Miten "tapan" kilpailijan siististi?

Pikkukaupungissamme meitä on kaksi yritystä tällä alalla ja molemmilla menee heikosti. Ota ajatuspohjaksi vaikka kiinteistöhuolto tai vartiofirma niin pysyt ajatuksessa mukana, se ei ole toimialamme mutta hyvin sanantyyppinen. Yksi yritys pärjäisi hyvin supistuvilla markkinoilla.

Tämä mielessäni lähestyin tätä kohta 70v kollega-yrittäjää ja kyselin että olisiko hänellä yrityksen myyntiajatuksia. Suuttui aivan helkatisti, toivotti minut hornan tuuttiin, hän ei yrityksestä luovu. Hänellä on 4 työntekijää, mulla 5.

Viikon olen nyt miettinyt asiaa. Kaksi yritystä on liikaa tässä kaupungissa, molemmille ei riitä asiakkaita kannattavaan toimintaan. Tässä on kaksi polkua hakea miehille lisää töitä, joko laajennan naapurikuntaan tai aloitan aktiivisen ja vähän likaisenkin pelin naapuriyrittäjän kampittamiseksi.

Pahaa ei halua kuitenkaan kylvää koska sen on oppinut että kyllä se lyö itselle sormille jossain vaiheessa. No, eilen sain sovittua uuden kohteen eli meillä suunta on melko tasaista.

Kilpailijalla syö vanhaa varallisuutta ja katettaan, hommia ei kaikille neljälle pitkäaikaiselle työntekijälle ole. Nyt saatu kohde on kilpailijan aiemmin hoitama, joten puhetta tulee varmasti.

No, minulle tuli myös samalla sopparilla kohde tuosta naapurikunnasta. Soitin eilen illalla sitten työntekijälleni, hänen sukulainen on kilpailijalla töissä. Kerroin tekemästäni sopimuksesta ja pyysin häntä lähestymään sukulaistaan työpaikan vaihdon merkeissä, minua mainitsematta. Näin kohteessa jatkaisi sama työntekijä kuin ennenkin ja lisäksi kun hän asuu juuri tuossa naapurikunnassa, ottaisi senkin hoitoonsa.

Tässä on ensi viikolla toinen neuvottelu tuolla naapurikunnassa ja iso uusi kohde, tarvitsee kaksi työntekijää. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ison kohteen lisänä samaan neuvotteluun tulee kaupungissamme kilpailijan hoitama vanha kohde.

Eli jos tän saan, tietää se kilpailijalle ongelmia, neljän sijasta hänellä on töitä kahdelle ja puolelle miehelle, minulla paisuu peräti 8 mieheen tämä paketti.

Olen jo etukäteen pahoillani kilpailijani puolesta, hänellä on kalliimmat hinnat, vanhemmat koneet ja laitteet eikä työntekijöitäkään ole koulutettu varmaan viiteen vuoteen uuteen tekniikkaan. Jotenkin haluaisi vielä tarjota mahdollisuutta yrityskauppaan mutta eihän se jäärä siihen suostu, ei lastaan myy. Harmi.
989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eikös tuo ole tavallinen ja siisti tapa.

1Äänestä

Pistät paremmaksi, eli tarjoat asiakkaille sellaista mitä kilpailijasi ei ole ikinä kuvitellutkaan.

Äänestä

Johan tuo kertomasi mukaan alkaa kääntymään haluamaasi suuntaan ja kohti kilpailijan valitettavaa, hidasta ja väistämätöntä loppua. Eipä tuossa enää sen likaisempia temppuja tarvitse käyttää kuin mitä olet jo käyttänyt. Tuollaiset ja vastaavat pienet kuprut kuuluvat pelin henkeen ja kovaan kilpailuun mielestäni, ei siinä mitään.

Mikäli kertomasi vastaa todellisuutta, olisi kilpailijasi hyvä luovuttaa nyt yritystoiminta, myydä firma kun sitä vielä on ja jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle.

Äänestä

Taasen ylläpito yrittää.

Jos ylläpitäjä osaisi hieman muunnella kirjoitustyyliään ja tekisi joskus vaikkapa vain pienen kirjoitusvirheeen, niin olisi vaikeampaa tunnistaa yhdestä ja samasta näppäimistöstä lähteneeksi tekstiksi.

Äänestä
  • Kyllä nämä S24-satusetien tarinat tosiaan tunnistaa. Eihän tuokaan lätisijä edes kysynyt mitään asiaa tai ehdotuksia tai mitään.

    Kuka normaali yrittäjä viitsii kirjoittaa noin seikkaperisesti jonkin tilauksen saamisesta? Ja siitä minkä kunnan puolella joku hänen työntekijöistään asuu. Ei kukaan kirjoittele tuollaista, noin hyödytöntä shaibaa.

    Joskus kouluaikoina piti kirjoittaa rangaistukseksi 400 sanan essee, jos oli unohtanut vaikka urheilutunnin verryttelyasun kotiin.

    Tässä yritys-esseessä on 299 sanan verran tarinaa. Kunhan tuntipalkalla oleva s24-kirjaltaja sai taas yhdenlaisen stoorin, tänne palstan täytteeksi.

