunistejen keksimillä maksuilla. elätetään niitä ketä työ ei kiinnosta (ei päde oikeasti töitä hakevia tai muuten oikeasti työkyvyttömiä) ja sen maksaa ne jotka sitä työtä tekee. jos työttömyys korvauksia muutettaisiin ja työn antajamaksuja muutettaisiin firmat pystyisivät työllistämään enemmän..tällöin raha kiertäisi tuottavasti mutta jos maksut ja verotukset pakottavat potkimaan porukkaa pois ei tuottavaa verotusta saada aikaiseksi. ymmärrät varmaan mitä tarkoitan

    osa potkuista on toki älyttömyyttä ja ahneutta ja tuomittavaa mutta kun ihmiset vaativat halpaa ja sitä heille on tarjottava. kommunistit voisivat purnaamisen sijaan kamppanjoida reilunkaupan ja pienempien yritysten tuotteita mutta kun haetaan sieltä marketista se halvin niin voi voi..koirat haukkuu ja karavaani kulkuee.

    Äänestä

  • Arvi_L kirjoitti:

    Eli kun työmies saa palkkaa, niin se ei
    ole henkilökohtaista ja sitä koskee
    maltti ja joustot? Missähän vastuussa
    osingon nauttijat ovat? Ovat sijoittaneet
    toisen työllä tuotettuja rahoja ja
    ovat vastuussa tuhansien ihmisten potkuista kaiken lisäksi.
    Miksi työmiehen ansioon puututaan, kun
    ei kaikilla mene edes hyvin. Asuminen ja
    ruoka maksaa kaikille saman verran!

    sinäkin alkaisit sijoittamaan niitä viinarahojasi osakkeisiin, niin voipi olla että pääset jyvälle mitä se riskinotto on. Yhtenä päivänä olet tuplannut viinarahasi ja toisena mahdollisesti hävinnyt puolet niistä.

    No game no gain.

    Äänestä

Tietty, näin on käynyt ja näin tulee käymään enenemässä määrin tulevaisuudessa.

Saksassa autotehtaan työntekijät laskivat palkkojaan yli 10% ja näin saivat Saabin valmistuksen sinne. Ruotsalaiset työläiset eivät ole oppineet Euroopan uusia pelisääntöjä vielä.

Valitettavasti näyttää siltä, että yhtenevässä Euroopassa työn saa tehdäkseen se, joka sen halvimmalla tekee. Edessä on kovat ajat niin työläisille kuin työväenliikkeellekin.

Mikä tekee suomalaisen sorvarin sorvaamasta akselista 50 kertaa paremman kuin hänen kiinalaisen ammattiveljensä samasta materiaalista ja saman piirrustuksen mukaan tekemästä akselista?? Miksi suomalaisesta akselista pitäisi maksaa 50 kertainen hinta?

Tähän kun olet lyötänyt vastauksen niin ymmärrät miksi Euroopassa tullaan enenemässä määrin laskemaan palkkoja ja pidentämään työaikaa. Tässä on todellista työsarkaa työväenliikkeille Euroopassa. Jokin centti sinne tai bonus-euro tänne on pieniä kysymyksiä tämän ammattiliittojen perustuksia horjuttavien tapahtumien edessä.

(huomaatko, ei yhtä ainoaa lainausta eikä linkkiä )

/Kalle, joka ei ole saanut yrityksistään huolimatta selvitystä siitä, miten SKP estäisi tämän kehityksen

Äänestä
  • Miksi Kalle ei yritä SKPn asiallisilta edustajilta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arvi_L kirjoitti:

Tietenkin vain työväelle. Työaikaa pitää pidentää
samalla palkalla. Porvarien osingot,optiot ja bonukset ovat eri taloutta ja niihin ekonomistit
eivät vaadi alennuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu