Tuli tänään luettua Nyt-liite, jossa oli se nuori rappari, joka oli tullut uskoon, ja sitten tatuoinnut niskaansa sen siistin ristin, jossa oli puun juuret, luultavasti symboloiden nimen omaan kristuksen rakkauden voimaa ja syvyyttä.
Tuli TODELLA ahdistunut olo sitä lukiessa! Minä ihan oikeasti TIEDÄN, miltä siltä nuorella miehellä nyt tuntuu! Uskon, että Jumala raotti minulle parisen viikkoa sitten vähän pelastuksen ovea, mutta vain vähän. On vielä paljon, PALJON asioita, joista en tiedä!
Minä oikeasti säälin sitä nuorta miestä! Hän kuvittelee, että hän pääsee taivaaseen vain julistamalla Jeesuksesta muille kuin mikäkin aivokuollut zombie. Ja ehkä aivan erityisesti minua säälittivät ne "pyhän hengen kokoukset" joihin hän osallistui. Minä en tiedä, mitä ihmeitä henki on joskus vuosituhansia sitten tehnyt, mutta uskon, että hengen hedelmä on ennenkaikkea hyviä tekoja. Uskon, että sellaisessa ihmisessä on ainakin vähän henkeä, joka tekee paljon hyviä tekoja. Vähän niinkuin äiti teresassa. Hedelmistäänhän puu tunnetaan. Itse alkuseurakunnissahan näitä "hurmiohenkiä" oli alunperin sangen vähän. Sen ensimmäisen pyhän hengen ilmestymisen jälkeen heitä ei liene käytännössä ollut ollenkaan. Ihmiset vain tiesivät mikä henki oli ja mitä se heiltä tahtoi, ja he toteuttivat nämä vaatimukset elämässään. Ei mitään sen kummempaa. Minä uskon(voin tietenkin myös olla väärässä!)että ihmiset ovat ehkä ymmärtäneet Jumalan väärin. Jumala ei ylipäätänsä anna KENELLEKKÄÄN MITÄÄN sen perusteella mitä hän on tehnyt, koska Jumala on absoluuttisen täydellinen, eikä mikään mitä hänelle teemme ikinä riittäisi. Tärkeintä on, että me hengessä olemme niin kuin hän, tai ainakin pyrimme siihen. Eli elämme käytännön elämää, jossa harjoitamme rakkautta ja lähimmäisiemme tukemista. Uskon, että pohjimmiltaan pyhä henkikin on vain ääni omassa tunnossamme. Se osa, joka on yhteydessä Jumalaan ja kertoo, mikä on oikein. Se räppäri parka ei ole edes lukenut raamattua alkuperäisellä kreikan kielellä. Tai onko hän sittenkin oikeassa? Olenko mitä itse käsittänyt kaiken ihan väärin? En tiedä. Tiedän vain, että joilekin ihmisille tulee olemaan aikamoinen shokki kuulla, ettei hyvillä teoilla tai edes Jeesuksesta julistamisella pääse taivaaseen. Henkikin vain OHJAA meitä hyvään, mutta ei ole mikään taivaaseen pääsyn edellytys(että siis osaa puhua kielillä ja vaikka pistää saarnatuolin palamaan). Huh huh! Puolet ihmisistä kuvittelee, että heidän täytyy ryhtyä munkeiksi ja erkoiksi, ja toinen puoli taas ei välitä paskan vertaa mitä mieltä Jumala heistä oikeasti on. Mutta Jumala on sanonut selvästi monessa kuolemanrajakokemuksessa ja jopa omassa(alkuperäisessä kreikankielisessä) sanassaan, että KAIKKI lopulta pääsevät taivaaseen! Mutta ehkä ihmiskunta ei ikinä ennen lopun päivää opi ymmärtämään hänen todellista tahtoaan. Ehkä meistä joko tulee ylimielisiä ateisteja, tai sitten haluamme uskoa, että meidän täytyy olla "yhteiskuntakelpoisia" ja "kunniallisia" saavuttaksemme Jumalan valtakunnan. Tottapuhuen on myös alkanut pelottaa, koska en enää tiedä mihin pitäisi uskoa. Mihin minä uskoisin, mihin kukaan meistä uskoisi, kun kirjoitukset ovat sekavampia kuin minun koulun muistiinpanoni, samoin kuin myös NDE:t. Melkein kaikkien kokemukset tuntuvat puhuvan toinen toisiaan vastaan. Eikä ihmiskunta ikinä uskoisi että Jumalalle riittää vain, että pyrkii olemaan hyvä ihminen sekä ruumiiltaan että sielultaan. Eivät ihmiset ikinä uskoisi sitä! Enhän minäkään enää tiedä, mihin uskoa. Ehkä olisi parempi, jos todella olisin liittänyt itseni osaksi virtapiiriä?