    Äänestä

En ole S24:n provokaattori. Oletteko koskaan kokeilleet kirjoittaa ajatuksia paperille tai koneelle? Se nimittäin selkiinnyttää ajatuksia paljon. Totta, en kysynyt mitään, minua vain askarruttaa tämä kilpailijan "kampitus" ja ohijuoksu, pienellä paikkakunnalla (kuten tekstistä ehkä hoksasit) hommat pitää hoitaa sivistyneesti, koska kaikki tuntevat toisensa. Sikailusta saa koko "yhteisön" vihat päälleen.

Oli ehkä väärin lähettää tämä tänne, mutta toisaalta, tämä on realismia ja tätä tapahtuu yritysmaailmassa joka päivä. Siisti ja selkeä kilpailu on parasta, tässäkin yritän tosissani laajentua naapuriin, en ryöstää kilpailujalta oman kylän asiakkaita. Siitä tulee vain puheita.

Äänestä
  • Kyllä täällä pienellä paikkakunnalla osuuskauppa pani puotinsa kiinni, sanoen että ei kannata sen jälkeen kun kauppojen aukioloajat vapautuivat. Ei sitä kiinnosta millä mummot kauppaan pääsevät tms. Silti käymme ostoksilla saman kaupan tavaratalossa.

    Äänestä

"Oletteko koskaan kokeilleet kirjoittaa ajatuksia paperille tai
koneelle? Se nimittäin selkiinnyttää ajatuksia paljon. "

Siia ihan jatkuvastihan tulee laitettua erilaisia laskelmia Exceliin, ja katseltua erilaisia lopputuloksia.

En oikein hiffaa miten pelkkä nettiin kirjoittaminen sinua noin paljon auttaa selkiinnyttämään. Enemmän saisit irti, jos pallottelisit ideoita ja asioita muiden kanssa. Mutta tätä keskustelun aspektia kirjoituksesasi ei ollut mukana lainkaan.

Saman tekstin olisit voinut kirjoittaa Wordillesi, ja pitää sen itselläsi, jos kerta pelkkä kirjoittaminen on noin paljon sinulle avuksi.

Äänestä

Kyllä se vaan poka on niin että monopolia et saa.ei edes alkolla tämä päivänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pikkukaupungissamme meitä on kaksi yritystä tällä alalla ja molemmilla menee heikosti. Ota ajatuspohjaksi vaikka kiinteistöhuolto tai vartiofirma niin pysyt ajatuksessa mukana, se ei ole toimialamme mutta hyvin sanantyyppinen. Yksi yritys pärjäisi hyvin supistuvilla markkinoilla.

Tämä mielessäni lähestyin tätä kohta 70v kollega-yrittäjää ja kyselin että olisiko hänellä yrityksen myyntiajatuksia. Suuttui aivan helkatisti, toivotti minut hornan tuuttiin, hän ei yrityksestä luovu. Hänellä on 4 työntekijää, mulla 5.

Viikon olen nyt miettinyt asiaa. Kaksi yritystä on liikaa tässä kaupungissa, molemmille ei riitä asiakkaita kannattavaan toimintaan. Tässä on kaksi polkua hakea miehille lisää töitä, joko laajennan naapurikuntaan tai aloitan aktiivisen ja vähän likaisenkin pelin naapuriyrittäjän kampittamiseksi.

Pahaa ei halua kuitenkaan kylvää koska sen on oppinut että kyllä se lyö itselle sormille jossain vaiheessa. No, eilen sain sovittua uuden kohteen eli meillä suunta on melko tasaista.

Kilpailijalla syö vanhaa varallisuutta ja katettaan, hommia ei kaikille neljälle pitkäaikaiselle työntekijälle ole. Nyt saatu kohde on kilpailijan aiemmin hoitama, joten puhetta tulee varmasti.

No, minulle tuli myös samalla sopparilla kohde tuosta naapurikunnasta. Soitin eilen illalla sitten työntekijälleni, hänen sukulainen on kilpailijalla töissä. Kerroin tekemästäni sopimuksesta ja pyysin häntä lähestymään sukulaistaan työpaikan vaihdon merkeissä, minua mainitsematta. Näin kohteessa jatkaisi sama työntekijä kuin ennenkin ja lisäksi kun hän asuu juuri tuossa naapurikunnassa, ottaisi senkin hoitoonsa.

Tässä on ensi viikolla toinen neuvottelu tuolla naapurikunnassa ja iso uusi kohde, tarvitsee kaksi työntekijää. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että ison kohteen lisänä samaan neuvotteluun tulee kaupungissamme kilpailijan hoitama vanha kohde.

Eli jos tän saan, tietää se kilpailijalle ongelmia, neljän sijasta hänellä on töitä kahdelle ja puolelle miehelle, minulla paisuu peräti 8 mieheen tämä paketti.

Olen jo etukäteen pahoillani kilpailijani puolesta, hänellä on kalliimmat hinnat, vanhemmat koneet ja laitteet eikä työntekijöitäkään ole koulutettu varmaan viiteen vuoteen uuteen tekniikkaan. Jotenkin haluaisi vielä tarjota mahdollisuutta yrityskauppaan mutta eihän se jäärä siihen suostu, ei lastaan myy. Harmi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu