Tilastokeskus on toimittanut säännöllisn välein ennusteita Suomen väestökehityksestä. Suomenkielisten ja ruotsinkielisten suomalaisten sekä saamelaisten määrien kehityksestä on tuotu esiin pitkälläkin aikavälillä.
MUTTA viime aikoina ei ole mitään västöennusteita nähty!? Eikä varsinkaan kansanosien suhteen. Ei kait tarvitse kertoa syytä? No kerronpa kuitenkin:
Suomenkin väestökehitys seuraa sitä kuuluisaa ranskalaisekonomistin laskelmaa, jonka mukaan kantaväestö jää vähemmistöksi Länsi-Euroopan maissa ja pian sen jälkeen maat muuttuvat muslimienemmistöiseksi!
Kyse on yllättävän lyhyestä ajasta eli 25 -35 vuodesta. Eli lastenlapsemme tulevat elämään ei vain vähemmistönä omassa maassan vaan myös muslimivaltiossa!
MUTTA viime aikoina ei ole mitään västöennusteita nähty!? Eikä varsinkaan kansanosien suhteen. Ei kait tarvitse kertoa syytä? No kerronpa kuitenkin:
Suomenkin väestökehitys seuraa sitä kuuluisaa ranskalaisekonomistin laskelmaa, jonka mukaan kantaväestö jää vähemmistöksi Länsi-Euroopan maissa ja pian sen jälkeen maat muuttuvat muslimienemmistöiseksi!
Kyse on yllättävän lyhyestä ajasta eli 25 -35 vuodesta. Eli lastenlapsemme tulevat elämään ei vain vähemmistönä omassa maassan vaan myös muslimivaltiossa!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niinpä! Tuollainen mitä oleellismman tiedon pimitys suomalaiselta kansalta on pahinta maanpetturuuutaa, mitä eliitti voi tehdä.
En ymmärrä, miten mamuttajaeliitimme jäsenet kehtaavat katsoa peiliin aamulla herätessään?
Tuo+ekonomistin+laskelma+lähti+n.+5%+muslimiväestöstä,+mikä+on+keskiarvo+monessa+Länsi-Euroopan+maassa.+Ruotsissa+muuten+on+eniten+eli+8,5%+muslimeja,+joten+se+islamisoituu+nopeiten+eli+25+vuodessa!
Harva+ymmärtää+kumuloitumisen+vaikutusta+tilastotieteessä.+%5%+tuntuu+vähältä,+mutta+kun+syntyvyysero+on+niin+suuri,+niin+jo+alle+40+vuodessa+siitä+kehittyy+enemmistö!
Ja+tuo+laskelma+ei+ottanut+edes+huomioon+uusia+muslimimamuja,+joita+virtaa+ja+tule+virtaamaan+koko+ajan+Eurooppaan.+Joten+kyse+voi+olla+vain+30+vuodesta,+kun+mm.+Saksa,+Ranska,+Italia,+Hollanti+ja+Belgia+ovat+muslimenemmistöisiä!+Ruotsi+vielä+nopeammin...
Onhan se aika kauhistuttavaa ajatella, että nykyiset alle 50-kymppiset eurooppalaiset tulevat huomaamaan, kuinka EU-parlamentin ylivoimaisesti suurin ryhmittymä on islamistipuolueet!?
Siis jos tuo Pimeyden Ydin tulee säilymään siihen asti, mitä vahvasti epäilen. Ja tietysti toivon että ei! Koska juuri EU:n avulla tämä europpalaisen sivilisaation tuhoaminen voi onnistua ja ehkä onnistuukin...
Paljonko pääkaupunkiseudulla eli Hki-Espoo-Vantaan alueella asuu ulkomalaisia?
Minä veikkaan 350 000-400 000?
Suomeen on tuotu muslimipareja lisääntymään ja täyttämään maa.
Kiitos mamuttajapäättäjille!
Pilasitte Suomen!
Varastitte vapaan maan, oikeuden, kauneuden, luottamuksen, kunniallisuuden, totuudessa pysymisen, kunnioituksen, ihmisarvon, elämän kunnioituksen, ahkeruuden, terveen järjen, puhtauden, ym... Loputon lista tulevista ja nyt jo olevista pahuuden ilmentymistä on pöyristyttävä. Kukaan kenellä on itsepuolustusviettiä tai mitään tervettä ihmisyyttä ei tahdo muslimeja lähettyvillekään.
Suomessa on nyt kehitysmaamuslimeita noin 150000 tällähetkellä. Ei siihen tarvita kovinkaan kauan kun nämä holtittomasti lisääntyvät kehitysmaa muslimit ylittävät 500000 rajan perheenyhdistämisten, holtittoman lisääntymisen, kiintiöpakolaisten ja tulevien euroopanlaajuisten invaasioiden ja taakanjaon kautta....
Minä 40v äijä saan kuulla Islamin rukouskutsun kun makaan vaipoissa vanhuskodissa. Toivottavasti dementia on vienyt mieleni jo siinä vaiheessa.
YLE teki tänään jutun, jonka mukaan Islanti on tehnyt muistomerkin katoaville jäätiköilleen. Ne laskelmien mukaan katoavat 200 vuodessa vaikka mitä tehtäisiin?
Eikö olisi asiallista, että vastaavasti Brysseliin tehtäisiin valtava muistomerkki varmasti katovalle eurooppalaiselle sivilisaatiolle?!
Kyse on paljon nopeammasta ja traagisemmasta katoamisesta! Vai voiko kukaan järkevä ja rehellinen eurooppalainen olla eri mieltä?
Ps. Euroopan suurmamutus on nimenomaan EU:n syytä, koska sehän on sen pääagenda.
Lisäksi+pitää+tarkastella+minkä+ikäisiä+kantaväestön+ihmiset+ovat?+Maa+on+menetetty+jos+alle+35+vuotiaissa+on+lähes+puolet+murjaaneja.+Jo+muutama+vuosi+sitten+todettiin+että+vastasyntyneistä+oli+12%+muita+kuin+suomen+tai+ruotsinkielisiä.
Ihmeellisesti vaan tulee pienelle paikkakunnalle maahanmuuttajia. Miin kuin tippuis taivaasta.