Tuli TODELLA ahdistunut olo sitä lukiessa! Minä ihan oikeasti TIEDÄN, miltä siltä nuorella miehellä nyt tuntuu! Uskon, että Jumala raotti minulle parisen viikkoa sitten vähän pelastuksen ovea, mutta vain vähän. On vielä paljon, PALJON asioita, joista en tiedä!
Minä oikeasti säälin sitä nuorta miestä! Hän kuvittelee, että hän pääsee taivaaseen vain julistamalla Jeesuksesta muille kuin mikäkin aivokuollut zombie. Ja ehkä aivan erityisesti minua säälittivät ne "pyhän hengen kokoukset" joihin hän osallistui. Minä en tiedä, mitä ihmeitä henki on joskus vuosituhansia sitten tehnyt, mutta uskon, että hengen hedelmä on ennenkaikkea hyviä tekoja. Uskon, että sellaisessa ihmisessä on ainakin vähän henkeä, joka tekee paljon hyviä tekoja. Vähän niinkuin äiti teresassa. Hedelmistäänhän puu tunnetaan. Itse alkuseurakunnissahan näitä "hurmiohenkiä" oli alunperin sangen vähän. Sen ensimmäisen pyhän hengen ilmestymisen jälkeen heitä ei liene käytännössä ollut ollenkaan. Ihmiset vain tiesivät mikä henki oli ja mitä se heiltä tahtoi, ja he toteuttivat nämä vaatimukset elämässään. Ei mitään sen kummempaa. Minä uskon(voin tietenkin myös olla väärässä!)että ihmiset ovat ehkä ymmärtäneet Jumalan väärin. Jumala ei ylipäätänsä anna KENELLEKKÄÄN MITÄÄN sen perusteella mitä hän on tehnyt, koska Jumala on absoluuttisen täydellinen, eikä mikään mitä hänelle teemme ikinä riittäisi. Tärkeintä on, että me hengessä olemme niin kuin hän, tai ainakin pyrimme siihen. Eli elämme käytännön elämää, jossa harjoitamme rakkautta ja lähimmäisiemme tukemista. Uskon, että pohjimmiltaan pyhä henkikin on vain ääni omassa tunnossamme. Se osa, joka on yhteydessä Jumalaan ja kertoo, mikä on oikein. Se räppäri parka ei ole edes lukenut raamattua alkuperäisellä kreikan kielellä. Tai onko hän sittenkin oikeassa? Olenko mitä itse käsittänyt kaiken ihan väärin? En tiedä. Tiedän vain, että joilekin ihmisille tulee olemaan aikamoinen shokki kuulla, ettei hyvillä teoilla tai edes Jeesuksesta julistamisella pääse taivaaseen. Henkikin vain OHJAA meitä hyvään, mutta ei ole mikään taivaaseen pääsyn edellytys(että siis osaa puhua kielillä ja vaikka pistää saarnatuolin palamaan). Huh huh! Puolet ihmisistä kuvittelee, että heidän täytyy ryhtyä munkeiksi ja erkoiksi, ja toinen puoli taas ei välitä paskan vertaa mitä mieltä Jumala heistä oikeasti on. Mutta Jumala on sanonut selvästi monessa kuolemanrajakokemuksessa ja jopa omassa(alkuperäisessä kreikankielisessä) sanassaan, että KAIKKI lopulta pääsevät taivaaseen! Mutta ehkä ihmiskunta ei ikinä ennen lopun päivää opi ymmärtämään hänen todellista tahtoaan. Ehkä meistä joko tulee ylimielisiä ateisteja, tai sitten haluamme uskoa, että meidän täytyy olla "yhteiskuntakelpoisia" ja "kunniallisia" saavuttaksemme Jumalan valtakunnan. Tottapuhuen on myös alkanut pelottaa, koska en enää tiedä mihin pitäisi uskoa. Mihin minä uskoisin, mihin kukaan meistä uskoisi, kun kirjoitukset ovat sekavampia kuin minun koulun muistiinpanoni, samoin kuin myös NDE:t. Melkein kaikkien kokemukset tuntuvat puhuvan toinen toisiaan vastaan. Eikä ihmiskunta ikinä uskoisi että Jumalalle riittää vain, että pyrkii olemaan hyvä ihminen sekä ruumiiltaan että sielultaan. Eivät ihmiset ikinä uskoisi sitä! Enhän minäkään enää tiedä, mihin uskoa. Ehkä olisi parempi, jos todella olisin liittänyt itseni osaksi virtapiiriä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tekstisi oli hyvä. En itsekään oikein voi jakaa kyseisen rapparin aivoituksia. Olen miettinyt itse tuota rakkauden kaksoiskäskyä ja sitä, ettei meitä käsketä muuttumaan aivokuolleiksi zombeiksi, vaan tulemaan sellaisina kuin olemme.
Kirjoitat: "Uskon, että sellaisessa ihmisessä on ainakin vähän henkeä, joka tekee paljon hyviä tekoja." Yhdyn itse sataprosenttisesti tuohon käsitykseen, ja mielestäni ihmisen elämän tarkoitus on voittaa se elukan luonto meissä ja tehdä elämästä paratiisi toisille.
Jos Äiti Teresa olisi ollut buddhalainen, häntä todennäköisesti olisi pidetty boddhisattvana. Hän oli ihminen, jossa henki vaikutti voimakkaana. Se henki ei ilmennyt hurmoksena, vaan aitona haluna auttaa toisia.
Tuo "Tärkeintä on, että me hengessä olemme niin kuin hän, tai ainakin pyrimme siihen. Eli elämme käytännön elämää, jossa harjoitamme rakkautta ja lähimmäisiemme tukemista" on sanasta sanaan totta. Olennaista on pyrkiä kohti ideaalia, ja liike on tässä olennaisempaa kuin päämäärä.
Kirjoitat lisäksi: "Mutta Jumala on sanonut selvästi monessa kuolemanrajakokemuksessa ja jopa omassa(alkuperäisessä kreikankielisessä) sanassaan, että KAIKKI lopulta pääsevät taivaaseen!". Eikä tämä ole osoitus siitä, että Jumala on Rakkaus? Kaikesta päätellen saamme niin monta mahdollisuutta yrittää, että lopulta onnistumme. Voimme tulkita asian niin, että tämä maailma, jossa nyt elämme, on Helvetti - kadotus, jossa olemme yksin ja erossa Jumalasta. Jos emme onnistu tässä elämässä, joudumme Kadotukseen - eli takaisin tänne matoiseen maailmaamme, joka todellakin on maanpäällinen helvetti niin kovin monelle. Tämä on yksi tulkinta.
Mieleeni tulee Bill Murrayn elokuva "Päiväni murmelina". Siinä öykkärimäinen radiotoimittaja joutuu päivästä toiseen heräämään samaan päivään uudelleen ja uudelleen - ikuiseen silmukkaan - kunnes hän ymmärtää, miten tuosta silmukasta pääsee pois. Rakkaudella.
Lopuksi kirjoitat: " Tottapuhuen on myös alkanut pelottaa, koska en enää tiedä mihin pitäisi uskoa. Mihin minä uskoisin, mihin kukaan meistä uskoisi, kun kirjoitukset ovat sekavampia kuin minun koulun muistiinpanoni, samoin kuin myös NDE:t. Melkein kaikkien kokemukset tuntuvat puhuvan toinen toisiaan vastaan."
Minä sanon, että älä yritä tehdä subjektiivisesta objektiivista. Se, mitä koemme, on kaikille hyvin erilaista ja subjektiivista, eikä tiivistä yhteneväistä kertomusta ole. Mutta silti kaiken taustalta on löydettävissä punainen lanka tästä kaikesta. Mielestäni silloin, kun olet sopusoinnussa itsesi kanssa ja teet sillä tavoin kuin omatuntosi sanoo - niin, ettet satuta ketään ja tuotat rakkautta ympäristöösi - olet mielestäni oikeilla jäljillä.
HEI
Palaan vielä kerran kirjevaihtoomme.
Muistin juuri herätessäni aamulla, että Sinä muistaakseni puhuit itsemurha-ajatuksiakin.
Jos näin on, niin pyydä depressiolääkekuuri.
Saat sen jos kerrot että olet kärsinyt tällaisista ajatuksista.
Tämä on tuttua puuhaa terveyskeskuslääkäreillekin, ei tarvitse hävetä.
Lääkekuuri on 6-9 kk mittainen yleensä ja sillä saa aineenvaihdunnan kuntoon.
Masennus nimittäin on biologinen asia.
Keskushermoston aineenvaihduntahäiriö.
Välittäjäaineet dopamiini ja serotoniini pitävät yllä mielihyvän tunnetta. JOs näissä on häiriöitä, et voi kokea mielihyvää mistään vaikka saisit lottovoiton.
Minä olen sairastanut tätä tautia.
Masentunut ajattelee paljon kuoleman ajatuksia.
Se hiipii ettei sitä huomaa.
Netistä varmasti löydät asiasta tietoa. Google.
En lukenut tätä kirjoitustasi kuin pikaisesti.
Mieleeni jäi kohta kun sanot että "lopulta kaikki pääsevät taivaaseen."
Haluaisin nähdä sellaisen Raamatun missä niin sanotaan. MUtta ei tarvitse etsiä, sillä tiedän ettei sellaista ole olemassa.
Monet ihmiset Sinun laillasi tahtovat hyväksyä vain sen mikä sopii omaan ajatteluun ja ihanteisiin.
Ihminen ei voi asettaa itseään mittapuuksi mikä on oikein ja väärin. Ihminen ei voi vaatia muilta ihanteitaan jotka ovat omia henkilökohtaisia arvoja. Mittapuut löytyvät Jeesuksesta Kristuksesta ja Raamatun sanasta.
Ihminen voi pettää itseään ja muitakin toki , mutta ei Jumalaa.
En nyt muista oliko se "hullu homo" vai "mörri" jolla paljon kuoleman-ajatuksia oli.
En kuitenkaan tahdo osallistua typeriin väittelyihin, mutta Raamatun sanala olen valmisa aina vastaamaan.
Tulevaisuudessa en vasta pilkkaan yms, vaikka se ei minuun koske lainkaan. Säälin.
Minä kirjoitan Raamatun mittapuista, en omistani.
Minua ei pidä sekoittaa henkilökohtaisesti asiaan.
Itse toki noudatan kaikessa parhaan kykyni mukaan Raamatun mittapuita.
Ystävällisellä ja kristillisellä lähimmäisrakkaudella.
Muistan Sinua rukouksessa. Rukoile. Jumala kuulee.
Ystävällisesti
Jari "jarlau"
siis sillälailla sokeasti "uskoo" Jumalaan, ei tarvita lääkekuuria mihinkään depressioon. Jumala kun parantaa pahimmankin masennuksen jos osaa sitä häneltä pyytää.
Minulle Jeesus on tie, totuus ja ELÄMÄ ! Kertakaikkisesti AMEN!
Häneltä saan lohdutuksen ja neuvot tähän typerään elämääni. En tarvitse ketään muuta neuvomaan miten minun pitää olla ja elää.
Kiitos Maria
En ole kirjoittanut Sinulle vaan itsemurha ajatuksista kärsivälle ihmiselle. "Hullu homo" ja "Mörrilekin."
Minullekin Jeesus on koko elämäni ja on auttanut minun terveyteni kuntoon.
Empatria on hyödyllinen asia käyttää kun on joskus itsekin syntielämää viettänyt ja kärsinyt sen seurauksista.
Siunausta
Jari "jarlau"